Taivalkoski Kittilän tielle

Kuullostaa kepuleilla olevan kova hinku saada lappalainen ehdokas X Taivalkosken kunnanjohtajaksi. No kyllähän se puoluekirja vissiin sitä velvoittaa.

Ei vissiin tämmösetkään asiat mitään vaikuta:

Kansanedustaja puolusti rikoksista syytettyjä kuntapäättäjiä, sai Kittilältä 10 000 euroa yhdistykselleen - ”Ei yhteyttä”
Kunnanjohtaja esitti, että keskustan kansanedustajan X Metsälappalaispäiville ei myönnettäisi avustusta. Kunnanhallitus päätti antaa rahat.

Keskustan kansanedustajan X johtama yhdistys sai Kittilän kunnalta 10 000 euron suuruisen avustuksen kesällä 2018 Kittilässä järjestettävää Metsälappalaispäivät-tapahtumaa varten.
Kun hakemusta käsiteltiin Kittilän kunnanhallituksessa 28. marraskuuta 2017, vs. kunnanjohtaja Z esitti, että haettua avustusta ei myönnetä. Hän perusteli ehdotustaan sillä, että kunnan avustuskohteet ovat vakiintuneita ja avustuksia jaetaan paikallisille kulttuurijärjestöille, -tapahtumille ja yksityisille kulttuurin toimijoille.

”Vuotuiset määrärahat ovat pienet ja käyttötarkoitus tarkoin määritelty”, esityksessä lukee.
Kunnanhallituksen käsittelyssä ehdotus kumottiin sen jälkeen, kun kunnanhallituksen jäsen Y (vas) esitti, että avustus myönnetään. Hän sai tuekseen viisi muuta hallituksen jäsentä. Kaksi äänesti esitystä vastaan.
Avustuksesta päättämässä oli Y:n lisäksikolme henkilöä, jotka olivat lokakuussa 2017 saaneet syytteet virka-aseman väärinkäyttämisestä. Ne liittyvät Kittilässä vuosikausia velloneeseen sotkuun, joka sai alkunsa kunnanjohtajan erottamisesta ja epäselvistä hissikaupoista.

Kansanedustaja X on puolustanut Kittilän kuntapoliitikkoja julkisuudessa.
161049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kittilän kuntapäättäjät ovat kaikki rikollisia.

Äänestä

Jaksat näin kovasti nähdä vaivaa että teit uuden aloituksen, tällä kertaa ilman nimiä ja ulkonäön haukkumista. Eiköhän molemmissa ole vikansa mutta pienempi paha pitää aina valita, asiassa kuin asiassa. Kokemuksen ja soveltuvuuden pitää olla se joka asian ratkaisee ja siitä ei ole kahta puhetta kumpi heistä omaa enemmän kokemusta ja soveltuvuutta, uutta verta kehiin!

Äänestä
  • Toista kandidaattia täällä on kyllä saanut arvostella, myös ulkonäköä, sinun puuttumatta asiaan. Itse en ainakaan sitä alkuperäisen aloituksen ilmausta välttämättä edes liittänyt ulkonäköön vaan paremminkin luonteeseen tai toimintatapaan tai mitä sanaa sitten käyttäisikään. Mutta tuohon esimerkkiin kuitenkin mitä tuossa avauksessa on kuvattu.

    Se nyt olisi vihoviimeinen virhe, että valitaan kunnanjohtajaksi keskustapuolueen maskotti, jota voi sitten ohjailla mielin määrin. Varsinkin jos kävisi niin, että tulevaan valtuustoon keskusta vielä saisi enemmistön. Ja jos nämä muutamat henkilöt, joilla on syystä tai toisesta henkilökohtaisia kaunoja ja/tai ajavat vain oman etu/lähipiirinsä hyvää eivätkä ajattele kunnan parasta, vielä pääsevät jatkoon myös tulevissa vaaleissa. Sitten olisi viimeistään piru merrassa tässä kunnassa. Tämä Ihmeellinen porukka kai se on tämän meneillään olevan, monella tavalla ilmenevän, va. kunnanjohtajan ajojahdin takana ja hommanneet tuon oman ehdokkaansa, jonka pyrkivät valitsemaan nukkehallitsijakseen niin pääsevät taas pyörittämään kuntaa omaksi parhaakseen.

    Pienempi paha todellakin istuu siellä kunnanjohtajan pallilla tällä hetkellä. Ja jos yhtään järkeä valtuustosta löytyy, myös pysyy siellä!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Toista kandidaattia täällä on kyllä saanut arvostella, myös ulkonäköä, sinun puuttumatta asiaan. Itse en ainakaan sitä alkuperäisen aloituksen ilmausta välttämättä edes liittänyt ulkonäköön vaan paremminkin luonteeseen tai toimintatapaan tai mitä sanaa sitten käyttäisikään. Mutta tuohon esimerkkiin kuitenkin mitä tuossa avauksessa on kuvattu.

    Mitä tuohon Kittilän viittaukseen tulee niin eiköhän meillä täällä ole ihan omat Kittilään verrattavissa olevat sotkutkin jo ennestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Toista kandidaattia täällä on kyllä saanut arvostella, myös ulkonäköä, sinun puuttumatta asiaan. Itse en ainakaan sitä alkuperäisen aloituksen ilmausta välttämättä edes liittänyt ulkonäköön vaan paremminkin luonteeseen tai toimintatapaan tai mitä sanaa sitten käyttäisikään. Mutta tuohon esimerkkiin kuitenkin mitä tuossa avauksessa on kuvattu.

    Se nyt olisi vihoviimeinen virhe, että valitaan kunnanjohtajaksi keskustapuolueen maskotti, jota voi sitten ohjailla mielin määrin. Varsinkin jos kävisi niin, että tulevaan valtuustoon keskusta vielä saisi enemmistön. Ja jos nämä muutamat henkilöt, joilla on syystä tai toisesta henkilökohtaisia kaunoja ja/tai ajavat vain oman etu/lähipiirinsä hyvää eivätkä ajattele kunnan parasta, vielä pääsevät jatkoon myös tulevissa vaaleissa. Sitten olisi viimeistään piru merrassa tässä kunnassa. Tämä Ihmeellinen porukka kai se on tämän meneillään olevan, monella tavalla ilmenevän, va. kunnanjohtajan ajojahdin takana ja hommanneet tuon oman ehdokkaansa, jonka pyrkivät valitsemaan nukkehallitsijakseen niin pääsevät taas pyörittämään kuntaa omaksi parhaakseen.

    Pienempi paha todellakin istuu siellä kunnanjohtajan pallilla tällä hetkellä. Ja jos yhtään järkeä valtuustosta löytyy, myös pysyy siellä!

    Nukkejohtaja, sinähän sen sanoit. Nykyinen näyttäisi päätösten perusteella olevan täysin persujen ja demarin naruissa että ainahan nuo ne valtasuhteet johonki kääntyy.

    Kunnanjohtaja on edelleen näkyvä edustaja kunnalle. Ja sellainen tarvitaan. Ja syytä lienee pohtia ylipäätään johtajan merkitystä työyhteisölle ja koko kunnalle.

    Äänestä

  • Niin mistähän sitä kokemusta tällä on? Poronhoidosta ja kepulaisuudesta 🤣 Nuilla meriiteillä ei kyllä kannattas palkata edes siivoojaksi kuntaan. Eihän omatkaan sitä kelpuuta lapissa edes haastatteluun, niin kertoo henkilöstä jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Niin mistähän sitä kokemusta tällä on? Poronhoidosta ja kepulaisuudesta 🤣 Nuilla meriiteillä ei kyllä kannattas palkata edes siivoojaksi kuntaan. Eihän omatkaan sitä kelpuuta lapissa edes haastatteluun, niin kertoo henkilöstä jotain.

    Jaa ne poroja nykyään hoitaa eduskunnassa. Mikäpä se siinä 🤣

    Kerro toki nykyisen meriitit?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kerro toki nykyisen meriitit?

    No eiköhän tuo oo kuitenki ollu meijän kunnanjohtajana pari vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jaa ne poroja nykyään hoitaa eduskunnassa. Mikäpä se siinä 🤣

    Siinä kans tapaus joka ei saanut aivan mitään aikaan eduskunnassa. Vähä niinku nämä meidän koillismaan kepun kansanedustajat. Se että on päässyt eduskuntaan ei ole mikään pädevyyden tae.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No eiköhän tuo oo kuitenki ollu meijän kunnanjohtajana pari vuotta.

    Ja sitä ennen hallintojohtajana kolme vuotta niin alkaa olla kunnan toimintaympäristö ja ihmiset tuttuja. Ja siitä huolimatta haluaa kunnassa jatkaa :) Ei sitä kokemusta kyllä kannata heittää menemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä ei ole tämä nykyinen Taivalkosken va kj mitään mainittavaa positiivista saanut aikaan kunnan imagon, tulevaisuuden näkymien, kunnan työilmapiirin jne suhteen. Päinvastoin.
    Kuulostaa, että monikaan kuntalaisista ei edes tunne jos vastaan kävelee.
    Monta vuotta nauttinut kunnasta kohtuu hyvää palkkaa, mutta asuuko edes Taivalkoskella?
    Jos ei, niin onko oikeasti kanttia kehua ja mainostaa Taivalkoskea mahdollisille sinne muuttajille? Kyllä laittaisin vaihtoon, jos olisin taivalkoskelainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ja sitä ennen hallintojohtajana kolme vuotta niin alkaa olla kunnan toimintaympäristö ja ihmiset tuttuja. Ja siitä huolimatta haluaa kunnassa jatkaa :) Ei sitä kokemusta kyllä kannata heittää menemään.

    Viisi vuottako on sitten aivan mahoton työkokemus, kahesta eri pestistä? Ehkä jonkun mielestä...

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Viisi vuottako on sitten aivan mahoton työkokemus, kahesta eri pestistä? Ehkä jonkun mielestä...

    Niin, no ehkä Taivalkoskella nykyisellä työntekijöiden vaihtuvuudella.

    Äänestä

Kannattaa vähä kysellä Savukoskelta mielipiteitä tästä leidistä, voi ääni kellossa vähä muuttua. Tai ehkä liikaa ootettu, kun kepulaisethan on omien edessä sokeita ja kuuroja.

Äänestä

Tuleepa mieleen USA:n viimeisimmät presidentivaalit, kaksi kehnoa ehdokasta joista pitäisi sitten valikoida se vähemmän kehno.
Kuinka mahdottoman huonojahan ne muut hakijat olivatkaan??
Erona on kuitenkin, että nämä ehdokkaat eivät ole vielä seniilejä,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuullostaa kepuleilla olevan kova hinku saada lappalainen ehdokas X Taivalkosken kunnanjohtajaksi. No kyllähän se puoluekirja vissiin sitä velvoittaa.

Ei vissiin tämmösetkään asiat mitään vaikuta:

Kansanedustaja puolusti rikoksista syytettyjä kuntapäättäjiä, sai Kittilältä 10 000 euroa yhdistykselleen - ”Ei yhteyttä”
Kunnanjohtaja esitti, että keskustan kansanedustajan X Metsälappalaispäiville ei myönnettäisi avustusta. Kunnanhallitus päätti antaa rahat.

Keskustan kansanedustajan X johtama yhdistys sai Kittilän kunnalta 10 000 euron suuruisen avustuksen kesällä 2018 Kittilässä järjestettävää Metsälappalaispäivät-tapahtumaa varten.
Kun hakemusta käsiteltiin Kittilän kunnanhallituksessa 28. marraskuuta 2017, vs. kunnanjohtaja Z esitti, että haettua avustusta ei myönnetä. Hän perusteli ehdotustaan sillä, että kunnan avustuskohteet ovat vakiintuneita ja avustuksia jaetaan paikallisille kulttuurijärjestöille, -tapahtumille ja yksityisille kulttuurin toimijoille.

”Vuotuiset määrärahat ovat pienet ja käyttötarkoitus tarkoin määritelty”, esityksessä lukee.
Kunnanhallituksen käsittelyssä ehdotus kumottiin sen jälkeen, kun kunnanhallituksen jäsen Y (vas) esitti, että avustus myönnetään. Hän sai tuekseen viisi muuta hallituksen jäsentä. Kaksi äänesti esitystä vastaan.
Avustuksesta päättämässä oli Y:n lisäksikolme henkilöä, jotka olivat lokakuussa 2017 saaneet syytteet virka-aseman väärinkäyttämisestä. Ne liittyvät Kittilässä vuosikausia velloneeseen sotkuun, joka sai alkunsa kunnanjohtajan erottamisesta ja epäselvistä hissikaupoista.

Kansanedustaja X on puolustanut Kittilän kuntapoliitikkoja julkisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu