ei nykyisin enää saman pitäjäläisistä muodosta #tilanteessa komppanioita, miksikähän,,
Suomen Armeija
Anonyymi-ap
9606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
,, siksi ettei samankyläläiset ja pitäjäläiset vanhojen kaunojen vuoksi ammu toisiaan selkään, esm tapaus "vääpelin käsky; "hae lähteeltä vettä" naapurilleen tietäen, että ko lähde on vihollisen tarkkailun alaenen kuin olikin,,
No kun ison talon pojalle tuli huonot housuun ensi kuhauksessa. Talon mainehan siinä meni ihmisten silmissä. Siksi porukkaa hajotettiin.
vois nuo sota hommatki ulkoistaa .
mitä muutakaan natoon liittyminen oli?
hyvä komentti, Suomen puollustus on ulkoistettu, emme ole yksin, sekös Putinia wtuttaa,,
jenkit sai venäjän kanssa yhteistä rajaa n1300km vtuttaahan se putinia. Sen ollessa sitä ennen yhteinen raja Kekkoslovakian kanssa joka oli mielinkielin itään. Näkyi mm. siinä, ettei kepulaiset uskaltaneet ottaa edes puolueena kantaa liitytäänkö Natoon vai ei päättäköön muut me ollaan sitten samaan mieltä. Ja kun ne muut päätti että liitytään muuttuivat yhdessä yössä venäjämielisten alle risuja keräämään noitina ne polttaakseen. Väyrynen esim
Sofiat jne väitti kuinka Putin aloitti hybridimamuilun sen takia kun Suomessa on niin paljon rasisteja. Ilman sanaakaan siitä, että Putin veti herneet nenään siitä, että Suomi liittyi Natoon.
eihän kärsämäestä löydy edes joukkueellista tst-kykysiä tyyppejä :)
Ihan joka ikinen on valmiudessa tavalla tai toisella Kaikki ovat tarpeen.Löytyy riskejä miehiä ja naisia. Ette varmaan tiedä heistä.