Lukion ja ammattikoulun eroista

Huomauttelua mm. "paskalakeista" ja "karvanoppa-amiksista" saa kuulla jatkuvasti, mutta kas kummaa, kuinkahan monella on käytännön kosketusta näihin asioihin?

Itse olen maaseudulta kotoisin, koko nuoruuteni ruumiillisia töitä tehnyt, karjaa ja raskaita koneita käsitellyt. Tällä hetkellä suoritan kaksoistutkintoa, siis SEKÄ ammattikoulussa että lukiossa. Isona olen paitsi ylioppilas, myös datanomi. Tähän asti olen kyllä huomannut, että lukio-opiskelu on se, missä joutuu töitä tekemään. Ammattikoulun käyminen on kuin kuusiviikkoisen lomaputken saisi...

Käytännön tekemisestä en menisi niinkään suuria ylistyssanoja vuodattamaan, aika lailla turhanpäiväistä on ollut ammattikoulun käyntini. Esimerkkinä eräs työ, jota teimme kuluneen lukuvuoden ensimmäisessä jaksossa. Sain työni paljon pidemmälle kuin muut luokkatoverini (siis täysipäiväiset "amikset") ja keksin erään uuden sovelluksenkin, josta opettaja kiitteli. Kun palasin ammattikoululle viimeisessä eli kuudennessa jaksossa, olivat muut nipin napin ottaneet työssään minut kiinni ja käyttivätpä tätä kehittelemääni sovellusta.

Että sellaisia terveisiä sekä ammattikouluun, että lukioon. Olen nähnyt omin silmin sen "ammattitaidon", mitä Suomen amiskoissa annetaan ja olen tullut siihen tulokseen, että oppisopimus = paras sopimus.

Terv,
katkera mutta onnellinen
3539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen itsekin kaksoistutkinnon suorittaja. Kyllä se niin on, että lukio jakson jälkeen tuntuu lomalta palata amiskaan.

Mutta mutta, ammattikoulussa vierailleet lukiolaiset kauhistelivat sitä kirjoittamisen määrää, mitä harrastamme. (45min->ainakin 3kalvoa pitkää käsin kirjoitettuna)Tuntui se aluksi itsestäkin kauhealta määrältä mutta nyt ihmettelee jos ei tulekaan useampaa kalvoa.
Ja kyllä sitä hommia tehdään amiskassa, ei riitä kirjojen lukeminen kun pitää itsekin ymmärtää ja osata.
Lukiossa valitetaan turhasta ja ainakin täällä päin nämä täyspäivä lukiolaiset eivät ymmärrä mm. rahan käyttöä. Kotikasvatus ja joukkohysteria voivat tietenkin olla osasyynä.. Kuka tietää.

En sitten tahdo morkata lukiota, en todellakaan. Se on kova koulu, mutta ei sillä ettei ammattikoulukin olisi, jos sinne menee todella oppimaan ja tahtoo valmistua hyvin arvosanoin! Kaikki on aikalailla itsestä kiinni, koska kukaan ei pakota oppimaan tai olemaan tunneilla.

Ei voi pitää kumpaakaan huonompana, siksihän otinkin molemmat.
Kahden vuoden päästä olen eläintenhoitaja ja vuosi siitä painan (toivon mukaan)lakin päähäni.
Siitä sitten ammattikorkeaan..

Äänestä
  • Valmistuin käsi-ja taideteollisesta vuosi takaperin ja eikä se opiskelu kovin helppoa ollut. Töitä sai paiskia hyvän arvosanojen eteen. Sitten, kun tuli valmistumisen aika, niin puoli vuotta aikaisemmin aloin suunnittelemaan mitähän sitä tekisi opinnäyte-työksi. Sen suunnittelu vei aikaa tuskan hiki otsalla. Opinnäyte-työ piti vielä hyväksyttää opinnäyte-työn arvioitsevilla opettajilla. Jos suunnitelma ei mennyt läpi, eikun vain uuttaa suunnittelemaan. No raskain koitos oli se 5 viikkoa ennen valmistumista, kun opinnäyte-työtä alettiin tekemään. Tuo 5 viikkoa oli elämäni pisimmät viikot. Verta, hikeä ja hampaiden kiristystä. Stressi päällä, että tuleeko tästä edes "lasta vai *askaa". Yömyöhälle työn paiskiminen vähensi riittävän unen saantia, kun oli pakko aammulla aikaisin mennä tekemään opinnäyte-työtä. Ja sitten sen kirjallisen dokumentointi-työn osuus koko opinnäyte-työstä. Eipä kovin helppoa ollut tämänkään ammatin saaminen.

    Lukiossa olevat kaverinikin kannustivat ja sanoivat, että heidän lukeminen on vielä pientä tuon raadannan jälkeen.

    Ja sitten tämä 3 vuotta sisälsi äidinkieltä, matematiikka, kulttuurihistoriaa, kieliä, vierailuja ulkomailla, fysiikkaa, kemiaa, valokuvausta, vapaasti valittavia opintoja, työsali-tunteja ja ymymymym. muita aineita.


    Eikä niitä papereita ihan tuosta noin vain amiksesta saada. Täytyy olla tietty määrä opintoviiikkoja kasassa, että paperit saa käteen.

    Äänestä

  • oman näkemykseni kirjoitti:

    Valmistuin käsi-ja taideteollisesta vuosi takaperin ja eikä se opiskelu kovin helppoa ollut. Töitä sai paiskia hyvän arvosanojen eteen. Sitten, kun tuli valmistumisen aika, niin puoli vuotta aikaisemmin aloin suunnittelemaan mitähän sitä tekisi opinnäyte-työksi. Sen suunnittelu vei aikaa tuskan hiki otsalla. Opinnäyte-työ piti vielä hyväksyttää opinnäyte-työn arvioitsevilla opettajilla. Jos suunnitelma ei mennyt läpi, eikun vain uuttaa suunnittelemaan. No raskain koitos oli se 5 viikkoa ennen valmistumista, kun opinnäyte-työtä alettiin tekemään. Tuo 5 viikkoa oli elämäni pisimmät viikot. Verta, hikeä ja hampaiden kiristystä. Stressi päällä, että tuleeko tästä edes "lasta vai *askaa". Yömyöhälle työn paiskiminen vähensi riittävän unen saantia, kun oli pakko aammulla aikaisin mennä tekemään opinnäyte-työtä. Ja sitten sen kirjallisen dokumentointi-työn osuus koko opinnäyte-työstä. Eipä kovin helppoa ollut tämänkään ammatin saaminen.

    Lukiossa olevat kaverinikin kannustivat ja sanoivat, että heidän lukeminen on vielä pientä tuon raadannan jälkeen.

    Ja sitten tämä 3 vuotta sisälsi äidinkieltä, matematiikka, kulttuurihistoriaa, kieliä, vierailuja ulkomailla, fysiikkaa, kemiaa, valokuvausta, vapaasti valittavia opintoja, työsali-tunteja ja ymymymym. muita aineita.


    Eikä niitä papereita ihan tuosta noin vain amiksesta saada. Täytyy olla tietty määrä opintoviiikkoja kasassa, että paperit saa käteen.

    Kyllähän siellä ammattikoulun puolella kannattaa välillä tehdäkin jotakin. Mutta ainakin itselle on käynyt niin, että lukioon verrattuna todella paljon vähemmällä työllä saa jo nelosia ja viitosia todistuksen täyteen (1-5 asteikolla). Ammattikoulussa käytävät yleissivistävätkin aineet yllättivät helppoudellaan - toisena vuonna "täyspäiväamikset" repivät hiuksia toisen asteen yhtälöistä ja ruotsin persoonapronomineista, mikä tuntui näin lukion keskipitkää ruotsia ja pitkää matematiikkaa käyneelle aika kevyeltä.

    Eli en siis missään nimessä tahdo morkata ammattikoulua käyviä, en etenkään niitä, jotka näkevät vaivaa koulunkäyntinsä eteen. Olen vain itse huomannut, että lukio-opiskelu vaatii (ainakin omasta mielestäni) paljon enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Huomauttelua mm. "paskalakeista" ja "karvanoppa-amiksista" saa kuulla jatkuvasti, mutta kas kummaa, kuinkahan monella on käytännön kosketusta näihin asioihin?

Itse olen maaseudulta kotoisin, koko nuoruuteni ruumiillisia töitä tehnyt, karjaa ja raskaita koneita käsitellyt. Tällä hetkellä suoritan kaksoistutkintoa, siis SEKÄ ammattikoulussa että lukiossa. Isona olen paitsi ylioppilas, myös datanomi. Tähän asti olen kyllä huomannut, että lukio-opiskelu on se, missä joutuu töitä tekemään. Ammattikoulun käyminen on kuin kuusiviikkoisen lomaputken saisi...

Käytännön tekemisestä en menisi niinkään suuria ylistyssanoja vuodattamaan, aika lailla turhanpäiväistä on ollut ammattikoulun käyntini. Esimerkkinä eräs työ, jota teimme kuluneen lukuvuoden ensimmäisessä jaksossa. Sain työni paljon pidemmälle kuin muut luokkatoverini (siis täysipäiväiset "amikset") ja keksin erään uuden sovelluksenkin, josta opettaja kiitteli. Kun palasin ammattikoululle viimeisessä eli kuudennessa jaksossa, olivat muut nipin napin ottaneet työssään minut kiinni ja käyttivätpä tätä kehittelemääni sovellusta.

Että sellaisia terveisiä sekä ammattikouluun, että lukioon. Olen nähnyt omin silmin sen "ammattitaidon", mitä Suomen amiskoissa annetaan ja olen tullut siihen tulokseen, että oppisopimus = paras sopimus.

Terv,
katkera mutta onnellinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu