Miesten vähän yli 17 euroa ja naisten yli 14 euroa.Onpa täällä pudiksella profin tarjonnut alle kymmentä euroa.Eihän sillä kukaan tule nyky aikana toimeen.Kun palkkaa pakolaisen saa työnantaja puolet palkka kuluihin tukea,sillähän profiililla onkin pakolaisia töissä kun suomalainen tulee 50 prosenttia kalliimmaksi.tälläisellä hommalla poltetaan vain suomalaisten palkkoja alas päin.
Suomalaisten keski tunti palkka
Anonyymi-ap
40982
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Työntekijällä on se hyvä puoli että voi lähteä kävelemään jos työnantaja on huono. Varmaan aika reppanaa porukkaa Profinilla töissä kun eivät ole vaatineet mitään bonuksia vaan rikastuttaneet perustajan olemalla orjia.
Pudasjärvellä on ihmisillä sitä metsäomaisuutta.
Sillä pärjätään ja verokorttihommia sitten harrastellaan.
Ongelma vaan metsien puuntuotto.
Kun metsä on kasvanut 2-3 sukupolvea, saattaa puuta olla päälle 100 kiintoa hehtaarille.
Etelässä tämä sama puumäärä saavutetaan jopa 25 vuodessa.
Lisäksi Pudasjärvellä tehdään harvennukset yleisesti yläharvennuksena, joten parhaat puut poistetaan.
Jäljelle jää kitulias metsä, joka ei tuota juuri mitään.
Ei ole järkeä lähteä tällä palkalla töihin.
Eläkkeellä saa hät´hätään saman kuin takuueläkeläinen joka ei ole tehnyt päivääkään töitä.
Kiitos siitä ay-kommareille, jotka ovat eläkejärjestelmän takana.
N 45 vuotta työskentelyä haalarit päällä.
Eläke tulee olemaan n 2200e kk.
Kiitos vaan!
Huono eläke
Siurualla on yksi ukko joka ei oo millään tavalla omia eläkkeitä tienannut ja saa joka kuukausi 1600 euroa sinunkin maksamia eläkemaksuja.
Kyllä mutta tähänkin pitää olla jo noin 4 tonnia kuussa keskitulo.
4 tonnin tuloista menee tonni eläkemaksuja kuussa. Kyllä ay-koijarit osaa pitää ihmiset köyhänä. Johonkin nämä rahat katoaa.
Mikä sitten pitää Pudasjärven kunnan köyhänä?
En mainitse sitä, mutta se on yli sukupolvien toistuva hurmoksellisuus.
Harhaisuudeksikin voidaan sanoa.
Siurualla on monta tällaista ukkoa.
Tuon 1600 euron eläkkeen päälle suolarahoja pimeällä työllä.
Jos ei ay-kommareita ois niin sinunkin duuni ois jo ajat sitten menny Kiinaan tai muuhun halpatyövoimamaahan. Mieti porvari sitä.
Eiköhän asia kuitenkin todellisuudessa ole niin, että AY-liike ajaa työpaikat Suomesta muualle. Halvemman ja vakaamman työvoiman maihin
Johtajat ja sijoittaja ovat ajaneet työt halvempiin maihin voitonkiilto silmissä, tämä jatkuu edelleen.
Suomalaisia yrittäjiä vaivaa suoranainen pakkoliikesarja myydä yrityksensä ulkomaalaisille sijoittajille heti kun joku tarjoaa sopivan summa, sitten ihmetellään miten valtiontalous jumittaa kun rahavirrat ohjataan ulkomaille.
Hyvä eläke
Eläpä höpötä. Kommari. Mieti sitä.
Mulla on vielä pitkä ura edessä ja eläkekertymä tähän mennessä on tuo.
Teksti luettavassa muodossa:
Miesten vähän yli 17 euroa ja naistenkin yli 14 euroa. Onpa täällä pudiksella Profin tarjonnut alle kymmenen euroa. Eihän sillä kukaan tule nykyaikana toimeen. Kun palkkaa pakolaisen, työnantaja saa puolet palkkakuluista tukena. Siksihän Profinlilla onkin pakolaisia töissä, kun suomalainen tulee 50 prosenttia kalliimmaksi. Tälläisellä hommalla poljetaan vain suomalaisten palkkoja alaspäin.
Eikö se ole lest? Nehän ei nuorisolle palkkaa maksa ja muutenkin tienestit ohjataan mm. yritysjärjestelyjen kautta nokkimisjärjestyksessä ylöspäin. Lampaat nöyränä tekee vain työt.
Ei oo koskaan ollut
Jos on ammattitaitoa ja työkykyä, voi vaatia lähtöpalkaksi vaikka 24 euroa tunti.
Jos menee vain viettämään aikaa työpaikalle, silloin riittää vähempikin.
Eläkettä kertyy 45 vuoden työskentelystä noin puolet palkasta.
Joten keskipalkka täytyy olla 4 tonnia kuussa brutto tai päälle, jotta pärjää eläkkeellä kohtuudella.
Näin on asiat.
Menin töihin -69 ja en elläissään oo ollu työtönnä. aina oon sopinu kahen kesken palkat ja muut evut. Sanonpahan vaan että oon kiertöny maapalloa ja seurustellu piireissä ja eliiteissä. Kansakoulupohjalta. Seun itestä kiinni mitä saa ja haluaa. Kun oot rehellnen ja tunnollinen nii kaikkea voi saaha.
No joko sulla on rolssi, ferrari tai jokin vastaava?
Asun nykyisin Eirassa. Oon saanu maallista mammonaa aivan tarpeeksi. mm uusin Corvette on tallissa. Se ei oo pääasia mitä rompetta on vaan se miten neun hankitttu ja miten on eletty.
No vajaaksi on sullaki jääny.
Vau. vm -25 Corvette on todellinen supercar. Hieno peli. Todella hieno.
Suomessa on maahanmuuttajia työttömänä melkein 100 000 silti punaset ja vihreät on lisää vailla maahanmuuttajia.Kyllä Ay toiminta joka rappeuttaa Suomalaisten työllistymisen,mennyt ihan sairaaksi.
Hallituksessa ovat koksut, persut, kd sekä rkp ja maahanmuuttajia on tullut ennätysmäärä, mutta urvelo vain syyttää vihervasemmistoa sekä ay-liikettä. Siinä olet kyllä oikeassa, että ihan sairaaksi on tosiaan mennyt, varsinkin persujen sokea vihervasemmiston ja ay:n syyttäminen.
Syytän ay-liikettä että ihmiset saa huonoa eläkettä. Palkasta menee 25% eläkemaksuja. Eli 1000 euron palkasta sinä ja työnantaja maksatte 250 euroa eläkemaksuja. Ei tarvisi olla kummoinen palkka että ois ruhtinaallinen eläke. Eläkeyhtiöiden johdossa on ay-koijarit. Jonnekin ne rahat ihmeesti katoaa . Varsinkin SDP tarvii köyhiä äänestäjikseen ja yksi tapa on tehdä ihmisistä köyhiä on kusettaa eläkemaksut .
Ay/vasemmisto/demarit on kaikkeen huonoon suomessa syyllisiä. Siitä ei ole epäilystäkään. Ilman näitä em suomessa olisi kaikki asiat 100% paremmin. Vasemmisto on saanut aikaan vain tuhoa.
"Työntekijän maksu vuonna 2025 säilyy tämän vuoden tasolla ja on 7,15 prosenttia alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla sekä 8,65 prosenttia 53–62-vuotiailla. Myös yrittäjien eläkemaksu säilyy samalla tasolla kuin vuonna 2024."
Oikeisto on hallinnut Suomea lähes kaksikymmentä vuotta putkeen, me elämme siten oikeistopolitiikan Suomessa.
Nuo prosentit ovat työntekijän osuus. Työnantaja maksaa jokaisen palkasta osansa. Edelleen 1000 euron palkasta menee noin 250 euroa eläkemaksuihin.
Vuonna 2025 yksityisalojen työntekijöiden eläkelain eli TyEL:n mukainen työeläkemaksu on keskimäärin 24,85 prosenttia työntekijälle maksettavasta palkkasummasta. Työntekijän maksuosuus tästä on alle 53-vuotiailla ja 63 vuotta täyttäneillä työntekijöillä 7,15 prosenttia ja 53–62-vuotiailla 8,65 prosenttia.
Eläkkeistä ovat päättäneet ay-koijarit.
Ay on lihavien ihmisten kerho.
Punavihreät. Punavihreät. Punavihreät!!! Ne on kaikkeen syyllisiä!!!!
Ja kaikki nuo kustannukset maksaa asiakkaat, ei yritykset eivätkä duunarit vaan asiakkaat, siksi työnantajat hinnoittelevat hintansa siten että yritys kannattaa, duunarit saavat palkkansa, mutta kaiken maksaja on asiakas.
Ja jos ei ay-koijarit vetäisi välistä niin eläkeläisillä olisi pienestäkin palkasta kertynyt isoeläke millä kuluttaa ja luoda ostovoimaan ja sitä kautta työllistää. Palkasta pitää sopia ja duunari tarvii palkan, mutta asioista voi sopia ilman koijareita.
Millä tavalla ne vetää välistä?
Eläkettä kertyy vuosittain
1,5 % vuositulosta 17–52-vuotiaille (yrittäjänä kertyminen alkaa 18-vuotiaana)
1,7 % vuositulosta 53–62-vuotiaille siirtymäaikana vuosina 2017–2025
1,5 % vuositulosta 63 vuotta täyttäneille.