Mikä kasvi viihtyy kuivassa ja lämpimässä

Hei,
Minulla on olohuoneen ikkunalaudoilla useita kasveja ja vaikka olenkin melko kömpelö viherpeukalo, sai ne viihtymään melko hyvin aina siihen saakka, kunnes meille asennettiin ilmalämpöpumppu.

Aluksi ihmettelin, miksi olkkarin kasveista suurin osa alkoi nuupahtaa. Jopa upea ja runsas peikonlehteni otti nokkiinsa ja sen lehden kuivuivat kasaan. Ripsiäisiäkin taisi niihin ilmestyä.

Lähimpänä ilmalämpöpumppua olevat kasvit kuivuivat heti ja siirsin ne sivummalle, mutta ikkunalauta näyttää tosi alastomalta ja typerältä ja haluaisin sijoittaa siihenkin mitä tahansa kasveja.

Onko olemassa kasveja, jotka kestävät päivittäistä lämmintä hönkää? Käytännössähän tuo on kuin niitä jatkuvasti kevyesti pöhöttäisi hiustenkuivaajalla?

Mitä muita vinkkejä kuivaan huoneilmaan olisi nimenomaan kasvien kannalta. Olen sijoittanut vesiastioita kasvien lähelle ja sumuttelen niitä suihkepullolla pari kertaa viikossa. Olisiko syytä hankkia ilmankostuttaja tai joku kiva loriseva koristesuihkulähde?
2429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitenpä olisi vanhapoika? Kannattaisi kokeilla!
Minulla ollut muutamia vuosia sellaisia. Normaalisti kukkineet 25.8. ja kaikki kasvit samalla päivämäärällä. Tänä vuonna poikkeus: tänään eli 28.7.2026 kolme kaktusta teki yhteensä 7 kukkaa! Kahdeksas taitaa tulla muutaman päivän viiveellä, on kukkavarsi vasta 10 cm pitkä. Ja mikä ihme saa ne kaikki kukkimaan samana päivänä? Miten ne sopivat keskenään asian?

Äänestä
  • Yöllä oli yksi kukka pudonnut. Ja se kahdeksas aukenee tänä iltana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei,
Minulla on olohuoneen ikkunalaudoilla useita kasveja ja vaikka olenkin melko kömpelö viherpeukalo, sai ne viihtymään melko hyvin aina siihen saakka, kunnes meille asennettiin ilmalämpöpumppu.

Aluksi ihmettelin, miksi olkkarin kasveista suurin osa alkoi nuupahtaa. Jopa upea ja runsas peikonlehteni otti nokkiinsa ja sen lehden kuivuivat kasaan. Ripsiäisiäkin taisi niihin ilmestyä.

Lähimpänä ilmalämpöpumppua olevat kasvit kuivuivat heti ja siirsin ne sivummalle, mutta ikkunalauta näyttää tosi alastomalta ja typerältä ja haluaisin sijoittaa siihenkin mitä tahansa kasveja.

Onko olemassa kasveja, jotka kestävät päivittäistä lämmintä hönkää? Käytännössähän tuo on kuin niitä jatkuvasti kevyesti pöhöttäisi hiustenkuivaajalla?

Mitä muita vinkkejä kuivaan huoneilmaan olisi nimenomaan kasvien kannalta. Olen sijoittanut vesiastioita kasvien lähelle ja sumuttelen niitä suihkepullolla pari kertaa viikossa. Olisiko syytä hankkia ilmankostuttaja tai joku kiva loriseva koristesuihkulähde?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu