Trump sekaisin kuin seinäkello - Putin myhäilee

Miksi noin isossa maassa kuin Yhdysvallat, valitaan presidentiksi tollo, jonka paikka olisi hoivakodissa?
8457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Miten oikeassa Putous olikaan, pelottavaa kun trump on putinin sylirakki.

    Äänestä

  • Putous 2017 tiesi maailman menoa jo silloin melkoisen loistava käsikirjoittaja team.

    Äänestä

Äläpä.
Kuinka noin sairas ihminen voi olla presidentti.
Niin narsistinen pois pilattu kitisevä kakara.

Äänestä

Trump on nyt toisella kaudellaan entistäkin sekopäisempi ja vaarallisempi, eihän tuota hulluutta voi mitenkään ymmärtää. Kiitos teille punaniska- juntti jenkit kun äänestitte tuo mielipuolen maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan. Ydintuhoa odotellessa…..

Äänestä
  • Jenkit on harvinaisen typerää porukkaa. Heidän ÄO - ei voi olla keskimäärin kovin korkea..
    Miksi tuo hoivakotiin kuuluva seniili ukkeli on nykyisessä hommassaan. Saa hävetä silmät päästään!

    Äänestä

Putte, Metukka ja Lietov ovat olleet harvinaisen hiljaa.

"Älä koskaan häiritse vihollistasi, kun hän on tekemässä virheen.” on ilmeisestikin heillekin tuttu lause?

Äänestä

KOKO MAAILMAA LIIKUTELLAAN KUNNON ISKUUN VENÄJÄLLE

TÄMÄ EI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ MITÄÄN ASELLISTA VAAN KOKO VENÄJÄ NOSTETAAN SEINÄLLE ELÄN KUOLEN TYYLEIN

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi noin isossa maassa kuin Yhdysvallat, valitaan presidentiksi tollo, jonka paikka olisi hoivakodissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu