Lahti on luontovihamielinen kaupunki

Asfaltti on kunniassa, puut kaadetaan lintujen pesimäaikaan, koska kai linnut sitten häiritsevät kaupungissa bilettävää roskaporukkaa. Tämä on sitä vihreää siistymää lahtelaisittain, kuten oli myös rahojen työntäminen Kymiring-peräaukkoon.
7364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joskus Lahti oli Suomen Chicago , nyt on ennää joku peräpää .

Äänestä

Pitäisi vaan nurmikkoa ja asfalttia olla päättäjien mielestä. Nurmikot niityiksi ja puiden kaatokielto koko Lahteen. Mitä järkeä on rantapusikkoakin raivata jolla tuhotaan vesilintujen pesimäpaikat? Ollaan niin luontopositiivisia, paperilla. Todellisuus sitten onkin ihan toista.

Äänestä

Lahdessa ainoa sallittu eläin on koira, muut on lainsuojattomia.

Äänestä
  • Pitää paikkansa, koira on taikasana luontoterveyteen. Ollaan niin luontokaupunkia mutta koirat on poikkeus, saa juosta pesimäaikana irti ja jätöksiä ei tartte siivota.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Pitää paikkansa, koira on taikasana luontoterveyteen. Ollaan niin luontokaupunkia mutta koirat on poikkeus, saa juosta pesimäaikana irti ja jätöksiä ei tartte siivota.

    Koirien jätöksiä on paljon, kengänpohjissa lähes jokakerta, kun luonnossa liikkuu...

    Äänestä

Ennen aikaa ei pal paskasta välitetty, sitä oli silloin muutenki tarpeeks

Äänestä

Linnut ei varmaan, tykkää savusta ja tulesta, kun näitä virkistyspaikkoja on, joissa on avotuli grillejä. Henkensäkaupalla se on, linnupoikasenkin maailmaan lennetävä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Asfaltti on kunniassa, puut kaadetaan lintujen pesimäaikaan, koska kai linnut sitten häiritsevät kaupungissa bilettävää roskaporukkaa. Tämä on sitä vihreää siistymää lahtelaisittain, kuten oli myös rahojen työntäminen Kymiring-peräaukkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu