Taksialan ongelmat johtuvat matuista. Taksialalla ollaan Kaikkosen kanssa samaa mieltä.
Me lähdemme siitä, että tänne voit tulla, jos tulet tekemään työtä. Eli emme rikollisia, emme pummeja tänne kaipaa, Kaikkonen lausui Ykkösaamussa.
Me lähdemme siitä, että tänne voit tulla, jos tulet tekemään työtä. Eli emme rikollisia, emme pummeja tänne kaipaa, Kaikkonen lausui Ykkösaamussa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eikös se berner ollut myös keskustalainen joka nämä ongelmat aiheutti. Mutta onhan tuo totta. Olisi pitänyt olla jo pitkään näin.
Eihän berner ongelmia aihettanut, maahanmuutto oli onngelma jo ennen sitä kun maahanmuuttajat piti työllistää, mihin muuhun työhön maahanmuuttajat olisi saatu yhtä helposti kuin ajamaan takseja, kun ajateltiin että kyllä ne autoa pystyy ajamaan!
Ja nythän se on nähtykin, että suuret suomalaiset taksiyhtiötkin ovat halunneet heidät taksia ajamaan.
Berner toteutti vain hallitusohjelmaa. Hallituksessa oli Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset.
On se sälli! Kun osa persuja äänestäneistä hokasi, minkä virheen tekivät, Kanki-Kaikkonen huijaa heitä taas kerran - äänestämään Kepua ensi vaaleissa.
Missä matu, siellä ongelma.
Missä persu, siellä ongelma.
Aloittaja on oikealla asialla, hinnasta ulisijoita eli pummeja ja rikollisia ei voi päästää autoon
Kuulostaa aivan persu politiikalta?😭😂
Kyllä suru tulee jos Yango ,Bolt tai Uber joutuisivat lopettamaan . Nämä yhtiöt näyttävät että edullisemminkin pääsee.
Se on sama jos Lidl käskettäisiin lopettamaan toiminta Suomessa.
Se on vaan tyhmää maksaa liikaa.
jos vertailet vähän hintoja niin Lidl ei ole kaikissa tuotteissa halvin!
Pummi.
Syöt varmaan myös koiranpaskaa, koska se on halpaa.
Olihan oikein hieno kommentti kartellitaksilta. Onneksi esim. Uberilla voi arvostella kuljettajat . Loppuisi monelta kartellitaksilta työt jos olisivat Uberilla töissä.
Syötkö myös kuljettajien paskat ja arvostelet makua?
Kävi varmaan selväksi etten käytä teitä ylihinnoiteltuja kartellitakseja.
Varmaan on aika tylsää istua siellä tolpalla muiden pullukoiden kanssa. Annan yhden vinkin sinulle syö itse ulosteesi ettet pääse laihtumaan.
Kävi selväksi, että pidät raiskatuksi tulemisesta.
En edelläkään kulje teidän kartellitakseilla ,joten ei tarvitse pelätä raiskatuksi tulemista.
Esim: Uberillä voi valita luotettavan kuskin.
Kartellitakseilla tarkoitan takseja jotka toimivat ennen hienoa taksialan vapautusta, ei voi tietää kuka tulee hakemaan minut. Sieltä tulee usein kuljettaja joka voisi asua sillan alla. Asiakaspalvelu on myös sellaista. Täysin ala-arvoista.
Pummi haluaisi palvelua. Rahalla saa eli sinä et saa.
Ja tulkoon mainituksi, että saan usein Uber-taksissa kuljettajalta vinkkejä, kuinka vedättää Kelan virkailijoita. Minua ja Uber-kuskia nimittäin yhdistää sekin, että nostamme Kelasta ”palkkaa”.
Meitä yhdistää myös huumejakelu ja -käyttö