Kello käy, maahanmuuton vastustajien kannatus laskee

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010908351.html
”Perussuomalaisten kannatus laski 0,6 prosenttiyksikköä ja on nyt 15,7 prosenttia. "

Hitaimmallekin ajattelijalle taitaa hitaasti valjeta totuus: tuuli on kääntynyt. Maahanmuuton vastustaminen ei lopulta ollutkaan se autuus ja onni, jolla ratkaistaan Suomen kaikki ongelmat ja noustaan samalla itse valtaan. Maahanmuuton vastustajien kannatus on pysyvästi laskussa – tuuli on kääntynyt.

Kansan tolkku enemmistö ymmärtää, että Suomi tarvitsee myös maahanmuuttajia, muuten tarpeellisetkin työt voivat jäädä tekemättä. Kansan tolkku enemmistä ymmärtää, että Lucia-neitona voi olla tummaihoinenkin tyttö, kunhan ihmisten välillä on valoa, iloa ja rakkautta. Kansan tolkku enemmistö ymmärtää senkin, että pelkällä vastustamisella ja järjettömällä nillityksellä ei tätä maata rakenneta, pitää myös tehdä rakentavia tekoja Suomen puolesta.

Tuuli on kääntynyt ja kello käy. Ajatteleva ihminen ymmärtää, että maahanmuuton vastustamisen ja nillittämisen aika on ohitse. On aika tehdä työtä.

Parhain terveisin, Moktar. ;)
66473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Jokainen tolkun ihminen ymmärtää ettei SUOMI tarvitse kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN haittamaahanmuuttoa mihinkään!
Jopa Tanskan demaritkin ymmärtää sen…
Ruotsissakin on pikkuhiljaa alettu ymmärtämään se, mutta siellä se taitaa valitettavasti olla kohta jo liian myöhäistä…

Äänestä
  • Miten niin kohta.....
    Jokainen tietää Ruotsin todellisen tilanteen, joka on muuttunut helvetiksi.
    Suomi on kovaa kyytiä tuolla tiellä, liian pitkällä.

    Miten näin hyvä maa onnistutaan rikkomaan ja tuhoamaan tällä tavalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Miten niin kohta.....
    Jokainen tietää Ruotsin todellisen tilanteen, joka on muuttunut helvetiksi.
    Suomi on kovaa kyytiä tuolla tiellä, liian pitkällä.

    Miten näin hyvä maa onnistutaan rikkomaan ja tuhoamaan tällä tavalla?

    Yritin vain kaunistella asiaa…

    Äänestä

Suonenjoen PROFEETTA MOKTARILLE on tärkeintä että islamisaatio jatkuu SUOMESSA!

Äänestä

Eduskuntavaaleissa 2027 näemme mikä persujen kannatus tulee olemaan…

Äänestä

Veikkaatko sinä Suonenjoen PROFEETTA MOKTAR, että demareiden muslimiveljeskunta on vaalien voittaja?

Äänestä

Törähtikö raappahousuihin jotain, vai minne hävisit?

Äänestä
  • Aloittaja

    Eikös me sovittu, että sinä et vastaa?

    Nauretaan vartti. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Eikös me sovittu, että sinä et vastaa?

    Nauretaan vartti. ;)

    Tarkoitatko että en saa vastata?
    Kun en minä ole sopinut kanssasi yhtään mitään…

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tarkoitatko että en saa vastata?
    Kun en minä ole sopinut kanssasi yhtään mitään…

    En tarkoita. Tarkoitan sitä huutelua, että minulle ei kannata vastata.

    Joko olet unohtanut asian? ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    En tarkoita. Tarkoitan sitä huutelua, että minulle ei kannata vastata.

    Joko olet unohtanut asian? ;)

    Minä en ole huudellut mitään!
    Tottakai sinulle Suonenjoen PROFEETTA MOKTAR pitää vastata, olethan islamilla tehokkaasti aivopesty islamisaatiota ja demareiden muslimiveljeskunnan vankkumaton kannattaja!
    Onhan se hienoa nähdä miten kiihkeästi joku haluaa muuttaa oman koti ja synnyinkaupunkini HELSINGIN, kehitysmaamuslimi islampaskan MAANMUUTTAJIEN kalifaatiksi!
    Tämä islamisaatio koskee erityisesti pääkaupunkiseutua, mutta levittäytyy myös muihin kasvukeskuksiin SUOMESSA!

    Äänestä

Joten ei sellaista voi unohtaa, mitä ei ole edes olemassa!

Äänestä

Jokainen normaalijärkinen vastustaa maahanmuuttoa, joka ottaa enemmän, kuin antaa, humanitääristä maahantuloa ei lasketa, tosin sekin on nykyään täysin viturallaan.

Äänestä
  • Koko Eurooppa on tuhottu näillä muslimimatuilla. On alettava käyttää samanlaisia keinoja kuin silloin kun maurit ajettiin Euroopasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Koko Eurooppa on tuhottu näillä muslimimatuilla. On alettava käyttää samanlaisia keinoja kuin silloin kun maurit ajettiin Euroopasta.

    Niin, suomihan ei ole ainoa maa, joka kärsii tästä muslimien invaasiosta, pitäisi olla Laki, jossa määrätään, että pysyvät siellä missä ovat syntyneet. Jos oman maan meininki ei tyydytä, niin VOI VOI sentään, miten ikävää.

    Mutta kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta tulla sotkemaan ja pilaamaan kulttuuria, yhteisöä tai elämäntapaa, vaan JOS mahdollista, sopeutua kunkin maan tapoihin.

    Maassa maan tavalla tai sitten maasta pois, tämän asian pitäisi olla täysin selvää!

    Äänestä

Katso Saksaan kuinka käy. Katso Eurooppaan. Siellä oikeisto nousee koska punikit eivät välitä omasta kansasta mitään vaan syleilevät maailmoja.

Äänestä
  • Ja se helvetin woketus. Siitäkin tavalliset ihmiset ovat saaneet tarpeekseen.

    Äänestä

  • Persut ovat tulevaisuuden puolue juuri tästä syystä.

    Äänestä

Miksi ns. Taksi-raiskaajat eivät saa menolippua sinne, mistä ovat aikanaan tänne tulleet. Ihmisiä alkaa pelottaa todella, ennen taksiin oli helppo luottaa, nykyään vain herättää pelkoa.
Rautatieasemalta taksin kotimatkaa varten ottanut nainen raiskattiin ja rangaistus vain ehdollinen vankeus - miksi?

Kyseinen raiskaaja ei osannut suomea. Tapaus herättää enenevässä määrin vastenmielisyyttä tätä Ruotsin mallin mukaista haitallista maahanmuuttoa vastaan, ei pitäisi tehdä samoja virheitä kuin Ruotsissa, seuraukset tulevat olemaan kauheita.

Äänestä
  • Ei osaa suomea, mutta Hoviin on osattu valittaa tästä "ikävästä, varmaan väärästä tuomiosta"
    Miksi on oikeus edes valittaa tuomiosta, täytyy olla erityisen typerä tai sitten on määrätty veronmaksajien piikkiin nuorelle sällille avustaja?

    Saattaisi olla parempaakin tekemistä oikeuslaitoksella, kuin hyysätä raiskaajia ja käyttää resursseja moiseen paskaan yhtään enempää kuin pakko. Karkoitus ainoa järkevä toimenpide, pysyvä sellainen - maamme ei kaipaa tänne rikollisia, joiden päässä ei liiku kuin pahuutta ja viattomiin kohdistuvaa väkivaltaa.

    T: Kunnolliset Suomalaiset veronmaksajat Ry

    Äänestä

Viherpuniikkien muslimiveljeskunnille on tärkeää että islamisaatio jatkuu SUOMESSA!
Tapaus Rantanen osoitti sen taas jälleen kerran hyvin!

Äänestä

"pitää myös tehdä rakentavia tekoja Suomen puolesta."

Ainoa rakentava teko on tehdä asioita maamme hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta. Siihen yhtälöön ei kuulu jengiytyminen, rikollisuuden ja väkivallan jatkuva kasvu, ihmisten pelko omassa kotimaassaan - olemme ansainneet parempaa mutta valitettavasti taidamme olla menossa kohti tuhoa.

Ehkä seuraavaksi Helsingin Tuomiokirkko puretaan ja tilalle rakennetaan moskeija, pääsevät sitten taksikuskit kesken ajovuoron hoitamaan mekkaan päin pyllistykset kätevästi "työn" lomassa..

Äänestä

Tarkoitushakuista propagandaa , tietolähteenä ja innoittajana ihmeellistä sihinää ja pulputusta pitänyt kannellinen ja vesilukollinen astia keittiön nurkassa ... Uskonto kieltää alkoholin mutta vain innoittava ja virkistävä kotituote saa ajatuksen tuollaiseen lentoon, luulisin...

Äänestä

SDP johtaa puoluekannatukssa.
Persut saa kohta laskea persmäkeä vauhdilla Purran leikkuulaudalla ja saksilla vauhtia lykkiä
Alamäki on paras mäki, mutta ylös nousu on tuolla menolla mahdotonta.
Jippii

Äänestä

"On aika tehdä työtä."

Mitä helvetin työtä?
Tarkoitatko kenties, että leikkii taksikuskia, on sitten kiva ottaa yöllä tyttöjä ja naisia kyytiin, tiedä vaikka avautuu kiva mahdollisuus raiskaamiseen?

Mitä maahanmuuttajan päässä liikkuu noissa ihmisen pimeyden hetkissä, onko kotimaassa nainen niin arvoton luontokappale, kuin kapinen koira, että sitä saa potkia, hakata tai raiskata, jos itsellä tulee sellainen tunne, että sehän olisi kiva idea?

Äänestä
  • Aloittaja

    "Mitä helvetin työtä?"
    Onko sana työ sinullekin ihan outo?

    Sinähän olet kuin savolaisukko, joka kertoi moisen sanan kuulleensa, kun poliisi kerran kysyi torilla, että "mitähän työ täällä maleksitte".

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Tarkoitatko, että naureskellaan suomalaisille raiskauksen kohteeksi joutuneille naisille, joita takseissa on tapahtunut enenevässä määrin viime vuosina?
    Osalla on pitkä tie toipumiseen ja traumojen käsittelyyn, koska kokevat itsensä nöyryytetyiksi, osalle on tarttunut tauteja eräs sai tapauksen johdosta keskenmenon.

    Jos nämä asiat naurattavat, en aio osallistua.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Mitä helvetin työtä?"
    Onko sana työ sinullekin ihan outo?

    Sinähän olet kuin savolaisukko, joka kertoi moisen sanan kuulleensa, kun poliisi kerran kysyi torilla, että "mitähän työ täällä maleksitte".

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Nurmeksen poika vitsailee savolaisista?

    Tolloparka.

    Äänestä

Tämä Suonenjoen PROFEETTA MOKTAR on koominen tapaus!
Puolustaa kehitysmaamuslimi islampaskan MAANMUUTTAJIEN haittamaahanmuuttoa ja islamisaation etenemistä SUOMESSA, omassa koti ja synnyinmaassamme!
Sitten on ihan onnessaan täällä kun saa viestejä niin paljon!
No sitä se islamilla aivopesu teettää…

Äänestä

VÄESTÖKELLO KÄY!
Ja islamisaatio etenee vauhdilla, täällä pääkaupunkiseudulla…

Äänestä
  • Eikös siihen riittäisi ihan pelkkä lippu takaisin, pitääkö siitä maksaa vielä erikseen? Toisaalta tuosta huomaa hyvin, kuinka PALJON halutaan poistaa nuo muhmetit ja mehmetit takaisin sinne, mistä ovat hyvinvointivaltioon ryömineet.

    Tervemenoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eikös siihen riittäisi ihan pelkkä lippu takaisin, pitääkö siitä maksaa vielä erikseen? Toisaalta tuosta huomaa hyvin, kuinka PALJON halutaan poistaa nuo muhmetit ja mehmetit takaisin sinne, mistä ovat hyvinvointivaltioon ryömineet.

    Tervemenoa!

    Ei mutta tuo todistaa paljonko nämä maahanmuuttajat todellisuudessa maksavat 🤔
    jos on valmis maksamaan tuollaisen summan niin ei tule euro kahtena takaisin kuten suomen media julisti silloin tulijavyöryn aikana 🤣🤣🤣

    Äänestä

"Tilastot osoittavat, että ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa Suomessa. Esimerkiksi vuonna 2018 ulkomaalaisten osuus raiskauksista epäillyistä oli noin 25 %, vaikka heidän osuutensa väestöstä oli huomattavasti pienempi.
TILASTOKESKUS

Helsingin osalta luvut ovat vielä korkeammat; tilastojen mukaan jopa puolet raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä"

"""vaikka heidän osuutensa väestöstä oli huomattavasti pienempi. """

Tilastot kertovat inhottavaa ja ahdistavaa kieltään. Suomeen on tullut kammottavia ihmisiä, joille toinen ihminen ei ole minkään arvoinen, kun haluavat toteuttaa saastaisia himojaan. Heidän osuus populaatioon suhteutettuna on karmea tosiasia ja aiheuttaa ihmisissä pelkoa, joissain jopa vihaa. Voiko sitä ihmetellä? Vai pitäisikö vain hyssytellä ja seurata kädet ristissä, kun ruotsin malli toteutuu suomessa?

Äänestä
Aloittaja

Numerot ovat vastaansanomattomia, eikä numeroiden kanssa voi kiistellä. Tässä nyt ei auta puolivillaiset höpötykset taksiraiskaajista tai keittiön nurkassa pihisevästä kiljutonkasta. Eivät numerot höpöttämällä muutu.

Kello käy, kannatus laskee. Ajatteleva ihminen ymmärtää lopputuloksen.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

Äänestä
  • Olet oikeassa noita sinun puolivillaisia Kiljus pönttojä ja Teukan pipoja ei tosiaankaa tarvita mihinkään!
    Sehän on totta, että VÄESTÖKELLO käy ja pääkaupunkiseudun väestö muuttuu kehitysmaamuslimi islampaskan MAANMUUTAJIKSI kovaa vauhtia!
    Myös muissa suuremmissa kaupungeissa on havaittavissa samaa kehitystä….
    Mutta tämähän on sitä viherpunikkien muslimiveljeskuntien suurta unelmaa…
    Kun se unelma ”työläisten paratiisista” kaatui Neuvostoliiton mukana, niin piti saada uusi ”paratiisi unelma” ….

    Äänestä

Se että kehitysmaamuslimit ovat yliedustettuina rikostilastoissa, varsinkin raiskauksissa on vain numeroita!
Ja se että niiden uhrit ovat kantasuomalaisia, on myös vain numeroita!
Mistä näitä PROFEETTA MOKTARIN kaltaisia islampaskalla aivopestyjä idioottisuvakkeja oikein tulee…

Äänestä
Aloittaja

Et voi kiistellä numeroiden kanssa. Kello käy ja persujen kannatus laskee.

Nauretaan vartti.;)

Äänestä
  • VÄESTÖKELLO käy, katsotaan sitten eduskuntavaaleissa 2027, mikä on persujen kannatus…

    Äänestä

Pääasihan on että islamisaatio jatkuu SUOMESSA!

Äänestä

Ääni viherpunikkien muslimiveljeskunnille, on ääni islamisaatiolle SUOMESSA!

Äänestä

Vasta 4 kiusallista HARAM viestiä poistettu…

Äänestä

Ja 5 kiusallista HARAM viestiä poistettu…

Äänestä
  • Näin se taas lähtee…

    Äänestä

Ainoa asia olikin sitten viimeisessä lauseessa - "On aika tehdä työtä".

Tämän eteenhän hallitus teki mm. näitä työelämäuudistuksia ja tukia on karsittu juurikin tuon mainitsemasi syyn takia!

Jostain syystä nyt ei tullut huutonaurua - No kuka sitä nyt nauraisi kun tuet meinaa loppua ja töihin meno häämöttää!

Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä maan on työllä rakennettu ja työtä tulee tehdä vastaisuudessakin.

    Meillä on kyllä tässäkin maassa liikkaa persuja, jotka suu vaahdossa saarnaavat maanpuolustuksen ja kovan työn tärkeydestä. Ajatteleva ihminen saattaisi kysyä, että mitä tällainen saarnamies on itse tehnyt asian eteen. Vastaus saattaisi olla, että mennyt siviilipalvelukseen ja opiskellut sitten kauan ja hartaasti filologiaa.

    Huutonauru vartti: ;)

    Pääasia on että islamisaatio jatkuu SUOMESSA!

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Tämä maan on työllä rakennettu ja työtä tulee tehdä vastaisuudessakin.

    Meillä on kyllä tässäkin maassa liikkaa persuja, jotka suu vaahdossa saarnaavat maanpuolustuksen ja kovan työn tärkeydestä. Ajatteleva ihminen saattaisi kysyä, että mitä tällainen saarnamies on itse tehnyt asian eteen. Vastaus saattaisi olla, että mennyt siviilipalvelukseen ja opiskellut sitten kauan ja hartaasti filologiaa.

    Huutonauru vartti: ;)

    Kun sinua niin huolettaa tuo maanpuolustus, niin kyllä täällä löytyy kantasuomalaisia jotka ovat vaalmiita puolustamaan SUOMALAISTEN SUOMALAISTA SUOMEA, ei siis mitään kehitysmamuslimi islampaskan MAANMUUTTAJIEN kalifaattia!
    Kyllä miehiä vielä riittää, vaikka aikoinaan viherpunikkien ideologiaa kannattatanut
    Halla-aho kävikin siviilipalveluksen!
    Oletko muuten huomannut että näissä viherpunikien muslimiveljeskunnissa, joita sinäkin kannatat on ylivoimasesti eniten näitä sivareita, joita halveksut!

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Sanooko Pekka ”ISIS” Haavisto sinulle mitään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00052 kirjoitti:

    Sanooko Pekka ”ISIS” Haavisto sinulle mitään?

    Taisi se viimeksi sanoa, kun ihan ohimennen nähtiin lentokentällä, että terve Moktar.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Tämä maan on työllä rakennettu ja työtä tulee tehdä vastaisuudessakin.

    Meillä on kyllä tässäkin maassa liikkaa persuja, jotka suu vaahdossa saarnaavat maanpuolustuksen ja kovan työn tärkeydestä. Ajatteleva ihminen saattaisi kysyä, että mitä tällainen saarnamies on itse tehnyt asian eteen. Vastaus saattaisi olla, että mennyt siviilipalvelukseen ja opiskellut sitten kauan ja hartaasti filologiaa.

    Huutonauru vartti: ;)

    Jos tarkoitat tätä miestä?
    https://www.youtube.com/watch?v=quhNej6IPpY

    Niin ajatteleva ihminen saattaisi kysyä että kenen asialla ja "palveluksessa" nämä kaikki muut ovat? Vastaus saattaisi olla että ideologisessa huumassa jossa Suomi ja suomalaisuus ei paljoa paina!

    Jos asia ei olisi näin vakava niin vartin naurut eivät riitä mihinkään!

    Äänestä

Tuuli käy vain Idästä!

Äänestä
  • Ja sisäinen tuuli Lähi-Idästä ja Afrikasta!

    Äänestä

Pääasia että islamisaatio etenee suomessa!
Ääni viherpunikken muslimiveljeskunta puolueille, on ääni ISLAMILLE!

Äänestä
  • Jännä nähdä täällä pääkaupunkiseudulla, kuinka paljon viherpunikkien muslimiveljeskunnat nostavat kannatustaan…

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Jännä nähdä täällä pääkaupunkiseudulla, kuinka paljon viherpunikkien muslimiveljeskunnat nostavat kannatustaan…

    Vain äänestämällä voit vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Jännä nähdä täällä pääkaupunkiseudulla, kuinka paljon viherpunikkien muslimiveljeskunnat nostavat kannatustaan…

    Saadaanko Tännemäkiläinen pormestari ja suurmoskeija Stadiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Saadaanko Tännemäkiläinen pormestari ja suurmoskeija Stadiin?

    Todennäköisesti.

    Äänestä

Ja 9 kiusallista HARAM viestiä poistettu…

Äänestä

Verian: kesäkuu - marraskuu: 14,8 -> 16,3.

Lähes kahden prosenttiyksikön nousu viittaa siihen, että olet väärässä. Mutta tärkeintä lienee se, että saat tavalla tai toisella mentaalisen onanointisi :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Äläpä höpötä ihan järjettömiä.

    Tokihan perusuomalaisten nousu on huimaa, jos sitä verrataan kevään 2003 eduskuntavaaleihin, jolloin valituksi tulivat Soini ja Halme.

    Huutonaurua vartti. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Äläpä höpötä ihan järjettömiä.

    Tokihan perusuomalaisten nousu on huimaa, jos sitä verrataan kevään 2003 eduskuntavaaleihin, jolloin valituksi tulivat Soini ja Halme.

    Huutonaurua vartti. ;)

    Edelleen eduskuntavaalit on 2027!

    Äänestä

Eduskuntavaalit on 2027…

Äänestä

Kello käy, eikä raappahousua näy…

Äänestä
  • Raappahousukin löytyi…

    Äänestä

  • Sillä on menossa nyt eduskuntavaalit…
    Mutta tässä on kuntavaalitkin ensin…

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Moktar.Gubta kirjoitti:

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010908351.html
”Perussuomalaisten kannatus laski 0,6 prosenttiyksikköä ja on nyt 15,7 prosenttia. "

Hitaimmallekin ajattelijalle taitaa hitaasti valjeta totuus: tuuli on kääntynyt. Maahanmuuton vastustaminen ei lopulta ollutkaan se autuus ja onni, jolla ratkaistaan Suomen kaikki ongelmat ja noustaan samalla itse valtaan. Maahanmuuton vastustajien kannatus on pysyvästi laskussa – tuuli on kääntynyt.

Kansan tolkku enemmistö ymmärtää, että Suomi tarvitsee myös maahanmuuttajia, muuten tarpeellisetkin työt voivat jäädä tekemättä. Kansan tolkku enemmistä ymmärtää, että Lucia-neitona voi olla tummaihoinenkin tyttö, kunhan ihmisten välillä on valoa, iloa ja rakkautta. Kansan tolkku enemmistö ymmärtää senkin, että pelkällä vastustamisella ja järjettömällä nillityksellä ei tätä maata rakenneta, pitää myös tehdä rakentavia tekoja Suomen puolesta.

Tuuli on kääntynyt ja kello käy. Ajatteleva ihminen ymmärtää, että maahanmuuton vastustamisen ja nillittämisen aika on ohitse. On aika tehdä työtä.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu