Uusi terveykeskus

Saimme uuden hienon terveyskeskuksen vai saimmeko sittenkään? Missään ei ole enää neuvontakoppia, eikä kunnon opasteita. Henkilökunta on töykeätä, asiakasta ei kohdella ystäävällisesti. Joo, onhan se kai nuoremmille ok, että aika pitääkin varata etukäteen, mutta on unohdettu vanhukset, jotka eivåt edes internettiä käytä. Kovissa kivuissa ei juohdu mieleenkään, että varaanpa ajan, vaan silloin haluaa vain suoraan infoon ja kertomaan vaivansa ihan niinkuin ennen. Neuvonnassa oli aina ystävällinen asiakaspalvelija, joka ohjasi asiakkaat oikeisiin kohteisiin. Onpa jollekin vanhukselle tökerösti sanottu, että ei saa tulla, jos ei ole aikaa varattu. Tahdomme vanhan terveyskeskuksen takaisin.
8729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uudet seinät eivät riitä jos sisällä on kylmä ja kova henkilökunta.. Infoa eivät sitten tehneet eikä opasteisiin varaa.. säästöjä haetaan vääristä paikoista..

Entisenä okulaisena muistan kun TK toimi ja palvelu pelasi, infosta sai ohjeet ja päivystykseen pääsi ilman ajanvarausta..
Nykyaika säästöineen ja hallituksen leikkaukset iskivät kaikkiin sote yksiköihin tavalla tai toisella.. Aika mennyt ei enää palaa, ennen yksi Virtanen hoiti koko kunnan ihmiset nyt tarvitaan liuta lääkäreitä vaikka hoidettavia on vaan puolet..

Muuttakaa Joensuuhun, täällä palvelu pelaa, soten suurkuluttajana voin näin sanoa..

Äänestä

Stepanovin ansioita uus terkkari ja kaupungintalon remppa. Kova suorittaja tää Mika PERSU

Äänestä
  • Rahaa oli ja sitä laitettiin haisemaan kunnolla...
    Saattaa Orpolandiassa mennä terkkari kiinni muutaman vuoden sisällä, vähenevät potilaat kuskataan Joensuuhun....

    Kas leikkaukset ovat muotia eikä niitä tehdä pikkukuntien asemilla, silloin joutaa asemakin pönkä päälle..

    Äänestä

  • Stahvanovits eli pilottitakki persu. Häpeä verot maksamatta

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Stahvanovits eli pilottitakki persu. Häpeä verot maksamatta

    Ei jatkoon Stahvanovits persut

    Äänestä

  • Auttoiko piensijoittaja asiassa? Vai istuiko avomersun kyydissä hiljaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Auttoiko piensijoittaja asiassa? Vai istuiko avomersun kyydissä hiljaa?

    Huuhaa ukot. Sijoittajapieni ja tstuhvanoffi

    Äänestä

Henkilökunta opasti ainakin minua käydessäni. Sisääntulo aulassa on tarkoitus odottaa lääkärille ja hoitajille pääsyä mitkä ovat heti ekassa käytävässä oikealla puolella. Huutelevat kuulemma siitä sitten perille huoneisiin. Labran edessä oleva odotustila on tarkoitettu sitten labrassa asioiville. Hammaslääkärin ja neuvolan puolella on sitten omat penkin odotukselle siellä taaemmalla käytävällä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saimme uuden hienon terveyskeskuksen vai saimmeko sittenkään? Missään ei ole enää neuvontakoppia, eikä kunnon opasteita. Henkilökunta on töykeätä, asiakasta ei kohdella ystäävällisesti. Joo, onhan se kai nuoremmille ok, että aika pitääkin varata etukäteen, mutta on unohdettu vanhukset, jotka eivåt edes internettiä käytä. Kovissa kivuissa ei juohdu mieleenkään, että varaanpa ajan, vaan silloin haluaa vain suoraan infoon ja kertomaan vaivansa ihan niinkuin ennen. Neuvonnassa oli aina ystävällinen asiakaspalvelija, joka ohjasi asiakkaat oikeisiin kohteisiin. Onpa jollekin vanhukselle tökerösti sanottu, että ei saa tulla, jos ei ole aikaa varattu. Tahdomme vanhan terveyskeskuksen takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu