Koirat pomottavat, purevat ja haukkuvat

Mutta kaikki nämä haitat kohdistuvat muihin kuin omistajiin.

Omistajiin varmaan kohdistuvat kaikki edut sitten, kun on tutkittu, että koiralliset voivat muita paremmin. keskimäärin.

Eli etuja kai liikunnan lisääntyminen ja se että on aina mukavampi metelöidä kuin kuunnella muitten meteliä. Eli naapuri on stressaantunut metelistä ja koiran omistajalla on kivaa kuunnella kun oma sesse pitää reviiristä huolta huutamalla jos joku tulee lähelle.

Tietenkään kaikki eivät pidä koiraansa ulkona. Kiitos heille. maallahan koirista ei ole haittaa, koska eihän se haittaa, jos koiran melu kuuluu vainsilloin kun on ulkona, ei kenenkään ole välttämätöntä olla ulkona, mutta jos ikkunat ja ovet on kiinni ja on sisällä, kaikessa rauhassa kotonaan, niin on se ikävää kuunnella sitä huutoa. Maalla talot ovat kauempana toisistaan, niin möly kuuluu vain ulkona. Ei kenenkään kotiin sisälle. Mutta eihän maaseutu sovi tietenkään kesälomapaikaksi, jos haluaa myös ulkona olla ja nauttia koska meteliä pidetään juurikin maalla, koirilla, mopoilla ja traktoreilla, mutta asumiseen sopii hyvin.

Tietenkin jos maaseutu on varakasta, että talot tuskin näköyhteydellä, niin mitään ei kuulu kenellekään, edes ulkona ollessa, mutta joskus maallakin talot ja tilat on jaettu jo moneen kertaan ja talot ovat lähes yhtä lähekkäin kuin kaupungeissa.
1208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

🍒 ­­N­y­m­­f­­­o­­­m­­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mutta kaikki nämä haitat kohdistuvat muihin kuin omistajiin.

Omistajiin varmaan kohdistuvat kaikki edut sitten, kun on tutkittu, että koiralliset voivat muita paremmin. keskimäärin.

Eli etuja kai liikunnan lisääntyminen ja se että on aina mukavampi metelöidä kuin kuunnella muitten meteliä. Eli naapuri on stressaantunut metelistä ja koiran omistajalla on kivaa kuunnella kun oma sesse pitää reviiristä huolta huutamalla jos joku tulee lähelle.

Tietenkään kaikki eivät pidä koiraansa ulkona. Kiitos heille. maallahan koirista ei ole haittaa, koska eihän se haittaa, jos koiran melu kuuluu vainsilloin kun on ulkona, ei kenenkään ole välttämätöntä olla ulkona, mutta jos ikkunat ja ovet on kiinni ja on sisällä, kaikessa rauhassa kotonaan, niin on se ikävää kuunnella sitä huutoa. Maalla talot ovat kauempana toisistaan, niin möly kuuluu vain ulkona. Ei kenenkään kotiin sisälle. Mutta eihän maaseutu sovi tietenkään kesälomapaikaksi, jos haluaa myös ulkona olla ja nauttia koska meteliä pidetään juurikin maalla, koirilla, mopoilla ja traktoreilla, mutta asumiseen sopii hyvin.

Tietenkin jos maaseutu on varakasta, että talot tuskin näköyhteydellä, niin mitään ei kuulu kenellekään, edes ulkona ollessa, mutta joskus maallakin talot ja tilat on jaettu jo moneen kertaan ja talot ovat lähes yhtä lähekkäin kuin kaupungeissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu