Ammattikorkeaan kokemuksen avulla?

Kaveri pääsi omien sanojensa mukaan joskus vuosia sitten kokemuksella sisään. Onko nykyään mahdollista? Itsellä kun alkaa tuota kokemusta olemaan jo vähän liikaakin. Koulutodistus ei riitä mihinkään.
5375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt ovat etusijalla kokemattomat eli ns ensikertalaiset.

Äänestä

tuskinpa vaan yksinomaan kokemuksella pääsee amk-opintoihin.

Äänestä

Riippuu alasta. Minä pääsin väliaikaiseen ammattikorkeaakouluun yhden Kauppaoppilaitoksen opettajan suosituksilla lukemaan tietojenkäsittelytieteitä. Väliaikaisia ammattikorkeakouluja oli muutaman vuoden, ennen kuin ne kokeilut vakinaistettiin.

Äänestä

Hakukelpoisuus AMK.iin syntyy jos on suorittanut jonkun toisen asteen tutkinnon eli lukion tai ammattiopiston perustutkinnon

Äänestä

Itselläni oli hyvin huono lukiotodistus luonnontieteissä, koska silloin ei koulu kiinnostanut. Hankin kuitenkin ammattitutkinnon ja oli töissä 3 vuotta. Kertasin pääsykoeoppaan avulla 1 kevään aikana matematiikka ja fysiikkaa (kemiaa en ollenkaan, vaan jätin täysin pois) ja AMK pääsykokeen tehtyäni sin tietää että minulla oli tasan 2 kertaa sen verran pisteitä mitä ko. Linjalle tarvitaan. Lukion matematiikka käytiin nopeaa läpi eka vuoden aikana, mutta se oli aika helppoa. Keskiarvoksi tuli matematiikasta 3 (1-5).

Auttaa paljon työllistymiseen jos on kokemusta samalta alalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaveri pääsi omien sanojensa mukaan joskus vuosia sitten kokemuksella sisään. Onko nykyään mahdollista? Itsellä kun alkaa tuota kokemusta olemaan jo vähän liikaakin. Koulutodistus ei riitä mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu