Yle selvitti: Moni vetyprojekti myöhässä selvästi.

Paljon hehkutetut vetytalouden hankkeet ovat selvästi myöhässä. Aikaa menee varmasti pääoman keräämiseen vakuuttaen pankit ja sijoittajat sekä varmasti myös erilaisiin lupaprosesseihin valitusaikoineen. Saattaa myös monet vetyprojektit olla laskettu nolla korkojen aikaan ennen suuria inflaatioita, jolloin taloudelliset laskelmat menevät taas uusiksi jolloin kannattaa vielä lykätä vetyhankkeita. Osalla ei ole aikataulu muuttunut mutta ei myöskään ole aloitettukkaan, joten nekin voivat vielä myöhästyä.

"Vuodesta 2024 piti tulla vety-Suomen rakentajille hetki, jolloin lapiot isketään tonttiin. Yle listasi viime keväänä 26 vihreän vedyn teollista hanketta, joista peräti kuudentoista oli määrä siirtyä rakennusvaiheeseen joko tänä tai ensi vuonna.

Vuoden kuluessa realismi – joku voisi sanoa pessimismi – on vallannut alaa.

Joulukuussa noista 26 hankkeesta peräti 14 on siirtänyt rakentamisen tai tuotannon aloituksen aikataulua myöhemmäksi. Tai peruuttanut suunnitelmat kokonaan."

https://yle.fi/a/74-20065871?fbclid=IwAR3lI2JLXKQqUvoujucHczBHCOsW1XQ-6NGzogirtJK7QyQnS5xe9j61poE
5624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Linkkisi on oikein hyvä vetyprojekteista sopien tähän ketjuun. Julistetaan että alkaa 1-3 vuoden päästä... mutta ei sitten välttämättä kuulukkaan mitään kun oikean elämän realiteetit selviävät (tekniset ja taloudelliset haasteet).

    "FDE:n tavoitteena on käynnistää luonnollisen vedyn tuotanto vuoden 2029 alkuun mennessä. Yhtiö kuvailee hanketta käännekohdaksi koko luonnollisen vedyn toimialalle."

    Toisessa ketjussa jo kerrottiin miksi "vetykaivos" projekti saattaa epäonnistua.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/19484600/vetya-on-paljon

    Äänestä

Edelleenkin paljon hypetystä vedystä, ei projektit etene.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paljon hehkutetut vetytalouden hankkeet ovat selvästi myöhässä. Aikaa menee varmasti pääoman keräämiseen vakuuttaen pankit ja sijoittajat sekä varmasti myös erilaisiin lupaprosesseihin valitusaikoineen. Saattaa myös monet vetyprojektit olla laskettu nolla korkojen aikaan ennen suuria inflaatioita, jolloin taloudelliset laskelmat menevät taas uusiksi jolloin kannattaa vielä lykätä vetyhankkeita. Osalla ei ole aikataulu muuttunut mutta ei myöskään ole aloitettukkaan, joten nekin voivat vielä myöhästyä.

"Vuodesta 2024 piti tulla vety-Suomen rakentajille hetki, jolloin lapiot isketään tonttiin. Yle listasi viime keväänä 26 vihreän vedyn teollista hanketta, joista peräti kuudentoista oli määrä siirtyä rakennusvaiheeseen joko tänä tai ensi vuonna.

Vuoden kuluessa realismi – joku voisi sanoa pessimismi – on vallannut alaa.

Joulukuussa noista 26 hankkeesta peräti 14 on siirtänyt rakentamisen tai tuotannon aloituksen aikataulua myöhemmäksi. Tai peruuttanut suunnitelmat kokonaan."

https://yle.fi/a/74-20065871?fbclid=IwAR3lI2JLXKQqUvoujucHczBHCOsW1XQ-6NGzogirtJK7QyQnS5xe9j61poE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu