Joko lie puolueiden kesken edustuspaikat jaettu? Toivottavasti jako on tapahtunut tai tapahtuu sulassa sovussa ja ehdokkaikksi tulevat yhteistyökykyiset henkilöt viemään tätä uuteen nousuun unelmoivaa yhteisöä eteenpäin?
Jään seuraamaan, pääsevätkö eniten vaaleissa ääniä saaneet "vihreälle oksalle", vai jyräävätkö vanhat jäärät kokemukseensa vedoten johtopaikoille? Toki heidän joukossaan on joitakin mahtavia johtoon kykeneviä henkilöitä, joten menestystä heille!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Viimeinen kerta kun äänestin kummussa. Äänet jää laskematta tai menevät mihin sattuu. Liikaa kömmähdyksiä uksien vaalien kohdalla.
Aivan totta on, että älykääpiöt olivat ääntenlaskijoina viime vaaleissa. Eivät erottaneet numeroita toisistaan ja lippujen väritkin näyttävät olleen hakusessa. Meille on nousemassa hälläväliä sukupolvi, jonka jäsenille täsmäasiat ovat täysin tuntemattomia noudatettaviksi. ääntenlaskijat voitte hävetä tekemisiänne, mutta ettehän te osaa edes hävetä???
Annat ennakkoäänesi muualla ne kärrätään ainakin kuntavaaleissa okuun laskettaviksi.. Ainoa keino välttää sotkut jättää äänestämättä tai muuttaa kirjansa muualle..
Niin, kärrätään postiin väärään rullakkoon ja hupsista, ne löytyykin useampi viikko vaalien jälkeen. Tuhotaan avaamattomina. Paskaa palvelua