Robert Heleniuksen valmentajaisä Karl on saanut liiton toiminnasta tarpeekseen. Hänen mukaansa Ervin Kade halutaan takaisin huippunyrkkeilyyn ja entistä vahvempaan rooliin.
- Minun mielestäni hän voisi olla sekä päävalmentajana ja toiminnanjohtajana, koska hän veti käytännössä molemmat hommat kahden vuoden ajan, Karl Helenius sanoi.
Isä-Heleniuksen mielestä nyrkkeilyn tila on hälyyttävä. Valmentajien syyttävä sormi on kohdistettu liiton suuntaan.
- Nyrkkeily liukuu pikkuhiljaa alamäkeen. Meitä on aika monta valmentajaa, jotka ovat jo nyt aikeissa lopettaa valmentamisen, koska näiden lohikäärmeiden kanssa ei viitsi enää taistella. Tällä tarkoitan liiton toiminnanjohtajaa Matti Hietasta, ja näitä hänen jälkeensä johtoon päässeitä elostelijoita, Helenius tiivisti.
- Liitto oli mukana operaatiossa, jossa sen nykyinen apulaissihteeri, joka tunnettiin ääriliikkeen vetäjänä 90-luvulla, ajoi panssarivaunulla Sotshiin Venäläisten linjojen taakse pommittamaan olympiapuiston suorituspaikkoja. Aivan järjetöntä. Tankkeihin ja ohjuksiin on rahaa, mutta nuorilta on kustu mahdollisuudet menestyä. Olemme paskoneet omaan pesään, päättää Helenius.
- Minun mielestäni hän voisi olla sekä päävalmentajana ja toiminnanjohtajana, koska hän veti käytännössä molemmat hommat kahden vuoden ajan, Karl Helenius sanoi.
Isä-Heleniuksen mielestä nyrkkeilyn tila on hälyyttävä. Valmentajien syyttävä sormi on kohdistettu liiton suuntaan.
- Nyrkkeily liukuu pikkuhiljaa alamäkeen. Meitä on aika monta valmentajaa, jotka ovat jo nyt aikeissa lopettaa valmentamisen, koska näiden lohikäärmeiden kanssa ei viitsi enää taistella. Tällä tarkoitan liiton toiminnanjohtajaa Matti Hietasta, ja näitä hänen jälkeensä johtoon päässeitä elostelijoita, Helenius tiivisti.
- Liitto oli mukana operaatiossa, jossa sen nykyinen apulaissihteeri, joka tunnettiin ääriliikkeen vetäjänä 90-luvulla, ajoi panssarivaunulla Sotshiin Venäläisten linjojen taakse pommittamaan olympiapuiston suorituspaikkoja. Aivan järjetöntä. Tankkeihin ja ohjuksiin on rahaa, mutta nuorilta on kustu mahdollisuudet menestyä. Olemme paskoneet omaan pesään, päättää Helenius.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Porvooseen ammuttu tänään Pohjois-Korealta ostettu Taepodong-ohjus Kallen puheiden takia.
Kalle aiheuttaa vielä sodan Suomen ja Pohjois -Korean kanssa
Paljonko Trumpin tullit on porvoolaiselle paskapuheelle
Liitto on määrännyt 50% lisätullit porvoolaisten tuotteiden tuomiselle muualle Suomeen. Koskee myös Brunbergin tehdasta.
"Kohta on koko Porvoo täynnä työttömiä suklaanpakkaajia, saa nähdä mitä Kalle sanoo siihen!" Vanne hekotteli toimittajille.
"Yhtä ainutta porvoolaista g-miestä ei oteta turvapaikanhakijaksi BBU-alueelle!" Baltic Uncle Augustin linjasi etäyhteydellä.
Kallea tuskin kiinnostaa muu kuin Kosovolaiset kebab-yrittäjät ja poikansa mahdollinen paluu Tallinnan kehiin.
Tullit ovat laskeneet Caramelito Promotionsin ja Steen Ringin osakkeiden arvoa jo siinä määrin että suomalaisten eläkeyhtiöiden tilanne on vakava.... mistä nyt eläkkeet maksetaan?
- Eläkkeillä loisimisen sijaan seniorit voisivat harkita leipänsä tienaamista esim. nyrkkeilyllä. Latvialaisia kumoon vaan!, kommentoi Jari Vanne.
Trump aikoo määrätä 200 kilon tullit niille eläkeläisille jotka eivät nyrkkeile elääkseen
Karl Helenius jatkaa:
- Ervinin aikaan lyötiin vastustajaa vaikka paikaltaan, mutta nykyään vaan tanssitaan sinne tänne! Nykyinen nyrkkeilyliitto on läpimätä! Nystedtkin vaihtoi jo alaa, ja seuraavana on vuorossa Kärkkäinen! Jumala kiitos menneestä viikosta ja siunaa tuleva! Ei tässä muuta voi enää sanoa. Robert on maailmanmestari 50. ottelussaan vuonna 2032! WBC veteran world title!
Immuhan on uranuurtaja tässä geriatria-nyrkkeilyssä. GILF on saanut uuden vastineen. GDILB.
Grandads I´d like to Beat the Shit out
Jo kolmas kerta tänään kun Kallen ovikello soi ja aina sama juttu: Brunbergin suklaatehtaalta työttömäksi jäänyt joutomies kysymässä kolikkoa hattuunsa.
"Tämä ei voi jatkua näin!" Kalle parahtaa. "Fyy faan, joko nämä työttömät pitää lähettää Steel Ringille tai sitten minä haastan Vanteen kaksintaisteluun!"
Kun Vanne on SAN:n shaahi ja kuningas, niin hän kieltää Kärkkäisen tämäniltaisen vastustajan kaltaiset ottelijat.
Joni Karvinen ammattilaiseksi!
Onko SaiPan Roni Karvinen Joni Karvisen poika, jonka teki 12 vuotiaana lavanostimen innostamana
Onko Jarkko Pitkäsen kommentointi asmr -tuutuhymniä vai yritetäänkö siinä selostaa nyrkkeilyottelua
Hajji Muhis ottelee Saudeissa
Pekka Mäen valmentamat Sveedenissä
Miten käy?
Kaikki ottaa pataansa ja siirtyy sipsitehtaalle töihin
Sveedenissä lauantaina kolme suomalaista. Monelta matsit on? Tietääkö kukaan?
Näkee ammattinyrkkeilyliiton sivuston kautta.
Onnea vieraskehään
Kaikille tappiot tuliaisina
Voitin padel -turnauksessa tänään 20 euroa, jäinkö varjoihin sveedenin kävijöiden palkkioihin nähden
Hadji Muhis otti hienon voiton Saudeissa
Rami El Jahiri menee Turkkiin ottelemaan 10 kg suurempaa saksalaista (10-0) vastaan.
Yllätys olisi jos voittaisi
Sama kai se on, miten Turkkilaisten keskenäisissä kebabkioski-tappeluissa käy
El Jahiri lyötiin ulos
Ei saanut aloitettua tilanteita. Oli askeleen perässä saksalaista ja voimatasokin oli saksalaiselle
Lyönteihin tulee saada voimaa jota vastustaja varoo. Nyt pääsee kävelemään sisään ja yli
Kehässä nyrkit puhuu ja millään kansallisuudella ole mitään väliä
Nyrkkeilyn hengessä eteenpäin
Justiinsa näin
Entä jos setelit heiluu enemmän kuin nyrkit?
Tai jos nyrkit heiluu eikä tule seteleitä?
Karl on puhunut viimeisen kerran soopaa, nyt riitti. Kannisen veljekset ja Petro ovat matkalla Porvooseen ja vetävät Kaarloa turpaan!
Petro on teholla. Sai koiranpuremia kriittisiin paikkoihin. Kanniset ajoi pakoon.
Ja taas on käräjät ja kaikki muut syyllisiä
Kanninen sai rikostuomion.
Lauvantaina jiähallisa jokamiesluokan turpaanvetotalkoot.
Immu piäksee kuspäistä poikee. Kamalahti hakkoo potaria turpiin. Ja mitä muuta.
Liput myytynä loppuu jo ajat sitte. Pitteekö näitä sou juttuja ottaa nyrkkeilyiltoihin että maksavat asiakkaat löytävät tillaisuuksiin
Jos immun iskut olisi osuneet, niin olisi tullut pahaa jälkeä. Poika olisi kerännyt näkkileivänmuruja kanveesista.
VHB
Julkkis nyrkkeilijöistä tunnetuin, eli Jake Paul, ottelee Julio Cesar Chavez Jr vastaan seuraavaksi. Täysiverinen ammattilaisnyrkkeilijä tästä ammattiärsyttäjästä on tullut.
Näinköhän Stagala yms someärsyttäjät kehässä olisi tie suurempiin yleisömääriin ammattinyrkkeilyssä myös Suomessa
Chavez Jr on kohta 40 ja way past his prime
Paul cherry picks his opponents
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on tämä matsi. Tyrmääkö Paul legendan pojan?
Jake Paulille luvattu listaus liittojen osalta jos voittaa Chavezin
https://www.youtube.com/watch?v=ZvgqmmXyzuU
Selvä pistevoitto Paulille.
O tempore o mores, oi aikoja oi tapoja.
Siivoojista eniten rahaa tekee joku tyttö joka siivoaa Youtubessa. Siinä ei muuta tehdä kuin siivotaan. Kuinka mielenkiintoista tai hienoa se on ? Monen mielestä on.
Roni Bäck horisee jotain tuubiin ja Pottukoira juo viinaa. Kummallakaan ei paljoa noissa hommissa älykkyydellä ole tekoa.
Umpi-idiootti patologinen valehtelija tampio valitaan toista kertaa USA:n presidentiksi. Mitä järkeä siinä on. Tai missään nykymeiningissä?
Niin minä mieleni pahoitin. Ennen tervattiin veneet ja miehet oli miehiä, eikä mitään naisia haukkuvia tiarapäitä.
Pitää hyväksyä katsojamarkkinoiden muutos ja go with the flow.
Somejulkkikset ja esport on nykypäivää.
Seuraavan ammattinyrkkeily-illan toisessa pääottelussa Antti Tuisku vs Pottukoira. Ja pääottelussa VHB ottaa PS4 -matsin Lefaa vastaan Fight Night 3,:ssa
Ja alkuun munille potkimisen SM-kisat ja kuka syö ensin kilon paskaa-kisat
Kenelläkään ei ole boxrec merkintöjä ottelusta Suomessa.
Nyt joku soittaa Eikalle ja Järvenpään torille ammattinyrkkeilyilta kesälle.
Jaana Tulla haastaa VHB: n juomakisaan.
Tulla on ennakkosuosikki
Aku Kanninen lähtee ryöstöreisulle Kööpenhaminaan. Melkoinen haaste
Vastustaja on kaksimetrinen. Nyt tulee pää kipeäksi
Kannisella ei toivoa voitosta
Hyvä jos selviää ilman pysyviä vammoja
Kanninen on väärässä sarjassa
Huhujen mukaan eestiläinen sekatyömies Nilli Kuljakas on aikeissa perustaa uuden ammattinyrkkeilytallin
Hänhän on tunnettu sokkelin kivittäjä
PerttI Keita kiinnitetty uuteen High Life Muhis Arnold-ammattinyrkkeilytalliin!
Steel Ring vahvistaa joukkoaan. Niin vain Caramelitot ja P3 Poksingit hävisivät mutta Pirisen talli sen kun porskuttaa
Steel Ring tarvitsee lisää debytantteja. Ja heidän alushousujaan
Onni Ajomaa oli lähdössä perustamaan uutta ammattinyrkkeilytallia Pieliselle kun ajoi Vanteen kopteria päin. Nyt ei ole enää muita talleja kun Steel Ring ja jotain näitä kummallisia Kirkkonummen kerhoja.
Alla kadonneet tallit ja syy tuhoon
Peksi: Lihavuus ja huonot sijoitukset. Sijoitti valtavan määrän rahaa omaan makkaramerkkiin joka ei myynyt.
Caramelito: Ei osanneet oikein mitään. Jussila karkasi Australiaan, Katajisto oli liian lihava ja Petroa kiinnosti enemmän kehätytöt ja Korkeajännitys kun nyrkkeily.
Kings: Sjöberg ei voinut vastustaa kiusausta vaan huijasi kaikki rahat. Viimeinen ilta oli pohjanoteeraus, lipunmyynnissä oli velanperijä eikä lipputulot kattaneet edes 50% KYSEISTÄ ILTAA VARTEN OTETUISTA VELOISTA, joten Järvisen piti valita maksaako 4500€ siitä että kohtaa Nikitinin vai jättääkö ottelematta.
Ask: Kuoli.
Boxing Finlandia: Jare lähti ajamaan taksia.
Wahlström & Räsänen: Eivät ymmärtäneet että ketään ei kiinnosta, eka ilta teki tappiota jonka kuittaamiseen olisi pitänyt tehdä neljä iltaa lisää ilmaiseksi.
Stars-talli: Kärkkäisen Simppa kopioi Sjöban tyyliä, päätyi huijaamaan omat rahansa ja totesi että ei kannata.
Tuli nälkä Peksin makkaraa miettiessä.
Tyrmäykset ja hyökkäävä tyyli, siinä speksit menestykseen. TNT Nystedt.
Päivi Räsänen päätti kieltää nyrkkeilyn. Se aiheuttaa homoseksualismia ja kasvissyöntiä
Pohjaaalaaaaset ei naisia kuuntele. Niistä mihinkää ole. Vemppaus voittaa vaginan.
Lammin uusin, muttei viimeisin, talli Poksing Teem Iskijät vie depytantit desantiksi Saksaan .
Aarne Seppä takoo ensimmäisen ammattilaismatsin 29.6.
Ottelun teemana on Itä-Saksa uber alles
Iltaa ei ole merkittynä boxreciin, eli on varmaankin jonkin uuden liiton tekele.
Promoottorina Faisal Ähkym ja lippuun sisältää kebab-puffa ja silkkisen pikkarit
Nyt joukot kokoon Venäjältä ja Vanteen johdolla ryntäys Weisbadeniin ryyppäämään ja panemaan. Vanne ei pane, se on naimisissa.
Se on WIESBADEN!!!!!
Olavi Perkiönmäki ilmoittautuu vapaaehtoiseksi valitsemaan kehätyttöjä
Kenelle Ervin on kadeellinen?
Missä on Pekan mäki?
Miksi Markku pirisee?
Onko Markuksen alla oleva lammi-kko pissaa?
Matias Petä-iskää ihmettelee tätä ketjua
Claudio Squeo tippui Australiassa, Räsänen oli lähellä tiputtaa sen viime vuonna myöskin.
Joskus nämä on aika pienestä kiinni.
Joo, eihän toi sen tyrmännyt Opetaia olekaan kuin sarjan kärkinimi ja noin 52 kertaa Räsästä parempi nyrkkeilijä. Pienestä on tosiaan kiinni.
Vain 49 kertaa parempi, eipäs liioitella
Ihme dissausta, Räsänen oli vain 47 kertaa huonompi.