Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa

Pehtoori rakennutti Pirkkalaan omalla rahoituksellaan kokonaisen kerrostalon, johon vuokrakämppiä. Lehtikirjoitusten mukaan asunnot menivät kuin kuumille kiville. Vuokratulot eivät kuitenkaan tuota tarpeeksi, joten nyt niitä asuntoja on alettu myymään vapaille sijoittajille.
3390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

👍🏼 näin siinä käy etenkin jos korkokulut ovat suuremmat kuin vuokratuotot.

Äänestä

Suomessa suurin osa asioista on hoidettu "hienosti ja mallikkaasti". Nykyään ei kannata edes omaa asuntoa ostaa, koska sen siirron johdosta voi vuoden päästä olla ulosoton asiakas ja syvällä kusessa, josta ihmistä ei enää henkiin ongita. Ennen oli toisin, oma asunto kannatti ostaa sadan prosentin varmuudella. Nykyisin on keksitty niinkin nerokas juttu kuin taloyhtiön konkurssi, missä kaikki menettää kotinsa ja velat jää. Ei tommosia perkeleitä ennen ollut eikä nähty. Elämä nyky Suomessa on venäläistä rulettia. Kenen tahansa kohdalla voi nalli napsahtaa ihan koska vaan. Mitään takeita ei voi antaa ja mihinkään ei ole luottamista.

Äänestä
  • Omistusasunto saattaa olla paha riippakivi. Jos joudut töiden perässä muuttamaan toiselle paikkakunnalle, etkä saa kämppääsi myydyksi. Jos vanhasta asunnostasi saat 40 tuhatta ja uudesta joutuisi maksamaan 240 tuhatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pehtoori rakennutti Pirkkalaan omalla rahoituksellaan kokonaisen kerrostalon, johon vuokrakämppiä. Lehtikirjoitusten mukaan asunnot menivät kuin kuumille kiville. Vuokratulot eivät kuitenkaan tuota tarpeeksi, joten nyt niitä asuntoja on alettu myymään vapaille sijoittajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu