Kannattaa harkita!!!

Näin joulun alla viestimet tietävät kertoa, että Perussuomalaisten kunnanvaltuutetuista on melkoinen joukko hylännyt puolueensa sen kaksinaamaisuuden takia ja liittynyt toiseen puolueeseen. Eikö nyt olisi aika Outokummussakin persuvaltuutettujen aika miettiä siirtymistä johonkin toiseen ryhmään????
25530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Löytyisi vain yhtä isänmaallinen puolue, niin heti liitytään. Vaan kun ei löydy, on vain niitä uusia pakkoruotsia, homoja, lespoja, matuja puolustavia. Meitä normaaleja kansalaisia ja heidän etujaan ei kukaan muu aja yhtä hyvin kuin persut!

Äänestä
  • Joo, ja sitten on vielä niitä, jotka väittävät ruumiin vaihtuvan miehestä naiseksi ja päinvastoin, pelkällä omalla tahdolla ja KeLan antamalla muovikortilla!

    Eihän tuollainen kuulu edes satukirjaan, saati sitten lakikirjaan! Järki on mennyt monelta multa puolueelta ja heidän ideologistaan. Hulluus on tullut tilalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Joo, ja sitten on vielä niitä, jotka väittävät ruumiin vaihtuvan miehestä naiseksi ja päinvastoin, pelkällä omalla tahdolla ja KeLan antamalla muovikortilla!

    Eihän tuollainen kuulu edes satukirjaan, saati sitten lakikirjaan! Järki on mennyt monelta multa puolueelta ja heidän ideologistaan. Hulluus on tullut tilalle.

    Eläpäs Mika Persuke höyrähä. Sulle ja vanhalle avomersulles nauraa jo harakkojen lisää, myös Naakat ja Variksekin. Mika. Oo rentoo, jos pystyy nyt!
    Persu Mika. Kuuleppa. Avomersulla ei saa ns. Köyhän kansan ääniä. Pidä hauskaa. Mutta köyhien asiaa sinä Mika Persu et aja. Voit tietty miettii. Missä meni vikaan????? Jos pystyt ikinä!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei pysty. Koska avomersuke ruostuu alta

    Äänestä

  • Persut on persiistä. MikaPersu pilottitakkeineen, tuottaa pyhää häoeää. Persut, heittää natsi Mika Persun pous, koska muuten vaaleissa tulee turpasaunaa. Mika/natsipersu. Pilaa koko casen. Jes.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Persut on persiistä. MikaPersu pilottitakkeineen, tuottaa pyhää häoeää. Persut, heittää natsi Mika Persun pous, koska muuten vaaleissa tulee turpasaunaa. Mika/natsipersu. Pilaa koko casen. Jes.

    Mikä Mikapersu. Mies ku ei oo. Puheet suurii. Avomeru pieni liha.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mikä Mikapersu. Mies ku ei oo. Puheet suurii. Avomeru pieni liha.

    Perussuomalaisten Mika. No eihän sitä ees oo.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Perussuomalaisten Mika. No eihän sitä ees oo.

    Kova veroja välttelee. Vätys ku on aina ollu. Työtävieroksuva Outokummun PerusSuomalaisten kinkku. Höh js pöh.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kova veroja välttelee. Vätys ku on aina ollu. Työtävieroksuva Outokummun PerusSuomalaisten kinkku. Höh js pöh.

    Mika Stebiviskuvit. Persujen aatelunen OkU

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mika Stebiviskuvit. Persujen aatelunen OkU

    Mikorovitsinus Stlopovitdimus liittyy Kristillinen puoluekenttään. Häpeää. Ja oikea käsi ylös, ku ois

    Äänestä

  • Eli Mikapersun peli ohi.... Mikä yerveellinen ja älykäs kehitys. Nolo Persu ku Mika poitsu oo

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eli Mikapersun peli ohi.... Mikä yerveellinen ja älykäs kehitys. Nolo Persu ku Mika poitsu oo

    Mikapersu pilasi kaikkien parsujen maineen. Avomersulla uhittelee köhille. Silkkaa häpeää. Mikatsupersuke. Äkä enää. Sulle nauretaan

    Äänestä

  • Kyllä Sanna on hyvä ajamaan Outokumpulaisten etuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Eläpäs Mika Persuke höyrähä. Sulle ja vanhalle avomersulles nauraa jo harakkojen lisää, myös Naakat ja Variksekin. Mika. Oo rentoo, jos pystyy nyt!
    Persu Mika. Kuuleppa. Avomersulla ei saa ns. Köyhän kansan ääniä. Pidä hauskaa. Mutta köyhien asiaa sinä Mika Persu et aja. Voit tietty miettii. Missä meni vikaan????? Jos pystyt ikinä!

    Saakos sitä kylillä kännissä vittuilemalla ja kiukuttelemalla kuin lapsi?

    Äänestä

Persut ovat iso kasa paskaa.. Haitta isänmaallinen fasistiporukka jonka päivät pian luetut.

Kunta ja aluevaaleissa 5-10 % kannatus, joukkopako vaalien jälkeen ja puolue hajoaa...

Äänestä
  • 2 %kannatus koska pilottitakki Mika Stubinokorveke johtaa natsejaan. Tuos on todella hunoo

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    2 %kannatus koska pilottitakki Mika Stubinokorveke johtaa natsejaan. Tuos on todella hunoo

    Huono persut. Söi köhien äänet Mikan pyllyyn

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Huono persut. Söi köhien äänet Mikan pyllyyn

    Stupinowitsensööri Mika pilotti ees pilas Oku persut. Ku polttaa aina hihat. Jn

    Äänestä

Kaiken köhien lykien: todettakoon. Kaikkea hyvää Teille perssuomalaisten tukijoille. Osa on kuitenkin tullut tajuihinsa ja todenneet tuon liikkeen olevan muita varten.
Tässä onkin esimerkki, mihin voi johtaa pelkkä mestarin röyhtäily. KLURPS.

Äänestä
  • Köhjoo

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Köhjoo

    Pilottitakki Natsi hyivyi

    Äänestä

Selasin huvikseni aloituksen johdosta kirvonneet sepustukset ja täytyy todeta, että voi hitto, miten asiatonta ja alatyylistä tekstiä jotkut kehtaavat kirjoittaa. Tarinoissa ei ole päätä eikä häntää. En ihmettele yhtään, että kirjoitusten päätteeksi oli teksti, että on poistettu puolenkymmentä asiatonta tekelettä. Enempikin olisi voinut poistaa. Toivoa sopii, että tästä lähtien ollaan sivistyneesti eri mieltä, jos aihetta on.

Äänestä

Kun tietää kuka kirjoittelee, niin vastaan, että mene mihin haluat. VAI ONKO KAIKKI PUOLUEET JO KOLUTTU?

Äänestä

Nyt sitä saa, nyt sitä saa....

Äänestä

Muitan monen PERSUn historian..
Jo nuorena kaupoas😊

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin joulun alla viestimet tietävät kertoa, että Perussuomalaisten kunnanvaltuutetuista on melkoinen joukko hylännyt puolueensa sen kaksinaamaisuuden takia ja liittynyt toiseen puolueeseen. Eikö nyt olisi aika Outokummussakin persuvaltuutettujen aika miettiä siirtymistä johonkin toiseen ryhmään????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu