Englanti on silta länteen.
Ruotsi on silta tunkiolle.
Ruotsi on silta tunkiolle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Historiallisesti ruotsi on ollut merkittävämpi.
Oltiin satoja vuosia siirtomaa asemassa svekoille.
Sieltä ei pidä tuoda mitään nykypäivään.
Ruma ruotsalainen historia Suomessa
Pakkoruotsi on suora jatkumo ruotsalaisuuden historian rumuudelle. Ruotsinkieliset tahot jarruttivat suomen kielen ottamista viralliseksi kieleksi ja opetuskieleksi kaikissa vaiheissa.
Ruotsinkieliset eivät rakenna enää piikkilankaesteitä suomenkielisten lasten koulujen ympärille mutta pakkoruotsilla he ovat rakentaneet sivistyksellisen piikkilankaesteen kaikille suomenkielisille lapsille.
Historialla ei voi perustella yhtään mitään.
Ollaan vieläkin.
Wikipedia
Kulttuurisella kolonialismilla voidaan tarkoittaa kolonialistisen vallan käyttöä kulttuurin tai esimerkiksi opetusjärjestelmän kautta tai yhden kulttuurin epäsuhtaista valtaa toisen ylitse.
Ruotsi riisti Suomea monella tavalla. Suomi oli vuosisatoja maailman suurin tervantuottaja joista kertyneet varat hyödyttivät Ruotsia, koska suomalaisten piti myydä terva kuninkaalle. Kuningas sitten myi tervan markkinahintaan ulkomaille.
Tohtori Matti Klinge sanoi että verot laskivat Suomessa kun Suomi liitettiin Venäjään.
http://m.suomi24.fi/node/10562286
Meillä on suomenkielessä mm jatkuvassa käytössä yli 4000 lainasanaa ruotsista. Joka inhoaa ruotsia, inhoaa myös Suomea.
Suomenruotsi ja suomi kuulostavatkin ihan samanlaisilta.
Terv. helsinkiläinen
Suomen kielessä on enemmän lainasanoja venäjästä kuin ruotsista.
Kaikki inhoaa ruotsia! Ihan selvää on.
Ruotsin kieli on saksan kielen murre.
Suomen kielessä olevat germaanilainat ovat tulleet saksan kielestä ja jostain germaanikielestä ennen kuin oli ruotsin kieltä olemassa.
Englannin kielin on tunkio, pato ja este!
Englanti on kahle ei silta.
Pakkoruotsi on itsessään jätettä, tunkiokamaa.
Pyhä pakkoenglantisi on sitä tunkiokamaa
Ei ole.
Englannin kieli on tie helvettiin.
Englannin kieli on paljon tärkeämpi meille ja paljon länsimaisempi keino liittyä länteen. Pakkokielet kuuluvat Neuvostoliittoon eikä kuulu länsimaiseen vapauteen, varsinkin siihen kuuluvan kolonialismin takia.
Jos pakkokielet kuuluvat sinusta Neuvostoliittoon, niin miksi sitten pakotat kokoajan englantia?
Ei se mitään pakottamista ole toisin kuin sinun laillapakotettu paskoruotsisi.
Ei ole ruotsinkieli silta tunkiolle.
233 SEK/tunti on noin 21,30 €/tunti tämänhetkisellä vaihtokurssilla.
300 SEK päiväraha on noin 27,43 € vaihtokurssilla 1 SEK = 0,09144 €.
Mieluiten Ruotsiin menet ja saat asua työnantajan järjestämissä asunnoissa/majoituksissa.
Lähdet sinne ja tienaat elatuksen.
Jos nyt mietitään rakennustyötä ja että joudut puhumaan, lukemaan/tulkitsemaan annettuja ohjeita ruotsiksi. On se varmaan hyödyllinen kieli.
Tarvitsee osata montaa eri kieltä ja aakkostoa.
Venäjä, ruotsi, englanti, saksa, ranska, espanja, kreikka. Yms sivistyskielet.