1800 nimeä puuttuu.
YLE kuriin kansalaisaloite nuoriso haluaa että YLE säästää enemmin
Anonyymi-ap
3576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Castron malli näkyy jo Suomessakin. Mallin mukaisesti toimien useat maat ovat onnistuneet tyhjentämään vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois maastaan.
Malli sai nimensä siitä, kun Kuuba tyhjennettiin yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta. Samalla se tuhoaa sen maan turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut vastaanotetaan. Se oli nerokas kommunistisen johtajan keino tuhota länsimaalaista taloutta ja kulttuuria.
Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa maassa keskenään. Maan hallinto ja toiminnot heikentyvät päivä päivältä yhä enemmän hullujen ja rikollisten avulla, kunnes hallinto on helppo ottaa haltuun soluttautumalla maan johtopaikoille.
Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hiljalleen.
Paraisillakin mamut ovat jo tuhoamassa kaiken.
Näin on mutta pian astuu uusi käännytyslaki voimaan.