Kaasutteli 153 kilometrin vauhtia 80:n alueella
Laulaja oli kaahannut Ysitiellä 600-kuutioisella moottoripyörällään hurjaa ylinopeutta. Perään lähtenyt poliisipartio oli mitannut nopeudeksi 153 kilometriä tunnissa tieosuudella, missä nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa.
Käräjäoikeuden tuomion mukaan iskelmämuusikko oli menettänyt moottoripyöränsä hallinnan liiallisen tilannenopeuden tai ajovirheen johdosta ja ajanut ulos tieltä Jämsän kohdalla olleessa liikenneympyrässä. Hän loukkaantui suistuessaan liikenneympyrässä olleelle nurmialueelle.
Laulaja oli kaahannut Ysitiellä 600-kuutioisella moottoripyörällään hurjaa ylinopeutta. Perään lähtenyt poliisipartio oli mitannut nopeudeksi 153 kilometriä tunnissa tieosuudella, missä nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa.
Käräjäoikeuden tuomion mukaan iskelmämuusikko oli menettänyt moottoripyöränsä hallinnan liiallisen tilannenopeuden tai ajovirheen johdosta ja ajanut ulos tieltä Jämsän kohdalla olleessa liikenneympyrässä. Hän loukkaantui suistuessaan liikenneympyrässä olleelle nurmialueelle.
Vastaukset 117
Vanhimmat
Finlanderssin alamäen lähtölaukaus oli se kun Lammela törmäili mönkijällään. Lopun tiedätte.
Alkaako tästä linnatuomiosta Taikakuun alamäki ?
Ei ala alamäki. Juha 😍 on nuorekas 46v.
Hyvä sydämellinen muusikko.
Oppinut varmaan jo tästä miten lähellä
oli hengen lähtö. Suojelusenkeli oli 😇 olkapäällä.
Itsekin joskus pyörä onnettomuudesta oppineena
on sakot maksettu ja pyörä myyty .
https://youtu.be/xC1EeyZ5jZA?si=_KapcsS9EMqNCvAU
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi vuoden 2024 lopulla iskelmätähden törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 40 päivän ehdolliseen vankeuteen. Oikeuden mukaan tuomio voitiin antaa ehdollisena, koska häntä ei ole aiemmin tuomittu rikoksista. Rangaistuksen koeaika päättyy marraskuussa 2026.
✝️
Ehdollinen vankeus tarkoittaa siis sitä, että tuomittu ei joudu vankilaan, vaan koeajalle. Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika on 1-3 vuotta. Rangaistuksen täytäntöönpano, eli se joutuuko tekijä vankilaan vai ei, jää riippumaan tuomitun käytöksestä koeajan aikana.
✝️
Ehdollisessa vankeudessa tuomittu voi käytännössä jatkaa normaalia elämäänsä ja työtään. Ehdollinen vankeus voi vaikuttaa työnsaantiin jollain aloilla. Rikosrekisteri saatetaan pyytää tarkastettavaksi työssä.
⚠️
Jos tuomittu rikkoo ehdollista vankeusrangaistusta eli tekee koeaikana rikoksen, tuomioistuin voi määrätä ehdollisen vankeuden pantavaksi täytäntöön. Tuomioistuin voi kuitenkin panna ehdollisen vankeuden täytäntöön vain, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen.
https://magnumlive.fi/esiintyjat/taikakuu/
Kevättä🌞 kohdin Taikakuu 🌙❣
Linnareissu lopetti Sykkeen keikkailut.
Tulispa Syke takaisin.
Alkaa alamäki. On alkanut jo. Linken lähtö meni käräjille. Julkista tietoa sekin. Rahaa hävis. Salonen oli fiksu ja vaihto bändiä ajoissa, samoin Raappana kun kyllästyi keikkaelämään. Rumpali pahoinpiteli 2019 vaimonsa ja tyttöystävänsä ja sai tuomion. Ja nyt tämä Juhan sekoilu. Ei kauhean hyvältä näytä sama miltä kantilta asiaa tarkastelee.
Näistä ei ole puhuttu julkisuudessa.
Koko Taikakuun historia täynnä skandaaleja.
Mitä enemmän pojille paukkuu tuomioita käräjäoikeuksissa sitä enemmän naisia virtaa tanssipaikoille TaikaQ:ta kuuntelemaan.
Kertoo aika paljon tansseissa käyvistä naisista.
Mitä mitä ... skandaaleja? Kerro ihmeessä lisää
T: Sugardad
Mikä yleensä luonteessa/elämäntavassa vika jos yrittää poliisia pakoon?
Itse olen ihan poliisin merkistä pysähtynyt ja maksanut ne sakot jotka tullakseen on.
Karvastahan tuo toki on.
Harvalla taitaa nykyään olla "miestä" myöntääkseen virheensä tai syyllisyytensä.
Viimeiseen asti väitetään "en ole tehnyt mitään".
Totta. Kyllä vastuullisella ihmisellä olisi eri tapa kun poliisi pysäyttää.
Tapahtunut varmaan kesällä. Tuskin kukaan tammikuussa kaahailee 2-pyöräisellä tuollaista vauhtia.
Silloin kun tämä tapahtui niin asia uutisoitiin onnettomuutena. Miksei voitu heti kertoa totuutta? Tuollainen kaahailu on täydellistä kusipäisyyttä. Selvisi käytännössä ilman tuomiota kun ehdollinen ei ole mikään tuomio käytännössä.
Miksi ylipäänsä lähti poliisi karkuun? Oliko kamoissa kun kuvitteli pääsevänsä poliisia karkuun?
Oliko kamoissa ? Se oli hyvä kysymys.
Metsäperä on melkein viisikymppiseksi stagella hieman liiankin energinen, pomppiva ja hymyilevä.
Ettei Juha nappaisi ennen lavalle nousua jotain piristävää kamaa ?
Kesällä vielä kerrottiin että orkesterin jäsenet olisivat olleet ensimmäisenä onnettomuuspaikalla. No, tuskin ajoivat prätkän perässä pakulla 153 km/h joten eiköhän ne poliisit olleet kuitenkin ensimmäisenä paikalla. Varmasti orkesterin jäsenet kiittivät kun tyyppi vaaransi muiden toimeentulon tällaisella idioottimaisella toiminnalla.
Kokkeli Juha ?
"Ettei Juha nappaisi ennen lavalle nousua jotain piristävää kamaa ? "
😋 Eiköhän ne fani
NAISET eturivissä saa Juhaan virtaa....
Ja tietenkin muihinkin Taikakuun poikiin 😉
↘️
Tänään Taikakuu ja Juha keikalla
Leppävirta Vesileppis
Suurtanssit mukana myös Finlanders 🪗
🥰
Tänään Metsälinnassa tapahtuu...
Tanssikurssi Bugg 18.5. klo 16.30-17.30. Tanssikurssi sisältyy lipun hintaan tai erikseen 3 euroa.
Su 18.5.2025
Metsälinna Ristiina
Taikakuu 🔥
Lavatanssit 16 € | 18 – 22
https://youtu.be/Tz-cD2fPDJE?si=cTWMtxfsQ_zztg8C
💕
Kåy Viihtymään 🤠
Nyt kun totuus on tullut esille niin metsäperä voisi vähän avata taustoja tuollaiselle idiotismille.
Piristeitä veressä. Pakko lähteä karkuun.
Juhassa on aina ollut jotain vähän jännää, on jotenkin itsensä vieressä. Muusikon elämä ei aina ole helpoin pesti ja jaksamiseen ja nosteen ylläpitoon tarvitaan kaikenlaista, mistä tulee sitten seuraumuksia. Läheltä piti. Henkinen tila ei ole vahva.
EI kannata alkaa ahneeksi ja ottaa liikaa keikkoja. taikakuun ohjelmisto ei ole muuttunut vuosikausiin joten sama kohtalo edessä kuin finkuilla eli kuihtuu nopeasti pois eivät uudistu
Ei ole tarvinnut kyseisen bändin keikoilla käydä sen jälkeen kun Janne jäi pois .
Hyvin kuvattu tuo itsensä vieressä.
Loistava roolimalli lavoille tuleville nuorille. Tansseista lähtiessä saa mukavasti jännitystä elämään kun ajelee poliisia karkuun
Ottiko kohtalokkaana tansssi-iltana ennen lavalle nousua:
- lasin vettä
- rohkaisuryypyn kossupullosta
- marisätkän
- napin
- lapun
- viivan
- piikin
Lasin vettä.
Tapahtunut on mitä on.
Mielestäni jokaiselle meille pitää antaa yhden kerran anteeksi, joten jätän kommentoinnin tähän. Itsekin joskus töpännyt ja opittu on.
Mutta seuraava kerta kertoo meistä mitä me todellisuudessa olemme!
Linnakundit on nykyään muotia etkä sä ilman linnatuomiota edes saa kunnon duunii. Vai mitä?
Ootko sukannut tai seukkaatko parastakin aikaa muodikkaasti linnatatuoidun lusijaneidon kaa? Vai ootko vaan jesuiitta kenen tahansa sellaisen maalla, joka ei osaa varoa sun juttujas?
Linnakundien voittokulku jatkuu
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/53ef03b3-3848-4e30-8b86-3729cda8b746
Linnakundi saa kukkahattuhenkilöiltä oman televiisiosarjan, missä hän voi jakaa konnankoukkuja eli niksejä pelkällä naurulla selviämisistä.
Tainnut töpätä jo kaksi kertaa...
Nyt kaverin tavat tunnetaan.
Pysyn kaukana.
Tainnut töpätä jo kaksi kertaa...
Pysyn kaukana.
Jos töpännyt kaksi tai useamman kerran?
Totuus tulee ilmi.
Otsikko on kerrankin oikein
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/219528d5-e17c-4a7f-9a1b-5bbfa95bb25d
Mutta siitä huolimatta linnakundi kylpee klooriassa taas. Näin meitä jymäytetään. Mitä mahtavat uhrit kokea tuon nähdessään?
Hyvin sanottu
Hyvä että uskaltaa ajaa, sitä varten on pyörät,
600 kuutioisella 153 km/ t on varmaan viritelty?
Taas linnakundi matkalla mukaviin hommiin
Sheikki Laaksolta raju vuodatus poikansa puolesta – ”V***u tää on niin väärin” https://www.is.fi/politiikka/art-2000011129750.html
Lainsäätäjä suojelee. Kuka suojelee lakia?
Armoa lähipiirille.
Oikeutta lain ankarimman pykälän mukaan vihamiehille !
Jossulta parhaita hommia hakiessas kysäistään tai sulle vaan jotenkin tulee haastattelutilanteessa tunne, että "nytnehaluaa tietää, ootko saanut linnatuomion", etkä oos semmoista saanut, niin sä voit päästä jatkohaastatteluihin sanomalla niille, että sä oot ottanut linnatatuoinnit jo valmiiksi, että jos näis hommis sattuis joutumaan linnasn, niin sulla ois ne jo valmiina
Noehä noihi nopeuksii noustes tartte ko faijjan metabon ja tiettyy millimetrikokoo olevii poranterii mil sä tuikkaat esmes rieju älylootaa yhtee kohtaa läpireikän minkä jälkee sulle jää jo pelkis matkanopeuksis haisee valtaosa moottoripäriks ja henkilöautoiks rekisteröidyist vekottimist vaik sul ittelläs on vaan väärennetyt mopedi kilvet. Tietyst jotkui sähköpotkulaudat pystyy etenki suoril kepittää sut silloki.
Ei kai kun oli vaimon pyörä.
Onko huumebineksistä puheenollen
https://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/a/749c8fd6-1dd7-4835-9eaf-ff126b5cb6bd
kuultu ex-rikollisesta? Ainahan ne huumeet, mitkä meni huumeratsiasa, on ollut jonkun maksettava eikä pelkkä huumepääoma yleensä ole alkuunkaan riittänyt vaan siihen on pantu korot ja kaikki huumevelan perintäkustannukset päälle. Että kyllähän tommonen kunnon harleytaavitson vie satasella ainakin yhtä paljon öljyä kuin bensaa ja jos sun kannoillas on parikolme tommosta rumaa parrakasta harleytaavitsonäijjää niin johan ne syö ja juo iteki ainakin sadallatonnilla parhaita pihvejä ja viinejä vuodessa pär nenä eli perintäkuluja kyllä tulee aika rajusti.
Niin tai näin, mutta suomalaisilla televiisio- ja radioasemilla huumekauppiasta kohdellaan täysin päinvastoin kuin hänen uhrejaan.
Ymmärsivät laittaa lyömäsoittajan bändistä pois. Siitä pisteet.
Siis taikakuun rumpali sai potkut? Tästä ei ole ollut mitään facebookin tanssiporukassa mutta eipä se iso ihme ole kun siellä dominoi taikakuun fanit ja dissaavat kaikkea missä on jotain negatiivista mainintaa orkasta.
Kyse on edellisestä rumpalista. Oli se julkisuudessa, mutta rumpukapulat vaihtoon otsikolla.
Markkolan rumpali?
Kipinän rumpali.
Tomi kertoo Seiskan jutussa ettei tiennyt rumpalin väkivaltatuomioista. Toimihan sama tuomittu myös opettajana.
Miksi ihmeessä?
Niinpä. Jotain armoo jätkillekkin
Onko tästä mitään uutta tietoa ?
Miksi lähti karkuun? Poliisiautosta oli yritetty pysäyttää ääni- ja valomerkein joten varmasti rekkari oli poliisilla selvillä eli ei mitään mahiksia selvitä tilanteesta vaikka olisi karkuun päässytkin. Oliko kännissä vai oliko hallussa jotain sellaista mitä ei olisi saanut olla? 40 päivän ehdollinen tuomio on pelkkä vitsi tuollaisesta tempusta kun se ei ole oikeasti mikään tuomio.
Kun muistelemme oikeata tangojen kuningasta, niin hänhän sai jo kolmellakymmenellä eli kymmenen pienemmällä niin suuret sakot, että senhetkisillä iltasanomien painotalon koneilla ei pystynyt painamaan niin suurta numeroa, joten se etusivu painatettiin pravdan painokoneilla nailonsukkahousulaivalastillista vastaan, joka tietenkin oli venäläinen, koska venäläiset merimiehetkin ovat valmiita tekemään nailonsukkahousuparia vastaan mitä tahansa.
Ehti hankkiutua eroon jostakin mikä poliiseja olisi kiinostanut. Tehtiinköhän testejä vai veikö tieltä ajaminen, onnettomuus huomion sivuteille siitä mikä oli alkuperäisen pakenemisen syy?
En Juhan kohdalla usko tuohon. Testit on varmasti tehty automaattisesti.
Hyvin on bändi saanu pidettyä skandaalit piilossa. Onhan näitä viime vuosiin mahtunut. 80 päiväsakkoa saanut rumpali taitaa soittaa nykyään tangokuninkaan bändissä.
Ihan älytöntä kaksinaamaista toimintaa tanssikansalta. Naistenhakkaajaa suojellaan.
https://www.seiska.fi/kotimaa/iskelmamuusikolle-tuomiot-parisuhdevakivallasta-pahoinpiteli-tyttoystavaansa-ja-vaimoaan/963355
Missähän mahtaa mennä nykyään tämä Taikakuun entinen jäsen?
Tietäjät tietää. Mutta eivät muille hiisku.
Näistä pitäis puhua.
Kyllä ne soittajat nämä hippaheikit tietää.
Hyväksyykö orkesterit ja artistit alkoholin ja huumeiden käytön kun yksikään ei ole tällaista toimintaa tuominnut?
No ei kai nyt sentään!
No ei kai nyt sentään!
Vittu nehän juo ite alkoholia bäkkärillä(nimimerkillä bäkkärin ovi oli hetken auki kun joku astu sinne sisään. Siellä taikakuun jätkillä kesken tanssiillan karhut kädessä
Hyvin yleistä kait tuo on. Pitkät illat ja yöt. Loppuu into kesken ja nälkäinen yleisö odottaa.
Jollain pitää itsensä piristää kyllä sen huomaa
Kun monet orkesterit ovat tarkkoja imagostaan niin miksei saanut kenkää?
Pahoinpitelijä sai kenkää. Ei kai Juhaa ole muusta kuin liikenneonnettomuudesta tuomittu.
Ei ketään tuomita liikenneonnettomuudesta. Tyyppi ajoi poliisia karkuun törkeää ylinopeutta ja edelleen on vastaus saamatta siihen mikä sai ryhtymään tällaiseen tekoon. Oliko hallussa jotain mitä ei olisi saanut olla? Tosiaan 600 kuutioisella ei todellakaan pääse prätkäkyttiä karkuun ja kuitenkin poliisilla oli rekkari tiedossa joten ...
Jos hallussa oli jotain mitä ei olisi saanut olla eikö poliisi olisi sen löytänyt? Rattijuoppoudesta ei tuomiota tullut, joten alkoholillakaan ei onnettomuuteen ollut vaikutusta.
Taikakuun historiassa on muita isompia skandaaleja.
No, ehkä juuri sen vuoksi lähti karkuun ja pakomatkan aika hävitti ne mitä ei olisi saanut olla hallussa. Mikä muu voi selittää tuollaista toimintaa?
Tämä justiinsa. Ei terve ihminen lähe poliisia karkuun huvikseen. Jotain hävitettävää oli.
Säikähti ja teki tyhmän päätöksen ja lähti karkuun. Ei siinä sen kummempaa tarvi olla. Tyhmää ja vastuutonta.
Ammatikseen esiintyvä ihminen pelästyisi poliisiauton punavaloa niin pahasti että lähtisi ajamaan karkuun? No, ei todellakaan. Joku muu syy siihen oli ja kun ei tullut siitä tuomiota niin onnistui siinä mitä teki pakomatkan aikana. Lopputuloksena kyllä meinasi henki lähteä joten siinäpä oiva roolimalli omille nuorille faneilleen.
Koska tuli fudut?
2019. Pahoinpiteli vaimoa ja tyttöystävää. Tuomio tuli.
Oli kuulema vaimon pyörä.
Läheltä piti tällä kertaa. Ei ne ongelmat poistu, vaikka tällä kertaa kävi tuuri.
Mitä ongelmia mahtaa olla?
Eihän tämä ainut kiinni jäänyt ole. Siellä Viihdeohjelmien tuotantojen takahuoneissa pyörii myös pössyttelijä.
Vaikkakaan tää motoristi ei ole jäänyt kiinni muusta kuin ylinopeudesta. Että eipä syytellä suotta.
Juu ja varsinkin naiset näkyy tykkäävän ainakin tästä kaaharista.
Viihdeohjelmien tuotannossa? Takahuoneissa? Tarkoitatko tanssipaikkoja?
Sen kus pössyttelevät jos eivät muita vahingoita sillä toiminnallaan. Väkivalta ja naisten hakkaaminen on asia erikseen. Tämmöset pitäis saada kovimmille tuomioille.
Jaa että kuinka niin? Ihan en ole samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
Sinunko mielestä ne kaikki sitten onkin vain miehiä jotka kyseisen bändin perässä kiertää keikoilla ja kehuu niiiiin ihkuksi solistia.
Tarkoitti varmaan tätä tapausta , hänhän on teatteritouhussa mukana https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812849/jarno-kokko-karahti-huumeista
Musiikin takia ne kiertää keikoilla.
Aivan. Se oli tämä tapaus.
Kai siellä keikoilla käy sekä naisia ja miehiä. Toki ne tietyt samoilla keikoilla roikkuvat naiset tietää kaikki. Eiköhän se kerro enemmän heidän ajatusmaailmasta kuin bändin?
Syntymäpäivä Onnea
🍬
☕🍰
Taikakuun Juha 🍀lle
Mikä ihme noissa soittajissa vetoaa? Tuomiot ei haittaa, kaikki saa anteeksi. Naiset puolustaa naisten hakkaajaa. On se vaan tavan erikoinen faniporukka…. Ihmetyttää mistä Mouhijärveltä ne tulee ja missä säkissä ne kasvaa.
Samaa ihmetellyt, akat senkun kehuu vaan miten ihana on. Yksikin naisenhakkaja heti uuden löysi kainaloonsa ja peräti naimisiin asti kun entise4stä eroon pääsi.
Kumpi niistä? Molemmat löysi pian uudet ja heti naimisiin. Sama kuvio toistuu tietyntyyppisillä persoonilla.
No ei kyllä kaikkiin vetoa! Näkeehän sen puolella silmälläkin mikä on tietyillä soittajilla homman nimi. Maine on ja siitä puhutaan, mutta ei julkisesti.
Puolisot kotona ja touhu mitä on? Älkää yleistäkö naisia. Jotkut karaa huomion perässä, mutta enemmistö ei.
Ei vetoa ei, limaista on ja pelataan kaikkien kanssa.
Kevät etenee vinhaa vauhtia joten kohta on taas metsäperällä ajokelit. Ajellaanko tänä kesänä rajoitusten mukaan vai saadaanko 170 km/h rikottua?
Eiköhän Metsäperällä ole se ajokortti poliisin hyllyllä sen 8-12 kuukautta.
Tuskin on. Tarvii ajokorttia työnsä puolesta.
Luuletko että oikeuslaitos/poliisi antaa Metsäperälle alennusta koska trubaduurin täytyy reissata. Haista huilu.
Bändin muut pojat ajaa. Keikkabussilla pääsee.
Onko tietoa kauan kortti on hyllyllä?
Vaimon pyörällä ilmeisesti viime kesän onnettomuus. Ei varmaan ajele jos omaa ei ole.
Poliisin taulukossa jos vankeutta tuomittu törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ajokiellon pituus tuolloin 7 kk - 5 vuotta
Veikkaan että Metsäperän kortti on hyllyllä sen 8 kk - 1½ vuotta
Jos vanhoja kupruja taustalla rattijuopumuksia ym. sitten varmasti menee haarukkaa 1½ vuotta - 5 vuotta
Kun ei taida olla vanhoja tuomioita taustalla.
Täällä kun on jo muutenkin nuita kyttäjuttuja, niin sallinette, että tiedustelen mitä kohteliaimmin: mutta kuka huomaa parvekekyttääjän ensin? Ettei vaan olisi parvekekyttääjän kyttääjä? Ja kun sana leviää, niin eikö näitä parvekekyttääjän kyttääjiä tule kokoajan lisää?
Parvekekyttääjälivehän voisi olla ainakin kertaluokaa degadi suositumpi kuin norppalive ja sääksilive sekä betonilive yhteensä?
Ufojen määrä on tavallaan vähentynyt yksinkertaisesti siksi, että kaikki katsoo kourassaan olevaa kännykkää pihallakin eikä kukaan enää katso taivaalle, missä ufoja aivan varmasti on yhtä paljon kuin ennen kännykkä vallan kumoustakin. Mutta mitä pitäisi ajatella kohonneista parveke kyttääjä havainto luvuista? Oliko akku loppu? Entäs operaattorin vika? Preepaid ongelmia?
Lähin viiskee antenni on hyvin monessa stadissa ruuvvattu kerrostalon seinään ja kun viiskee alkaa tökkiim niin aika moni ryhtyy hakee aivan ekaks katseella lähintä viiskee antennii, jolloinka on erittäin todennäköistäm että huomio kiinnittyy parvekekyttääjään. 🤔
Vieläkö hän on vankilassa?
Eihän ehdollisesta vankilaan joudu
Alkaa olla jo prätkäkelit. Juha, mitkä ovat tämän kesän pohjat?
Eiköhän Juhan kortti ole vielä tämän prätkäkauden polliisisedän hyllyssä. Kun räntä sataa maahan Juha menee hattu kourassa juttelemaan laitokselle, josko ajokortin saisi takaisin takataskuun.
Taasko? Eikös hän vasta äsken ollut tuomittuna?
https://www.seiska.fi/kotimaa/iskelmamuusikolle-tuomiot-parisuhdevakivallasta-pahoinpiteli-tyttoystavaansa-ja-vaimoaan/963355
TaikaQ rumpali?
Mistä lähtien moisesta on vankeutta saanu vai enkö menny aiemmilla kerroilla perille lievemmällä rangaistuksells
No mitä väliiiiiiiiiiiii!
Ootko ite tehnyt virheitä koskaan?
Epäilen että vastaus on joo.
Ootko ikinä katunut virheitä?
Epäilen että vastaus on ei.
Juha nyt katuu tätä ja on varovaisempi
Älää olko niin lapsellisia että jatkaisitte
En tiiä mitä teitä hyödyttää keskustella ja dissata niitä.
Epäilen että niilläkin on tarpeeksi murheita elämässään ilman tätä netti jutskaa
Ja jos kiinnostaa nii paljon niin MENKÄÄ KYSYMÄÄN ITSE JUHALTA. SIELLÄ LAVALLA SE ON JA OOTTAA JUST SUO
Huomenna taikakuu on Mäntsälässä. taikakuun solisti voisi taas ajella prätkällä keikalle. Poliisin takaa-ajo pitää mielen virkeänä.
Menikö nelostiellä kaksi markkaa rikki?