Ystävyydestä rakkaudeksi

Olisi kiva lukea kokemuksianne siitä, miten ystävyys muuttui rakkaudeksi. Kuinka kauan olitte tunteneet/olleet ystäviä ennen kuin tunteita alkoi tulla kehiin? Oliko tunteet aluksi yksipuolisia? Tuliko teistä lopulta pari vai jäittekö ystäviksi?

Itsellä tilanne, että olemme ystäväni kanssa ihastuneet toisiimme. Minä ihastuin ensin muutama kuukausi sitten ja pikkuhiljaa hänellekin syntyi tunteita. Hän ujostelee ja on hämillään, koska ei ole ollut ennen naisen kanssa. Minä taasen olen. Pientä läheisyyttä meillä on jo ollut, pusuja ja sylikkäin makailua. Koitan olla mahdollisimman maltillinen enkä tietenkään painosta häntä mihinkään. Vaikka niin kovasti hänen lähelleen haluaisikin. Keskusteluyhteytemme pelaa onneksi hyvin. Aika näyttää, miten käy.
4994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Unohtui kirjoittaa, että itse ystävyytemne on suht tuore, ollaan tunnettu ja oltu ystäviä vasta vajaan vuoden.

Äänestä

On montakin vastaavaa kokemusta. Muutaman kuukauden - vuosienkin kaverisuhteesta parisuhteeksi. Yleensä toinen on kiinnostunut ensin, mutta jatkanut jonkin aikaa kaverilinjalla, koska huomannut ettei toinen ole vielä mukana. Kerran toinen oli varattu aluksi ja siksi oltiin kaverina pitkään. Meistä tuli pari kun myöhemmin erosivat.

Fyysiseen kontaktiin on menty vasta ihastumisvaiheessa. Yleensä se hetki tulee luontevasti. Kaveruudesta tulee ehkä helpommin suhde treffailun kautta.

Äänestä

Ensimmäinen suhteeni naiseen syntyi ystävyydestä. Oltiin alle parikymppisiä ja tunnettu useita vuosia. En ollut koskaan nähnyt häntä muuna kuin ystävänä, mutta jotenkin vaan alettiin viettää aikaa koko ajan enemmän yhdessä ja ihastuttiin toisiimme. Se juttu ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman kuukauden, kun hän jo löysi miehen ja mä särin sydämeni.

Äänestä

Ystävystyin, pitkän ajan päästä ihastuin, opin tuntemaan paremmin ja ihastus lopahti, hän muuttui kuten itsekin omalta osaltani ja nykyään ollaan edelleen kavereita.
En haikaile hänestä enää mitään sen kummempaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisi kiva lukea kokemuksianne siitä, miten ystävyys muuttui rakkaudeksi. Kuinka kauan olitte tunteneet/olleet ystäviä ennen kuin tunteita alkoi tulla kehiin? Oliko tunteet aluksi yksipuolisia? Tuliko teistä lopulta pari vai jäittekö ystäviksi?

Itsellä tilanne, että olemme ystäväni kanssa ihastuneet toisiimme. Minä ihastuin ensin muutama kuukausi sitten ja pikkuhiljaa hänellekin syntyi tunteita. Hän ujostelee ja on hämillään, koska ei ole ollut ennen naisen kanssa. Minä taasen olen. Pientä läheisyyttä meillä on jo ollut, pusuja ja sylikkäin makailua. Koitan olla mahdollisimman maltillinen enkä tietenkään painosta häntä mihinkään. Vaikka niin kovasti hänen lähelleen haluaisikin. Keskusteluyhteytemme pelaa onneksi hyvin. Aika näyttää, miten käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu