Uusi nopeasti leviävä termi "Schrödingerin yleisö"

On pohjautuu termistä Schrödingerin kissa ja myös filmintekijöiden pähkähullusta asenteesta että fanit ovat toksisia ja filmin floppaaminen on heidän syytään.

Tosiasiassa fanit eivät vain halua että heidän suosikkifilmiensä päälle *****taan, käsikirjoituksella, näyttelijävalinnoilla tai muuten.

Schrödingerin yleisö olisi siis yhtä aikaa tarpeeksi voimakas tuodakseen alas franchiset mutta myös pieni äänekäs vähemmistö. Se on kumpaa vain sen pitää olla ja on molempia yhtä aikaa, riippuen miten toimittajat asiaa katsovat.
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikka elokuvalla haluaa välittää jotain sanomaa tai näkökulmaa, niin koskaan ei saa kuitenkaan mennä sanoma edellä. Tärkeintä on pitää huolta siitä, elokuva on elokuvana hyvä: sillä on looginen (tai oman logiikkansa mukainen) ehyt ja toimiva käsikirjoitus, sen hahmot ovat samastuttavia, sen dialogi (tai dialogin puute) toimii ja kuvaus, leikkaus jne ovat kunnossa.

Liian usein nykyään homma tyssähtää jo käsikirjoitukseen. On surullista ja raivostuttavaa, että elokuvaan ja sen markkinointiin laitetaan 200 miljoonaa, mutta käsikirjoitusta ja henkilöhahmoja ei jakseta hieroa kuntoon. Se olisi kaikkeen muuhun nähden halpaa.

Oma juttunsa on nämä "tuoteperheiden" jatko-osien jatko-osat, joiden tekijät eivät ole edes yrittäneet sisäistää minkälaiseen maailmaan ja perinteeseen heidän pitäisi jatko-osa tehdä. Ratsastetaan Idiana Jonesin nimellä ja sitten nimihenkilöstä tehdään työstään eläkkeelle potkittava eronnut, erakoituva surkimus, joka on jotain random sukulaistyttöään kyvyttömämpi ihan joka asiassa. Sitten ihmetellään, että Indiana Jones-fanit eivät hurraa ja ryntää teattereihin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On pohjautuu termistä Schrödingerin kissa ja myös filmintekijöiden pähkähullusta asenteesta että fanit ovat toksisia ja filmin floppaaminen on heidän syytään.

Tosiasiassa fanit eivät vain halua että heidän suosikkifilmiensä päälle *****taan, käsikirjoituksella, näyttelijävalinnoilla tai muuten.

Schrödingerin yleisö olisi siis yhtä aikaa tarpeeksi voimakas tuodakseen alas franchiset mutta myös pieni äänekäs vähemmistö. Se on kumpaa vain sen pitää olla ja on molempia yhtä aikaa, riippuen miten toimittajat asiaa katsovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu