Miksi ihmeessä Jarmo halusi tehdä heistä julkkiksia?
Hyväntahtoisen tuttavaperheen tie palstalle
Anonyymi-ap
12720
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vissiin varottavana esimerkkinä ?
Tarkoitus oli tehdä heistä kuuluisia vaikuttajia Ikaalisten kunnalliselämään.
Hannustako valtuuston pj?
No mikä ettei. Hänellä hyvä kirjallinen anti.
mode skitsofreenikko haluaa peittää rikoksiaan esiintyen jarmona joka ei palstalle
kiejoottele eikä tiedä mikätuo perhe on skitson mielestä
Kuka on kirjoittanut tuon edellisen viestin? Ei kai Jarmo sittenkin?
On Jarmon tekemä viesti. Hän on vähän rauhoittunut viime aikoina. Alta kymmenen viestiä laittaa päivässä ja niistäkin melkein puolet poistetaan.
Tällä kertaa aika vähän näppäily- ja kirjoitusvirheitä tuossa hänen viestissään. Normaalisti niitä on paljon enemmän.
Häntä pitää tukea ja kannustaa kirjoittamaan selkokielellä. On ymmärrettävää, että häntä hieman ujostuttaa kirjoittaa hyvin, koska hän on vuosien mittaan vakuutellut monille ihmisille, että hän ei kirjoittele palstalla lainkaan.
Hei! Nyt pitää ottaa huomioon, että mikäli Jarmo alkaa kirjoittaa hyvin, niin siinä tapauksessa hänen viestinsä ovat vaikeammin tunnistettavissa. Asialla on kaksi puolta, joita sietää puntaroida.
Kyseisen viestin on kirjoittanut hoikkalan jampe, joka ei palstalle kiejoottele eikä tiedä mikätuo perhe on skitson mielestä
Hoikkalan jampe on alkanut kirjoittaa viime aikoina taas paremmin, se on hyvä se.