Nykyisin syyllistetään ihmisiä liikaa terveysasioilla

🤔 🛏 🍲 milloin syöt väärin tai liikut liian vähän. Nyt on nukkuminen kovasti tapetilla. Joku on mitannut kuinka paljon pitää nukkua yöllä. Entäs jos ei nukuta. Maalaisjärjellä luulisi, että kun herää niin on nukkunut tarpeeksi. Broidille sanottiin uniklinikalla, että 5 tuntia riittää hänelle ihan hyvin.

Eikä riitä, että ihmistä syyllistetään omasta nukkumisesta, vaan nyt pitäisi kello kädessä vahtia koirankin nukkumista. Kyllähän koirat mun mielestä osaa nukkua sen minkä tarvitsevat. Ei murrelle voi sanoa, että meneppä takaisin maate, et ole vielä nukkunut tarpeeksi.

Jossakin luki koirista näin:
" Koirat, jotka nukkuvat alle kymmenen tuntia vuorokaudessa, osoittavat todennäköisemmin ärtyisiä käyttäytymismalleja, kuten murinaa, näykkimistä tai puremista. Ne saattavat kiukutella muita lemmikkejä kohtaan sekä kotona että sen ulkopuolella." Sehän voi olla niinkin, että kärttyiset koirat eivät vain nuku niin pajon, kuin säyseämmät.
10208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Koirilla tarkoittaa kylläkin sitä miten omistajan täytyy huolehtia koiransa unista ettei koiraa tahalleen stressaa mölyämällä tai aktivoimalla kuten omistajalle sopii.Koiran tahtiin on elettävä kuten kissojenkin.Omistajan on huolehdittava koirlle rauhaisa hyvä makuu paikka.
Omistajasta täysin riippuvaiset lemmikit on hänen armoillaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mulla se eka koira oli talonvahti. Se nukkui milloin missäkin kun vahti ympäristöään. Harvoin oli siellä makuupaikallaan. Toisella oli oma paikkansa missä makoili. Elämisen äänet eivät ole kummankaan uniin vaikuttaneet. Luulin, että on itsestään selvää antaa elukoiden nukkua rauhassa herättelemättä. Jossakin pentuohjeissa siitä on ohjeetkin.

    Äänestä

Juokaa vettä niin menehdytte. Älkää juoko niin silloinkin menehdytte. Tällaisen käsityksen olen saanut. Kun mikään ei koskaan riitä. Se mitä tiedän on että jos joku alkaa läksyttämään muita esim. terveellisten elämäntapojen saralla että tee niin tai näin, niin se on muiden kontrollointia ja narsismia. Ohjeiden välittäminen toisille on vielä ihan ymmärrettävää mutta se jos face to face aletaan tuputtamaan omaa elämäntyyliään, menee överiksi. Osa sukulaisistani on sellaisia. Olen joustamaton oman tieni kulkija. Mulle ei tarvii myydä ajatuksia siitä miten elää. Me ollaan kaikki yksilöitä joilla on omat perspektiivinsä asioihin. Silloin jos ei nukuta niin kannattaa nousta ylös. Univaje saa nukahtamaan helpommin sitten seuraavana yönä. Päiväunet on hyvä pitää hyvin lyhyenä eli oikeastaan vain lepuuttaa silmiään, jos niitä on pakko harrastaa.

Äänestä
  • 👌👌👌

    Äänestä

  • Intjin mainostama kollageeni kylläkin auttoi huomattavasti akillesjännevaivaani. Kiitos hänelle siitä. Kaikki terveysasiat eivät ole kuitenkaan tuulesta temmattuja. Olen joskus käynyt jalkavaivojeni takia lekurilla muttei minulle annettu minkäänlaisia ohjeita ravinnon suhteen. Minulta ei edes kartoitettu sitä saanko elimistööni riittävästi rakennusaineita ravinnon mukana vai en. Tämähän on olennainen seikka, oli kyseessä sitten fyysinen taikka psyykkinen terveys. Ravintolisistä sen verran että luultavasti paras juttu on se että nauttii niitä riittävästi, enemmän kuin 100 % saantisuositus. Ei kuitenkaan kovin paljon enempää kuin se. Esim. kahvi heikentää lisien imeytymistehoa, niin siksi. Rasva-, ja vesiliukoiset ravinteet ovat hieman eri juttu. Rasvaliukoiset kertyvät kehoon ja vesiliukoiset valuvat k*sen mukana ulos. En siis näe syytä sille miksi vesiliukoisia aineita pitäisi nauttia ylenmäärin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Intjin mainostama kollageeni kylläkin auttoi huomattavasti akillesjännevaivaani. Kiitos hänelle siitä. Kaikki terveysasiat eivät ole kuitenkaan tuulesta temmattuja. Olen joskus käynyt jalkavaivojeni takia lekurilla muttei minulle annettu minkäänlaisia ohjeita ravinnon suhteen. Minulta ei edes kartoitettu sitä saanko elimistööni riittävästi rakennusaineita ravinnon mukana vai en. Tämähän on olennainen seikka, oli kyseessä sitten fyysinen taikka psyykkinen terveys. Ravintolisistä sen verran että luultavasti paras juttu on se että nauttii niitä riittävästi, enemmän kuin 100 % saantisuositus. Ei kuitenkaan kovin paljon enempää kuin se. Esim. kahvi heikentää lisien imeytymistehoa, niin siksi. Rasva-, ja vesiliukoiset ravinteet ovat hieman eri juttu. Rasvaliukoiset kertyvät kehoon ja vesiliukoiset valuvat k*sen mukana ulos. En siis näe syytä sille miksi vesiliukoisia aineita pitäisi nauttia ylenmäärin.

    Mulla on nivelvaivoja kolesterolilääkkeen takia. Helpotus tuli koiran nivelrikon ansiosta. Koirat kun ei osaa sanoa sattuuko tai ei, niin on mitattu kondroitiini+ glukosamiini yhdistelmän vaikutus. Se oikeasti voitelee koiran niveliä. Nyt on tullut ihmisillekin kyseistä yhdistelmää myyntiin.

    B12 muistivitamiinia syön myös. Sitähän saa vain liharuuasta. Eikä lääkärissä eikä apteekissa varoitettu mun verepainelääkkeestä joka syö b12 vitamiinia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mä olen jonkun kerran erehtynyt ostamaan lööppilehden terveysotsikoiden takia. Niissä mainostetaan parannuskeinoa milloin mihinkäkin vaivaan. En enää tuhlaa niihin rahoja kun joka kerta neuvot on samat. Syö terveellisesti -ei liikaa, nuku riittävästi ja liiku tarpeeksi.

    Äänestä

Itselläni on ollut aamusta saakka punkki ihossa kiinni no mitäs sitten otetaan irti kun muija tulee töistä että näin meillä en pelkää mitään

Äänestä
  • Kannattaa seurailla tuleeko siihen sitä punaista rinkulaa. Jos tulee niin on mentävä terveysasemalle. Kerran odotin muistaakseni hammaslääkäriä. Joku hölötti siellä että oli kärsinyt ties mistä oireiluista ja lopulta paljastui että se oli punkin tekosia. Punkki ja kilpirauhasen vajaatoiminta ovat vaivoja mitkä voivat sekoittaa terveyttä oikein huolella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Punkit kannattaa ilmoittaa seurantaan. Silloin tiheälle punkkialueelle saadaan ilmaiset rokotteet. Kerran kysyin punkkibussista rokotteen hintaa. Silloin tarvittiin kolme rokotusta kolmenkympin kappalehintaan:
    https://www.punkkilive.fi/

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lounas.ajatus kirjoitti:

🤔 🛏 🍲 milloin syöt väärin tai liikut liian vähän. Nyt on nukkuminen kovasti tapetilla. Joku on mitannut kuinka paljon pitää nukkua yöllä. Entäs jos ei nukuta. Maalaisjärjellä luulisi, että kun herää niin on nukkunut tarpeeksi. Broidille sanottiin uniklinikalla, että 5 tuntia riittää hänelle ihan hyvin.

Eikä riitä, että ihmistä syyllistetään omasta nukkumisesta, vaan nyt pitäisi kello kädessä vahtia koirankin nukkumista. Kyllähän koirat mun mielestä osaa nukkua sen minkä tarvitsevat. Ei murrelle voi sanoa, että meneppä takaisin maate, et ole vielä nukkunut tarpeeksi.

Jossakin luki koirista näin:
" Koirat, jotka nukkuvat alle kymmenen tuntia vuorokaudessa, osoittavat todennäköisemmin ärtyisiä käyttäytymismalleja, kuten murinaa, näykkimistä tai puremista. Ne saattavat kiukutella muita lemmikkejä kohtaan sekä kotona että sen ulkopuolella." Sehän voi olla niinkin, että kärttyiset koirat eivät vain nuku niin pajon, kuin säyseämmät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu