Sastamala! Meidän on uskottava itseemme!

Sastamala on henkisesti korkealle tasolle kehittyneiden, sekä suuren älyllisen kapasiteetin omaavien yksilöiden keskittymä! Vastaavanlaista paikkaa ei löydy mistään muualta, eikä minkään valtion alueelta. On kylläkin esitetty väitteitä että heti itärajan tuolla puolen olisi sastamalalaisten kanssa samaan tasoon kykeneviä, erityisesti ko. maan asioista vastaavien keskuudessa, mutta todisteita on vielä hankittava lisää ennen kuin lopullinen tulos voidaan julistaa.
7433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mutta on satonen sieltä.. Joten onnee vaan

Äänestä

Miten Mouhijärven liittäminen Vammalan kaupunkiin muutti Äo keskiarvoa?

Äänestä
  • Mouhijärveltä tuli tuo nykyisen eduskunnan kohno ruiskumaalari, Niko Bergbom, mukana.

    Eli yleisesti ottaen keskimääräinen kunnan Ä.O. laski kyllä ihan reilusti. Siis kun nuo metsäläisemmät mouhijärveläiset piti ottaa ja sulautta mukaan.

    Äänestä

Demokraattisessa yhteiskunnassa kuten Suomi, toisin kuin venäjällä, yksilöt päättävät kaikesta.

Sastamala on hyvä paikka asua. Jokaisen kuitenkin yksilönä pitää kantaa vastuu kunnastamme, itsestään ja työstään osallistuen kuntamme rakentamiseen ja hyvinvointiin.

Oma itsetuntemus, ahkeruus ja itsevarmuus ovat avaintekijöitä menestykselle.

Äänestä
  • Kyllä täälläkin on valtuustossa kova puoluekuri olemassa. Puoluetaso ne asiat päättää, ja valtuutetut ovat vaan mekaanisia napinpainajia. Semmoiset puheet täysin yksilökeskeisesti ohjautuvasta yhteiskunnasta on ihan humpuukia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä täälläkin on valtuustossa kova puoluekuri olemassa. Puoluetaso ne asiat päättää, ja valtuutetut ovat vaan mekaanisia napinpainajia. Semmoiset puheet täysin yksilökeskeisesti ohjautuvasta yhteiskunnasta on ihan humpuukia.

    Ketä päättävät ? Onko heinoolaisia vai kenties stormilaisia va kärppällästä? jos ovat niin kyllä meni kyllä täysin metsään koko touhu ..

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ketä päättävät ? Onko heinoolaisia vai kenties stormilaisia va kärppällästä? jos ovat niin kyllä meni kyllä täysin metsään koko touhu ..

    Mennään Shell kahveelle siellä asiat paranee kun eri parlamentit kokoontuu ja keskustelu alkaa kyllä herra tietää ja Shellin seurakunta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sastamala on henkisesti korkealle tasolle kehittyneiden, sekä suuren älyllisen kapasiteetin omaavien yksilöiden keskittymä! Vastaavanlaista paikkaa ei löydy mistään muualta, eikä minkään valtion alueelta. On kylläkin esitetty väitteitä että heti itärajan tuolla puolen olisi sastamalalaisten kanssa samaan tasoon kykeneviä, erityisesti ko. maan asioista vastaavien keskuudessa, mutta todisteita on vielä hankittava lisää ennen kuin lopullinen tulos voidaan julistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu