Kuudes aisti auttajat

Hei minkälainen palvelu tämä on?? Iäkäs äitini soitellut tuonne niin, että puhelinlaskut ovat taivaissa.
Itse en tätä aihealuetta tunne, mutta kuulostaa vähän oudolta, jos tuonne tonneja maksellaan.
14890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hyväuskoisten ja hassahtaneiden rahastusta.

2Äänestä
  • Eräs edesmennyt tuttu kertoi 2006 vuonna, kuinka eräskin hänen tuntemansa mies oli kerran näyttänyt setelipinoa ja sanonut että näin paljon tienasin tänäänkin pas*aa puhumalla. Hän oli ns. Ennustaja. Edesmennyt tuttavani liikkui paljon ns. Henkisissä piireissä yms. Joten hän tunsi alan ihmisiä. On niitä näkiköitäkin, mutta todellisuus on arvaamaton, varsinkin nykyaikana enemmän kuin ennen... lisäksi esim. Uskoon tuleminen voi muuttaa kaikki ennustukset, ja joissakin tapauksissa myös estää ennustajia näkemästä, ehkäpä...

    Äänestä

Kannattaa hommata ikääntynyt henkilö edunvalvontaan, jos raha-asiat eivät ole hallussa esim. muistisairauden takia.

Äänestä
  • No ei tässä nyt ehkä edunvalvontaa tarvita. Eiköhän homma mennyt jakeluun, kun joutuu laskunsa maksamaan. Edellinen lasku oli jo iso, mutta nyt tullut oli järkyttävä. Sinne menee iso osa eläkesäästöistä nyt.
    On kyllä järkyttävää, että tällaiset "palvelut" ovat ihan laillisia. Katsoin noita nettisivujaan tarkemmin ja aivan täyttä sontaa. Ikävää, että rahastetaan ihmisiä. Äidillekin oli sanottu että saisi yhteyden edesmenneeseen puolisoonsa heidän kauttaan.

    Äänestä

Hakee lohtua yksinäisyyteensä. Halvemmaksi tulisi jopa tavallinen terapeutti kuin nuo.

2Äänestä
  • Varmasti näin, mutta onhan tuo surullista että tällaisten huijareiden toiminta sallitaan. Vanha ihminen menee helposti retkuun.
    En usko että tuohon mitään terapeuttia tarvitaan, jos on laskut saatuaan herännyt näinkin pian tajuamaan homman huijauksena.

    Hienoa että ap on kuitenkin äitinsä elämässä mukana, toivottavasti soitot tuonne on loppuneet!

    Katsoin noita nettisivuja, on kyllä monenmoista puutarhatonttua jos jonakin asiantuntijana. Että auttajia my ass 💩

    Äänestä

Täyttä huuhaata tommoset palvelulinjojen "auttajat" .

Äänestä

Ehkä ne auttaa ihmisiä pääsemään rahoistaan eroon.

Äänestä
  • hihihihi 🤣🤣🤣

    Äänestä

Hyviä näkijöitä

Äänestä

Huijareita, kuten kaikki muutkin ennustelijat.

Äänestä

On hyviä

Äänestä
  • Letut mansikkahillon kanssa. Niin on.

    Äänestä

"JÄÄKYLMIÄ HUIJAREITA"!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei minkälainen palvelu tämä on?? Iäkäs äitini soitellut tuonne niin, että puhelinlaskut ovat taivaissa.
Itse en tätä aihealuetta tunne, mutta kuulostaa vähän oudolta, jos tuonne tonneja maksellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu