Mikä merkitys on kunnan johdolla ja toimilla

Kunnanjohtajan paikka täytettävänä. Nyt kiinnostaisi miten koetaan kunnanjohdon vaikutus alueemme kehitykseen ja hyvinvointiin ja mitä ovat kokemukset viime vuosista.
232290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Mikään ei ole ainakaan lisääntynyt tai parantunut kunnassa ja kunnan sisällä.

Äänestä

Kuoleva paikkakunta nuoriso muuttaa muualle sitte kun on kylällä vähänkää elämää niin siitä valitetaan paikallisessa puskaradiossa eli kaikki vaan nurin ja viimenen sammuttaa valot!!

Äänestä

Niin. Eipä täällä ole nuorisolle oikein mitään. Ei paikkoja missä hengailla muuta kuin Osuuskaupan aula, ei töitä, ei opiskelupaikkoja. Matkailun kehittämisestä puhutaan ja hienoja strategioita laaditaan mutta mitään konkreettista ei ole vielä näkynyt. Uusia yrityksiä ei tule.

Äänestä
  • Mitä sillä konsulttien jatkuvalla käytöllä halutaan peittää?

    Äänestä

No eipä kyllä isoja plussia tule nykyjohdolle. Täysin näkymätöntä porukkaa yhtä somepersoonaa lukuunottamatta. Päätökset tehdään piilossa suljettujen ovien takana ja kukaan ei tunnu tietävän miksi mitäkin päätetään. Toivottavasti kuntapoliitikot valitsee viisaasti uutta verta johtoon, nykyisen osalta ei mitään hyvää sanottavaa.

Äänestä

Toivottavasti eivät ota tuota nykyistä va. kunnanjohtajaa jatkamaan, aivan ihme viheltäjä ja kuulopuheiden mukaan henkilöstökin voi huonosti, kun ei ole osaamista henkilöstöjohtamisesta. Käsi pystyyn, tiedätkö edes miltä se nykyinen johtaja näyttää, eihän sitä ikinä näy missään. Pienen kunnan johtajan pitäisi olla näkyvä ja edustava keulahahmo kunnalle.

Äänestä
  • Ei sitä ollu sotenkaan aikana. Sitä henkilöstöosaamista. Terveisin "onneksi entinen alainen"

    Äänestä

  • Onneksi päättäjien ei kuitenkaan tartte valinnassaan olla kuulopuheiden varassa vaan viheltely- ja muutkin taidot on tiedossa useamman vuoden ajalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onneksi päättäjien ei kuitenkaan tartte valinnassaan olla kuulopuheiden varassa vaan viheltely- ja muutkin taidot on tiedossa useamman vuoden ajalta.

    No tässä valinnassa kyllä nähdään tehdäänkö siellä edelleen päätöksiä sen perusteella mikä on itselle ja omalle egolle ja vallankäytölle suotuista vai ajatellaanko siellä oikeasti omilla aivoilla mikä on kunnalle parhaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    No tässä valinnassa kyllä nähdään tehdäänkö siellä edelleen päätöksiä sen perusteella mikä on itselle ja omalle egolle ja vallankäytölle suotuista vai ajatellaanko siellä oikeasti omilla aivoilla mikä on kunnalle parhaaksi.

    Mitä ihmettähän tämäkin kommentti tarkoittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitä ihmettähän tämäkin kommentti tarkoittaa?

    Sitä mitä siinä lukee. Että nyt nähdään pönkitetäänkö siellä tehtävillä päätöksillä omaa vallanhalua ja egoa vai ajatellaanko siellä omalla järjellä ja kunnan etua ajatellen. Toisinsanoen valitaanko kj:ksi ihminen jota ohjaillaan kuin sätkynukkea sinne ja tänne vai halutaanko oikea johtaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sitä mitä siinä lukee. Että nyt nähdään pönkitetäänkö siellä tehtävillä päätöksillä omaa vallanhalua ja egoa vai ajatellaanko siellä omalla järjellä ja kunnan etua ajatellen. Toisinsanoen valitaanko kj:ksi ihminen jota ohjaillaan kuin sätkynukkea sinne ja tänne vai halutaanko oikea johtaja.

    Taitaa kuitenkin oma vallanhimo ohjailla tätäkin valintaa valitettavasti. Kummia tyyppejä valtuustossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Taitaa kuitenkin oma vallanhimo ohjailla tätäkin valintaa valitettavasti. Kummia tyyppejä valtuustossa.

    Aika erikoista tämä viranhaltioden touhu, jos tehdään kupruja, rangaistaan siitä.. Palkaksi tehtäviä vähennetään, mut palkka pysyy samana, käsittääkseni isompi kuin kunnanjohtajan.. Kertoo jotakin t. Kosken valtaeliitiistä.

    Äänestä

Tämä on vaarallista, kun seuraamme sokeasti edellä kulkevaa joukkoa. Niin kauan kuin kukin meistä on halukkaampi luottamaan toiseen kuin arvioimaan itse, emme koskaan käytä omaa harkintaamme elämän asioissa, vaan tukeudumme sokeaan luottamukseen. Virheet, jotka ovat siirtyneet kädestä käteen, kietovat lopulta meidät ja johtavat tuhoomme. Toisten ihmisten esimerkki on meidän tuhomme syy; kunhan vain irtaannumme joukosta, voimme eheytyä. Mutta nykytilassa väkijoukko, puolustaen omia vääryyksiään, asettuu järkeä vastaan. Näemme siis saman ilmiön kuin vaaleissa, joissa kansan ailahteleva suosio kääntyy, ja samat ihmiset, jotka valitsivat preettorit, ihmettelevät, miksi juuri nuo preettorit valittiin.

Äänestä
  • Vieläkö ihmetellään jos kunnanjohtaja tulee muualta niin katsoo hetken poistuu. Jos jää niin siinä on joku vika.

    Äänestä

Keskusteluketjun aloittaja kysyi; mikä merkitys kunnanjohdolla... jne
Minä kysyn, että jos meillä olisi edelleen kunnanjohtajana Pauli Harju.
Minä olen jokseenkin varma, että meidän kunnan tilanne ja näkymä olisi paljon nykyistä parempi. Joten kuntapäättäjät, yrittäkää valita vaihtoehdoista paras. Ei ainakaan nykyistä väliaikaista jatkoon, täysin osaamaton ja näkymätön.

Äänestä

Mistähän voisi lukea tai katsoa Taivalkosken kunnanjohtajan uudenvuoden tervehdyksen?

Äänestä
  • Onko meillä kunnanjohtaja? Koskaan ei ole näkynyt missään, taitaa olla aika piilossa pysyttelevää mallia.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Onko meillä kunnanjohtaja? Koskaan ei ole näkynyt missään, taitaa olla aika piilossa pysyttelevää mallia.

    Jos se tekee töitä eikä istu kylän ukkojen kanssa kahvilla. Mee Oskulle tapaamaan ja käy kysymässä kuulumisia. Onhan tuo kuitenkin nähty ainakin viime joulun avauksessa torilla ja elomarkkinoillakin pääsi porisuttamaan. Ehkä te vain liikutte eri paikoissa.

    Äänestä

Ketä pääsi kakoskiekalle kaupunkinjohtajan haistatelussa?

Äänestä
  • Naiset

    Äänestä

Joko se kelekkareittiasia selevisi?

Äänestä

Päättäjät hereillä nyt ja aitoa osaamista sinne kj:n penkille. Sais tämäkin kylä mennä jo pikkuhiljaa eteenpäin eikä olla ainaisesti naapurikuntien naurunaiheena näillä valinnoilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kunnanjohtajan paikka täytettävänä. Nyt kiinnostaisi miten koetaan kunnanjohdon vaikutus alueemme kehitykseen ja hyvinvointiin ja mitä ovat kokemukset viime vuosista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu