Kuolemisen hinta?

Aamun Karjalainen kertoili, mitä kertyy hintaa kaikkineen sille, kun ihmisruumis eri vaiheiden jälkeen lasketaan hautaan joko arkussa tai tuhkattuna. En laiskuutani viitsinyt ruveta laskemaan tarkkaa euromääräistä yhteenlaskettua hintaa. Mietin vain, että voiko varaton hakea etukäteen hautaustukea joltakin instanssilta, kun tuntee noutajan saapuvan?
6391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hai sie. Me olemme käyneet jo useita kertoja hakemassa Outokummun sossu tädiltä kaikkien lähi sukulaisten hautajaisavustukset. Hyvin se sossu täti on meihin suhtautunut, kun on menty sinne hiukan isommalla porukall. Lapsii on opetettu ennakkoon, että huutavat ja itkevät siellä toimistossa ollessa mahdollisimman paljon. Samoin rouvat on vollottaneet se mikä on kurkust lähtennä. Hyvin on euroloi tippunna. Huomen taas mennään sinne toimistoon, saadaan taas kassa kuntoon. Hai sie.

Äänestä
  • Ai, vai silleen tö huseeraatte hakiessanne elantoo koko sakille. Nyt onkii kysymys siinttä, kui sitt suu pannaa, kun elon ilot ovat joltain loppuneet? Toi aloittaja oli juur siintä huolissaan, et jätetäänks muumioituva tallin ylisill uinumaan, ku ei oo fyrkkaa seremoniallisest kaivaa hautakuoppaa ja sinne peitota. On oltava vain kekseliäs, nii kyllä se siint,

    Äänestä

Nuapurilla on kaivinkone ja on minnuu 30 vuotta nuorempi joten pitäsköön tilata hänet ommaisten hättiin ku mie papparainen kuolla kupsahan.
Monttu kivisseen muahan ja puottoiten sinne miut vaikka pyhäpuvussa . Kahvit konjakila sitten bileihen jatkoks, maksoo voin nuapurilen satasen poterosta eeltä käsin.

Hintoo ei paljoo näin ollen tuu, par sattoo kahveineen konjakkiloineen päivinnee. Ateistina kun oun ei tarvii pappiloita kustantoo puhheita pitämmään, siästöö sekkii..

Äänestä

Kun ei kutsuta pappia monttubileisiin, operaation hinta halpenee huomattavasti. Tosin silloin pappi näkee nälkää, mutta ei se ole sitten meidän ongelma. Se on hyväuskoisten seurakuntalaisten ongelma, jotka tyhmyydessään maksavat vuodesta toiseen papille
runsain määrin veroalmuja.
Eurot papin kirstuun vilahtaa, sielu taivaaseen lennähtää. Näin aika moni haaveilee, ja unelmoi. Onneksi on järkeviäkin ihmisiä olemassa.

Äänestä

En ole kuullut että kukaan olisi jäänyt hautaamatta.

Äänestä
  • Hautauskulut ovat jääneet maksamatta..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aamun Karjalainen kertoili, mitä kertyy hintaa kaikkineen sille, kun ihmisruumis eri vaiheiden jälkeen lasketaan hautaan joko arkussa tai tuhkattuna. En laiskuutani viitsinyt ruveta laskemaan tarkkaa euromääräistä yhteenlaskettua hintaa. Mietin vain, että voiko varaton hakea etukäteen hautaustukea joltakin instanssilta, kun tuntee noutajan saapuvan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu