Usein katson facebookissa tiktok pätkistä koiria

🥰🥂🍋 ym. eläimiä. Tänään piti tiktokin takia käydä taas kaupassa vaikka eilenkin kirjaston jälkeen kävin. Nimittäin tiktokissa oli kolmen litran siman ohje. Sellaisen määrän ehtii juodakin ennen väljähtymistä Sima ehtii valmistua vielä vapuksi, eikä ole kallista.

Sima: Pestystä luomusitruunasta otetaan kuoret talteen. Sitten siitä poistetaan valkoiset osat ja leikataan loppu ohuksi viipaleiksi. Kattilassa kiehautetaan 1,5 litraa vettä. Kolmen litran astian/kattilan pohjalle muumimukillinen sokeria ja muumimukillinen fariinisokeria. Sokerien päälle sitruunan kuoret ja viipaleet. Niitten päälle se kiehuva 1,5 litran vesi ja 1,5 litraa kylmää vettä. pieni nokare hiivaa sekoitetaan kahvikupissa siihen nesteeseen ja liuos kaadetaan sima-astiaan. kansi tai voipaperi päälle ja käytetään vuorokausi. Puhtaaseen pulloon pari rusinaa ja teelusikka sokeria ja sitten simat päälle. Korkit kiinni ja kolmen päivän päästä sima on valmis.

Hyvää Yötä.🥱
8240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
Aloittaja

Muölla on samalla puhelinkeskustelu meneillään, joten jäi mainitsematta että muumumuki on 2,6 desiä eli melkein kolme desiä.

Äänestä

Joillekin kenties tapa saada ajatukset pois siitä kuinka raaka maailma on meillä useimmilla kun on omat tapamme suojella mielenterveyttämme mä olen taas tuotakin asiaa lähestyny toiselta kantilta mitä pitäisi nähdä tai kokea ettäkö saisin mielenterveyteni edes vähän järkkymään en ole vielä keksiny mitään sellaista tiedän kyllä kuinka yksinkertaista ihminen on jopa saada sekoamaan

Äänestä

Minä tykkään simasta paljon!kerran tein itse ja voi miten hyvää oli♥️Hyvää yötä ja Jeesus myötä!

Äänestä
  • Aloittaja

    Sima ja kotikalja ovat hyviä, eikä niissä ole lisäaineita. Kotikaljan mukana tulee kiva läjä liotettua kaljamallasta mistä saa leivottua hyviä leipiä.

    Äänestä

Mun on vaikea keskustella näistä siman tekemisistä ym. täällä, koska tänne ikävä-palstalle juuri pakenen tätä arkea. Ihan riittävästi saan jutella vaikka siellä Facebookissa ja IRL niistä tiettyjen kanssa. En viitsi tunnistamisenkaan takia täällä näitä aiheita. Mutta muuten ihan mukava aloitus, ei siinä mitään:)

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin! Täällä näkee monenlaisia kirjoituksia. Mä keskityn enemmän arkisiin kirjoituksiin, kun en halua mitään satuhöttöä ympärilleni. Olen enemmän sellainen "naapurin tyttö"-tyyppinen. Mitään tunnistettavaa en halua tänne laittaa. Vähän on taiteilemista sen kanssa. Esimerkiksi siman laittoa nyt on tähän aikaan monella. Maistoin sitä jo teelusikalla. Oli tavattoman hyvää. Nyt vaan ne pullot pitää taikoa jostakin.

    Äänestä

  • lounas.ajatus kirjoitti:

    Niin sepä siinä aina,mistä pullot.tosin minulla jätesäkillinen. Pulloja.😄

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niin sepä siinä aina,mistä pullot.tosin minulla jätesäkillinen. Pulloja.😄

    Kossupulloille olisi käyttöä nyt. Valmiiksi desinfioitukin. Mutta kun olen raivoraitis niin ei ole niitä.

    Miksihän sanotaan raivoraitis? En mielestäni mitenkään raivoa. Mitä puistossa kuunnellut, niin enemmän ne humalaiset raivoaa (päivälläkin). Välillä en uskalla mennä koko puistoon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lounas.ajatus kirjoitti:

🥰🥂🍋 ym. eläimiä. Tänään piti tiktokin takia käydä taas kaupassa vaikka eilenkin kirjaston jälkeen kävin. Nimittäin tiktokissa oli kolmen litran siman ohje. Sellaisen määrän ehtii juodakin ennen väljähtymistä Sima ehtii valmistua vielä vapuksi, eikä ole kallista.

Sima: Pestystä luomusitruunasta otetaan kuoret talteen. Sitten siitä poistetaan valkoiset osat ja leikataan loppu ohuksi viipaleiksi. Kattilassa kiehautetaan 1,5 litraa vettä. Kolmen litran astian/kattilan pohjalle muumimukillinen sokeria ja muumimukillinen fariinisokeria. Sokerien päälle sitruunan kuoret ja viipaleet. Niitten päälle se kiehuva 1,5 litran vesi ja 1,5 litraa kylmää vettä. pieni nokare hiivaa sekoitetaan kahvikupissa siihen nesteeseen ja liuos kaadetaan sima-astiaan. kansi tai voipaperi päälle ja käytetään vuorokausi. Puhtaaseen pulloon pari rusinaa ja teelusikka sokeria ja sitten simat päälle. Korkit kiinni ja kolmen päivän päästä sima on valmis.

Hyvää Yötä.🥱

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu