Olen 35-vuotias perusterve nainen. Minulla on yksi 7-vuotias lapsi. Kuukautiseni ovat olleet aina säännölliset. Ehkäisynä hormonikierukka Kyleena ollut 3v.
Minulla on nyt ollut kuukautiset viikon verran. Tänään aamulla vielä todella niukkaa, väriltään vaalen kellertävää vuotoa, lähellä jo valkovuodon väriä. Ajattelin kuukautisteni olevan tällä erää ohi.
Päivällä pikkuinen alavatsan nipistys, jonka huomasin, mutten ihmetellyt asiaa enempää.
Illalla vessareissulla järkytyin. Pikkuhousunsuoja läpimärkä tummasta verestä ja veri valui norona pönttöön asti. Ei kipuja. Nyt tunteja myöhemmin edelleen reilua vuotoa. Soitin päivystykseen jossa sanottiin mahdollinen keskenmeno ja kehotettiin tekemään rt huomenna. Olen järkyttynyt. Onko muilla ollut raskauden aikana normaalisti kuukautiset ja onko mennyt kesken ja mitä ajatuksia se herättää?
Suunnitelmissa ei ollut vauvaa vielä, vaikka sovittiinkin että jos ihmeen kaupalla kierukan läpi lahja tulee, saa tulla. Olen peloissani.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.