Esim. Tampereen linja-autoaseman odotushallissa lukee "Lipunmyynti" mutta lipputoimisto on typötyhjä, vain myyntitiski seisoo jäljellä. Rahtiterminaali niin ikään on autio - ei mitään toimintaa siellä! Kun kävin Tampereen l-asemalla, en muuta voinut kuin kauhistella Matkahuollon alennustilaa siellä.
Mistä Matkahuollon alennustila johtuu?
Anonyymi-ap
15378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Valkeakosken Liikenteen kuljettaja kertoi Hämeenlinnassa että l-asema oli aiemmin oikea rahtisauna. Vaan nyt on ovi kiinni ja terminaali tyhjä ja pimeä. Yhdessä kauhistelimme Matkahuollon alennustilaa Hämeenlinnassakin.
Onkohan Matkahuolto häädetty Kampistakin pois?
Uskallanko edes mennä Kampin l-asemalle? Millaisenhan Matkahuollon alennustilan siellä joutuisin kohtaamaan?
Joko nyt saisivat Pekka ja Lauri mainostaa Onnibussia vapaasti Kampin terminaalissa ilman että MH:n pukumiehet saapuisivat paikalle uhittelemaan?
Tämähän on hyvä uutinen. Tarkoittaa sitä, että VL ei saa edes rahtituloja mitättömien matkustajatulojen lisäksi. Tappiot kasvavat ja ahdinko syvenee.
Liekö niin, ettei kukaan mitään pilettejä osta enää mistään kioskista. Ne tilataan netistä niin saa samalla viiden sentin alennuksen.
Ei varmaan ostakaan. Mutta miksei lipunmyyntitoimistoon olisi voinut tuoda jotain muuta toimintaa?
Älä muuta virka. Siihen olisi voinut perustaa vaikkapa jäätelökioskin.
Leikki sikseen. Henkilöliikenteen myynti on ollut yhtiölle tappiollista jo 1990-luvulta alkaen, mutta ilmeisesti omistajayhtiöt katsoivat saavansa siitä hyötyjä enemman kuin tappiot olivat, niin sitä ylläpidettiin asemilla, ja tappiot katettiin rahtituotoilla.
Vastaus otsikon kysymykseen: sukuoikeuksien menetyksestä.
Ja Tamponipoikien tavoite oli siis matkustajien palvelujen huonontaminen, matkustusmukavuuden huonontaminen ja hajoavat bussit.
Menisikö huhtiksen BARoni pian hoitoon
Keskiset varmaan nauraa hekottavat Ylläksen palatsissaan vanhan vainoojansa alennustilalle?
Ai Matkahuollolle? Melkoinen alennustilahan se on 100 millin liikevaihto ja koronavuosien jälkeen taas voittoa kertyy omistajille.
Mutta mukavaa, jos Keskiset ovat päässeet pois Matkahuollon odotusaulasta ja matkanneet Ylläksen palatsinsa monokuivauskomeroon.
Keskiset ovat sen verranusein mainostaneet Kauppalehdessä kalliilla mainospaikalla, että tuskin heitä paljoakaan naurattaa.
Tulkaahan Pub Parisiin sieltä perjantaina klo 18 jälkeen niin kertonette meille lisää uroteoistanne ja tietämyksistänne .
Parta-Jugi