Kaupunginhallituksen pj:n poismeno

Onkohan henkilö joka saanut syytteen aikaiseksi nyt tyytyväinen aiheuttamaansa surutragediaan?
Olisiko ollut rakentavampi tie mahdollisen oikeuden hakemiseksi?
Ikuiseksi arvoitukseksi jää oliko syytteeseen johtaneet asiat todellisuudessa rikollisuuden rajat ylittävä vai kohteen subjektiivinen tunnekokemus tai pahimmassa tapauksessa valheellinen motiivi.

Nyt pidetty ja lahjakas henkilö ajettiin epätoivoiseen tekoon.
Osaanotto surevalle perheelle.
947615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Höpö höpö, ei ole epäselvää kuka uhriutui konkreettisesti, aika epätoivoista on kääntää syyttävää sormea "salaiseksi määrättyyn asiakirjatietoihn" ja henkilöön/-hin. Oli enemmän tai vähemmän osallisuutta, mistä puhutaan, tekijä on poissa.

Äänestä

Voimia hyväksikäytön uhrille 🙋🏼‍♂️

Äänestä
  • Samaa toivon itsekin ja toivottavasti pääsee elämässä eteenpäin.
    Aurinkoa hänelle.

    Äänestä

  • Häntä ja kaikkia niitä joita on hyväksikäytetty tulee tukea ja auttaa kaikin mahdollisin tavoin.Hyväksikäytetty ei tarvitse itse tuntea häpeää siitä mitä joku toinen ihminen on hänelle tehnyt.Sen suuren häpeän saa kantaa juuri se joka on tekoon itse syyllistynyt!

    Äänestä

Nyt ulkopaikkakuntalaisena keskustelua tietämättömänä seuranneena pakko kysyä, oliko tämän keskustelussa olleen tapauksen uhri lapsi vai aikuinen?

Äänestä

Uhrin ikä oli julkisesti tiedossa olevien seikkojen perusteella todennäköisesti 16-17 v. Rikossyytteessä on ollut kaupunginjohtaja Tammisen mukaan ollut kyse tapahtumista vuosilta 2012-2013.

Äänestä
  • Tapahtuneet siis toisella paikkakunnalla ei Haapajärvellä vai?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tapahtuneet siis toisella paikkakunnalla ei Haapajärvellä vai?

    Nahkanen työskenteli Haapajärvellä rehtorina vuosina 2012-2013 ja nykyinen kaupunginjohtaja on kommentoinut uskovansa, että rikos liittyy virkatehtävän puitteissa tapahtuneeseen tekoon. Joten mitä luultavimmin Haapajärvellä tapahtunut.

    Äänestä

  • Eli nyt n 27-28 vuotias.
    Hieman mietin, miksi vasta nyt, eikä silloin kun mahdollisesti tapahtunut....
    Rumasti pohtien, onko nyt ollut kuitenkin kyse rahasta.......

    Äänestä

  • Mistähän ihmeestä olet tämän iän päätellyt?
    Missään ei ole mainittu asiasta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mistähän ihmeestä olet tämän iän päätellyt?
    Missään ei ole mainittu asiasta mitään.

    Rikosnimikkeestä. Nahkasta epäiltiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ja nykyinen kaupunginjohtaja on kommentoinut uskovansa, että rikos liittyy virkatehtävän puitteissa tapahtuneeseen tekoon.

    Seksuaalinen hyväksikäyttö
    Joka asemaansa hyväksikäyttäen saa osallistumaan sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon

    1) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, joka on koulussa, laitoksessa, työsuhteessa tai vapaa-ajan toiminnassa hänen määräysvaltansa tai valvontansa alainen taikka muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa suhteessa häneen,

    2) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä,

    3) henkilön, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi heikentynyt, tai

    4) henkilön, jonka mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on heikentynyt toisen henkilön erityisen valta-aseman väärinkäytön vuoksi,

    on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

    Jos uhri olisi ollut nuorempi kuin 16 v., kyseessä olisi ollut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Joten Nahkasen uhrin ikä vaikuttaisi olleen todennäköisesti 16-17.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei sitten mielestäsi voi olla esim henkilökuntaa tms??

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei sitten mielestäsi voi olla esim henkilökuntaa tms??

    Voisi siis olla n 1997 syntynyt.
    Haapajärvellä yläkoulun ja mahdollisesti lukionkin käynyt.
    Ja todennäköisemmin naispuolinen...

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei sitten mielestäsi voi olla esim henkilökuntaa tms??

    En usko. Se idea, että uhri olisi ollut henkilökuntaan kuuluva ja mennyt poliisille vasta vuosia myöhemmin, ei oikein kuulosta uskottavalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eli nyt n 27-28 vuotias.
    Hieman mietin, miksi vasta nyt, eikä silloin kun mahdollisesti tapahtunut....
    Rumasti pohtien, onko nyt ollut kuitenkin kyse rahasta.......

    Häpeä tapahtuneesta, vaikka tekijän pitäisi hävetä, niin usein uhri häpeää.
    Syyllisyyden tunne, vaikka syy on aina hyväksikäyttäjän, niin silti usein uhri tuntee syyllisyyttä tapahtuneesta. (Miksi olin siellä, miksi olin hymyillyt, miksen sanonut, mitä ajattelin, miksen paennut, kirkunut, huutanut, miksi edes puhuin hänelle, miksi vastasin viestiin, jne.jne.)
    Pelko, on saatettu uhkailla, pelotella, pilkata, pelkää, ettei häntä uskota kuitenkaan.
    Nyt uhri on aikuistunut. Voimistunut. Ymmärtänyt, että syy ei missään tapauksessa ole hänen. Jatkaakseen elämää puhtaalta pöydältä hän haluaa, että asia käydään läpi ja käsitellään.
    Oikeusprosessit ovat rankkoja. Niihin ei huvikseen rahan toivossa lähdetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eli nyt n 27-28 vuotias.
    Hieman mietin, miksi vasta nyt, eikä silloin kun mahdollisesti tapahtunut....
    Rumasti pohtien, onko nyt ollut kuitenkin kyse rahasta.......

    Rikosilmoituksen teki 2021. Esitutkinta 2021-2022. Oikeuden istunnot vuodelta 2023 peruttiin. Nyt olisi pitänyt olla oikeusistunto. Nämä on hitaita prosesseja.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eli nyt n 27-28 vuotias.
    Hieman mietin, miksi vasta nyt, eikä silloin kun mahdollisesti tapahtunut....
    Rumasti pohtien, onko nyt ollut kuitenkin kyse rahasta.......

    On varmasti kun noin kauan asiaa vetkutti.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Häpeä tapahtuneesta, vaikka tekijän pitäisi hävetä, niin usein uhri häpeää.
    Syyllisyyden tunne, vaikka syy on aina hyväksikäyttäjän, niin silti usein uhri tuntee syyllisyyttä tapahtuneesta. (Miksi olin siellä, miksi olin hymyillyt, miksen sanonut, mitä ajattelin, miksen paennut, kirkunut, huutanut, miksi edes puhuin hänelle, miksi vastasin viestiin, jne.jne.)
    Pelko, on saatettu uhkailla, pelotella, pilkata, pelkää, ettei häntä uskota kuitenkaan.
    Nyt uhri on aikuistunut. Voimistunut. Ymmärtänyt, että syy ei missään tapauksessa ole hänen. Jatkaakseen elämää puhtaalta pöydältä hän haluaa, että asia käydään läpi ja käsitellään.
    Oikeusprosessit ovat rankkoja. Niihin ei huvikseen rahan toivossa lähdetä.

    Kyllä alkaa mennä Amerikan malliin kun aletaan vuosien takaisia tapahtumia rääpimään. Joutuihan prinssi Anrew maksamaan kymmenien vuosien jälkeen uhrille miljoonia. Antoiko se intoa viedä asia oikeuteen?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Rikosnimikkeestä. Nahkasta epäiltiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ja nykyinen kaupunginjohtaja on kommentoinut uskovansa, että rikos liittyy virkatehtävän puitteissa tapahtuneeseen tekoon.

    Seksuaalinen hyväksikäyttö
    Joka asemaansa hyväksikäyttäen saa osallistumaan sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon

    1) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, joka on koulussa, laitoksessa, työsuhteessa tai vapaa-ajan toiminnassa hänen määräysvaltansa tai valvontansa alainen taikka muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa suhteessa häneen,

    2) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä,

    3) henkilön, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi heikentynyt, tai

    4) henkilön, jonka mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on heikentynyt toisen henkilön erityisen valta-aseman väärinkäytön vuoksi,

    on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

    Jos uhri olisi ollut nuorempi kuin 16 v., kyseessä olisi ollut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Joten Nahkasen uhrin ikä vaikuttaisi olleen todennäköisesti 16-17.

    Mikä olisi nimike jos kyse olisi aikuisesta esim. sairauskohtauksen takia avuttomassa tilassa oleva henkilö!

    Äänestä

Oletko joku vajakki tai jotain kun tulit päätelmissäsi siihen lopputulokseen, että Nahkasen itsemurha olikin itseasiassa hänen uhrinsa vika? Vai kuulutko kenties tiettyyn pedareista tunnettuun uskonlahkoon jossa hyväksikäyttötapaukset lakaistaan maton alle, ja olet ammentanut oppisi ja harhasi sieltä? Ei tuollaista ajatuksenjuoksua, tai lähinnä sen puutetta, oikein muuten voi selittää... Häpeäsisit edes jos osaat.

Äänestä

En ole mitään em. vaihtoehdoistasi.
Olen itseasiassa oikeusasioiden kanssa työskentelevä henkilö.
Ja nähnyt monenlaista työssäni.
Varsinkin Huoltoriitojen kanssa on aika usein nähtävissä vastapuolen mustamaalaamista.
Siksi tästäkin casesta on tullut oma epäilykseni.

Aina kun ihminen päätyy noin epätoivoiseen tekoon se koskettaa.
Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan tuollaista.

Edelleen kovasti Voimia menehtyneen vaimolle ja lapsille!

Äänestä
  • Jos olet "Olen itseasiassa oikeusasioiden kanssa työskentelevä henkilö", niin olisi tasapuolista toivottaa voimia menehtyneen läheisten lisäksi myös mahdollisesta rikoksesta ilmoittaneelle. Kuten kirjoituksista näkyy, niin myös häntä yritetään syyllistää.
    Voi kunpa me ihmiset osaisimme asettua myös toisten asemaan ja olla armollisia itsellemme ja muille.

    Äänestä

Oliskohan viisasta jättää kokonaan kommentoimatta kun mistään ette mitään tiedä.
Faktatietona voin kertoa, että onnettomuus ei ollut tahallinen teko, joten tältä osin voitte jättää kirjoitukset sikseen!
Syytteestä nyt ei kannata siksikään kirjoittaa, kun siitä ei mitään varmaa tietoa kukaan enää saa, koska mitään suytettä ei enää ole!

Äänestä
  • Sinulla ei ole asiasta faktaa koska et ollut Jarin kyydissä, joten pidä luulosi omana tietonasi.

    Äänestä

Satun tietämään että kyseinen herra lähestyi 17-18v opiskelijoitaan jo vuosikymmen sitten kesälomalla aika seksuaalissävytteisesti. Oikeus tapahtui kun limanuljaska valitsi oman tiensä. Mielen kiintoista olisi kuulla paljonko on lähestytty vuosien varrella virka aseman ansiosta

Äänestä
  • Kiihotti sillon

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kiihotti sillon

    Ihmisiä on liikaa maapallolla, on hyvä että tapahtuu harvennusta.

    Tänään sinä ja huomenna minä, toki sodat ovat tehokkain tapa vähentää kusipäitä ELI ns ihmisiä.

    Äänestä

  • Mitenkä yks nuorisotyöntekijä 80 luvulla.. kukonaskeleen pihalla kaluaan esitteli

    Äänestä

Niin,,tehkäämme tilaa Intia,Afrikka,Aasialaislle...
Tämän päivän länsimainen ihminen on yksi tyhminpiä.

Äänestä

saattaa hyvinkin ajatella että karma tavoitti pahantekijän ja saada nyt sielulleen rauhan elää hyvän elämän

Äänestä

Haapajärven pizzagate

Äänestä

Ihmisen arvo on mittaamaton.
Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo.
Tämä valtavan surullinen tragedia on koskettanut laajasti.
Ikuiseksi kysymykseksi jää miksi paljon hyvää Haapajärven ja ympäristökuntien hyväksitehneen miehen elämä mustamaalattiin.
Vaikka kuolemansa ei olisikaan suiccidi, niin varmasti tällaisella paineen alaisena elämisellä on ollut syytä esim hänen liikenteessä toimimiseen.

Tämän oikeusasian käynnistäjänä luulisi olevan aikamoinen. syyllisyys. Oliko kaikki kuitenkaan sen arvoista.

Äänestä
  • Poliisi tutkii ja jos löytyy todisteita, vie syyttäjälle. Kun syyttäjän mielestä löytyy tarpeeksi näyttöä rikoksesta, syyttäjä nostaa syytteen. Turhaa sinä syyttelet hyväksikäytön uhria. Oletko niin yksinkertainen että mielestäsi rikosilmoituksia ei saisi tehdä koska on riski että rikollinen tekee itsemurhan?

    Häpeä!

    Äänestä

En todellakaan sitä tarkoittanut.
On vain kohtuutonta syyllistämistä ja mustanaalaamusta poismennyttä kohtaan.
Annetaan hänelle kunnia ja rauha
Ja toivotetaan voimia hänen vaimolleen ja lapsilleen. He ainakin ovat täysin syyttömiä kaikkeen

Äänestä
  • Tarkoit siis mitä ilmeisimmin, että itsemurha pyyhki pois kaiken sen mitä oli uhrille/uhreille tehnyt? Saa pitää eläissään saavuttamansa glorian, ja julistetaan kuoltuaan pyhimykseksi... Liputuspäivä Haapajärvelle hänen kunniakseen? Siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että vaimo ja lapset tulee jättää rauhaan, ei ole heidän vikansa jos aviomies ja isä oli joku pervo. Näin pikkupaikkakunnalla stigma tosin häviää koskaan.

    Äänestä

Etelä--Koreassa arvostettu pastori saanut tuomion alaikäisten hyväksikäytöstä. Hyvin kulisseja narsistit aikansa pitävät.

Äänestä

Outo ajatus, että ennen mistä tahansa rikoksesta ilmoituksen tekemistä pitäisi uhrin miettiä mitä mahdollinen syyllinen tekee.
Itsemurha on aina henkilön oma päätös, oli siihen johtaneet syyt mitkä tahansa. Ja aiheuttaa joka tapauksessa omaisillekin syyllisyydentunteita ja suurta surua. Tuskin kuitenkaan pelkästään yksi rikosepäily johtaa noin rankkaan päätökseen, henkilöllä on saattanut olla omasta mielestään muitakin syitä.
Toivottavasti tällainen uhrin lisäsyyllistäminen ei ole yleistä teilläpäin. Tai missään.

Äänestä
  • Uhrin syyllistäminen… mulle kävi kerran niin, että kun kerroin aikuisena miehenä alaikäisenä kokemastani isänäidin seksuaaliväkivallasta sosiaalipalvelukeskuksen kotipalveluohjaajalle, kuusikymppinen nainen, niin hän vastasi minulle: ”se on valitettavaa, mutta mitäs miehet tekevät?”. Ettäkö minun olisi pitänyt ensin miesten tekemisiä ajatella ennenkuin avasin suuni ja tulin hänen äidillistä,sosiaaliuskoansa häiritsemään? Täti sai tuta mitä tuosta seurasi kun vielä jälkipalaverissa kasvotusten intti että ”minä en ole asiakkaalle sanonut mitään muuta kuin toivottanut hänelle kaikkea hyvää elämäänsä”. Kaupunginjohtaja allekirjoitti kaunginhallituksen pöytäkirjaotteen ’asia on loppuunkäsitelty’ ja ote julistettiin salaiseksi. Sitten terveysjohtaja, ex kaupunginjohtaja nainen, lohdutti minua sanoin: ”ajattele asiaa niinkin päin että kotipalveluohjaaja vain oman pienuutensa sinulle paljasti”. Että tätä episodia en ikinä unohda. Jälkeenpäin otin asian puheeksi silloisen perusturvalautakunnan puheenjohtajankin kanssa käräjäoikeuden odotustilassa kun jonain oikeuspäivänä käräjäoikeuden tuomari esitteli taloaan. Käräjäoikeuden lukitussa putkassakin loikoilin parin minuutin ajan. . Että silleen aattelen haapajärveäkin niin että kun puheenaiheeksi tulee seksuaalinen hyväksikäyttö niin tavan ihmisiltä menee pasmat sekaisin. Niinkun ruvetaan uhria syyllistämään kontra tekijää puolustamaan niinku nyt tässäkin keississä viisastelevat sivustelijat.
    Tsemppiä uhrille mikä hänen tarinansa onkaan ja uudelle naiskaupunginjohtajalle voimia työhönsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Uhrin syyllistäminen… mulle kävi kerran niin, että kun kerroin aikuisena miehenä alaikäisenä kokemastani isänäidin seksuaaliväkivallasta sosiaalipalvelukeskuksen kotipalveluohjaajalle, kuusikymppinen nainen, niin hän vastasi minulle: ”se on valitettavaa, mutta mitäs miehet tekevät?”. Ettäkö minun olisi pitänyt ensin miesten tekemisiä ajatella ennenkuin avasin suuni ja tulin hänen äidillistä,sosiaaliuskoansa häiritsemään? Täti sai tuta mitä tuosta seurasi kun vielä jälkipalaverissa kasvotusten intti että ”minä en ole asiakkaalle sanonut mitään muuta kuin toivottanut hänelle kaikkea hyvää elämäänsä”. Kaupunginjohtaja allekirjoitti kaunginhallituksen pöytäkirjaotteen ’asia on loppuunkäsitelty’ ja ote julistettiin salaiseksi. Sitten terveysjohtaja, ex kaupunginjohtaja nainen, lohdutti minua sanoin: ”ajattele asiaa niinkin päin että kotipalveluohjaaja vain oman pienuutensa sinulle paljasti”. Että tätä episodia en ikinä unohda. Jälkeenpäin otin asian puheeksi silloisen perusturvalautakunnan puheenjohtajankin kanssa käräjäoikeuden odotustilassa kun jonain oikeuspäivänä käräjäoikeuden tuomari esitteli taloaan. Käräjäoikeuden lukitussa putkassakin loikoilin parin minuutin ajan. . Että silleen aattelen haapajärveäkin niin että kun puheenaiheeksi tulee seksuaalinen hyväksikäyttö niin tavan ihmisiltä menee pasmat sekaisin. Niinkun ruvetaan uhria syyllistämään kontra tekijää puolustamaan niinku nyt tässäkin keississä viisastelevat sivustelijat.
    Tsemppiä uhrille mikä hänen tarinansa onkaan ja uudelle naiskaupunginjohtajalle voimia työhönsä.

    > minulla on ollut luppoaikaa joten olen lähettänyt kymmeniä viestejä haapajärvi-palstan kaupunginjohtaja-ketjuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    > minulla on ollut luppoaikaa joten olen lähettänyt kymmeniä viestejä haapajärvi-palstan kaupunginjohtaja-ketjuihin.

    Isä aina sano että paha saa palkkansa,ilmeisesti syöny kuormasta kun oma ei oo enää riittäny,selvä itsemurha,loppupahan ainakin tämä iletys

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    > minulla on ollut luppoaikaa joten olen lähettänyt kymmeniä viestejä haapajärvi-palstan kaupunginjohtaja-ketjuihin.

    >> Korjaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja -ketjuihin.

    Äänestä

  • Itsemurha oli oikeudenmukainen sovitus. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mistä syyttäjä rangaistusta vaati, saa maksimissaan 4 vuotta. Alle 2 vuoden tuomiot ehdollisia. Jos olisi saanutkin ehdottomana, olisi istunut vain murto-osan koska Suomen "oikeuskäytännöt". Korvauksiakaan ei olisi maksanut jos olisi todettu varattomaksi kun kaikki meni alta. Tällainen "rangaistus" olisi ollut uhrille pelkkä paskanhaistatus.

    Hyväksikäyttäjän poistuessa traagisesti ja näyttävästi tästä maailmasta, hän ei enää hyväksikäytä ketään, koskaan. Tällä teollaan hyväksikäyttäjä on osoittanut äärimmäistä katumusta koska oli valmis tuhoamaan kaiken, riistämään henkensä ja tuhoamaan perheensä elämän, koska kaikki olisi tullut julki kuitenkin. Jos tällainen ei ole uhrille riittävä anteeksipyyntö ja sovitus, niin mikäs sitten?

    Äänestä

Mihinkäs se pj. meni? Minä luulin että se kuoli. On monenlaista 'tietoa'.

Äänestä

Nämä asiat liikuttavat ymmärretävästi voimakkaasti jokaisen ajatus - ja tunnemaailmaa ja nostavat esille omiakinkokemuksia.
Tunteet ovat hyvinkin voimakkaana.
Eikäole oikeaa eikä väärä kokemusta.

Olkaamme siksi armollisia toisiamme ja nyt keskustelun kohteena olleita kohtaan.

Ja haasteenamme on sallia myös etteivät kaikki koe tai ajattele asioista samalla tavalla kuin me itse.

Äänestä

Abiristeily kauan aikaa sitten.Siitä se vyyhti purkautuu...

Äänestä
  • Kerro tosta Abi-risteilystä

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kerro tosta Abi-risteilystä

    Ei saa painostaa keskustelijaa. Riittää että on ollut abiristeily.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kerro tosta Abi-risteilystä

    Ja toisinpäin, miksi uteliaisuutesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ei saa painostaa keskustelijaa. Riittää että on ollut abiristeily.

    Mikäs besserwisser siellä nyt neuvoja nakkelee mulle?
    Kuhan kysyin. Sisälsi vapaan valinnan kieltäytymiseenkin ilman mnkäänlaista painostusta. Piste.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kerro tosta Abi-risteilystä

    Tuosta abiristeilyn tapahtumista tietää kyllä muutama virkamies.Ja uhri...

    Äänestä

Kenenkään ihmisen hyväksikäyttöä ei tule katsoa ja käsitellä ikinä hyväksyvästi,suopein mielin!Riippumatta siitä missä asemassa hyväksikäyttäjä on.Se ei oikeuta häntä tekemään niin.Näitä tapauksia on varmasti paljon.Mutta kaikki uhrit ei uskalla kertoa mitä hänelle on tehty.Kehoitan kyllä jokaista joka siihen on joutunut,kertomaan rehellisesti mitä hänelle on tehty.Hyväksikäyttäjien tulee kantaa vastuu heidän pahoista tekemisistä!Heitä ei tule päästää ihan vähällä,koska se on hyvin häpeällistä sille joka sellaiseen ryhtyyn.Mutta eniten siitä kärsii yleensä hyväksikäyttäjän uhri!Sitä suurta vahinkoa mitä hyväksikäyttäjä tekee uhrille.Sellaiselle teolle ei ole anteeksiantoa!Eikä ymmärrystä!Ei sympatiaa!Ei empatiaa!

Äänestä

Tämä tapaus osoittaa, että Haapajärven asukkaat ovat turveltuneita ja petin juurin syntisiä.

Äänestä

siinähän se vasta olisi ollut perheellä kestämistä jos oikeudenkäyntiä olisi puitu mediassa, että eiköhän tekijä ihan itse katsonut parhaaksi poistua aikakirjoista ettei tarvinnut kohdata tekojaan ja läheisiään silmästä silmään, siinä ei uhrilla ole osaa eikä arpaa

Äänestä
  • Hyvin monet kestävät oikeudenkäynnit. Ja elämä jatkuu.

    Äänestä

Antakaa jo rauha poimenneelle ja kunnioittakaa hänen perheensä surua.
Poismennyt teki paljon hyvää kuntansa ja seutukuntansa hyväksi. Levätköön hän jo rauhassa.

Äänestä
  • Nyt lessu järkikäteen. Ei hyvänteko tarkoita että on hyväksikäyttöön oikeutettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Nyt lessu järkikäteen. Ei hyvänteko tarkoita että on hyväksikäyttöön oikeutettu.

    Minulleko kommentoit?
    Anteeksi nyt vain en ole lessu, mitä sillä nyt sitten tarkoitatkaan.
    Ihan heteronainen ja en mihinkään hengelliseen herätysliikkeeseen kuuluva.
    Että ihan pieleen meni arviosi.
    Mutta annappa sinäkin jo rauha tapahtuneelle ja lopeta kommentointi.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Mikä on motiivisi kommentoinnin lopettamiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Mikä on motiivisi kommentoinnin lopettamiseen?

    Kunniotus surevaa perhettä kohtaan.

    Äänestä

  • Entä pahaa....paljonko teki sitä!?

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Kunniotus surevaa perhettä kohtaan.

    tuskin kirsi ainakaan näitä lukee,toivottavasti e ikaksosetkaan..eikä pieni suloinen nella..

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    tuskin kirsi ainakaan näitä lukee,toivottavasti e ikaksosetkaan..eikä pieni suloinen nella..

    netta..

    Äänestä

Kyllä varmasti paljon hyvääkin on tehnyt mutta sitten pimeä puoli mikä lopulta ajoi itsariin.

Ei ole kaikki ihan kohdallaan jos on teinityttöjen ja poikien perään. Sitten vielä todella törkee temppu rekkakuskia kohtaan. Tässä voi olla että menee ajohalut iäksi, rekan kunnostukset, menetetyt ajot voi hyvin johtaa konkurssiin ja koko perheen ahdinkoon.

Semmoinen poika tämä meidän nahkanen.

Äänestä
  • no hänen nahkansa kuivuu jo manalan orrella joten ei voi käydä kasvokkain tiukkoomista.

    Myötätuntoa kuitenkin
    - henkilön omaisille
    Ja paljon enemmän
    -Uhrillle, / uhreille olivatpa he teon kohteena minkäikäisiä tai olipa tapahtuneet tuoreita tai vanhoja
    sekä
    rekkakuskille jonka kärsimyskohtalo oli enemmän sattuma, kuin vain tekijän tahdosta riippuvainen.

    Äänestä

  • Ei ole kaikki ihan kohdillaan jos..kun ihmisen kuolemalla pitää juhlia suomi24 palstoilla päivästä toiseen ilman muuta elämää kuin em.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ei ole kaikki ihan kohdillaan jos..kun ihmisen kuolemalla pitää juhlia suomi24 palstoilla päivästä toiseen ilman muuta elämää kuin em.

    Haluatko olla rajoittamassa ihmisten surutyötä? Sellaiseksin tälläistä someketjuissa eläbvää keskustelua vois arvioida, ihmisellä on synnynäinen osallisuuden tunne, ihmisarvo ja ihmiskäsitys.
    Kaikkien kohdalla ei syntymässä saatu kyky erottaa hyvä ja paha, suru ja ilo, hyväksikäytön rajat ja ymmärrys, saatu valta-asema ja vastuu eivät enää toimi oikeaan ohjaavalla tavalla. Syntyy tyhjiö, jossa omatunto on ohitettu tarkoitushakuisesti,

    Ja siksipä, ihmiset purkavat ihmetystään anonyymeinä, järkytettyinä ja ihan oikeuteutusti, kysellen miten näin annettiin niiden, joille on luotettu vastuu, toimia vastoin järjestystä ja oikeudentuntoa?
    Vähemmästäkin voi yhteisön sosiaalinen turvallisuuden tunne pettää ja henkinen tila kriisiytyä, puhumall, pohtimalla saa jostakin kiinni...

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    "Ei ole kaikki ihan kohdillaan jos..kun ihmisen kuolemalla pitää juhlia suomi24 palstoilla päivästä toiseen ilman muuta elämää kuin em."

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Haluatko olla rajoittamassa ihmisten surutyötä? Sellaiseksin tälläistä someketjuissa eläbvää keskustelua vois arvioida, ihmisellä on synnynäinen osallisuuden tunne, ihmisarvo ja ihmiskäsitys.
    Kaikkien kohdalla ei syntymässä saatu kyky erottaa hyvä ja paha, suru ja ilo, hyväksikäytön rajat ja ymmärrys, saatu valta-asema ja vastuu eivät enää toimi oikeaan ohjaavalla tavalla. Syntyy tyhjiö, jossa omatunto on ohitettu tarkoitushakuisesti,

    Ja siksipä, ihmiset purkavat ihmetystään anonyymeinä, järkytettyinä ja ihan oikeuteutusti, kysellen miten näin annettiin niiden, joille on luotettu vastuu, toimia vastoin järjestystä ja oikeudentuntoa?
    Vähemmästäkin voi yhteisön sosiaalinen turvallisuuden tunne pettää ja henkinen tila kriisiytyä, puhumall, pohtimalla saa jostakin kiinni...

    Ei ihmisen kuolemalla trollaaminen ole surutyötä jonka yhteydessä sinä uhria mustamaalaat päivästä toiseen kuin pakkomielteinen skitso.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Ei ihmisen kuolemalla trollaaminen ole surutyötä jonka yhteydessä sinä uhria mustamaalaat päivästä toiseen kuin pakkomielteinen skitso.

    sama trolli joka kirjoittaa kaikille s24 palstoille säännöllisesti avauksia ihmisiä kohdanneista strategioista hengenmenetyksineen. Sairaimmillaan ottaen ilon irti jopa kohtukuolemista yms. sairasta p..skaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ei ole kaikki ihan kohdillaan jos..kun ihmisen kuolemalla pitää juhlia suomi24 palstoilla päivästä toiseen ilman muuta elämää kuin em.

    Täälläpäin on tapana hoidella asiat näin, tarinoidaan mitä sylky suuhun tuo. Terveisin kokemusasiantuntija syyttömänä maalitauluna olemisesta. Ei tässä mitään uutta ole, surettaa lähinnä se, etteivät kaikki tuota hommaa kestä. Esimerkkejä kun on muita kin, aina on asiat hoidettu näin. Voimia sitten vaan asian läheisille.

    Äänestä

Kukaan ei varmuudella voi sanoa, että oli itsemurha.
Ei myöskään sitä, olisiko ns syytetyn syytös johtanut rangaistukseen.
Joten kunnioitetaan surua ja surevia ja lopetetaan kirjoittelu tästä aiheesta heidän vuokseen.

Äänestä

Mikäs tämä törkeä virkarikos -epäily?

Äänestä
  • >Keskisuomalainen median uutinen 15.42

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    >Keskisuomalainen median uutinen 15.42

    Ei löydy

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei löydy

    Löytyy ksml.fi Uusimmat osiosta, uutista päivitetty tuntia myöhemmin.

    Äänestä

Nahksen tilanne tosiiaan ollut sen verran syvällä ettei siinä muuta voihtoehtoa ollut kuin nirri pois. Onhan se karua mutta kun setämiehet heiluu ja kupla puhkeaa niin peli on pelattu.

Äänestä

Suomeenkin levitetty muodikas MeToo-roska. Se on Amerikan kautta tänne ujutettua vulgaari-marxilaisuutta pahimmillaan. Seuraus: Naiset pääagitaattorin tahdissa rääkyvät äänensä käheäksi Pride-marrsseilla ja sitten kiroavat miehet alimpaan helvettiin tajuammatta, että kyse ihmisistä. Naisten hulluuden vuoksi perhearvot on tuhottu ja syntyvyys on romahtanut. Kansakunta kuolemassa sukupuuttoon. Metoo ja tyhmien nykypoliitikkojen suosimat homojärjestöt syyllisiä tappavaan kehitykseen. Suomella ei ole varaa syhtyvyyden kuihduttamiseen.

Äänestä
  • Tätä kehityskulkua voinee pitää luonnonvalintana. Sitä saa mitä tilaa: vähä-älyiset kuolee sukupuuttoon.

    Äänestä

Tarkoitatko että seksuaalirikoksen uhrin on paras nuolla vaan haavansa itsekseen. Osoitat samaa asennetta kuin nähtiin erään jääkiekkoilijan tapauksessa.

Äänestä

Kun emme tule koskaan varmuudella tietämään olisiko syyteharkinnan tuloksena ylittynyt rikokseen ja seuraamuksiin riittävä asia, ei voida tehdä poismenneestä syyllistä eikä asianvireillelaittajasta uhria. Minusta tämä fakta.

Ja myös se, että mahdollisen teon ja siitä pitkän ajan jälkeen vasta ilmoituksen tekeminen, mietityttää ja väkisinkin saa pohtimaan motiivia....

Todennetusta rikoksesta kuuluu lakimme mukaan sille kuuluva rangaistus.
Mutta ensin oltava varmuus.
Tämän asian kohdalla emme koskaan varmaa vastausta asiaan.
En ole sen kannalla, että vakavia asioita peitellään.
Mutta ei myöskään pidä tuomita ketään, ennenkä hänet oikeus todennut syylliseksi.
Nähtiin tässäkin mitä peruuttamatonta siitä seurasi

Äänestä
  • Luulis ettei syytön tuommoseen ratkaisuun päädy.

    Äänestä

  • Outoa vesittämistä, mieti tarkemmin! Paljastuessaan "mikä on tekijä miehiään" niin mikään etu-eikä jälkikäteen selitettynä, EI KÄY.
    EI ole lieventävä asianhaaroja osallisena oleville !
    Ei hyväksikäyttöeopäilyssä eikä virkarikoksessa, eikä tiedonpimitys ketjussa.
    Vastuulliset agendalle, niin luottamusaseman ja viranhoitoprosessissa huolimattomasti toimineet, langetettakoon ikuinen häpeä ja "työvälineiden" tervaus!

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Outoa vesittämistä, mieti tarkemmin! Paljastuessaan "mikä on tekijä miehiään" niin mikään etu-eikä jälkikäteen selitettynä, EI KÄY.
    EI ole lieventävä asianhaaroja osallisena oleville !
    Ei hyväksikäyttöeopäilyssä eikä virkarikoksessa, eikä tiedonpimitys ketjussa.
    Vastuulliset agendalle, niin luottamusaseman ja viranhoitoprosessissa huolimattomasti toimineet, langetettakoon ikuinen häpeä ja "työvälineiden" tervaus!

    Yleensä aika selvittää nämä asiat. Moni tietää nyt enemmän jota ei jaksa pitää sisällään.
    Jossakin vaiheessa asia alkaa purkaantumaan, saattaa mennä vuosiakin.

    Äänestä

Akat olkoot hiljaa ja kourittavina! Eiköhän tuossa ollut yksi aiheuttaja tosiaan, mutta ei kait siitä voi syytä muille kun itelleen vierittää

Äänestä

Tässä toimittiin väärin kaupungin taholta.Mies vastaa teoistaan .No lopputulosta odotellessa .

Äänestä
  • Näyttää kaikki johtavan L ämpö OY : lle ( syltty tehtaale . )

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Näyttää kaikki johtavan L ämpö OY : lle ( syltty tehtaale . )

    Miten perustelet väittämäsi 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Miten perustelet väittämäsi 🤔

    -- Perästä kuuluu .

    Äänestä

Mitähän kuuluu rekkakuskille jonka nahkanen imuroi omaan vyyhtiin väkisin mukaan?

Äänestä
  • Henkilöä en tunne, mutta ei hänelle hyvää kuulu. Voi olla autokuskinura ohi. Kansankynttilä oli ajattelematon omanedun tavotteija. Voimia rekkakuskille.

    Äänestä

Ai hitsi, voimia rekkamiehelle.

Äänestä
  • Rekkamies ajaa kelillä ko kelillä ja pelillä ko pelillä.

    Äänestä

MOTssa nyt lasten ahdistelusta

Äänestä

Ja voimia rekkakuskille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onkohan henkilö joka saanut syytteen aikaiseksi nyt tyytyväinen aiheuttamaansa surutragediaan?
Olisiko ollut rakentavampi tie mahdollisen oikeuden hakemiseksi?
Ikuiseksi arvoitukseksi jää oliko syytteeseen johtaneet asiat todellisuudessa rikollisuuden rajat ylittävä vai kohteen subjektiivinen tunnekokemus tai pahimmassa tapauksessa valheellinen motiivi.

Nyt pidetty ja lahjakas henkilö ajettiin epätoivoiseen tekoon.
Osaanotto surevalle perheelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu