Lappajärven hautausmaa ja vähän muutakin

Surullisin mielin katson Lappajärven hautausmaata ja sen hoitohautoja,kuinka jokaisen asian päälle on laitettu hintalappu,ainakin näin tulkitsen asiaa. Hauta joka on merkitty keltaisella merkillä on muutamia vuosia sitten keväällä vajonnut,kivi on kallellaan eteenpäin. En toki voi tietää onko hän kuulunut kirkkoon ,onko maksanut kirkollisveroa mutta nyt hänet on unohdettu. Kesäkukat kuuluvat varmaan sopimukseen,mutta minne ne istutetaan kiven kaaduttua istutus alustan päälle. Olen usein kuullut hautausmaan hoidon yhteydessä vastauksen kuolleet haudatkoon kuolleet ja ettei kyse ole hautapaikasta vaan taivaspaikasta. Miksi sitten maksamme kirkollisveroa jos kyse on taivaspaikasta sinne ei käsittääkseni mennä rahalla.
Entisen Lappajärven seurakunnan metsää hakataan,tukkirekat kuskaavat puita tehtaalle. Ketä kiinnostaa tälläinen mitä uskonnoksi nimitetään. Seurakuntataloa ei saada asianmukaisesti purettu,ammattikoulun toisellapuolella oleva pappila on ..No mikä se nyt on,lähellä kouluja ja liikuntapaikkoja oleva vaaran paikka,kyrönniemestä ja torpanmäestä puhumattakaan,ai niin kyrönniemi ei enää kuulukaan seurakunnalle mutta uutta omistajaa ei vain tiedä kukaan. Kuinka voin luottaa että taivasasiat hoituu,jos ihminen on fyysinen ja psyykkinen kokonaisuus niin voiko olettaa että uskokin on kokonaisvaltaisempi,ei vain taivaspaikka vaan myös maallisempi.
28518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kirkollisveron tuotolla rahoitetaan monenlainen seurakunnan toiminta, jota järjestetään eri ikäryhmille. Tervetuloa mukaan. Pitää ajatella, että me olemme täällä maan päällä vain käymässä, ja sitten kerran Taivaassa koittaa se varsinainen onnellisuus.

Äänestä
  • Et voi olla tosissasi,näinkö kerrot eri ikäryhmille joille järjestät monenlaista toimintaa että taaperrat täällä aivan turhaan,kuolin vuoteella kerrot vanhukselle että turhaan elit. Taivaassa koittava varsinainen onnellisuus on vain lohdullinen ajatus,sen todellisuudesta ei taideta oikeasti tietää. Ennen kerrottiin tarinaa että kirkollisvero kattaa hautausmaan hoidon mutta hyvä että kattaa nykyään jo muutakin toimintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Et voi olla tosissasi,näinkö kerrot eri ikäryhmille joille järjestät monenlaista toimintaa että taaperrat täällä aivan turhaan,kuolin vuoteella kerrot vanhukselle että turhaan elit. Taivaassa koittava varsinainen onnellisuus on vain lohdullinen ajatus,sen todellisuudesta ei taideta oikeasti tietää. Ennen kerrottiin tarinaa että kirkollisvero kattaa hautausmaan hoidon mutta hyvä että kattaa nykyään jo muutakin toimintaan.

    Tarkitus on vaan testamentata rahat sinulta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Et voi olla tosissasi,näinkö kerrot eri ikäryhmille joille järjestät monenlaista toimintaa että taaperrat täällä aivan turhaan,kuolin vuoteella kerrot vanhukselle että turhaan elit. Taivaassa koittava varsinainen onnellisuus on vain lohdullinen ajatus,sen todellisuudesta ei taideta oikeasti tietää. Ennen kerrottiin tarinaa että kirkollisvero kattaa hautausmaan hoidon mutta hyvä että kattaa nykyään jo muutakin toimintaan.

    "Pitää ajatella, että me olemme täällä maan päällä vain käymässä, ja sitten kerran Taivaassa koittaa se varsinainen onnellisuus."
    Siinäpä oiva vinkki synkissä mietteissä kulkevalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Et voi olla tosissasi,näinkö kerrot eri ikäryhmille joille järjestät monenlaista toimintaa että taaperrat täällä aivan turhaan,kuolin vuoteella kerrot vanhukselle että turhaan elit. Taivaassa koittava varsinainen onnellisuus on vain lohdullinen ajatus,sen todellisuudesta ei taideta oikeasti tietää. Ennen kerrottiin tarinaa että kirkollisvero kattaa hautausmaan hoidon mutta hyvä että kattaa nykyään jo muutakin toimintaan.

    Onpa sinulla asiat huonolla tolalla. Rukoileminen ja raamatunluku suositeltavaa sinulle.

    Äänestä

Nyt korkki kiinni jo!

Äänestä

Minustakin tuntuu pahalta että kuolleiden haudoille tuodaan laput et häivy sut on nyt unohdettu joten vittujako täälä teet. Hävetkää seurakunta!!!

Äänestä

Jeesus pelastaa. Luota Jeesukseen.

Äänestä

Nykälän niemi pitää kaavoittaa uudeksi hautausmaaksi, koska siellä on aijemminkin ollut hautausmaa, ja saataisiin niemi oikeeaan käyttöön vanhenevassa väestössä.

1Äänestä
  • Lappajärven vainajat viedään tulevaisuudessa Kauhavan multiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Lappajärven vainajat viedään tulevaisuudessa Kauhavan multiin.

    Voi yökön rasva voiko näin seurakunta ees tehä. Minunkin isäni ja isän veli ( kuollut taisteluissa) et hylätään haudat? Hävetkää!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Lappajärven vainajat viedään tulevaisuudessa Kauhavan multiin.

    Kauhavan savimaihin ei edes ole laillista haudata ketään.

    Äänestä

Kukat ei kuulu sopimukseen vaan yrittäjä istuttaa ja hoitaa niitä erillisen sopimuksen mukaan. Mitä mieltä olet ollut Lappajärven srk:ssa järjestettävien hengellisten tilaisuuksien annista? Minä olen saanut niistä maksamalleni verorahoille vastinetta.

Äänestä

haudat laitetaan kiertoon koska nuukat jälkeläiset ei raaski maksaa sitä minimaalista hoitomaksua. onkoo se peräti 25 ekee 20 vuotta. Se on kuiten iso raha jakaa sille 10 henkiselle perikunnalle jotta useempi sentti per vuosi.

ja eikun superpesis

Äänestä
  • Saahan niitä hautoja itsekin hoitaa. Suurin osa kai hoitaakin.

    Äänestä

Hautojen hoito kuuluu omaisille.

Äänestä

Keltainen merkki tarkoittaa, että hauta on paikallisen yrittäjän hoidossa. Hän tekee ne hoitotoimenpiteet, jotka omaiset ovat tilanneet.

Äänestä
  • Mutta eivät maksaneet, siitä tulee se merkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mutta eivät maksaneet, siitä tulee se merkki.

    Keltainen merkki tarkoittaa, että hauta on hoitohauta. Eli joku hoitaa kesäkukat ja saa siitä maksun.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Keltainen merkki tarkoittaa, että hauta on hoitohauta. Eli joku hoitaa kesäkukat ja saa siitä maksun.

    Ehkä kirjoittaja tarkoitti niitä hautoja jotka on keväällä romahtaneet/vajonneet ja usein myös kivi /aluskivi kallistuu maan vajoamisen seurauksena jos kyseessä on keltaisella merkillä merkitty hoitohauta johon yksityinen ammatinharjoittaja hoitaa maksusta kukat, seurakunta huolehtii multakasan,kottikärryt sekä lapion,kesällä hutausmaalla työskentelevä seurakunnan kesätyöntekijä tai vaikkapa vakituinen työntekijä leikkaa nurmikon mutta kukaan ei täytä sitä kuoppaa eikä oikaise kiveä eli puuttuu tilanne taju. Se että seurakunta järjestää hengellisen tilaisuuden auttaa vähän mutta fyysinen työ auttaisi paljon koska se keltainen merkki kertoo ainakin ohikulkijalle että omainen ei ole kykenevä syystä tai toisesta täyttämään sitä kuoppaa eikä oikaisemaan sitä kiveä,tuskin on edes tietoinen asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Voisiko ajatella, että se yrittäjä, joka noita hautoja hoitaa, ilmoittaisi omaisille. Hänellähän ne yhteystiedot on.

    Äänestä

Sillä läpyskällä ei o mitään merkitystä.

Äänestä

Et ole ainoa.

Äänestä

Haudanhoito maksu peritään siitä huolimatta.

Äänestä
  • Mistä huolimatta? Ja kuka perii?

    Äänestä

Lappajärven hautoja hoitava yrittäjä lähettää omaisille mm. valokuvan haudasta aina, kun haudalle on istutettu uudet kukat. Omaiset saavat näin automaattisesti tiedon myös kiven kunnosta, sen mahdollisesta kallistumisesta jne. Eli hautojen kukkaistutuksia hoitavaa yrittäjää kallistuneista kivistä ei kylläkään voi syyttää.

Äänestä
  • Juuri näin. Omaiset ovat hyvin selvillä hoitohaudan tilanteesta.

    Äänestä

Niin notta ennen oli hautuumalla het Kunnon leikkokukkaa sun muuta koristetta hauroilla.

Sankarihaurat oli kunnian arvoone asia meille. Olivatpa veteraanit ryssän kanssa pahoossa paikoissa notta talvisorassa.

Nykyään ei taireta hautuumalla käydä kahtomassa mitä hauralle kuuluu. Taitaa omaaset olla lähteneet Vaasahan tai Seinäjoelle, notta superpesis

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Surullisin mielin katson Lappajärven hautausmaata ja sen hoitohautoja,kuinka jokaisen asian päälle on laitettu hintalappu,ainakin näin tulkitsen asiaa. Hauta joka on merkitty keltaisella merkillä on muutamia vuosia sitten keväällä vajonnut,kivi on kallellaan eteenpäin. En toki voi tietää onko hän kuulunut kirkkoon ,onko maksanut kirkollisveroa mutta nyt hänet on unohdettu. Kesäkukat kuuluvat varmaan sopimukseen,mutta minne ne istutetaan kiven kaaduttua istutus alustan päälle. Olen usein kuullut hautausmaan hoidon yhteydessä vastauksen kuolleet haudatkoon kuolleet ja ettei kyse ole hautapaikasta vaan taivaspaikasta. Miksi sitten maksamme kirkollisveroa jos kyse on taivaspaikasta sinne ei käsittääkseni mennä rahalla.
Entisen Lappajärven seurakunnan metsää hakataan,tukkirekat kuskaavat puita tehtaalle. Ketä kiinnostaa tälläinen mitä uskonnoksi nimitetään. Seurakuntataloa ei saada asianmukaisesti purettu,ammattikoulun toisellapuolella oleva pappila on ..No mikä se nyt on,lähellä kouluja ja liikuntapaikkoja oleva vaaran paikka,kyrönniemestä ja torpanmäestä puhumattakaan,ai niin kyrönniemi ei enää kuulukaan seurakunnalle mutta uutta omistajaa ei vain tiedä kukaan. Kuinka voin luottaa että taivasasiat hoituu,jos ihminen on fyysinen ja psyykkinen kokonaisuus niin voiko olettaa että uskokin on kokonaisvaltaisempi,ei vain taivaspaikka vaan myös maallisempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu