Tähän voipi runoa ja riimiä laittaa ja muutakin jonka ei tartte niin rimmata, kunhan ei loukkaa ketään tai aiheuta pahaa mieltä. Äläkä poistata kiusallasi. Kiitos 😊
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 319
Vanhimmat
Mä laitan kaksi tekelettä, jotka oon jo vuosia sitten riimitellyt. Olin näiden kirjoitushetkellä ihastunut hankalalla tavalla.
Kyllähän sä tiedät
et jumissa mä oon
Kuvittelin meidät
ja sut mun kainaloon
Tiesin kyllä sen
uneksi se jää
Et turhaan haaveilen
sen koitan ymmärtää.
Näätkö sä sen
silmistä mun
ihastuksen
silloin kun
katseemme kohtaa?
Huomaatko sen
vartaloni mun
jännityksen
silloin kun
viereeni tuut?
Kuuletko sen
äänestä mun
kaipauksen
silloin kun
poissa sä oot?
Tuli mieleen sateen jälkeinen raikas ja hyväntuoksuinen ilma 😊
Tässä kolmas vähän pidempi, samoihin aikoihin kirjotettu.
Minun juureni hapuilivat Sinun juuriasi, mutta maa oli siihen suuntaan liian kova
Minun lehteni koittivat kurottaa Sinun lehtiesi luokse mutta tuuli puhalsi lehteni poispäin Sinusta
Ei meitä ollut tarkoitettu toisillemme
Sen tiesi maa
Sen tiesi tuuli
Mutten minä
En minä Sinua saanut
Et Sinä minun ollut
Sidottuna minä katselin
Kun toisen luo lehtesi kurotit
Tuuli kietoi lehtenne yhteen
Maa antoi juurienne yhtyä
Minun lehteni kuivuivat
Vähin äänin minä hiljalleen kuolin.
Loppuun asti
Hetkeeni viimeiseen
Minä Sinua rakastin
Sen tiesi maa
Sen tiesi tuuli
Mutta Sinä
et sitä tiennyt.
@En_osaaEn_tunne: Nuo sinun runot ovat kauniita, melankolisia, syviä ja aitoja. Niistä aistii, kuinka olet mennyt syvälle itseesi ja kirjoittanut ajatuksiasi runon muotoon. Sinulla on upea taito saada sanoitettua vaikeita tunteita tällä tavalla!
On ollut terapeuttista lukea näitä. Mulla on nyt vähän samanlainen fiilis yhden ihmisen kanssa. On vaikea tasapainoilla ikävän, odotuksen, hämmennyksen, pettymyksen ja ihastuksen tunteiden sekamelskassa. Kun on aistinut, että toisella saattaa myös olla kiinnostusta ja toinen on sitä jossain määrin sitä myös ilmaissut, mutta nyt on perääntynyt ja torjuva.
Tässä vielä jatkan tätä edeltävää kirjoitustani. Tuo sinun runosi oli niin hyvä, että mun oli aivan pakko tehdä siitä Sunon tekoälyllä musiikkikappale (joka on tietty vielä privaatti ja vain omassa käytössäni). Se vääntyi upeasti sekä pop-kappaleeksi että metalliballadiksi. Tästä tuli niin mun voimabiisi!
En_osaaEn_Tunne, onko ok, jos julkaisen kappaleen? Haluaisin antaa siinä tapauksessa tietysti creditit sanoituksesta sulle.
Tämä on todella hieno 🏆Kiitos Eo Et!
Okei, no kiitos palautteesta 😊 Joskus on mukava saada kivaakin palautetta, kun on sitä toisenlaistakin aika paljon ja rajustikin tullut. Saapa kai tuolle tekstille tehdä mitä tahtoo 😁
Kivaa päivää 🌞
Tässä se kappale, jonka sun runosta tein tekoälyllä. Valitsin musiikkigenren ja tyylin niin, että se välittäisi parhaansa mukaan surun ja ahdistuksen, joka kumpuaa yksipuolisen ihastuksen tuskasta. Toivottavasti pidät silti versiosta, vaikkei musiikkilaji ihan iskisikään...
Linkki Sunon kappaleeseen, jonka nimesin runosi mukaan "Sen tiesi tuuli, sen tiesi maa": https://suno.com/song/404876d6-3056-486b-aff3-d77edb74a8a8
Kivaa ja aurinkoista päivää myös sinulle 🌞
No täytyypä kuunnella. Kiitti linkistä 😊
Ei ole viime aikoina tuntunut siltä. Elämä on ollut nyt tovin kohtalaisen tasaista. Pieniä mutkia ja vähän ylä- ja alamäkeä. Eräs aihe on kyllä josta ehkä saattaisin kirjottaa. Mutta se on niin henkilökohtaista ja rankkaakin, jotta en tiiä. Ehkä. Jospa sä laittasit jotain, kun taas tuntuu siltä? 😉
Paljon kivoja ja kauniita tekstejä on täällä vuosien saatossa ollut. Muutaman nimmarillisenkin, josta sitten yhdestä mun nimmari lähti, kun hän oli niin osaava 😊
Tulipa hieno ja aika surullinen myös. Jotenkin tavoitat tuon tunteen ja tämä oli koskettava.
Voi 😢 Tämä kuulostaa niin tutulta.
Hei, wau mikä biisi. Saatte kyllä yhdessä tosi hyvää aikaan 😉
Yleensä ne liian henkilökohtaiselta tuntuvat on parhaita, niihin moni muukin voi samaistua. Ihmisten kokemukset on loppujen lopuksi sika samanlaisia.
Piti laittaa aika, eikä sika :D
Kuuntelin ja tykkäsin kyllä 😊👍🏻 Mulla on itse asiassa erittäin laaja musamaku vaikka muuten en ole läheskään kaikkiruokainen. Ihan kaikkea en kyllä musiikissakaan niele. Mutta juu, hienosti sait tuon kipaleen tehtyä. Kiitos siitä ja sen jakamisesta 😊
Niin, ulkoa tulevalla pakolla on hankala tai lähes mahdotonta kirjoittaa. Oikealla hetkellä sanat tulevat vaivattomasti ja vapaasti sen enempää miettimättä.
Voi miten kaunis ja koskettava .
Kiva jos tykkäsit 😊 On kyllä sotkussa tämä ketju. Tuostakin mun kommenttien välistä Britakakun runo lähtenyt 😑
Heippa EoEt. Silloin kun nimimerkkini poistatin, pyysin ylläpitoa myös poistamaan kaikki kommenttini. Siinä meni myös muutamat nimimerkilliset runoni. Tv Priitamaria-Pritsku
Moikka, tylsä kun lähdit ja tylsä kun riimitkin lähti 😐 mutta toisaalta ymmärrän kyllä. Vähän hassultahan nyt monin paikoin näyttää, kun sun kommentit pois. Vähän just siltä mistä mua on muun muassa syytelty eli siitä, jotta juttelen itekseni 😅 Kaikkea hyvää Britakakku 😊
Sorry, jos olen sekoittanut ketjuja, ei ollut tarkoitus. En minä ole kokonaan lähtenyt, välillä täällä kommentoinut nimettömänä. Minä ja mun feikkaajani :) Terveisiä vaan mun feikille, jos luet tämän :) Olet ollut kyllä vähän ikävä.
Siis feikkaaja ikävä, et sinä EoEt. En vaan enää halunnut lukea sitä negatiivista palautetta mitä sain. tv Ehta Priitamaria
No, huvinsa kullakin, mutta tietysti pikkusen tylsää tuommonen toiseksi tekeytyminen ja esittäminen.
Tiedän ettei saisi, pitäisi, eikä kannattaisi.
Silti,
punaisten lippujen liehuessa
merituulessa.
Jonkun toisen odottaessa sinua luokseen.
Sillä hetkellä.
Teen maku suussa,
varpaat viileässä vedessä.
Elän. Olen.
Ohikiitävän onnellinen.
No tää on teko/muka taiteellinen, ei pahalla.
Elän, tee ja varpaat. Pah miten ennalta arvattavaa!
🙄 Kun en tuohon alkuun tajunnut laittaa, niin laitan nyt tähän. Jos ei kuitenkaan tässä ketjussa oltas Airi- tai Aaroarvostelijoita, ainakaan ikävällä tavalla. Etenkin surulliset voipi olla aika tunteet päällä kirjoitettuja.
Tulee mieleen, että joku vaan haukkuu omia runojaan, että saa sääliä, puolustusta tai kehuja. Kuka nyt toisten runoja haukkuisi.
Kas, kun ei punaisten lyhtyjen.
Kiitos tästä runosta. Surullisen kaihoisa. Olisipa hän pysyvästi onnellinen.
Veit minut oudoille porteille
katseellasi
joka uudeksi loi,
jälleensyntymä
Astunko sisään tähän maailmaan
jossa villiviini kehystää
yöttömän yön auringon
Varhaisina tunteina
linnut huutavat nimeäsi
tiputan sen huuliltani
kuin pisaran
Katseeni sinuun on
uskallukseni mitta
Vaellan ikävän saleissa
vailla tietoa huomisesta
Sumuun astun askeleen,
kaksi ja toivon
kätesi tavoittavani
Mössöä, liian monta kuvailevaa sanaa putkessa. Ajatusta lisää ja joku punainen lanka.
Siinä on taustalla ajatus, jota en sinulle kerro. Oma on ongelmasi että et osaa käyttää mielikuvitustasi ja miettiä mistä runo voisi kertoa.
Ajatus taustalla on selvä. Tyyli on utuinen ja unelias, siitä tulee punaisen langan puuttumisen tunne, selkeyttä lisää, eikä tuollaista unista muminaa.
En. Kirjoitan tekstini kuten haluan. Jos ei sinua miellytä, voi voi.
Runo on säännöistä vapaa sanataideteos. Miksi yrität saada sen olemaan jotain muuta?
Hyppään sun runot ohi. En enää kommentoi, jos sulla ei ole kykyä/halua ottaa vastaan.
Ihan vapaasti hyppäät ohi. Minulla on ihan muut tahot joiden kanssa käyn rakentavia keskusteluja kirjallisuudesta. Sinua en tarvitse ilkeilemään. Näköjään muutenkin oletat ihan liikaa itsellesi tuntemattomasta ihmisestä.
Taidat itse vähän ylitulkita ja hermostua pienestä.
Utuisen ja unisen sekamailta hei
Kuumehoureen vallasta
Särkylääkkeen vaikutuksesta
Epäselvästi mumisten
Vailla punaista lankaa
Ajatukseni ilmoille
Kiusaajan kannoille
Tahdoitpa tai et
Unten valkea velho
Aivan ihana runo. ❤🙏 Rakkaus
En ole hermostunut. Mielipiteesi ei vain kiinnosta.
Taitaapa vähän kiinnostaa, kun vastailet aina vaan.
Naislapsi narsisti se huomiota haluaa
Aah pienen sielunsa sillä täytettyä taas saa
Ihana kesäpäivähän se tämä on vain
Kun muille taas kipua aiheuttaa sain
Sinä et vaan ylety ymmärtämään siksi kritisoit , runo kertoo paljon kun sen oikein ymmärtää
Taiteellisesta viestinnässä ei ole sääntöjä
Oikein, hyvin löysit sanat , jotka kuvaavat sitä mistä löytää siemenen
Sinun tuttu habituksesi ja tumma pitkä tukkasi
vilahti kadunkulmassa
ja vaikka näin vain hulmuavan hameesi
muistin vakaan läsnäolosi ja surulliset silmäsi
eivät ne minua pelästytä, päinvastoin
sillä mitä minä teen pelleillä ja playereillä, itsevarmuuttaan todistavilla uhoajilla
heitä voin tavata jokaisessa kadun kulmassa ja apissä
Tiedä että minä haluan jotakin hyvää, erityistä valoa
kuten sinä.
Kuumeessa, puoliksi unen rajamain
Huudan nimeäsi, ehkä ääneti
Yritän tavoittaa sinut
Kuuletko
Missä olet
Tuu jo kotiin
Tarvitsisin sua
Käännän kylkeä
Suljen raollaan olevat silmät
Olitko sinä siinä
Oliko se totta ollenkaan
Haukon kevyttä ilmaa
Yrittäen hengittää sinua
Jokaista tunnetta ja kosketusta
Niitä, jotka oli niin etäällä
Puut rapisee alla
Sisustus vaihtuu uuteen
Samat tavarat löytävät uuden muodon
Ja arkisen paikan
Koti raikastuu
Terrakottaruukussa timanttituija
Ehkä se jää jäljelle
Ohuen ilman maailmaan
Kuume nousussa jälleen
Ehkä pelastat minut nyt?
Helppoa, turvallista, tuttua elämää
Sitähän kai sinä, minä, kaikki suositaan
En minä jännitystä etsi tai halua
En päätäsi tai omaani sekoittaa
Niin siinä vaan kävi
Tunnut mulle omalta
Tietämättäsi olet
Elämäni plot twist
Ihana, ihana, ihana tämäkin ❤
Miten olis jos kirjoittaisitte vaikka neljä sanaa substantiiveja.
niin kirjoittaisin niiden ympärille "runon"?
"haiku-harri"
Olen pahoillani, mutta en lähde "Haiku-Harrin" kanssa kirjoittelemaan runoa Lesbo- palstalla. Kunnioitan koko tämän palstan ideaa ja totean, että tämä ei mielestäni ole nyt oikea alusta siihen. Muutakin "runo- palstatilaa" onneksi löytyy. Mukavaa päivää kuitenkin ja toivottavasti ymmärrät.
No oikeassa olet kyllä, jotta on niitä oikeampiakin paikkoja (Harrien ja Pasien) runoille. Mä vaan taisin tuolla aiemmin kommentoida tätä Haikuharrin ilmestystä, niin ei ollu täysin tiukka linja. Mistäpä ees kenestäkään tietää, jotta millon äänessä on mies. Mutta naisten palsta tämä on.
Mutta mä en haluaa simppeliä naista, vaan sut.
Köh höh, nyt menee teet väärään kurkkuun kohta. Ehkä Haiku-Harrien kannattais etsiä sopivat runonaiset heteropalstoilta.
Minkähän takia näistä tekeleistä ei saisi antaa kritiikkiä? Ihan valideja huomioita tänne oli aikaisemmin tehty. Onhan noi ihan järjestään teennäisiä ja niissä on käytetty liikaa sanoja. Jos jakaa runojaan julkiselle palstalle, niin sitten pitää ymmärtää, että arvostelua tulee.
Öh... tämä ketju kuului näin: "Tähän voipi runoa ja riimiä laittaa ja muutakin jonka ei tartte niin rimmata, kunhan ei loukkaa ketään tai aiheuta pahaa mieltä..."
Miten ihmeessä saat tuosta mieleesi, että nämä "runot" olisivat jotain mihin kaivataan arvostelua? Tämä on lesbo- palsta. Minä en ainakaan omiini täällä aikaa käytä enkä niitä mieti. Tai julkaisekaan mitään oikeaa runoani. Moni avautuu aidoista tunteistaan ja kenties toivoo oikean kohteen lukevan ne. Itse kirjoitan vain sitä mitä juuri siinä hetkessä mielestä tulee, vailla ketään, jonka toivon löytäväni, koska sellaista ei ole. Yleensä kirjoitan tänne palstalle ihan leikkimielisesti ja käyn jos on tylsää. En ainakaan itse kaipaa kritisoida muita. Oikeat runo- tilaisuudet löytyy sitten muualta 😊🙏
Kertaatko meille vielä ne modernin runon säännöt? Päässyt unohtumaan.
Ei kannata väheksyä, kyllä täällä on ihan oikeita runoja jopa todella aitoja ja hienoja, joista voisi hyvin tulla vaikka radiosoitto biisi.
Ihan sheibaa on, turha kaunistella.
Miten sä luulet, että jos laittaa alkuun jonkun perinnetekstin tai jos sulla on joku mp, niin se vaikuttais siihen, mitä mä kritisoin tai ylipäänsä kirjoittelen? Pinnallisilta ja löysiltä vaikuttaa teidän aidot tunteet, jos ne on tuota.
Totta, varmasti on ja minusta erittäin hyviä ja ihania ovatkin. Omiani tarkoitin siis vain vähän väheksyä, ei ollut tarkoitus muiden.
Omia höpöpöpötyksiä tänne heittelen aivan puolihuolimattomasti kirjoitellen, yhtään enempiä ajattelematta ja aivan spontaanisti.
Joskus tosin on kyllä saattanut lipsahtaa aivan aitoakin tunnetta ja elämääni ja sielun sopukoita. 😊
Kritisointi, puhetta jota ei haluta kuunnella, sillä se vpisi paljastaa jotain kuulijoistaan.
Ihmisille tyypillistä, kehut kelpaa, muu on loukkausta. Mutta kyllä mä tykkäsin lähinnä ajatuksesta monessa runossa. Sanojen asettelu ei aina ole helppoa.
Runot eivät lämmitä minua enää
toisin kuin solakka vartalosi
mieleni kuumassa ytimessä.
Opetit paljon asioita
Myös sellaisia joita
En tullut ajatelleeksi
Ensin pelkäsin
Ja se oli aiheellista
Mistä olisin tiennyt
Mitä tulee tapahtumaan
En osaa mukautua päivänvalon
syrjähyppyihin jos pitää taas poistua
takaoven varjoja hapuilevaa & huojuvaa
ikävää kumartaen.
Lemmekäs kosketuksesi kieltäytyi
sekä muuttui päämääräämättömän
kuiskauksen edeltäkävijän varistetuiksi
murusiksi.
Alatyyleissä on syitä kun anteeksipyynnöt ei enää riitä jatkoon https://www.hs.fi/maailma/art-2000010496540.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=sanakirja.org&utm_content=promobox
Lämpöinen ilta.
Johdatti sateenkaari
kotisi luokse.
Jotakin aitoa haikua?
Auringonnousu päättyy iltaan
Sen välissä elämänpyörä;
Hiljaisuus ja yksinäisyys
Yksinäisyys yksin tietää
Miten Auringonnousu herää:
Kun on hiljaa
Miksi ei Auringonnousu
Kuiskisi minulle nyt
Kun alkaa hiljaisuus:
-Huomenna rakkaus
Saapuu vihdoin kotiin
Ja auringon nousu odottaa ovella.
Kipale kultaa
Aina kipeänä
Suljit multa pääsyn
Kuljet kestona päädyn
Sydämmeen suljin
Itseeni tien kuljin
Kuin tuuli ja maa
Olet totta ja ilmaa
Toivon todella
Koskevan sinua
Tästä iäisyyteen
Tuulen havinaa
Kerää rakas itsesi
Yhteys syvyyksiin
Tule pinnalle
Öin nalle 🐻
Nalle 🐻
Tunsin joskus erään Nallen.
Mitähän hänelle kuuluu?
Nalle Luppakorva
Kenen lie
Rienoilla ollaan
Luotin suhun
Uskouduin
Itkin jo ensikerralla
Pääsin kotiin
Tuuhea viltti ja
Aidon korvaan
Kuiskaan et ole onneksi
Kelmi
Vaan
Olen onnekas arvokas
Helmi
Jos luottaa toiseen
Täytyy kuulla
Ei voi itse päättää
Mikä toisen tahto?
Mikä oma?
Turha pettyä siis syyttä?
Ystävällisyys ja aika
Jotkut asiat eivät unohdu
Vaan jäävät kuin kuu kiertämään
Kiva kun on saatu uutta riimiä ketjuun 😊 Tuliskohan juhannusrunoakin 😉
Poimin juhannuskukat itselleni
kuten niin monena vuonna.
Ehkä kesä tuo tullessaan rauhaa
jos rakkautta ei uskalla toivoa.
Fredan pysäkillä tammi taipuneena
Bisnes kävelee lujaa
Mehiläisen ovista sisään astuu
Tili tyhjenee pian
Nojata ratikkapysäkkiin ja ihmetellä
Nuorilta ilo ja nauru
Kestämätön raikkaus
Yllättävä toivo
Tammi pysyy pystyssä
Juuret syvällä maassa
Yöttömän yön toivot
Elottomat silmut
Lähdetkö mukaan? -Kysyy
Hiljaa hymyilee ja nyökkää
Kaksi elotonta
Toistakin koskettaa kaihoisasti
Tarjoaa viinaa, jotta saa
Kannu lorisee maahan
Mullasta kasvaa kaksi
Toinen sinulle ja toinen minulle
Lämpimästi hymyilee kumpikin
Toivottomat elolliset
Sinä päivänä
En enää murehdi
En sure päätösteni seurauksia
En mieti mennyttä
Sinä päivänä.
Tänä päivänä
Kyllä sanon kaikkeen
Kyllä teen uutta
Kyllä elän hetkessä
Tänä päivänä!
😄☀️
👍🏻 kyllä, kyllä.
Ihan kivoja runoja. Itse kirjoitan runoja vain kun ne tulevat jonkun fiiliksen seurauksena. En pysty pusertamaan niitä "käskystä".😊
Silleenhän se menee. Koska sulla on viimeksi ollut semmosta fiilistä? Mulla taitaa olla niin, jotta vain molli saa kirjottamaan.
Alkaa tästä reilu vuosi olemaan. 🙂
Mulla on ollut pariin otteeseen semmonen vaihe, lyhyempi tai vähän pitempi, mutta nyt ei oo enää ollut. Mikä lie moodi sekin.
Mitä tuo rukoilijasirkka tässä tarkoittaa? En ole törmännyt hyönteisiin liittyviin vertauksiin jolla viitattaisiin runoihin.
Mulla on (huonona) tapana väännellä noita sanoja (pieleen) ja siitä rukoilijasirkastahan tuo runoilija lähti, kun en muutakaan kamua Riimiriitoille siinä hetkessä löytänyt.
Haluaisin ihastua,
en vain näe sinua missään
täyspäinen, vapaa & viehättävä lesbonainen
prideilla tavataan
puhallan maitohorsmaan.
Hetkeksi sain sinut taas itselleni.
Menneet unohdettii,
asioista ei puhuttu.
Aika viertasi ohitse, hetken vartioin untasi.
Ja takanasi
kahvilan kettu
hymyili minulle.
Suloisuutesi,
hehkuna poskillani.
Kesä on kuuma.
Tää on ihana kuin metsämansikka.
En minä punastele!
Paitsi kun satut läpi panssarini.
Tule
Suutelen sinua jo ovella
Et häkelly vaan naurat
Tästä hetkestä alkaa kaikki
Oijoi, tykkäsin 👍🏻
Tämä onni
Tää ei oo sulle
Älä katso, älä sano
Minä ja mun nainen
Mene sinä ohi
Tämä oli varmaankin tarkoitettu mulle, kun oli tuohon kommenttiini laitettu. Ylempänä laitoin, jotta ei ole toisten riimien arvosteleminen oikein suotavaa, ainakaan ikävällä tavalla, mutta oon nyt ottanut vapauden laittaa välillä kommenttia jos tykkään.
Älä kuitenkaan huoli, en ole NIIN harhainen, jotta kuvittelisin näiden ketjuun tulevien mulle olevan 😁😉 Tuo vaan kosketti sillä tavalla kivasti.
Piti nyt tähän käyvä vielä sanomassa, kun ei siinä hetkessä aina tule kaikki mieleen. Jotta olen mä joskus aikanaan jonkun kirjoituksen kohdalla tuotakin kuvitellut tai ehkä enemmänkin toivonut, että olisi mulle, häneltä, johon on ollut leiskuvat tunteet. Eikä siinä sinällään mun mielestä ainakaan oo mitään pahaa, vaikka kuvittelisi/aattelisikin semmosia jos se tuo kivaa oloa, perhosia, toivoa tai jotakin.
Nauran tai itken
totta on vain yllätykseni
suun kohdatessa suun
hellä kätesi kaulallani
valkoiset perhoset
venyttelevät siipiään sisälläni
Annapa mä otan sun takin
Pelot voit jättää siihen kenkien viereen
Tuossa oikealla on vessa
Tässä mun sydän
Peremmälle vaan
Kun vanhaksi kasvaa
se aivosi rasvaa
Älyäsi hieroo
älyttömyyksiltä vieroo
Aina oikeassa
toiset pois juoksemassa
Lonkalta heitin
Pullakaffeet keitin
Aina "pilvessä"
Kiikarit kädessä
Ilmassa heilahtaa tupee
Koirat päälle kusee
Vingahtaa huilu
Poskelle muisku
Katselen taas kuvasta kauniita silmiäsi,
haluaisin vain olla ain ilonasi,
voi kun ne sanat rohkenisin sanoa,
voisimme yhdessä sammuttaa tätä rakkauden janoa
Tämä se vielä puuttui
Tuulen suunta muuttui
Haihattelut riippukeinusta
Ei tarpeeksi saa haaveilusta
Taitaa olla vanha jengi koossa
Parempi olla itse paossa
Kokoontuu ryhmä biseksuaali
Vierestä seuraamaan jään kuplaasi
Toivoni jo menetin
päivinä mä niinä
Niin kauan sua ootin
ja nyt sä olet siinä ♥️
perhosen siivillä sellainen ilme
että luulet sen katsovan sinua,
kun se katsoo toisalle, elämä,
mirkka rekola
Ala loma ala
Revi rikki työn kiire
Paista jokaista ihon soluani hellien
Laineillasi hyväile
Ja rannoillasi suo lepo
Tuo hengitysilmaan fytonsidit
Ja kastele hiukseni pisaroin
Rasahda poluilla kevyesti
Tansseilla täytä niityt
Levitä rakkautta ilmaan
Ja ilosi virrata minuun
Tule loma tule ❤
Vihreetä siellä, vihreetä täällä
Siitäkös äkkiä tulet on päällä.
Kipinää lyö ja salamaa pukkaa
Hetkessä taas tuo aivosa hukkaa...
Koivujen lehdissä
Havupuiden neulasissa
Kuusien kerkissä
Nurmissa niittyjen
Niittyjen neliapiloissa
Smaragdina silmissäsi
Väri suloisin
😊👍🏻
hieno runo ❤️❤️
Toisin elämääsi valoa
Se sisältää vihjeen
Löytäisikö se perille?
Tarvitsisi pienen ihmeen
sä oot mun pieni suuri ihme ❤️😘 (tai siis hän ainakin ellet sinä)
Hän on minulle valon tuoja.
Ympyrää suljettua en saa
Et luottamusta kanssani jaa
Tyhjää kiertämään tää jää
Miksi en sinua täällä enää nää?
Ääretön kaipaus
Äänetön kuiskaus
Kenelle ikävän jakaisin
Kuinka sinulta vastauksen saisin?
Kuin kukkaa kämmenellä
Silitän sinua hyöhenellä
Et saa suotta säikähdellä
En tahdo turhaan lähennellä
Tunnet tyypit nämä
Paremmin kuin minä
Ratkaise konflikti
Kaikille sopuisasti
Sinulle Smaragdisilmä
Sori, siis *höyhenellä
Jos oikeasti haluat että kohteesi tunnistaa sut, sun täytyy olla selkeä ja antaa tuntomerkit.
Muuten jää vain kielipeliksi. Oletko varma että edes käyttää palstaa?
Siinä syvässä kohdassa
mieli tahtoo mennä
Sukeltaa pohjaan
kylmään ja tummaan
Eikä sieltä tahdo enää nousta.
Silti päättyy sukellus
Noustava on pintaan
Valoa kohti aina! ❤
Vuodet lipuu ohi. Katselen niiden kulkua. Muistan niin monia syviä katseita matkan varrelta. Ne jotka tahtoi enemmän. Rakensi kokonaisen elämän unelmasillalle, mutta eivät uskaltaneet kävellä kohti tai toiseen päätyyn. Jäädä kuin sen keskelle tai rakentaa uusi päälle. Yhä uudelleen ja yhä uudelleen. Nousta korkeammalle ja kurkoittaa ylös. Joka askeleella, kunnes taipuu maahan.
Miten vaikeaa onkaan kulkea se silta ja tie päädystä päätyyn, rakentaa koti vasta hyvän matkan päähän kestävään maahan. Unohtaa hiekat ja pettävä maa. Uskoa kestävään unelmaan.
- Tai sitten! Entäpä, jos vain hypätään yhdessä vaaleanpunaisen pallon kyytiin? Sinä hoidat kaasun ja minä tuulen suunnan. Etsitään sopiva paikka ja maa. Se mihin on hyvä rakentaa.
Hyppäisin kyytiisi
Jos pääsisin lämpimään syleilyysi
Värikin vaihtui
Unelmat vähän haihtui
Pilven vaaleanpunaisen
Silmissäs näen nyt ihaillen
Oho, vastasitkos tällä minulle?
Ei minun kyydistä kannata unelmoida. Liian moni on pettynyt ja jäänyt jälkeen. Yhtä ainoaa toivon enää elämääni, sitä joka on riittävän vahva ja tasapainoinen, tarpeeksi luja ja määrätietoinen, ihana kuin kevein uni, lojaali kuin uskollisin enkelisoturi, herkkä ja vahvin samaan aikaan. Hänet ottaisin hellittäväksi heti ja painaisin pääni syliin. Aina ja aina.
Vaaleanpunainen palloni odottaa, vielä ei ole sitä joka kaasuttaa.
Kyllä, Smaragdisilmälle runoni osoitin
Tätä vähän ylempänäkin tarkoitin
Jätin vapauden tunnistamiselle
Arvelin, että löytäisit ratkaisun sovinnolle
Miksi kovin moni pettynyt?
Onko kumppani ollut häiriintynyt?
Pallo siis odottaa sopivaa kaasun polkijaa
Uskon, että luoksesi löytää montakin kulkijaa
Kiitos, en kyllä mikään smaragdisilmä ole, vaikka silmissä vihertääkin. Eivät ne smaragdeina kuitenkaan säihky. Siksi en ymmärtänyt, että tarkoitit minua. En osannut muutenkaan uskoa, että täällä vartavasten joku mulle kirjoittaisi ikävöivänsä. 😊 Vaan kiitos kauniista sanoistasi.
Sinällään tähään ikään mennessä ei ole useita kumppaneita jäänyt pettymään, mutta mieluiten olisin vain yhden ja ainoan kanssa ollut. En viitsi erojeni syitä julkisesti kertoa tai ketään alkaa haukkumaan. Oikea minulle ei ole vielä astunut pallooni. Tai ainakaan aika ei ole ollut oikea. En tahdo sydämen ohikulkijoita. En yhtä ainuttakaan särkynyttä sydäntä jättää jälkeeni tai omaanikaan rikkoa.
Täytyy olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Silloin tapahtuu ihmeitä. 😊
Nytpä kysynkin sulta, kun kaipauksen laitoit ilmaan.. -Tunnenko sua?
Kyllä säihkyy,
tänne asti välkkyy
Enhän ole pallossasi siellä,
niin ei tunneta ainakaan vielä
Aivan samaa mieltä,
ei saa toisten sydämiä särkeä
Ihmisen pitää olla toiselle tärkeä,
eihän siinä muuten olis mitään järkeä
😊 vai ei tunneta vielä. Söpöä, että ikävöit kuitenkin. Ehkä et ollut ihan tosissasi sitten kuitenkaan. 😊 Vielä, et tietäisi siis mitä kaivata tai mitä et kaipaisi. Saatanhan olla vaikka millainen maja
Huomisen huoli tai murheiden raja
Tai kenties toisinpäin
Sitä kun ei koskaan tuntematta tiedä
Smaragdisilmiin kerran kun kahtoi
minkäpä enää itelleen mahtoi.
Riimiä tänne palstoille pukkas
tuokin kun hetkessä aivosa hukkas.
Kohde jo pian paikalle löysi
kädessä pinkin pallonsa köysi.
Kyseli kulkijaa matkalle mukaan
vastaisko kutsuunsa täällä nyt kukaan.
Kuinkahan jatkuu nyt tarina tuo
löytääkö smaragdisilmänsä luo 😁💕
Kuinka tulkitsisin nyt ikävää,
sanallahan kaksikin merkitystä tärkeää
Ehdinköhän jo ymmärtää,
voisinko tuntea siis toisenlaistakin ikävää
Silloin Arabian astialta huolien tuomaa vettä
roiskahtaa silmilleni kuin hämmennyksen mettä
Maja suojainen rajalla murheiden suo,
kaasuttajasi kurkoittaa tuolloin sun luo
Ja kenties huomista päin,
pallossasi eteenpäin
Sitä kun ei koskaan kokematta tiedä
Vais tälläistä
Tokaisee nainen tää
Yrittättekö mua yllyttää
Tunne en kai ketään teistä
Vaikka hetken hän jo vaikuttikin tutulta
Joku toinen on nyt smaragdisilmä tuo
Itse en säihky yhtään
Oikeastaan ehkäpä silmäni taittuukin harmaaseen Pilkullisetkin vieläpä ovat
Jos sulla on vielä tänään aikaa
Ehdottaisin tulisitko illemmalla chattiin
Uteliaisuudesta kysyn
Muuten en menisi
Runojesi vuoksi kyllä
Ei siis oikeasti tunneta,
voidaan silti jutella
Senkin vielä lisään,
en tunne täältä ketään
Eihän ole tunnuksia edes mulla,
voisin kyllä joskus tulla
Mistä juteltaisiin,
mikä aiheeksi otettaisiin?
Nyt vähän hälinää,
viikonloppuna voisi olla järkevämpää?
Onkos chatissä häirintää,
pystyykö juttelemaan keskenään?
Uteliaisuudesta kysyt,
nyt tuli vähän hymyt
Muuten en näkisi?
Tunnuksen luominen on helppoa
Chatissa voi jutella privana
Aiheena voisi olla vaikkapa Sinä
Loppuviikosta saapuu vieraita
Silloin en taida kehdata
Vaan aloitettaisiinko siitä nimimerkin luomisesta. Ilmeisesti tiedät jo kuitenki minusta jotain, kun oon tänne palstalle kirjotellut, mutta itse en susta kai mitään? Sokkotreffejä en harrasta. Yhteiset tapahtumat ja yhteisölliset tapaamiset kyllä menee 😊
Kyllä minä sinusta jotain tiedän. Sen takia vaikutitkin mielenkiintoiselta. Katellaan rauhassa sitten, kun vieraat lähtee. Ensi viikolla, vaikka joku ilta. Teen sitten jonkin nimmarin.
Joo, ei sokkona mitään. En minä oikein käy treffeillä muutenkaan tai siis pitkiin aikoihin en ole käynyt. Palaillaan!
Tuostapa en ainakaan varmaksi tiiä, mutta sen tiiän, jotta kamusuhteita on syntynyt.
En kai mä mitään yllyttää yritä
etänä sulle kehotusta tykitä.
Vaan eipä kai tässä elämässä voita
jos ei koskaan mitään koita.
Kerro, kun nimmari on sulla
Niin on rennompi olo mulla
Sitte voitais vaikka ajatuksia jakaa
Aivan vain perusasioita
Fructus heips, kyselit silloin, että tiedätkö minusta mitään niin en tähän mitään sen tarkempaa laita, mutta tuossa nyt jotain alkutietoa lorun muodossa (toivottavasti kukaan ei vedä herneenpalkoja korviin):
Lokeroissa komeron en koskaan ole ollutkaan
"sekavanlaista seurakuntaa" saatan olla siis autuaan
näinkin kohteliaasti, jos sanoa halutaan
se ehkä hieman kivuliaasti on jäänyt mieleen leijumaan
sen kaunoja kenellekkään kantamatta sanon hiljaa ääneen
Silti kaikki samaan seuraan haluan vaan
heidätkin riemulla mukaan me otetaan
ulkona kolkuttaville ilolla ovi avataan
pöydässä valmiissa heitäkin kunnioitetaan
Silti, ehkä eivät halua tulla luoksemme koskaan
Sisko "Sekopäinen sekavanlainen" kanssasi olenko siis, kenties
Minä palaan siihen nimimerkkiin sitten myöhemmin, jos siis halutaan vielä ajatuksia vaihtaa, vaikka tällä viikolla tai miten vain sinulle sopii? Jos aiheena olisin Minä niin se voi mennä kyllä vähän yksinpuheluksi, mutta voin minä itsestänikin tietysti jotain kertoilla. Palaile, jos näet aiheelliseksi.
Ainiin, olis meillä ainakin yksi yhdistävä tekijä. Nyt se olisi sitten se ikä. :)
Jotenkin arvelen, että meiltä löytyy kyllä tuommosta korkeakoulututkintoa, ja sen sellaista pientä muutakin yhtenevyyttä mikä näkyy sinun kirjoitusten tasossa, mutta ei siitä täällä sen enempää.
Kuten tiedämme, niin se ei riitä, että toinen tahtoo. Yhteiseen tanssiin vaaditaan kaksi.
Elämässä voi myös voittaa paljonkin ihan vain olemalla yrittämättä 😊
Nyt meni vähän ristiin samoihin hetkiin nuo viestit.
Oletkos vielä sitä mieltä, että kävisin nimmarin tekemässä vai ehditkös jo säikähtää?
Mitäs se tämä sitten tarkoitti? Meinaaksää, jotta mulla on liikaa yritystä vai ei ollenkaan? Vai ihan vaan yleisestikö totesit? Kyllä mä tiiän jotta yhteiseen valssiin tarvitaan kaks.
Ihan hyvä se minusta on nimimerkin takaa kirjoittaa. Ei sitä muuten tunnista kirjoittajaa ja sinne chattiin tarvii nikin 😊
Jokohan kohta nimmaria saatas
koitahan Ano olla nyt reipas 😉
Saatas juttunne vihdoin alkuun
ennenku muut alkaa täällä jo parkuun
Cafessa saapi kai myöskin teetä
ei kai ne siellä vain kahvia keitä
Vaan kai se varmasti vesikin maistuu
kohta kun smaragdisilmistä juapuu 😁😁
Runojutuista vielä vähän. Olen minä yhden ihan oikean runon joskus yläasteella raapustanut, kun opettaja pakotti. Runo piti käydä luokan edessä lukemassa niin siinähän se ope sitten päätti puolessa välissä hymyillä minulle. Mitähän lie naureskellut. Päätin hymyillä takaisin niin vältyin sitten ehdoilta. Haluaisitko kuulla tuon runon? Siis, jos sen nimmarin kävisin vääntämässä? Eikä ole mikään kiire, hyväähän kannattaa aina odottaa, siis sitä runoa. Hypnooseistakin voidaan toki jutella.
Minua ei sitten oikeesti tarvii pelätä, en ole mikään ohikulkenut heteromies tai Valdemarikaan, jos se epäilyttää, ihan siis lesbonaisesta kyse. Huumorintaju on vähän sellaista, että en itsekkään ymmärrä. Kyllä minä silti joskus hymyilen, mutta enimmäkseen yritän vain itselleni.
Sä et muuten vastannut mullekaan, mutta siitä en älynnyt huomauttaa 😁
Ehkä mä osaan säätää tuota yrittämisen tasoa ilmankin (tapauskohtaisesti). Vaan jos on vallan kauheat överit tai vajarit, niin saa huomauttaa 😅
Mihin en vastannut? Täällä saattaa mennä moni asia ohi. En jatkuvasti seuraa tätä palstaa.
Tuossa vähän ylempänä. Kyllä mullakin on menny kommentteja ohi ja osan ohitan ihan tarkoituksella.
Tätäkö kysymystä tarkoitit? Mä kyllä vastasin jo mielestäni tähän, mutta ei sitä taida näkyäkään. Yleisellä tasolla tarkoitin tätä, kun enhän minä sun yrityksistä tiedä tietenkään mitään tai mielenkiinnonkohteista. No sen tuossa jo paljastitkin, että johonkin sinisilmään taidat olla ihastunut. Jos oikein ymmärsin. Itseäni ja tätä omaa passiivisuuttani tarkoitin tuolla, että voi sitä itsekin saada paljon vain yrittämättä. Itse ainakin oon kiitollinen ja koen paljon hyvääkin elämään saaneeni. Vähän niin kuin heikkoudessa voi olla vahva. Tai kun ei etsi, niin löytää... vaikka toki etsiväkin löytää ja kolkuttavalle avataan 😁 Puhunko ihan hassuja?
Joo, tätä mä tarkotin. Ja et vallan hassuja puhunut 😁 Tuon kyllä allekirjoitan, jotta yleensä löytää sillon kun ei etsi ja sitten taas ei meinaa löytää millään sillon kun etsii. Mä olen myös erityisen hyvä hukkaamaan. Monissa jutuissa pitäs olla paikannin kiinni ja osassa onkin.
Yrittämistä on monenlaista. Liika yrittäminen kai harvemmin on hyvästä.
Jokohan se kohta pinkkipallo lähtee
Kyydissään kaksi taivaalle nousee
😁
Koitan taistella tunnetta vastaan,
keskittyä tähän hetkeen,
olennaiseen.
Silti kaipaan,
sitä naista, joka kuvittelin sinun olevan.
Ja sitä,
millaiseksi sait minut tuntemaan itseni.
Kiitos.
Keveimmässä unessa usvaisessa pään
Mitähän silmissäni nään
Veden värjäämään uneen miettimään jään
Ehkäpä edessäni nään
Täpläisää väriä jään, kenties hopean värjäämää
Enhän voi tietää sitä näkymää, jos en Hänen silmiään nää
Tummien unien harmaimmat höyhenet tiellä pimeimmässä yössä
Utuisen sumuiset silmäni usvan seassa siellä syvimmässä päässä
Kiitos :)
Ei tääl on mulle mitään.
-Benjamin
Unelmia,
hattaranohuita,
ajelehtivat aamussa
kuin ruusunpunaiset poutapilvet.
Huomenta.
Kivat ja kauniit aamuriimit 👍🏻😊
Varovasti kommentoin, sattuneesta syystä 😉
Olen miettinyt sua tänäänkin
En näitä tunteita enää
Jaksa pukea riimeihin
Ethän sä kuitenkaan
Tänne koskaan eksyisi
Viestiä laittaisin jos vaan taas kehtaisin
Tulisin vain iloiseksi jos laittaisit
Voi kunpa tietäisit
Älä tuhlaa huomiotasi minuun
olemme kaksi planeettaa
katso, ne kiertävät vinhaa vauhtia eri suuntiin
Tarvitsetko kaukoputken.
Kesän paras päivä, ehkä.
Alkupiste.
On parempi olla yksin kuin hänen kanssaan joka ei näe herkkyyttäsi
On parempi olla yksin kuin kaksi erillistä
On parempi yksin kuin kuunnella omahyväisiä puheitasi
On parempi jatkaa omiensa pariin
On parempi yö yksiössä
On parempi näin
Vaik ois piiri elon ajallaan se kuihtunut
Viisarit sen kellon, minuutitkin huvennut
Tässä olen vierelläs ja siihen minä jään
Käsi sinun kädessäs, jaan mä elon tään.
Sinulla on tuota taitoa runoiluun :) tv. Pritsku
Ei ole sanoja määrättömästi
Ei aikaa loputtomasti
On tämä hetki
Jossa on kaikki.
💕
Elämä on tässä ja nyt
Mennyt on jo taakse jäänyt
Tulevaa et voi tietää
Aika eteenpäin vain rientää
Eiliseen ei voi vaikuttaa
Siihen et voi matkustaa
Tässä hetkessä hempeä elämä
Uuteen aamuun lempeää herätä
Jos vielä odotan
Ehkä tunteen sen kadotan
Ja itseäni petän
Jos sen tekemättä jätän
Mitä sydämeni toivoo
Ja mieleni tahtoo.
Kun satut vastaan
minulla on huone
sydämessäni valmiina
Millaisen huoneen minulle varasit?
Huone kasvaa kokoa, kun astut sisään. Sinne ei vain pääse helposti.
Pienikin huone riittää. Mielessäni kävi kuitenkin, olisipa huoneessa on laajennusoikeus.
Hänelle nuo sanasi myös kertoisin.
Huoneessa kukkatapetit ja inkivääritee odottamassa.
Tee kyllä maistuisi. Valkoisia kukkasia?
Liian hullu minulle.
Näkemiin.
Mieli lentää,
kuin tuuli kesäyön,
hulluus on vapaus.
Liika hulluus sairastuttaa lähiympäristön kuin öljy meren.
Liian hullu ei tule edes ajatelleeksi muita.
Millä tavalla hän oli hullu?
Taas käännyn puoleesi.
Kuuntelet,
ojennat kätesi,
Lämmin hyväksyntäsi auttaa minut ulos
kaapista.
Polku on kapea ja mutkainen.
Vaikka autat
täytyy kulkea kieli keskellä suuta,
ettet huomaa.
Ihan vielä en kerro,
että jos lankean,
katoan sumuun tai
leijun taivaalle kuin heliumpallo
Se johtuu sinusta ystäväni.
lankean,
👍🏻 kivat riimit
Voisi olla omasta kynästäni tämä tilanne 💚
Miksipä et kynäilisi säkin jotain riimiä 😉 Mutta kiva tietysti, jotta edes jotain kommenteerasit. Tää on niin kuollut paikka nykyään.
Eiköhän se ilkeily ole suurin syy, ainakin omalla kohdalla, ettei viitsi enää nimimerkillä kommentoida eikä paljon muutenkaan. Että onneksi olkoon kaikki ilkeilijät, voititte!!!
No mä en ainakaan näihin onnitteluihin yhdy. Aika tavalla samanlaista ilkeilyä näyttää olevan ikävä kyllä muillakin palstoilla. En tiiä mitä siitä oikein saavat.
En ole unelmanaisesi
olen todellinen, lihaa ja verta
lempeä ja hankala
kiiltokuvaa satuttavampi tapaus.
Oletko valmis.
Kiiltokuvassa
Nainen hymyileväinen
Tule luokseni
He eivät ole kuin sinä
kaunis vaalea älyllinen,
älä kihlaa ketään
sinnepäin, ok, ok, haalea on ok,
ja välipitämätön kohtelu
tunnekylmät silmät joiden takana ei asu ketään,
rakkaudellista ajatusta
Lupaa minulle yksi päivä tai elämä
tarttuisin siihen.
En tyydy vähempään enää.
Salattu suuntautumiseni varmasti yllättäisi sinut
Siitä kertoisin jos tietäisin sinun ottavan minut
Olisinpa vapaa sen kertomaan
Olisitpa vapaa sen kuulemaan
Rakas J.
Hellät suudelmat
Kosteassa syksyssä
Sade ropisee
Olen tapaus x
kokenut enemmän ahdistelua
kuin romanttista rakkautta
olenhan nainen!
Hyvinvointivaltion kadut kiiltää
eritteistä
verestä
hiestä
sora valittaa juoksevien kenkien alla
Rikospaikalle teipataan
naisen muotokuva.
Sateen kyyneleet
Sydän murtunut itkee
Kaatosateessa
Älä itke
tai itke vain
levitän punaisen sateenvarjon yllesi
se suojaa tänä yönä
muuta en osaa korjata.
Punakka varjo
Asfaltti kimmeltelee
Sinä, lämpö, yö
😔 Viime aikojen (ja muidenkin aikojen) tapahtumia pohdiskellessa.
Katselin asfaltin pikkukiviä
en nähnyt sydämeesi
kumpikin vaikeni iäksi.
Kieroin kaikista on demarimeduusa. Ei korvia_ei häntää lainkaan.
On kaula, on suu
Vaan ei päätä, ei häntää
Pullo kilisee
Kyllä sinä minut tunnet
Olet sen nähnyt
Mistä epävarmuuteni kumpuaa
Riitänkö
Olenko tarpeeksi
Oikeanlainen
Sovinko tähän hetkeesi
Tulevaisuuteesi
Vierellesi
Nyt ja aina?
Minä en riittänyt sinulle,
ei ollut tarkoituskaan.
Ehkä hetken väliti aidosti,
tai niin kuvittelit.
Kuitenkin,
olet tehnyt sen monesti ennenkin.
Hurmaat
ja hetken ihailet pintaa,
naamiosi kuvajaa toisen katseessa.
Kun on aika olla aito,
luoda jotain kestävää,
jatkat matkaasi ja etsit uuden ihailijan.
Vain silmille näkyvää, ei kestävää
Mitäs jää, kun loiste se häviää
Eihän mitään syvempää, herkkää elämää
Harva käsittää, miten toisista välittää
Etsikää elämää, älkää säälittävää lähtijää
Sinä kaunis harha. Avatar, johon projisoida salaiset haaveet.
Matkaani jatkan
polulla tällä
Kyllä mä jaksan
eteenpäin vielä
Toivon niin kovin
että sinut pian kohtaan
Elämääsi sovin
ja tuut mua vastaan.
On tarve mennä eteenpäin
rajata pois turha kuluttava satuttava.
Tervetuloa uusi syksy
tervehenkiset naiset.
Jos sä oot solmusssa
selvitä oma lankakeräsi.
Katsotaan sitten.
Kävelit tuosta vain läpi panssarini
Pehmein silmin, ruskea tukka kuin muratti
kurottaen valoa kohti
Kiitos
Älä häkelly tai huolestu.
En mä mitään tarkoita.
Muuten vain etsin aina katseesi
ja hetkeksi juutun silmiisi.
Hymyilen vähän ja salaa.
Pidän ihan omana tietonani.
Kiinnostukseni.
Minkä värisiin silmiin juutut?
Tummiin, väristä en ole varma.
Minäkin jaksan
Vielä huomiseen
Velvollisuudet teen
Sen vuoksemme teen
Kuka pelkää (nais)sukupuolta?
Lesboyhteisö pukeutuu kaapuun ja xxl-huppariin
Miehet pakenevat naisten tunteita luoliinsa
Nuoret tuhoavat kehojaan lääkkeillä rapakon takaa
En pelkää, ihailen.
Melkein liian vahvasti.
Valossa tähden.
Sielun lämmittää
Pehmeys suojaa kylmältä
Lesbon huppari
Ostin juuri hupparin. Mistä tietää, onko se lesbon mallia?
Laitat sen vaan päälle niin sitten se on lesbon huppari. Eihän sitä oikein muuten taida tietää. Noista malleista ja merkeistä minä en oikein osaa sanoa mitään.
Luolassa mielen
Tunteet piiloon kätkeytyy
Hiljaisuus vaivaa
Kahisee lehdet,
taivaalla revontulet,
mielessä kaipaus.
Hieno kirjanen
Suuret ovat syntimme
Päivikin palaa
En ymmärrä, mitä edes sinussa riippurinnassa näin? Olit vain tyhjää puhetta koko katukatti.
Rakkaus ei riipu rinnoista.
Lapsuus:
Kaikesta innostuu
Nuoruus:
Mieli haavoittuu
Aikuisuus:
Elämäkin helpottuu
Vanhuus:
Riippuvuus ( . ) ( . ) ilmaantuu 😁
Näen paljon mitä en halua
kovuutta, egoilua, mykkyyttä
Näen sinussa
älyä, herkkyyttä, naisellisuutta
koko paletin
Näkisitkö minussa saman,
eri tavalla koottuna.
Näenpä toki
Salata vain koetan
Ihana olet
Minusta aikuisuusaika oli vaikeaa
Selviytymistä
Arjessa
Aikataulutettu elämä
Eläkkeellä helpottaa
Luopumista
Ehkä saamistakin
Näkisin ja näenkin. Meissä on paljon samaa. Ehkä siksi luulen sinua niin hyvin ymmärtävänikin. Vaikka joskus tuntuu etten ymmärrä alkuunkaan. Tahtoisin uskaltaa sanoa että ne pehmeät puolet ovat se osa minua, jonka toivoisin sinun itsestäni näkevän. Ne myös korostuvat seurassasi, läsnäolossasi on voimaa. Välillä tuntuu kuin osa minusta olisi hukassa, kun emme ole nähneet. Kovat piirteet ovat elämän arpien ja pettymysten rakentama muuri joilla itseäni yritän suojata. Samalla tietäen, etteivät ne ole hyväksi. Hyvä että näet nekin, en ole täydellinen. Ulkoa vahva, sisältä herkkä ja keskeneräinen..
Ensimmäinen yritys
Ei siitä pitänytkään mitään tulla
Kaveruutta, ystävyyttä
Sut vietiin pois
Toinen yritys
Voi ihanaa, pitkästä aikaa
Yllätyksiä, suudelmia, tätä en mokaa
Liikaa yritystä, liikaa pelkoja
Kolmas
Sä et lähtenytkään
Mä olen tässä
Paljaana sua varten, sulle
Vain pari päivää taas
Ei se kauempaa
Enempää en kestä pyyhkiä tunteettomuuden kuvia
Vertailla naisia ja miettiä kuka olet ja mistä
Ei
Jos tahdot löytää minut
Teet sen suoremmin
Et kävele ohi vaan suoraan kohti
Katsotaan silmiin, hymyillään ja kiedotaan elämämme yhteen
-Fructus_83
Tinder ei ole hyväksi kenellekään.
Kyllä, se on ajanhukkaa fiksulle ja kivannäköiselle naiselle, jota ei "vastakohdat" kiinnosta.
Ainoa jolla siellä on hauskaa, lienee hyvännäköiset heteronaiset, binaiset ja alfamiehet. :D
Ei se niin ole, kyllä tällaisella keski-ikäisellä lepakollakin hauskaa riitti, mutta ei se vaan ollut hyväksi sellainen.
Valikoima ei ole runsas, eikä ns samanhenkinen.
"Hauskuudella" viittasin siihen, että lesbona on turha odottaa sitä huomion runsautta mitä samanhenkiset ystäväni heteronaiset/biit saavat miehiltä kun vain swaippaavat vain menemään. ;)
Jos en koskaan löydä sinua, jota etsinyt koko ikäni.
Kuukin kulkee taivaalla yksinään.
Sylini on kaipausta täynnä.
Kerro kuu
etsiikö syliäni kukaan?
Taivaalla näkyy
Yön sylissä se paistaa
Yksinäinen kuu
Vaan kuupa ei muuten olekaan nyt niin yksinäinen, kun on saanut ystävän kulkemaan hetkeksi kanssaan. 😊 Nythän niitä on hetken kaksi kuuta. Tai no toinen on komeetta, mutta kuitenkin.
Eiköhän se meillä muillakin vielä tärppää. Vipinää tuntuisi riittävän ainakin ympärillä, vaan olisipa se oikea vihdoin. Sisään ovesta ois tervetullut vain Hän.
Tinderiin en astunut, mutta Her:n latasin.
Vain hetki jälleen. Toivottavasti en loukannut ketään, kun hävisin. Se tapa ei vain sitten millään tunnu omalta, kuinka sitä tapailisi monia samaan aikaan ja jutut on niin pinnallisia. En oikein ymmärrä sitä eikä houkuta ne naisetkaan, jotka näin tekevät.
En ole pitkään aikaan käynyt täälläkään ja poistin jo profiilinkin. Ei se oikea paikka tämäkään ole, mutta kiva moikata silti joskus.
-Fructus_83
Minä kans poistin profiilin (ex priitamaria). Mutta en täällä enää nimimerkillä kirjoittele. Joskus anonyyminä
Siis mulla toinen nimimerkki nykyään, mutta en sitä käytä täällä. Tuo eka kuu-runo itseltä
Viestini poistui, mutta ehdotin, että haluaisitko jutella yksityisesti joskus?
Yst. Fructus_83
Niin, täällä kun kirjoittelee on paikalla nopeasti myös Ryhmä Hau(kutaan) muita, kun ei muutakaan osata.
En täällä enää kirjoittele, tunnelman takia. Jos vaikka kohdataan muualla, aika näyttää.
(ex.priitamaria)
Kas, kirjoiteltiin melkeinpä samaan aikaan (mihin joku kätevä varmasti taas keksii kommenteerata, jotta sama tyyppi niin helpoakos tuo 😅 Kiva kun ketjussa piipahdit.
Hei tämä ei ole minun vastaukseni Fructukselle. Joku haluaa esiintyä minuna tv. ex-priitamaria
Joku tuossa esitti minua. Voisi sitä varmaan joskus privaatisti kirjoitella. tv.Oikea ex-priitamaria
Siis ei ollut minun kommentti. Joku esittää minua. tv. oikea ex-priitamaria. Kyllä oli kiva kirjoitella kesällä
Joo. Mä kyhäsin nimmarin sen jälkeen kun joku alko kans laitteleen "mun nimissä".
No ei kyllä yllätä mitä täällä voi tapahtua. Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää :) tv.priitamaria
Ei keskustelupalstalla voi tapahtua mitään. Miten olette noin harhaisia.
Hei nyt joku esittää, että mä en ole oikea ex-priitamaria! Mä olen (ex.priitamaria) enkä halua kenellekään mitään ikävää. En haluaisi tällaista sekasotkua.
Älä sotke enää lisää. Laita runo.
Voi hlvetti 🤬
Olipa kaunis runo.
Kielsin vain sotkemasta ja esittämästä sitä mitä ei oikeasti olla.
Mistä sinä tiedät enää mikä noista viesteistä on oikealta Priitamarialta?
Tähän tullut taas neljä viestiä, jotka ei minun. Heti se alkoi, kun ilmaisen itseni, tuo kiusaaminen. tv. Pritsku
Sekasotku olet itse. Mitä hyödyt tälläisestä feikkaamisesta. Onko oma elämäsi niin tylsää? tv. oikea Pritsku.
Siinäs näit. Se oli feikki Pritsku, jota kielsin esittämästä muita, ja sinä hyökkäät taas minun kimppuuni, kun minä puolustan vain "heikompia".
Tässä oikea priitamaria, en koskaan käyttäisi tuota Pritskua. Hän on feikki, minä olen aito. Tämä on aivan mahdotonta nyt. Tv. Todellinen oikea ex-priitamaria
Montako ex:ää täällä nyt on? 😂
Kirjoita runo, en minä muuten tunnista.
:) Yksi on oikea ja sitten ainakin yksi väärä tai kaksi. En ole itsekään ihan varma enää. Tv. oikea ja esim.mieheksikin haukuttu ja muutenkin solvattu ex-pritsku
Ja itse olet todellinen kiusankappale. Miksi teet tätä?? Voisin kertoa ylläpidolle, että feikkaat minua. Siellä kyllä tiedetään todellinen priitamaria eli minä
Se on jotta niin, että kaikista hämärin tyyppi on just se, jotta että mitä kukaan ei osaa edes epäillä. Että jotta silleen.
Parempi se hämäräki kuin täysin pimeä.
Ken on pimeä
Valot ovat sammuneet
Barbie nauraa 😁
Näin kauniin ja tyylikkään parin
Tulin sekä iloiseksi että surulliseksi
Olisin voinut olla heistä kumpikin
mutta liukastuin parittomaan lapaseen kadulla.
Mummon kutoma
Väreissä sateenkaaren
Kepposet teki
Tunnistan aidon
Runoista ainoastaan
Muu on valetta
Mitä tahtoisit kuulla
että voisit oikeaksi minua luulla?
Puhun totuuden suulla
en istu valheen likaisella puulla.
tv. ex-priitamaria, myös pritsku-nimmaria käyttänyt
Löysinkö aidon oikean seasta
Mielipiteesi, Pridestä, Setasta
Voisi ehkä oikean paljastaa
Näin voisimme totuuden tarkastaa
Hyvää yötä! 🏳️🌈
Astukaa valoon, huusin
Riisukaa maskit
Mutta niiden takana oli tyhjää
Käännyin kertomaan
Ettei mihinkään voi luottaa
Ja vaimo antoi suukon
Nostaan kahville höpsö
Ei voi toisiin luottaa
Liian moni persoonaansa muokkaa
Sekaannusta sillä haluaa tuottaa
Avatariksi itsensä aina muuttaa
Takana yleensä vain tyhjää
Eikai aitoa täällä enää yhtään
Totuutta tuskin näkyy nytkään
Olisi kivempi kertoa, kun olisi varma, kuka kysyy. Vaikka samapa se. Voin kertoa, ettei suhteeni prideen ja setaan ole ihan positiivinen, kun kaikki mahdollinen tai ainakin melkein tuntuu olevan sallittua. Korjata saa, jos olen väärässä. Missä määrin seta enää ajaa lesbojen asioita. tv. Priitamaria.
"Setan tavoitteena on yhteiskunnan kokonaisvaltainen muutos, jotta ihmisoikeudet ja hyvinvointi toteutuvat Suomessa ja kansainvälisesti riippumatta ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta. Homot, lesbot, bit, inter-, trans- ja muunsukupuoliset henkilöt, transvestiitit ja muut hlbtiq-ihmiset kohtaavat eriarvoisuutta lainsäädännössä ja arjessaan. Haluamme yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutuvan kaikkien kohdalla."
Sinäkin tietääkseni sisällyt tuohon lesbona. Miksi pitäisi rajata pois kaiki muut paitsi lesbot? En minä näe sitä ainakaan lesbona tarpeelliseksi.
"Helsinki Pride -yhteisö on kansalaisjärjestö ja asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on poistaa kulttuuriin, kieleen sekä yhteiskunnan rakenteisiin, arvoihin ja normeihin sisältyvää eriarvoisuutta.
Ennen meidät tunnettiin nimellä HeSeta ry. Nyt olemme Helsinki Pride -yhteisö, koska siitä olemme ylpeimpiä: monimuotoisesta yhteisöstämme. Vallankumoukset ja kohtaamiset, niin pienet kuin suuret, tehdään aina yhdessä. Haluamme, että jokainen tulee nähdyksi ja kohdatuksi itsenään, vapaana pelosta ja syrjinnästä.
Siksi emme tingi ihmisoikeuksista. Jokaisen tulee olla yhteiskunnan ja lainsäädännön edessä tasavertainen seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä ja sukupuolen ilmaisusta riippumatta.
Me otamme tilaa haltuun kaduilla ja verkossa. Arjen kohtaamisissa tuomme yhteisön turvaa niille, jotka ovat meistä haavoittuvimpia. Murramme syrjiviä rakenteita, tuomme ihmisiä yhteen ja teemme tilaa sateenkaaren kaikille sävyille."
Sinulle ystäväiseni
Etsin rakkautta
Löysin passiivisuutta ja outoja roolileikkejä
Silitän itseäni, valoa joka on jo minussa
Leikit on jo leikitty
Kaikenlaista mietitty
Olennaiseen ei keskitytty
Tänne aina eksytty
Miks ei aikaa sitten jo häivytty
Tulin tänne
vain huomatakseni
hänestä ei merkkiäkään
upea fiksu nainen
varmaan suhteessa edelleen
Voimaa ja valoa
Oikealle osuessa sekin kertoo jo tarpeeksi 💛
Vaikka emme tapaisi enää
muistan sinun valosi
pehmeät sormenpäät kurottivat toisiaan kohti
tunnistus
sellainen jota voisin kunnioittaa,
rakastaa?
Niin monta murhaa turhaa, surmaa niin julmaa
Nyt kuulkaa, tuumaa uudestaan tilastollinen huuhaa
Kun laskut puurtaa, se tilastot uudeks muuntaa
Siinä sulle puuhaa, se syyslomas kruunaa
Anna meidän vapaana lentää ja elää
Ei satutettais ikinä heistä ketään
Häkittä vapaasti tulen ja meen
Vakaasti välillä tuulen ja meren veen
Ja eikö jo voida
Antaa rauhan soida
https://www.youtube.com/watch?v=d4y-oA_8CfY
Olisimme kaupungin hehkuvin pari.
Kuinka päät kääntyisivät.
Onnelliset jotka ovat löytäneet vihdoin vertaisensa.
Poliisikoirien syrjintää väheksytään ihan liikaa.
Just joo.
Just joo
Hän päätään aukoo
Mitähän se nyt punoo
Juonta uutta ehkä hautoo
Mitähän suustaan kohta laukoo
Helvetti soikoon
Suustaan kaikukoon
Ei mene huudot jatkoon
Eipä tehoa nää ihmiseen aitoon
Meneeköhän tämäkin viesti poistoon
Perkelettä mättää
Minuun sillä hän tähtää
Kohta paikalle tänne ehättää
Pystyykö tunnetta enää pidättää
Sydän arka mulla jo pelosta väpättää
Mitähän vastaa
Samalla mitalla antaa
Nyt heitän vain omaa arpaa
Kirosanoja tänne ehkäpä jankkaa
Antaa tulla vaan vaikkapa ihanaa ranskaa
Tykkäsitkö runosta AP? :D
Mittana hällä tais olla kauha
Tuuleltaan tuo oli onneks nyt lauha.
Keltä lie vastausta nytten hän oottaa
Riimejä tänne kun laitella koittaa.
Vaan eipä vastaa kai maa eikä tuuli
Tässäpä hälle nyt tämmönen huuli.
Nyt ei kai kehtaa pitempää laittaa
Vaik ei kai siitäkään niin olis haittaa.
Vaan kun on mulla muutakin hommaa
Eikä nää riimit nyt oikeen ees rimmaa.
Mitäs ite tykkäsit Ano?
Ei ollut minulta viesti poliisikoiran
Silti suutani sinulle soitan
Pahoittelut osoitan
Viestin poistan
Ei vastannut hän kirosanoillaan
Nyt toisenlaisilla taidoillaan
Siitä yhdessä iloitaan
Sydän paikoillaan
♥️ https://youtu.be/bnQBqinwlwQ 🌹
En tiedä missä liikut
Minulla on seuraa vain vanhemmista tädeistä
Alkaa jo riittää
Missä olet kaunis, älykäs, pehmeä luonteinen
Aika pysähtyy
Nuoruuttaan vain muistelee
Tädin sylissä
Olisitko ystäväni, onnistuuko
miten harvinaista se olisi
En tarvitse ympärilleni kuolaajia ja rajattomia ihmisiä
Arvoitus suuri
Mistä löydät ystävän
Elämän voima
Edullisemmissa viineissä ei ole varpaan väleistä mitään makua.
Kypsyy huolella
Rypäleet auringossa
Tuoksu lasissa
Kaukaa näen sut
Silmissäsi magneetit
Niihin mä juutun.
Kylmenee taas sää
Sielu kaipaa lämpöä
Vaihtuu kuu toiseen
Pudonneet lehdet
Värit lentävät maassa
Luonto lepää
Liian kauan odotin
Olin pelkuri
Nyt olet toisen
Enää en odota mitään
En ketään
Osaat ja tunnet, ei muuta tarvitse ☺️
Hyvä että joku tuntee ja osaa 😅 Mä olen antanut itselleni nykyään täyden luvan tuntea.
En pidä tekopyhyydestä
Jota naiset harrastavat
Ulkonäöllä ei väliä
Vakavilla sairauksilla ei väliä
Iällä ei väliä
Sukupuolikokemuksella ei väliä
Nepsyydellä ei väliä
Huonolla kohtelulla ei väliä
Monogamialla ei väliä...
Perhejärjestelyillä ei väliä
Pettäminenkin menee joo
Addiktiot menettelee juujuu.
Luulevat parantavansa kumppanin kaikesta.
He ovat taitavia huijaamaan itseään ja tarrautuvat pa*skaan.
En halua olla kuin he.
En ole.
voi voi tyttöt ja pojjat
kaikki sinä työsi hoiijjat
uskot yhä ihmissiiin
niihinkin mitä kylmäkiskoissiin
sulla riittää tarmoa pieneen kylään
minä mahdun silti sun sydämen perään.
Nykyään näen sinut kuten olet
Neuroottinen, itsekeskeinen ja sosiaalisesti vaikea
Normaalille et kelpaa, joku muu voi haksahtaa
Ja minä jatkan matkaani terveempiä ihmisiä kohti
Kun parantuu, näkee kaiken
mitä ei halua.
Takertuminen ja läheisriippuvuus kuristaa hengiltä.
Sairaus, viileys ja traagiset tarinat
Eivät toimi enää kiinnostuksen herättäjänä
Ei halua roolia tarvittuna
Vaan rakastettuna ja itsenään.
Tänäänkö lesbo
Periaatteessa hetsku
Huomenna bisse
Ylihuomenna muusu
Sitten jo transmies!
Oikeasti vain itsevihainen pieni tyttö
Defenssit puhuu
Vääristynyttä kieltä
😄❤️
T. 👶
Sulle, tiedät kyllä kelle (mutta saa tämän useampikin omia, jos tuntee ikävän piston sydämessään tai kalikka kalahtaa 😝)
Tekoällin tuotos, koska itse ei tee mieli riimitellä ikäville. Ollos hyvä!
Kuin hapan viini on sydän se,
joka toisen onnesta särkyy.
Se etsii virheen ja virnistää,
kun toisen askel horjuu.
Kateus on kylmä ja kalpea varjo,
se hiipii ja myrkyttää mielen.
Ilkeys on muuri, jonka ihminen kantaa,
terävällä kärjellä kielen.
Mutta kuka jaksaa kiveä vasten
päätänsä loputtomiin lyödä?
Kuka tahtoo sellaista katsetta kantaa,
joka yrittää kaiken syödä?
Kun valot sammuu ja ilta koittaa,
on ympärillä hiljaisuus sakea.
Sillä se, joka vain myrkkyä kylvää,
ei löydä kättä, josta tukea hakea.
Enosaa, kun et pidä teksteistä, jotka on rosoisia, tummia ja kenties aitoja juuri sen takia, ei se tee ihmisestä ilkeää. Jos ajattelet niin, et tiedä tavoitteellisesta kirjoittamisesta ja ihmisen tunne-elämästä juuri mitään.
Mitähän sä nyt tarkoitit. Kuvailetko vttuilua sanoilla rosoinen ja tumma? Aitoa ilkeilyä ne kyllä on ja siitä en pidä.
Siulle isselleis, sie tiijät kyllä kelle, siulle Karjalan mummolle.
Hikkeentyy nopsaan
Tunteetki kuumentuuvat
Vaihteluvuuvet
Sulle, tiedät edelleen kelle ja omia saa taas ketkä tahtoo.
Tekoälyltä pyydetty ja hieman muokattu. Vika sulle.
Hän selaa näyttöä sormet vapisten,
valon sininen hohde valkaisee kasvot kuin kalmon.
Tuolla tuo nainen taas on: pelkkä nimimerkki ja rivi sanoja, jotka tuntuvat kirveleviltä iskuilta avoimeen haavaan. He eivät ole koskaan hengittäneet samaa ilmaa, mutta hän luulee tuntevansa naisen sielun mustat reunat.
Hän rakentaa vihollisensa bittien ja tavujen varaan, lukee rivien välistä salattuja viestejä, joita ei ole olemassa. Jokainen päivitys on hänelle henkilökohtainen loukkaus, jokainen jaettu ilonmurunen on todiste naisen pahuudesta.
Hän vastaa nimettömänä, suoltaa sappea pimeydestä käsin, lähettää nuolia, joiden toivoo löytävän perille, vaikka ei tiedä, kenen sydämeen hän on tähtäämässä.
Hän on luonut naisesta itselleen hirviön, jotta hänellä olisi joku, jota syyttää omasta hiljaisuudestaan.
Hän kadehtii ja tuntee kieroa nautintoa jokaisesta iskusta, jonka hän antaa. Nainen on hänelle vain ruudulla välkkyvä varjo, mutta silti hän tuntee tämän paremmin kuin itsensä tai niin hän uskoo, upotessaan syvemmälle omaan verkkoonsa.
Somessa he ovat tanssipari ilman kasvoja: toinen elää elämäänsä, toinen elää vihatakseen sitä. Hän ei näe ihmistä, vain kohteen kipunsa purkamiseen, sillä anonyymiys on parasta polttoainetta katkeruudelle, joka ei tarvitse totuutta pysyäkseen liekeissä. 🔥🔥🔥🔥
Camoon tiikeri. Opeta tekoäly referoimaan. En mä jaksa lukea noin paljon tekstiä. Referoi vaikka viiteen lauseeseen. Muuten on yhtä sekavaa liekkikuvineen kuin kirjoittajansakin, jos tolleen putkeen panee kaikki.
Camoon hiiri. Jaksaminen ei ole sitten sun supervoimasi.
Pyysin lyhyempää ja muokkasin isosti. Koita jaksaa tai ole jaksamatta. Mä jatkan nyt muita hommia.
Hän vihaa naista,
jota ei ole koskaan nähnyt.
Hän on rakentanut tämän nimimerkistä itselleen hirviön.
Kun nainen vastaa,
katkera mieli käpertyy kasaan.
Hän ei jaksa lukea,
rivit vilisevät silmissä liian pitkinä.
Laiskuus on hänen suojansa.
Hän jättää lukematta,
jotta voisi jatkaa vihaamista.
Viha on helppoa,
ja siihen hän on jo mukavasti asettunut. 😝
Sinä itse vihaat niin paljon kaikkia, että kuvittelet jo muidenkin tekevän niin.
Näinkö sä kuvittelet vai heititkö vaan, kun et muuta keksinyt. Kyllä ne sanat ja lauseet, mitä täällä palstoilla on muun muassa ja erityisesti mun nimmariin kohdistunut, vihasta kumpuavat.
En kuvittele taaskaan mitään. Olen vain huomannut, että sinulla tuskin on mainita yhtäkään vähemmistöryhmää nimeltä mitä et vihaisi? Helpompi sulautua aina sinne enemmistön joukkoon kuin olla vähemmistöjen puolella?
Tämä sun kommenttisi vain vahvisti sitä, kuinka kuvittelet ihan omiasi.
Kyllä natsilehtien linkittelyt ja muut kommentoinnit kertoo sinun mielipiteistä ihan tarpeeksi. Siellä on sellasta vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa taustalla, että minulta et sitä kyllä pysty peittämään. Joillekin voi mennä kaksinaamaisuus läpi, mutta ei se kaikille toimi.
Juu, kuvahaulla Prideen liittyen saattaa päätyä mille vain sivulle, muutoin tuo sun heittosi meni reippaasti ohi, tälläkin kertaa. Jatka kuvitteluasi.
Voithan sinä sen perustella vaikka nyt jälkikäteenkin, että miksi päädyit valitsemaan juuri tuon natsien ylläpitämän sivuston, kun vaihtoehtoja olisi varmasti ollut muitakin? Halusitko tarkoituksella mustamaalata jotakin ihmisryhmää tai vähemmistöä?
Näköjään jumituit tiukasti tuohon huonoon esimerkkiisi, kun ei muitakaan ole antaa. En todellakaan tajua miksi edes vastailen tyypille, joka ei uskalla kirjottaa edes nimimerkin takaa vaan huutelee anonyyminä. Jatka taas itseksesi tuota pashaasi.
Kyllä me voidaan tavata, jos haluat tietää kuka olen. Ei ole minulle ongelma eikä mikään. Se vaan vaatii, että sinäkin uskallat paljastaa sen kuka olet. Siitähän se jää kiinni, kun et uskalla omaa naamaasi näyttää.
Missä tärskyt?
Sun kaltaiselle ihmiselle ei tulisi mieleenkään itsestäni enempää kertoa saati sitten henkilöllisyyttäni paljastaa. Enkä todellakaan ole pätkääkään kiinnostunut siitä kuka olet tai missä menet.
Tarkenna vähän, että millaiselle ihmiselle? Pyysin vain perusteluja, että miksi päädyit juuri natsien kuviin, kun minulla ei edes Pride -sanaa käytettäessa kuvahaulla tule kyseisiä sivustoja näkyviin. Kyllä sinne on jotakin muutakin pitänyt kirjoittaa hakukenttään kuin pelkkä Pride.
Ei se yksipuolisesti mene niin, että minä kerron kuka olen, ja sinä jäät kaikille anonyymiksi. Se on vaihtokauppa. Turha valittaa muiden anonyymiudesta, jos itse olet pelkuri.
Jätän tarkentamatta. Tuolla niitä piirteitä on mainittu jo aiemmissa teksteissä. Yleensä tarttee laittaa useampi hakusana jos haluaa esimerkin kohtalaisen nopeasti löytää. Sähän voit vaikka aikasi kuluksi testailla. Kauppaa voit käydä muiden kanssa. Sulle pysyn anonyymina.
Oli älli laittanut poistoon, hyvä niin.
https://youtu.be/PijPB0T5_bE?si=BfMvz93ArtooyAVw
🌹❤️
On se hyvä, kun Persut ja Kristilliset ajoi aikoinaan Eduskunnassa läpi tasa-arvoisen avioliittolain. Sitä voi ylpeästi mennä nyt naimisiin ja alkaa vähän miettiä häälauluja valmiiksi.
Rakensit suojan
Haavoitetulle lapselle
Sen nimi on mies koska tyttöä satutettiin
Koska pääsi on mustavalkoinen sääntökirja
Rakastaa teorioita, malleja, kirjoja
Selviöitä
Naisena olit outo
Miehenä yhä outo
Mikään ei muutu
Valhe kuristaa sielua
Kutistaa luonnollisuuden sinusta
Kun näet oman suojasi läpi,
Valon takaisin todellisuuteen
Pois fantasiasta ja traumakehistäsi
Olet oikea sinä, se joka aina olit
Joksi synnyit
Kukaan nainen tai lesbo ei tarvitse transiutusta, vaikka oma pää olisi kehittänyt ko.kuvitelman nykyisessä "moninaisuuskuplassa".
Pelkästään sairautta ja sisäistettyä homofobiaa.
Ajateltavaa nuorille, vanhemmille ja kaikille muka ei-naisille. Käsitelkää kipuanne kauan ja terapeuttisin menetelmin. Ette tarvitse hormoneja mihinkään. Keho siitä vain kärsii ja rappeutuu.