Järjen käyttöä ja harkintaa.

Olen ymmärtänyt, että tämän kauden viimeisessä valtuuston kokouksessa ob käsittelyssä Hautalammen kaivosalueen asemakaava. Valtuutetut ovat paljon vartijana, kun he toivottavasti kaavan hyväksyvät. Toivottavasti kaavaan sisältyvä lupa myös velvoittaa suorittamaan yhteisölle kohtuulliset korvaukset eri toiminnoista ja ennen kaikkea jälkien siivoamisen sitten joskus.
Hanketta ei tule kelvottomana hylätä, vihreä valo on sytytettävä hankkeelle.
9574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Järjen käyttö ja lain valvontavastuu on oltava selvillä. Paskat on siivottava lain mukaan firman itse, ei veronmaksajien niin kuin yleensä tuppaa käymään.

Itse olen kaivosta vastaan, siitä ei meille eikä valtiolle juuri hyötyä ole. Esimerkkinä Norja ja öljytulot jotka jäävät omaan maahan, rikkaus jolla Norja lienee Euroopan velattomin valtio. Suomen pitäisi jalostaa malmi itse ja myydä kovaan hintaan maailmalle.

Kaivannaiset toki menevät lähes ilmaiseksi maailmalle, työntekijät ovat reppumiehiä ympäri maan.. Meille jää asuntojen vuokraus ja siitä saatavat korvaukset, kauppojen myymät ruuat ja tarvikkeet niistä saatu myyntitulo..

https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/2011/621

Äänestä

Maksoiko suurin paskoja, Outokumpu Oy?
Siivosiko paikat?
Puhdistiko vedet?
Peittikö louhokset?
Pitikö Tornin kunnossa?
Korjaako kadun pätkät, kun myrkkyhiekat asfaltin alla?
Jne.

Äänestä
  • Outokumpu oy on hyvä esimerkki jollaisia on syntynyt ympäri maan. Moni firma on ulkomaista alkuperää joten ne paskat välittää Suomen luonnosta..

    Suomen kaivoslait ovat kehitysmaatasoisia, mineraaleja saa kaivaa huoletta maksamalla olemattoman kaivosveron..
    Suomi olisi rikas valtio mikäli malmit jalostettaisiin omassa maassa ja myytäisiin kalliilla ulkomaille..

    Äänestä

Suomesta ei löydy niin rikkaita firmoja että voisivat kaivoksen perustaa. Lainsäädäntö ja esim luvat estää sen. Turha verrata 50 vuotta sitten tapahtunutta ympäristön saastumista tämän päivän kaivostoimintaan. Enää ei samoja menetelmiä ja myrkkyjä ole olemassakaan .

Äänestä
  • Niinpä.. Siivottomaan kuntoon usein jää kaivosmestat..

    Kaivoslailla pitäisi turvata Suomen valtiolle isompi osuus kaivannaisten tuotosta, ei näin kuin nykyään annamme kaiken lähes ilmaiseksi..

    Tyhjästä läksi aikoinaan Outokumpu OY.kin, vaurastui kaivostoiminnalla ja läksi jalostamaan rautaa.. Samaan tapaan voi nousta uusikin kaivosfirma, rahoittajat taakse ja töihin...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niinpä.. Siivottomaan kuntoon usein jää kaivosmestat..

    Kaivoslailla pitäisi turvata Suomen valtiolle isompi osuus kaivannaisten tuotosta, ei näin kuin nykyään annamme kaiken lähes ilmaiseksi..

    Tyhjästä läksi aikoinaan Outokumpu OY.kin, vaurastui kaivostoiminnalla ja läksi jalostamaan rautaa.. Samaan tapaan voi nousta uusikin kaivosfirma, rahoittajat taakse ja töihin...

    Tyhjästä läksi Hatrikaiset ,Laakkoset ja Bromannitkin. Ei onnistu nykypäivänä enää ainakaan Suomessa ja vielä vähemmän kaivos alalla.

    Äänestä

Rahat vievät paskat jättää nää hurrien omistamat yhtiöt
Ois kaivattu kobolttia akkui tse nyt menee ruotsiin. Kesällä kun kenttää avataan alkaa karmea haju

Äänestä

Parempi vaikka ruotsalainen kun joku suomi Pekka Perä niillä ei heti kaadu Valtion niskaan firma kun pikku ongelma tulee. Suomessa ei ole pääomia tuollaiseen toimintaan.

Äänestä

Kun Outokumpu Oy aloitti louhinnan Kuusjärvellä, paikkakunnan nimi muutettiin Kaivosyhtiön nimeksi. Sen verran "rähmällään" oli sen ajan päättäjät ko. yhtiötä kohtaan.
Nyt täytyis tehdä samoin.
Tällöin paskoja yhtiön nimi häviäisi "saastuttamasta" aluettamme, jo nimelläänkin, puhumattakaan maiden ja vesistöjen pilaajana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että tämän kauden viimeisessä valtuuston kokouksessa ob käsittelyssä Hautalammen kaivosalueen asemakaava. Valtuutetut ovat paljon vartijana, kun he toivottavasti kaavan hyväksyvät. Toivottavasti kaavaan sisältyvä lupa myös velvoittaa suorittamaan yhteisölle kohtuulliset korvaukset eri toiminnoista ja ennen kaikkea jälkien siivoamisen sitten joskus.
Hanketta ei tule kelvottomana hylätä, vihreä valo on sytytettävä hankkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu