kitkantiellä ei ole asumisrauhaa

Kitkantien varressa olevat talot ovat muuttuneet asumiskelvottomiksi. Syynä on jatkuva autojen, mönkijöiden ja mopoautojen aiheuttama valtaisa melu. Nämä kuljettajat terrorisoivat asukkaita kovaäänisillä ajoneuvoilla ja soittamalla jyskyttävää musiikkia. Tiedoksi musiikki ei saa kuulua ajoneuvon ulkopuolelle. Eikö kaupungin päättäjiä kiinnosta kieltää tätä sairasta menoa. Poliisitkin voisivat tehdä jotain asioiden parantamiseksi. Luonnoton kaupunki.

Poliittisissa puolueissa haalitaan täyttä vauhtia kuntavaaliehdokkaita.
12686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olisihan tuon melun voinut ottaa huomioon silloin kun asuinpaikkaa hankki. On niitä rauhallisempiakin asuinpaikkoja kun Kuusamon keskustan päätien varsi..

Äänestä

Pitäis laittaa ajokieltoon kitkantie, paitsi ei hälytysajoneuvoilta ja talvikunnossapidolta

Äänestä

☝🏼yöaikaan siis

Äänestä

Nuku eläkä kuuntele.🤓

Äänestä

Missä laissa tai säädöksessä määritellään tuo ettei musiikki saa kuulua ajoneuvon ulkopuolelle?

Äänestä

Jos valitsee asunnon keskustasta niin täytyy varautua meluihin. Ja sitä melua on riittänyt vuosi kymmeniä. Kyllä ysärillä oli ihan eri meininki keskustassa. Oli porukkaa iltaisin ja viikonloppuisin ja varmasti meteliä riitti. Siellä poltettiin kumia ja lähti niistä autoista sellaset pörinät että huh huh. Mut se oli sitä aikaa nykyään kun ajaa keskustan läpi yöllä niin ei ketään missään näy. Eli jos pikkunenkin ääni häiritsee niin paras valita uusi asunto vähänkin syrjemmältä. Ääni tarkoittaa elämää ja nykyään sitä ei pahemmin näy keskustassa

1Äänestä

Ennen tapeltiin keskustassa

Äänestä

Oi täällä maalla saa nukkua rauhassa,ei naisetkaan häiritse.

Äänestä

Kannattaa tarkastaa lääkitys. Kitkantie ei ole 30 vuoteen ollut niin hiljainen kuin nykyään. Jos tuntuu, että tarvitsee päästä rauhallisempaan paikkaan, niin Käylässä taitaa olla rivitalohuoneistoja vuokrata.

Äänestä

Maalla se hermolepää.

Äänestä

Maalla tulee tementikoksi

Äänestä

Höpö höpö

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kitkantien varressa olevat talot ovat muuttuneet asumiskelvottomiksi. Syynä on jatkuva autojen, mönkijöiden ja mopoautojen aiheuttama valtaisa melu. Nämä kuljettajat terrorisoivat asukkaita kovaäänisillä ajoneuvoilla ja soittamalla jyskyttävää musiikkia. Tiedoksi musiikki ei saa kuulua ajoneuvon ulkopuolelle. Eikö kaupungin päättäjiä kiinnosta kieltää tätä sairasta menoa. Poliisitkin voisivat tehdä jotain asioiden parantamiseksi. Luonnoton kaupunki.

Poliittisissa puolueissa haalitaan täyttä vauhtia kuntavaaliehdokkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu