Muutin tähän yksiöön 8v sitten, talossa on 3as kerrosta,joissa 9 huoneistoa.
Alkuvuosina ihmettelin kuinka nopeasti ihmiset vaihtuu, omassa huoneistossa edellinen vuokralainen oli viipyhyt 2 viikkoa!
Ajattelin kaupunkiasukkaat ovat sen tapaisia, enkä asiaa sen enempää pohtinut
Pikemminkin huvittunut kun välillä tuntui että koko ajan joku muuttaa , ainainen kolina rappukäytävässä. Mutta se johtuikin muusta.
Vuokraisäntä kehui että; "Tämä on hiljainen talo" Siitä sain selvyyden miksi niin hiljainen?
3 asunnon kautta tapahtuva salakatselu perustui pikemminkin kuunteluun, kuin silmillä näkemiseen. Päätin 5v sitten kokeilla näkyykö internet toimintani heille.
Tein kesken tutkimustyötäni kokeen, Virittelin pilkkakuvan Google haulla naapurin yhdestä pariskunnasta, Murjoin häpäisevää tekstiä siihen heistä. (kuvakaappaus)
Mies oli kaupalla ja tuli kotiin, ensimmäiseksi kuulin huudon "MITÄ TÄMÄ ON!
siitä alkoi 2tunnin teatteri jossa heidän aikuinen lapsensa oli mukana.
Minut halusi mukiloida, Korostan etten mihinkään lähettänyt kuvakaappausta jonka väsäsin. vaan poistin sen tallentamatta!
Siitä alkoi tämä helvetti, joka jatkuu yhä, paraikaa yläkerran jengin johtaja hiirenhiljaa kuuntelee josko puhuisin samalla kun kirjoitan tänne, Ovat hälytystilassa 3 asunnossa olleet eilisestä lähtien.
Viimeisen vuoden olen käyttänyt heidän toimiensa tarkkailuun ja miettien milloin he näkivät sivustoja joilla olin, ja milloin onnistuin saamaan heidät pois niistä, paljonko feikkisivuja syöttivät, kun uskoin heidän uusiin kohtauksiin ja piuhojen vetelyyn, et nyt ne lopetti. Vaan ei päinvastoin olin taas avoinna kaikkien kutsuvieraidenkin nähtäväksi.parhaimmillaan yli10henkeä
Suurin läpimurto tapahtui kun viimeinkin tajusin miksei heidän liikeistään jää todisteita internettiin, kun koko ajan ovat läsnä ihollani. siitä seuraavassa osassa
Näkymättömät Kuokkavieraat "

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.