Itse syön vain joka toinen päivä eli siinä tulee paastoiltua sopivasti. Elimistö korjaa itseään aina silloin. Näin teen siis jatkuvasti en vain kuuriluonteisesti.
Paastoa joka toinen päivä
Anonyymi-ap
3478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minun mielestäni taas elimistö tarvitsee hyvää ravintoa tasaisesti joka päivä, ei liikaa eikä liian vähän. Mitään korjauspäiviä ei silloin tarvita ja ihminen voi parhaiten joka päivä.
Jatkuvasti syöminen ei tosiaan ole välttämättä hyvä. Ihmisillä on viime vuosikymmeninä vasta ollut ruokaa tarjolla ympäri vuorokauden ja diabetesluvut räjähtänyt. Ruuasta on tullut ihan muuta kuin polttoaine, se on nautinto . Ja energian kuluttaminen vähentynyt, ennen ihminen oli liikkeellä koko päivän. Elimistö ei päivän aikana käsittele kaikkea syömäänsä energiaa kun harva liikkuu enää työkseen kun fyysistä työtä enää harvempi tekee. Ihminen on aikojen kuluessa sopeutunut siihen että osan päivää paastotaan ja sitten syödään tietyn ajan kuluessa.
Tämä on minusta ihan järkevä ajatus ja pätkäpaasto parantaa verensokeria ja verenpainetta ihan tutkitusti, yöunet paranee jne terveysvaikutusta sen laihtumisen lisäksi. Mutta että söisi vain joka toinen päivä niin itselle hankala ajatella kun ei ehkä jaksaisi kun puolet ajasta odottaisi vain syömistä. Ja olisi voimaton puolet ajasta.
Tuollainen "suositeltava" 5-6krt päivässä syöminen jotenkin on mahdoton ajatus. Itse olen jaksanut pätkäpaastolla hyvin. Elimistö tietty tottuu kaikkeen.
Kerrohan tänne aloittaja sitten miten sinulla meni tuon paastosi kanssa.
Ei hyvä.😳