Samsung ja muistitikku, tallennus ei onnistu?

Hei
Minulla on parikin Samsung televisiota kumpaankaan ei tallennus onnistu. Normaalisti alkaa tallentamaan mutta katkaisee noin minuutin jälkeen. Olen kokeillut erilaisia tikkuja ja ja eri usb paikkoja, ajastanut kellolla ja ohjelmasta valitsemalla. Aina sama. Onko jollain ratkaisua?
199214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Yritin samaa muutama vuosi sitten LG:llä useammallakin eri muistitikulla - välillä onnistui tallennus, enimmäkseen ei. Vasta usb-kovalevy takasi varmemman tallennuksen. Se saattaa toimia pitkäänkin hienosti täysin ongelmitta, mutta jostain syystä joskus ajastettu tallennus (tv suljettuna) epäonnistuu. Virheilmoituskin on niin epämääräinen (encountered internal error tms.), ettei anna juuri lisäselvyyttä. Tuollaisen tapauksen jälkeen yleensä käytän hetkeksi johdot irti tv:stä ja usb-levystä, ja homma taas pelittää - aikansa. Yhdeksi syyksi olen epäillyt että tv hukkaisi ohjelmaoppaan tiedot, mutta tuohonkin on hankala saada varmuutta.

Äänestä

USB-tikku ei todennäköisesti toimi. Niissä tulee vastaan yleensä tiedonsiirron nopeus.
Jos kokeilet USB-kiintolevyllä niin varmaan toimii paremmin, itsellä ei ainakaan ole ollut mitään ongelmia sen kanssa.

USB-tikulta voi kyllä katsella niille talletettuja valokuvia ja videoita, mutta tv-ohjelman tallennukseen niissä ei riitä puhti.

Äänestä
  • Ostin USB kiintolevyn, näyttää että toimisi moitteettomasti. Tällaisista asioista saisi TVn ostotilanteessa myyjä informoida. Power ei saa täysiä tyytyväisyyspisteitä.

    Äänestä

  • Selitys usb-tikun tiedonsiirtonopeuden riittämättömyydestä ontuu pahasti, koska välillä kahden yhtäaikaisen tunnin tallennuksen tallennus onnistuu moitteetta ja sitten toisinaan vain yhden tallennuksen tallentaminen keskeytyy.

    Äänestä

Minullan on Samsung-tv:n pääongelmana, että ajastettu tallennus usb-levylle ei useimmiten toimi, jos tv ei ole päällä. Syyksi sanotaan, että tallennusvälinettä ei löydy tai (toisinaan) lähetysaika on muuttunut. Välillä tallennukset toimivat kuitenkin ihan hyvin.

Kokeilin välillä muistitikkua. Pari ensimmäistä tallennusta toimi hyvin (jippii!!!), mutta sitten tallennukset alkoivat jäämään väliin ihan samalla tapaa kuin usb-levyn kanssakin. Plus että silloin kun tv oli päällä, tallennus keskeytyi vajaan minuutin jälkeen kuten aloittajallakin.

Jotain häikkää tuossa tv:n tallennuksessa tai usb-portin toimivuudessa selvästi on, kun ongelmat ovat samat kahdella eri tallennuslaittella. Välillä toimii ja välillä ei.

Tv:t kai ovat ihan yleisesti kranttuja tallennusvälineiden suhteen, mutta jostain syystä sitä tietoa ei ole yleisesti saatavilla. Eikä tietenkään mitään tietoja laitteiden yhteensopivuudesta.

Äänestä

sama vika ensin toimi hyn knes lakasi juuri tällä tavalla 1-min talenus ja tekee samoin kaikille talenuksille.tikku on uusi 64gb-3.2-versio.aiemin oli kovalevy joka myös lakasi talentamasta,näytää kyllä talenteen.yhteevetona sanoisi tv,on vian syy,se myös omii halitsee näitä muistivälineitä,ja myyjä meinasi myös sitä onko päivitys ajantasalla,eli sekin siten vielä.kovalevy oli malia ei tarvinut alustaa,tikun piti,ja toi sen jälkeen.seuraavaksi laitan tietokoneseen kokeilen korjata,muuten olsi se formatointi.aluksi voisanoa uusi toimii vanha ei.

Äänestä

Mulla myös Samsung (UE55NU8075). Uutena tallennus tikulle onnistui, mutta nopeasti alkoi ongelmat. Nyt aloittaa kyllä tallennuksen, mutta minuutin-kahden jälkeen tallennus loppuu. Ihan sama onko ajastettu vai manuaalisesti tallennettu. Toosa on Telian verkossa. Ja ei, toosaan ei ole mitään ohjelmistopäivityksiä saatavilla. Muuten hyvä toosa mutta tuo tallennus- ongelma ketuttaa...

Äänestä
  • Muistitikku ei vaan toimi, niissä ei riitä luku- ja kirjoitusnopeus.
    USB-kiintolevy toimii, ne on suunniteltu tuollaiseen käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Muistitikku ei vaan toimi, niissä ei riitä luku- ja kirjoitusnopeus.
    USB-kiintolevy toimii, ne on suunniteltu tuollaiseen käyttöön.

    Kyllä se muistitikkukin toimii mutta niitä löytää lähinnä ebaystä...,

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Muistitikku ei vaan toimi, niissä ei riitä luku- ja kirjoitusnopeus.
    USB-kiintolevy toimii, ne on suunniteltu tuollaiseen käyttöön.

    Kyllä, hankin ssd-muistitikun usb-liitäntään. Kokoa on 256Gt, ja nyt pelittää hienosti.

    On kyllä ihme ettei Samsungin ohjeissa mainita muuta kuin että tallennus onnistui tikulle. Nopeudesta ei mainita mitään...

    Äänestä

Sama onkelma täällä qe55q77datxxh mallilla. Tallennukset katkeilee sattumanvaraisesti usb-muistitikulle. Aluksi toimi pari viikkoa normaalisti, mutta sitten alkoi onkelmat. Nyt tallennus välillä onnistuu onkelmitta, mutta noin joka toinen tallennus katkeaa ennen aikojaan. Välillä tallentaa 5 minuutti, välillä jaksaa tallentaa 20 minuuttiakin. Mitään ohjelmistopäivitystä ei ole saatavana ja teknisestä tuesta vaan levittelevät käsiään turhanpäiväisine selityksineen. Paskan möivät. Viimeinen samppa minkä tulen koskaan ostamaan. Kun tv:ssä on kaksi viritintä niin tälläinen ominaisuus pitäisi ehdottomasti toimia.

Äänestä
  • Ootko kokeillut nopeammalla tikulla tai edes toisen valmistajan?

    Äänestä

Samsung Tizen käyttöjärjestelmä on susipaska. Käytettävyys on lähes nolla. Enkä yhtään ihmettelisi että usb tallennusonkelma on suoraa seurausta paskasta Tizen käyttöjärjestelmästä. Myös Samsungin uusi minimaalinen kauko-ohjain on umpisurkea. Yksinkertaisempienkin asioiden tekeminen vaatii tsiljoona painallusta. Samsung television käyttökokemus on 0/10.

Äänestä
  • TV:n mukana tulevan kaken voi säilöä laatikon pohjalle. Marketista löytyy muutamia eri versioita perinteisestä kakesta, eikä maksa paljoa.

    1Äänestä

Älkää ostako Samsungia. Samsung on karmeinta kuraa mitä markkinoilla on tarjolla.

Äänestä
  • Samsung on hyvälaatuinen tuotebrändi. Hinnastakin tuon huomaa, ei ole mikään kiinalainen halpistuote.

    2Äänestä

Mulla oli 128 GB kortti, se toimi 5 vuotta hienosti. Mutta tarvitsin sen kiireesti autokameraan ja laitoin 64 GB tilalle. Samsung tv testasi ja hyökyi. Mutta tämä 64 katkaisee joskus kun kaksi tallentaa ja toinen niistä loppuu, tms. Ehkä on hieman liian hidas.

Minulla on ollut aina kortti, ja sellainen pieni USB adapteri.
Tämä toimi aivan kortin täyteen, vasta sitten lopetti. Viisi vuotta. Data-Systems verkkokaupasta.

Kingston 128GB micSDXC Canvas Select Plus 100R A1 C10 Card + ADP
Tuotekoodi:
SDCS2/128GB

Arv. Toim. Aika:
Heti

1 12,90€
(á 12,90€)

1Äänestä

uskoisin tikun vika.siten tv on 2eri-usb litäntää.talenukseen on siis eri usb-väylä johon ulkoinen kiintolevykin asenetaan eli normaali usb on pelkään tietojen katseluun ei talenukseen suuniteltu,autaako voi kokeilla.lisäksi tietokonen joka ei tunista-vitaa koodilla esim vakoilulaite.eli pitäsi delekoida,alustaa udleen tähän kyseiseen tv-its esamsung äly tv alusti tikun ja toimi.

1Äänestä

Hankkikaa M.2 kotelo ja mieleisenne M.2 levy siihen ja kyllä toimii!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei
Minulla on parikin Samsung televisiota kumpaankaan ei tallennus onnistu. Normaalisti alkaa tallentamaan mutta katkaisee noin minuutin jälkeen. Olen kokeillut erilaisia tikkuja ja ja eri usb paikkoja, ajastanut kellolla ja ohjelmasta valitsemalla. Aina sama. Onko jollain ratkaisua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu