Kirsi Lehtimäki erotettiin Tehyn Demariryhmästä

Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki erotettiin
hoitajien ammattiliitto Tehyn demareiden valtuustoryhmästä luottamuspulan vuoksi.
141033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Demarit ja luottamus... Mahdoton yhtälö

Äänestä

Vanha juttu, vuodelta 2022, mutta muistetaan varmasti äänestyskopissa 2025.

Äänestä

Lehtimäki uskalsi rohkeasti vastustaa liiton suunnitelmaa, jossa lakon aikana teho-osastoille ei olisi annettu suojelutyötä.
Tehopotilaita olisi jouduttu siirtämään toiseen sairaalaan. Turun Tays:sta esimerkiksi Helsinkiin.
Lehtimäki kokeneena sairaanhoitajana ei voinut hyväksyä suunnitelmaa, joka olisi vaarantanut potilaiden hengen. Rohkea teko.

Lehtimäki puolusti kansanedustaja Kim Bergiä (sd), joka on myös Tehyn valtuuston jäsen.
Molemmat ovat jatkaneet työtä Tehyn valtuustossa. Kim Berg on edelleen STTK:n hallituksen jäsen ja Lehtimäki on STTK:ssa Kim Bergin varajäsen.

Äänestä
  • Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen ja muun demariryhmän näkemys ei puolla lainkaan Lehtimäen näkemystä (kirjoitusta ).

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen ja muun demariryhmän näkemys ei puolla lainkaan Lehtimäen näkemystä (kirjoitusta ).

    Nykyisin monen puoltaa. Kyllä moni on nähnyt, missä asioissa Lehtimäki näki kauemmas.

    Äänestä

  • Vanha juttu

    Äänestä

Lehtimäki uskalsi rohkeasti vastustaa liiton suunnitelmaa, jossa lakon aikana teho-osastoille ei olisi annettu suojelutyötä.
Tehopotilaita olisi jouduttu siirtämään toiseen sairaalaan. Turun Tays:sta esimerkiksi Helsinkiin.
Lehtimäki kokeneena sairaanhoitajana ei voinut hyväksyä suunnitelmaa, joka olisi vaarantanut potilaiden hengen. Rohkea teko.!!!

Äänestä

Onks tämä Lehtimäki myös Vaasasta kotoisin, kuten Berg ? Vastarannan kiiskejä molemmat, minä ite .

Äänestä
  • Erittäin yhteistyökykyisinä tunnettuja vaikuttajia.

    Äänestä

.Rytkösen johtamalla YE-ryhmällä ei ole kytköstä puolueeseen. Ei varsinaisesti demariryhmä. Lehtimäen ja Bergin ryhmä on Tehy SD.
Rytkösen ryhmän rekrytointi-ilmoituksessa alleviivataan, ettei olla sitoutuneita puolueeseen. Esimerkiksi sanana sosialidemokratiaa ei mainita.

Äänestä
  • Vai ei demareita ole kuin kaksi Tehyn valtuustossa! Taitaa pj. RYTKÖNEN ja monet kymmenet
    oikeat tehy-demarit olla aivan toista mieltä kun erottivat Lehtimäen ja Bergin joukoistaan.

    Äänestä

Rytkösen demari porukka on keskittynyt ay—politiikkaan eli Tehyn jäsenten edunvalvontaan. Kahden henkilön TehySD puoluepolitiikkaan.

Äänestä

Ei mikään ihme.

Äänestä

Asiantunteva ja jämäkkä tyyppi tämä Rytkönen, ei viitsinyt kuunnella turhaa lässytystä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki erotettiin
hoitajien ammattiliitto Tehyn demareiden valtuustoryhmästä luottamuspulan vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu