ET povasi sotia

ET seuraa maailman tapahtumia. Tuoreessa kanavoinnissa puhuttiin sodasta. Maita ei nimetty.

Israel lienee kyseessä. Tlanne käy tosi pahaksi jos Iran joutuu/astuu osalliseksi.
25842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ei tuohon kovin kummoista ennustajaa tarvita.

2Äänestä
  • Aivan niin, sodan merkit ovat ilmassa.

    ET tuskin olisi ottanut asiaa kysymättä esille elleivät he näkisi että raiteet vievät kohti suursotaa. He kertovat asiasta siinä toivossa että viesti löytäisi riittävän määrän vaihteenkäääntäjiä.

    Äänestä

Lopun ajat/muutosten ajat käynnissä, kuten on enteiltykin jo vuosikymmeniä, mutta millaisella aikahaarukalla ja mitä lopulta sitten tapahtuu? Jotkut uskonnolliset ryhmät odottavat konkreettista maailmanloppua jo hyvinkin pian (2027-2028). Jotkut New Age-porukat taas odottavat suurta muutosta, mutta eivät sentään koko sivilisaation loppua. Jotkut uskovat edelleen myös Nibiruun ja sen aiheuttamaan suureen tuhoon lähitulevaisuudessa, vaikka vuoden 2012 odotukset pettivätkin.

Mihin sinä uskot?

Äänestä
  • "Mihin sinä uskot?"

    Minä uskon että eletään alun aikoja.

    Juuri on saatu teknologia korkealle tasolle ja ruokaakin on melkein kaikille maapallolla niin ei ole mitään syytä lopettaa kehitystä tähän. nyt ollaan vasta alussa.

    Ja jokainen ihminen voi myös kehittyä henkisesti edelleen.

    Äänestä

  • Minusta näyttää että ihmiskunta lähestyy ikäänkuin tiimalasin kapeinta kohtaa jossa on viimein pakko ratkaista asiat jotka ovat sanottu tiimalasi, ja että sen kohdan jälkeen seuraa nopea helpotus.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minusta näyttää että ihmiskunta lähestyy ikäänkuin tiimalasin kapeinta kohtaa jossa on viimein pakko ratkaista asiat jotka ovat sanottu tiimalasi, ja että sen kohdan jälkeen seuraa nopea helpotus.

    Se on ihan paljaasti abrahamilaisten uskontojen eskatologiaa sovellettuna New Age filosofiaan.

    Ei mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

  • Minä ajattelen että ihmisten olisi parempi suunnata ajatuksiaan positiiviseen tulevaisuuteen erilaisten maailmanloppujen sijaan. Ihmisten ajatukset, odotukset ja uskomukset luovat tulevaisuutta. Meidän onnemme on että vain pieni äärikristittyjen joukko todella uskoo maailmanloppuun, ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. Myös muiden uskontojen olemassaolo toisenlaisine tulevaisuudenodotuksineen on erittäin hyvä asia.

    Minä ajattelen että me elämme nyt aikoja jolloin ihmiskunta tulee tietoiseksi muiden älykkäiden olentojen olemassaolosta ja jäsenyytemme yhtenä rotuna galaksin muiden rotujen seassa alkaa. Tapahtuma aiheuttaa vallankumouksellisia muutoksia ihmiskunnan kulttuureissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Minä ajattelen että ihmisten olisi parempi suunnata ajatuksiaan positiiviseen tulevaisuuteen erilaisten maailmanloppujen sijaan. Ihmisten ajatukset, odotukset ja uskomukset luovat tulevaisuutta. Meidän onnemme on että vain pieni äärikristittyjen joukko todella uskoo maailmanloppuun, ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. Myös muiden uskontojen olemassaolo toisenlaisine tulevaisuudenodotuksineen on erittäin hyvä asia.

    Kunpa tuo pitäisikin paikkaansa, mutta selvästi et ole vilkaissut islamilaista eskatologiaa, joka on vielä yhden askeleen verran villimpään suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kunpa tuo pitäisikin paikkaansa, mutta selvästi et ole vilkaissut islamilaista eskatologiaa, joka on vielä yhden askeleen verran villimpään suuntaan.

    Mitä islamissa kerrotaan "lopun ajoista"? Onko samansuuntaista kuin kristinopissa ja mihin ajoittavat "lopun ajat"?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kunpa tuo pitäisikin paikkaansa, mutta selvästi et ole vilkaissut islamilaista eskatologiaa, joka on vielä yhden askeleen verran villimpään suuntaan.

    En ole vilkaissut ja hyvä niin.

    Tapahtumattomien maailmanloppujen historia on pitkä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    En ole vilkaissut ja hyvä niin.

    Tapahtumattomien maailmanloppujen historia on pitkä.

    En minäkään ole huolissani tapahtumattomista maailmanlopuista.
    Olisin huolissani viiripäistä, jotka mahdollisesti yrittävät aiheuttaa sellaisia omien eskatologisten uskomustensa toteuttamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Minä ajattelen että ihmisten olisi parempi suunnata ajatuksiaan positiiviseen tulevaisuuteen erilaisten maailmanloppujen sijaan. Ihmisten ajatukset, odotukset ja uskomukset luovat tulevaisuutta. Meidän onnemme on että vain pieni äärikristittyjen joukko todella uskoo maailmanloppuun, ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. Myös muiden uskontojen olemassaolo toisenlaisine tulevaisuudenodotuksineen on erittäin hyvä asia.

    Minä ajattelen että me elämme nyt aikoja jolloin ihmiskunta tulee tietoiseksi muiden älykkäiden olentojen olemassaolosta ja jäsenyytemme yhtenä rotuna galaksin muiden rotujen seassa alkaa. Tapahtuma aiheuttaa vallankumouksellisia muutoksia ihmiskunnan kulttuureissa.

    Positiivisuus on usein ihan hyvä asia, mutta täytyy olla myös realisti ja kyetä tunnustamaan tosiasiat. Itsellä ei ole varmaa käsitystä tai uskomustakaan tulevasta, mutta siihen, että elämme lopun aikoja, uskoo tutkimuksen mukaan jo melkein 40% amerikkalaisista. Tukeeko sitten mikään tieteellinen todiste tuollaisia odotuksia? On jotain todisteita 12 800 vuotta sitten tapahtuneesta kataklysmistä ja sukupuutosta. Washingtonin osavaltion Channeled Scablands nimisen alueen maakerrostumista on löydetty musta sedimenttikerros. Katsomani dokumenttiohjelman mukaan vastaava musta kerros löytyy kaikkialta pohjoisamerikasta ja muualta maailmasta. Ohjelmassa tehdään kuitenkin se johtopäätös, että 12 800 vuotta sitten maaplaneettaan iskeytyi meteoreja, mikä ei ole ehkä loogisin selitys, koska meteoriittien iskeymien vaikutus maakerrostumiin oilsi paikallinen, eikä ei voisi ulottua tasaisesti kaikkialle. Musta maakerrostuma on kuumuuden aiheuttama ja siihen aikaan oli myös jättitulva
    joka muovasi voimakkaasti Channeled Scablandsin aluetta. Tulva aiheutui massiivisen jäätikön sulamisesta nykyisen Kanadan rajan tuntumassa. Monet kysyvätkin aiheellisesti, että onko mahdollisesti olemassa jokin sykli, jonka puitteissa aiheutuu suuri kataklysmi tällä planeetalla toistuvasti.

    Onkohan kanavoinneissa kerrottu tästä mitään viime aikoina?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ancient Apocalypse-sarjassahan tuosta kerrotaan. Sarjassaa kerrotun mukaan tuo ohut musta maakerros on tieteellisesti todettu.

    Meteoriiteistä spekuloidaan;

    https://tekniikanmaailma.fi/osuiko-jattimainen-meteoriitti-maahan-12-800-vuotta-sitten-tutkijat-loysivat-uusia-merkkeja-katastrofista-joka-sytytti-10-prosenttia-maan-maapinta-alasta-tuleen/

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16106066/asteroidin-tormays-12800-v-sitten-viilensi-ilmaston-nuorempi-dryaskausi

    Ohjelmasa ei kerrota onko vastaavia mustia maakerrostumia kymmenien tuhansien vuosien ajalta havaittu enemmänkin. Lienevätkö Raamatunkin vedenpaisumukertomuksetkin tuolta ajalta peräisin, vai myöhemmältä ajalta?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Minä ajattelen että ihmisten olisi parempi suunnata ajatuksiaan positiiviseen tulevaisuuteen erilaisten maailmanloppujen sijaan. Ihmisten ajatukset, odotukset ja uskomukset luovat tulevaisuutta. Meidän onnemme on että vain pieni äärikristittyjen joukko todella uskoo maailmanloppuun, ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. Myös muiden uskontojen olemassaolo toisenlaisine tulevaisuudenodotuksineen on erittäin hyvä asia.

    Minä ajattelen että me elämme nyt aikoja jolloin ihmiskunta tulee tietoiseksi muiden älykkäiden olentojen olemassaolosta ja jäsenyytemme yhtenä rotuna galaksin muiden rotujen seassa alkaa. Tapahtuma aiheuttaa vallankumouksellisia muutoksia ihmiskunnan kulttuureissa.

    »Minä ajattelen että me elämme nyt aikoja jolloin ihmiskunta tulee tietoiseksi muiden älykkäiden olentojen olemassaolosta ja jäsenyytemme yhtenä rotuna galaksin muiden rotujen seassa alkaa. Tapahtuma aiheuttaa vallankumouksellisia muutoksia ihmiskunnan kulttuureissa«

    Sheldan Nidlekin kertoili pitkään tuon suuntaista, mutta noin vuonna 2015 totesikin, että laajamitaista yhetydenottoa ei tulekaan. Ihmiskunta ja järjestelmä on liian korruptoitunut, eikä tilanteen korjaaminen ole mahdoliista.

    Äänestä

Lähi-idän levottomuuksien alkusyy on sionismi, juutalaisten uskonnollinen ja poliittinen liike jonka tavoitteena oli oma valtio palestiinassa alueella jossa juutalainen uskonto syntyi. Juutalaisia muutti alueelle Britannian hallitessa Palestiinaa. Britannian hallinto päättyi 1948, mutta vuosi ennen sitä YK jakoi Palestiinan juutalaisten ja muslimien 4444444444444444444444444444444444444444alueiksi. Palestiinan alkuperäinen väestö katsoi juutalaiset maahantunkeutujiksi, syntyi sota jonka juutalaiset voittivat ja perustivat sen seurauksena Israelin valtion. Sionistijuutalaiset, Britannian siirtomaahallinto ja ja Yhdistyneet kansakunnat käytännössä ryöstivät palestiinalaisille kuuluneet maat. Israelin valtio on jatkanut Palestiinan alueiden haltuunottoa koko olemassaolonsa ajan. Israelin valtion syntymiseen ja myöhempään toimintaan olennaisesti kuuluva epäoikeudenmukaisuus on syynä ympäröivien muslimivaltioiden useisiin sotiin Israelia vastaan sekä useiden terroristijärjestöiksi nimettyjen organisaatioiden syntyyn, AL Fatah, Hamas, Hisbollah, Isis. Historiallinen kehitys Israelin valtion perustamisen jälkeen on johtanut sotilaallisten toimien ja terrori-iskujen kierteeseen joka pitää yllä itseään.

Oikeudenmukaisuus palestiinalaisia kohtaan tarkoittaisi Israelin valtion lakkauttamista ja alueiden palauttamista palestiinalaisille. Tämä ei ole mahdollista. Rauha alueella on kuitenkin mahdollista, mutta se edellyttää että Israel on alueen kiistaton sotilasmahti, joka kostaa moninkertaisesti kaikki sotilaalliset ja terroristi-iskut itseään kohtaan ja estää alueen muiden maiden nousun sotilaallisesti samalle tasolle.

Israel haluaa ilmeisesti laajentaa valtiollista aluettaan. Jos tavoitteena on raamatussa mainittu luvatttu maa, niin se näyttää seuraavalta:

https://www.bibleprophecyblog.com/2012/05/coming-kingdom-part-2.html

Äänestä
  • Muuten oikein, mutta eivät ne ole juutalaisia vaan kasaareja (ks Wikipedia). Yhtään juutalaista ei pystytä osoittamaan, koska ei ole juutalaista DNA:ta. Juutalaisuutta lienee eniten nykyisen Israelin paikallisissa kansoissa, joita vastaan kasaarit käyvät jatkuvaa sotaa. Ja päinvastoin.
    Olisi erittäin tärkeää, että asioista puhuttaisiin ja kirjoitettaisiin totta eikä vallanhaluisten ja rikollisten kasaarien sepittämiä satuja kuusine miljoonine muka-uhreineen. Siitäkin huolimatta, että kasaarit näkyvät hallitsevan kaikkea mediaa ja useita valtioita. Suuriakin!

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Muuten oikein, mutta eivät ne ole juutalaisia vaan kasaareja (ks Wikipedia). Yhtään juutalaista ei pystytä osoittamaan, koska ei ole juutalaista DNA:ta. Juutalaisuutta lienee eniten nykyisen Israelin paikallisissa kansoissa, joita vastaan kasaarit käyvät jatkuvaa sotaa. Ja päinvastoin.

    Pitäkää ne uusnatsisekoilunne itsellänne tai painukaa salaliittopalstalle niiden kanssa. Ei tarvitse sentään jokaista palstan osiota saastuttaa samalla paskalla.

    Äänestä

  • Muuten hyvä mutta... mitä ovat "juutalaisten ja muslimien 4444444444444444444444444444444444444444alueet"!?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Muuten oikein, mutta eivät ne ole juutalaisia vaan kasaareja (ks Wikipedia). Yhtään juutalaista ei pystytä osoittamaan, koska ei ole juutalaista DNA:ta. Juutalaisuutta lienee eniten nykyisen Israelin paikallisissa kansoissa, joita vastaan kasaarit käyvät jatkuvaa sotaa. Ja päinvastoin.
    Olisi erittäin tärkeää, että asioista puhuttaisiin ja kirjoitettaisiin totta eikä vallanhaluisten ja rikollisten kasaarien sepittämiä satuja kuusine miljoonine muka-uhreineen. Siitäkin huolimatta, että kasaarit näkyvät hallitsevan kaikkea mediaa ja useita valtioita. Suuriakin!

    Huokaus ...

    Ihminen katsotaan juutalaiseksi uskonnollisen suuntautumisen ja tiettyyn kulttuuriin kuulumisen perusteella, enkä minä aloituksessa muuta väitä. Juutalaisten joukkotuhoaminen on aikuisten oikeasti totta.

    Sallinet muistutuksen että israelin valtion, ts valtaa pitävien henkilöiden tekemiset ovat yksi asia ja juutalaisuus uskontona ja kulttuurina toinen ja eri asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Muuten hyvä mutta... mitä ovat "juutalaisten ja muslimien 4444444444444444444444444444444444444444alueet"!?

    Roskaa näkyvän kirjoitusalueen ulkopuolella, jotakin näppäimistön päällä joka painoi pitempään numeronäppäintä. Tiedät sen kysymättäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Roskaa näkyvän kirjoitusalueen ulkopuolella, jotakin näppäimistön päällä joka painoi pitempään numeronäppäintä. Tiedät sen kysymättäkin.

    Vai onko merkki jostakin? Sanotaan että toistuvat numerosarjat olisivat viestejä "toiselta puolelta".

    Äänestä

On teemoja ja aiheita joiden kohdalla ET näkökulma ei kiinnosta ketään.

Äänestä

Kanavoinneissa ET puhuu ihmisen oman rauhan ja levollisuuden sekä positiiivisen elämänasenteen ylläpidon tärkeydestä näinä aikoina. He kehoittavat ihmisiä rukoilemaan ja mietiskelemään.

Tämän ohjeen ja pyynnön idea lienee käsityksessä että ihmisen ajatukset virtaavat koko ajan kaikkialle maailmaan ja vahvistavat kaikkialla maailmassa sitä mikä on synkassa niiden kanssa.

Äänestä

Täytyy olla nero joka osaa ennustaa sotia.

Äänestä

Kalaktiivinen liitto taas asialla. Nehän tunnistaa naamasta heti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

ET seuraa maailman tapahtumia. Tuoreessa kanavoinnissa puhuttiin sodasta. Maita ei nimetty.

Israel lienee kyseessä. Tlanne käy tosi pahaksi jos Iran joutuu/astuu osalliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu