Onko uusi maakuntajohtaja tehtäviensä tasalla ?

Etelä-Savoon on valittu isopalkkainen uusi maakuntajohtaja Heini Utunen. Olen nyt seurannut hänen toimintaansa ja alkanut kovin ihmettelemään, onko hän tehtäviensä tasalla ?

Minun eikä keskustelujen perusteella monien muidenkaan mielestä ole. Siitä kertoo esimerkiksi tuo uutinen, miten hän on miettinyt, kun maakunnalta puuttuu oma nimikkoeläin.

Hän ilmeisesti käsittää tehtäväkseen kierrellä ympäriinsä maakuntaa, kuin jokin vanhanajan maaherra, joihin palkkiovirkoihin palkattiin entisiä ministereitä.

Etelä-Savo on aluekehitykseltään Suomen heikoin maakunta. Vanhin ja vähenevin väestö, matkailu- ja palveluala pahassa kriisissä, teollisuudessa lomautuksia ja irtisanomisia päivittäin, maataloudessa joka päivä luopujia, kesätapahtumat puolityhjillään, tiet huonossa kunnossa ja valtion rahoja ei näy, Hyvinvointialue ajaa palveluita alas ja irtisanoo henkilöstöään, jne.

Hänen tehtävänsä olisi ajatella, tehdä esityksiä ja viedä eteenpäin, miten maakunnan kurjistumiskierre saadaan poikki. Siitä hänelle palkka maksetaan eikä erilaisissa kylien kissanristiäisissä pyörimisestä.

Ei meillä ole varaa tällaiseen vanhan ajan maaherran virkaan ja ökylöintiin.

Käyköön hänen esimiehensä hänen kanssaan työhön ohjauskeskustelun tai sitten potkut ja nopeasti.


https://yle.fi/a/74-20166901
1091883
37Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 109

Vanhimmat

"Ei meillä ole varaa tällaiseen vanhan ajan maaherran virkaan ja ökylöintiin.

Käyköön hänen esimiehensä hänen kanssaan työhön ohjauskeskustelun tai sitten potkut ja nopeasti"

- Samaa mieltä 🤨

15Äänestä
  • Pois vaan! Jonnin joutavat hierojat!

    13Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Pois vaan! Jonnin joutavat hierojat!

    Varmasti epäonnistuttu virkavalinnassa, mutta en ymmärrä, mihin tuollaisia maakuntajohtajia edes tarvitaan. Suomessa on julkisella sektorilla töissä noin 700.000 työntekijää. Sairaanhoitajia, lääkäreitä ja opettajia tuosta määrästä on vain noin puolet. Sitten on aivan liikaa tuollaisia turhakevirkoja kuten maakuntajohtajakin, jonka aika menee pörräämiseen ja tuollaisiin pölhöesityksiin maakuntaeläimestä. Tämä vain osoittaa, miten paljon on turhia virkoja. Nämä pitäisi lakkauttaa välittömästi. Yksityisen sektorin tuottamat verotulot ei pysty enään rahoittamaan kaikkia tyhjäpäisiä tepasteluvirkoja. Muuten verorasite ja velka vain kasvaa.

    26Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Varmasti epäonnistuttu virkavalinnassa, mutta en ymmärrä, mihin tuollaisia maakuntajohtajia edes tarvitaan. Suomessa on julkisella sektorilla töissä noin 700.000 työntekijää. Sairaanhoitajia, lääkäreitä ja opettajia tuosta määrästä on vain noin puolet. Sitten on aivan liikaa tuollaisia turhakevirkoja kuten maakuntajohtajakin, jonka aika menee pörräämiseen ja tuollaisiin pölhöesityksiin maakuntaeläimestä. Tämä vain osoittaa, miten paljon on turhia virkoja. Nämä pitäisi lakkauttaa välittömästi. Yksityisen sektorin tuottamat verotulot ei pysty enään rahoittamaan kaikkia tyhjäpäisiä tepasteluvirkoja. Muuten verorasite ja velka vain kasvaa.

    Suomessa julkisen sektorin osuus on Ranskan jälkeen maailman korkeimpia. Eipä ihme että velkaannutaan ja ollaan tuhon tiellä tämän tehottoman ja raskaiden hallintorakenteiden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Suomessa julkisen sektorin osuus on Ranskan jälkeen maailman korkeimpia. Eipä ihme että velkaannutaan ja ollaan tuhon tiellä tämän tehottoman ja raskaiden hallintorakenteiden kanssa.

    Jonninjoutavia virkoja ja organisaatioita Suomessa riittää. Ei ihme että verot ja julkinen sektorin maailman tapissa.

    Äänestä

Hyvin sanottu. Samaa olen itsekin ihmetellyt.

Olin sattumoisin yhdessä pikkutilaisuudessa, jonka järjesti eräs yksityshenkilö. Paikalla kolmisenkymmentä ihmistä. Ja kas paikalla patsastelemassa maakuntajohtaja Heini Utunen, jonka mitäänsanomaton puhe. Ajattelin että eikö maakuntajohtajalla ole tärkeämpää tekemistä, kuin kierrellä yli 10.000 euron kuukausipalkalla tällaisissa kissanristiäistilaisuuksissa.

Jotenkin ajattelisi, että hänellä pitäisi olla selkeät tulostavoitteet ja mittarit, miten maakunta nostetaan parempaan kehitykseen.

Valitettavasti tuo Ylen juttu juuri kuvastaa, miten pihalla uusi maakuntajohtaja on maakuntamme ongelmista ja niiden ratkaisukeinoista.

Uskottavuuden voi menettää vain kerran. Laittakaa nopeasti vaihtoon !

28Äänestä

Nyt on mennyt pieleen. Edustuksellista maakuntajohtajaa ei tarvita.

14Äänestä
  • Mutta sitähän kannattajat juuri halusivat, kehuivat kuinka edustava. Mutta ei nyt täysin tyrmätä vielä kykyjä itse viran hoitoon, tässä vaiheessa. Varmasti vaikeaa kenen vaan ulkopuolelta tulleen tottua toimimaan maakunnassa eri vakansseissa jo vuosikymmeniä toimineiden samojen jäärien kanssa, että uudistusta saisi aikaan. Jos sitten olisi aikaa tarttua tosissaan toimeen, kun on ensin kierretty kaikki kesän kemmakat ja rummakat.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mutta sitähän kannattajat juuri halusivat, kehuivat kuinka edustava. Mutta ei nyt täysin tyrmätä vielä kykyjä itse viran hoitoon, tässä vaiheessa. Varmasti vaikeaa kenen vaan ulkopuolelta tulleen tottua toimimaan maakunnassa eri vakansseissa jo vuosikymmeniä toimineiden samojen jäärien kanssa, että uudistusta saisi aikaan. Jos sitten olisi aikaa tarttua tosissaan toimeen, kun on ensin kierretty kaikki kesän kemmakat ja rummakat.

    Ei ihme että maakunnalla menee huonosti.

    25Äänestä

Voidaan hyvin kysyä mihin yleensäkin tarvitaan maakuntajohtajaa`?
Tuntuu aika turhanpäiväiseltä viralta jolla ei ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään.

23Äänestä
  • Kaikki turhat virat lakkautettava ! Maakuntaliitoilla ole mitään järkevää tehtävää. Suomessa on Euroopan paksuin hallinto. Kunnat, maakuntaliitot, elyt, hyvinvointialueet, valtion aluehallinto, virastot ja ministeriöt, erillislaitokset jne. Jokaisessa isot määrät paperin pyörittäjiä.

    22Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaikki turhat virat lakkautettava ! Maakuntaliitoilla ole mitään järkevää tehtävää. Suomessa on Euroopan paksuin hallinto. Kunnat, maakuntaliitot, elyt, hyvinvointialueet, valtion aluehallinto, virastot ja ministeriöt, erillislaitokset jne. Jokaisessa isot määrät paperin pyörittäjiä.

    Kaikkia turhakkeita pitää meidän veronmaksajien maksaa.

    10Äänestä

MINKÄ PUOLUEEN ELÄTTI TÄÄ UTUINEN ON??

21Äänestä
  • Kepu hänet siihen virkaan junaili lehmänkaupoilla. Tiukka äänestys oli virkaan. Utunen on vanhoja kepun politrukkeja.

    25Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kepu hänet siihen virkaan junaili lehmänkaupoilla. Tiukka äänestys oli virkaan. Utunen on vanhoja kepun politrukkeja.

    Jep, siihen olisi ollut pätevä, johtamiskokemusta omannut ja kokenut aluekehittäjä sekä myös hyviä ehdokkaita yrityselämästä. Mutta valitsivat sitten tämän kepulaisen YK:n suojatyöpaikastaan.

    6Äänestä

On toiseenkin maakunnan kärkitehtävään palkattu väärä ihminen, nainen hänkin.

7Äänestä

Paljonko tämänkin turhakkeen palkka ?

Äänestä
  • Taittaa olla noin 11.000 euroa kuukaudessa siitä, että kiertelee kaikenmaailman kissanristiäisissä !!! Hän ei ymmärrä tehtäväänsä hankkia riutuvaan ja alasmenevään maakuntaan rahaa, investointeja, koulutusta ja työpaikkoja. Maakuntaliitot joutaisi lopettaa näissä valtion säästötalkoissa.

    16Äänestä

Turha virka.

25Äänestä

Suomessa on maailman korkein veroaste ja velkaantumisvauhti hurjaa juuri paisuneen julkisen sektorin seurauksena. Siellä sitten on tuollaisia tyhjäntoimittajien virkoja.

18Äänestä

Missä oli aikaisemmin? Tulee väkisin mieleen, että "ylennetty" pois häirtsemästä oikeita töitä.

Äänestä
  • Kuulemma YK:ssa joka on kyllä täynnä laiskuutta, pöhöä ja korruptiota.

    21Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kuulemma YK:ssa joka on kyllä täynnä laiskuutta, pöhöä ja korruptiota.

    Eli ei tehnyt päivääkään töitä .

    26Äänestä

Ei ole. Puhuu liirumia, kun ei ole mitään ideoita. Täysi nolla.

17Äänestä

Turhin virka toi!

5Äänestä
  • Suomessa on maailman korkein veroaste ja velkaantumisvauhti hurjaa juuri paisuneen julkisen sektorin seurauksena. Siellä sitten on tuollaisia tyhjäntoimittajien virkoja.

    Kuka antaa kenkää ... kortistoon 🫠

    16Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Suomessa on maailman korkein veroaste ja velkaantumisvauhti hurjaa juuri paisuneen julkisen sektorin seurauksena. Siellä sitten on tuollaisia tyhjäntoimittajien virkoja.

    Kuka antaa kenkää ... kortistoon 🫠

    Veronmaksajat

    1Äänestä

Ei ole. Ei ole pystynyt mitään saamaan tänne. Neuvottelutaidot on näemmä surkeat. Menetyksiä on kyllä tullut. EU-rahoja siirretty täältä muihin maakuntiin.

26Äänestä

Miten sai rouva maakuntajohtaja
päivänsä tänään vietettyä ?
Harjasitko portaat ?
Kastuiko kengät ? Lumessa meni päivä ..
Vai oliko kenties etäpäivä vai ylityö vp ?

🫡

26Äänestä
  • Joo, onhan toi uskomaton sepustelija veronmaksajien elätettävänä ja rasitteena. Kyllä on Suomessa turhaa julkista sektoria yllin kyllin.

    14Äänestä

Heini on ihana, parempi ku viialainen

Äänestä
  • Varsinaista liturgiaa jossa ei mitään sisältöä. Kertoo juuri siitä että edes maakuntajohtaja ei osaa kertoa mihin liittoa ja häntä tarvitaan 11.000 e kk palkalla. Lopettakaa nyt kiireesti nämä turhakkeet. Hyvä että ministeri laittanut homman pyörimään.

    10Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Varsinaista liturgiaa jossa ei mitään sisältöä. Kertoo juuri siitä että edes maakuntajohtaja ei osaa kertoa mihin liittoa ja häntä tarvitaan 11.000 e kk palkalla. Lopettakaa nyt kiireesti nämä turhakkeet. Hyvä että ministeri laittanut homman pyörimään.

    Tyhjät tynnyrit kolisevat. Jonninjoutava akkahan tuo on.

    8Äänestä

Kyllä Heini on nainen paikallaan!

Äänestä
  • 😂😂😂😂

    Äänestä

  • Kirjoittaa Heini😂😂😂

    9Äänestä

Musta näyttää kyllä pätevälle ja kätevälle samalla.

Äänestä
  • Musta toimii aina, ja aina muodissakin, mutta miten liittyy asiaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Musta toimii aina, ja aina muodissakin, mutta miten liittyy asiaan?

    Sitä minäkin mietin kun täällähän aiheena on maakuntajohtajan viran tarpeettomuus. Ja aika yleinen mielipide täällä on ollut että turha virka. Akka pyörii ja hyörii jonninjoutavissa tilaisuuksissa puhumassa höpöjä. Voi saatana ! Kaikkia me joudumme veroillamme elättämään. Ei ihme että kaikki menee päin helvettiä.

    26Äänestä

  • Päinvastoin, aika pahaan kuntoon päästänyt itsensä. Pitäisi liikkua enemmän ja syödä ja juoda kokkareilla vähemmän.

    16Äänestä

Poikien kanssa mietittiin, että Kyllä Heini on pätevä

Äänestä

Hänhän sanoi että maakuntaliiton tehtävä on kehittää maakuntaa. En ole vain kuullut missään häneltä yhtäkään ideaa, miten kehitetään, työpaikkoja, investointeja, matkailijoita, asukkaita. Kaikki hänen esiintymisensä ainakin lehdistä luettaessa on tyhjänpäiväistä höttöpuhetta. Lässyttää ja lässyttää. Jos ei ole edes ideoita, niin ei ole toimeenpanoakaan. Ei ihme että maakunta kuihtuu, työttömyys kasvaa ja väki muuttaa pois täältä. En kyllä ymmärrä, mihin maakuntaliittoja tarvitaan.

24Äänestä

toisaalta, suahan ei koskaan edes valittaisi kyseiseen hommaan

Äänestä
  • Nuo on puolueiden loisijoita noita viroissa. Aivan turha hallintorakenne maksettavaksi. Pitäisi purkaa pois. Suomessa on rakennettu hallinto 20 miljoonalle asukkaalle.

    Äänestä

Se luulee olevansa maaherra. 😂😂

Äänestä

Kiertää tapahtumasta toiseen mihin nyt ilmaiseksi pääsee, naurattaa miehiä ja tutustuu niihin paremmin.

Äänestä
  • Kepukampanjointia veronmaksajien piikkiin. Maakunnat on kepun linnoituksia ja hillotolppia. Hyvä että nämä nyt ollaan lakkauttamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kepukampanjointia veronmaksajien piikkiin. Maakunnat on kepun linnoituksia ja hillotolppia. Hyvä että nämä nyt ollaan lakkauttamassa.

    Kokoomuksella ja demareillakin on omat maakuntansa. Kepulla toki valtaosa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kokoomuksella ja demareillakin on omat maakuntansa. Kepulla toki valtaosa.

    Kepulla on noin 200 pikkukuntaa ja toistakymmemtä maakuntaa hallinto- ja valtarakenteineen. Kaikki väestötappioalueita.

    6Äänestä

Kunnat eli veronmaksajat tämänkin turhuuden maksaa. Kyllä on kirveellä töitä, ei Purran sakset riitä alkuunkaan.

25Äänestä
  • Moottorisahaa tai oikeastaan motoa tarvitaan.

    5Äänestä

Ihme lässyttäjä toi akka. Videoi itseään ja puhuu tyhjänpäiväisyyksiä. Onkohan mökkihöperö ?

24Äänestä
  • Kannattaisi olla hiljaa jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.

    8Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kannattaisi olla hiljaa jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.

    Sönkkö mikä sönkkö.

    2Äänestä

Ei ole tehtäviensä tasolla kun ei tuollaisia virkoja enään tarvita 2020-luvun Suomessa.

16Äänestä

Mitä tuloksia tämäkin elätti on saanut aikaan ?

14Äänestä
  • Mitä nämä maakuntaliitot itseasiassa tekee ? Mihin niitä tarvitaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Mitä nämä maakuntaliitot itseasiassa tekee ? Mihin niitä tarvitaan ?

    Edunvalvonta, maakuntakaava ja aluekehittäminen. Mutta totta kyllä, että onko aika ajanut ohi ja valtiontalouden kriisi edellyttää rakenteiden muuttamista.

    Äänestä

Parasiitteja riittää. Nykypäivän ”aatelistoa” joka riistää veronmaksajilta ja köyhiltä rahat. Eivät tuo mitään lisäarvoa. Pelkkiä kulueriä.

14Äänestä
  • Eliitin tepasteluvirkojahan nämä on. Julkisessa hallinnossa on paljon löysää.

    6Äänestä

Hän on ilmeisesti ollut lähes koko ikänsä YK:n jossain mitäänsanomattomassa pikkuvirassa tekemässä rokotekampanjoita Afrikassa. Joten tottunut siihen, että pyöritetään jargoniaa ja mitään tulosvastuuta ei ole. Kyllä kai maakuntaliitolla voisi olla paljonkin tehtävää erityisesti näin heikossa hapessa olevan maakunnan kehittämisessä. Saihan Matti Viialainen paljon aikaan lyhyessä ajassa.

9Äänestä

Ei taida olla tarkka tavarasta?

Äänestä

Ainakin hänen somepostauksensa on aivan karmeaa tajunnanvirtaa, missä ei päätä eikä häntää. Eikä mitään konkreettisia ajatuksia maakunnan kehittämisestä. Hän ei selvästikään ole tehtäviensä tasalla eikä saa mitään aikaan.

10Äänestä

Onneksi nämä maakuntajohtajien virat ja maakuntaliitot on lakkautuslistalla.

Äänestä

Maakunnan väestötappio kasvaa, mitään konkreettista suunnitelmaa ei ole millä muutetaan suunta. Painopisteet puuttuu ja vaikuttavat hankkeet. Rahat ripotellaan sinne ja tuonne. Kainuu olisi hyvä esimerkki miten kasvu saadaan aikaan.

5Äänestä
  • Joo, Kainuussa on tehty hyvää työtä. Valtava kehitys menossa. Samoin Lapissa.

    Äänestä

Puuttuuko suunnitelmallisuus?

3Äänestä

Ajan tasalla on

Äänestä

Ei ole maakuntaliiton aikaansaamista paljon kuulunut

2Äänestä
  • Menetyksistä kylläkin. Menetettiin parikymnentä miljoonas euroa aluerahoja etelä- ja länsi-suomeen.

    3Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Menetyksistä kylläkin. Menetettiin parikymnentä miljoonas euroa aluerahoja etelä- ja länsi-suomeen.

    Edunvalvonta ei toimi paljon muussakaan. Orpon hallituksen itä-suomen kehityspaketista ei saatu latiakaan tänne.

    4Äänestä

Peitsariin olisi voinut nuokin rahat laittaa

Äänestä

Aika hölö on. Ei kyllä luottamusta herätä. Mutta kun ei ole tuloksista kerrottavaa pikemminkin päinvastoin niin yrittää sitten äärimiellyttää maireudellaan.

3Äänestä

Kyllä Heini on nainen paikallaan!

Äänestä

Kaikenlaisia korkokengän kuluttajia täällä on virkoihin valittu.

2Äänestä

Ainakin maakunnan väkiluku menee alaspäin todella rajua vauhtia. Tasaisen vauhdin taulukolla supistuu ennätysmäisesti. Noin 1500 asukasta tappiota tulossa. Mikä on maakuntajohtajan tulosvastuu ?

3Äänestä

Maakuntajohtaja oli toissa viikolla mukana tilaisuudessa, jossa maakunnan kepulaiset laativat maakunnan yhteistä kepustrategiaa.

Oliko tämä soveliasta?

Jos aatellaan että jos joku toinen olisi ollut esitelmöimässä tai alustamassa, vaikkapa yliopistotutkija, niin olisiko tämä esiintynyt samalla tapaa, samassa valossa kepun ryhmäkuvissa somessa?

Viranhaltijan tulisi huolehtia puolueettomuudesta ja siitä miltä asiat näyttävät ulospäin?

4Äänestä
  • Heini Utunen on ollut kepun kansanedustajaehdokkaana ja kepulaisen kansanedustajan avustajana. Täysi kepupolitrukki valittu maakuntajohtajaksi ohi pätevämpien hakijoiden. Siksi kiertelee päätyönään kaikenmaailman kissanristiäiset ja laiminlyö perustehtävänsä. Tekee itselleen ja kepulle vaalityötä. Pyörii tilaisuuksissa kepulaisten kanssa. Somettaa kepulaisia ja haukkuu muita puolueita tykkäyksillään ja typerillä kommenteillaan.

    4Äänestä

  • Niihän tuo on. Maaleja hän ei pysty tekemään. Ei saatu Itä-Suomi-ohjelmasta tänne mitään, ei liikenneverkkosuunnitelmaan mitään ja vielä menetettiin EU-rahoja muille maakunnille. Antaisin potkut. Epäonnistunut valinta. Siellä olisi ollut ansioituneita aluekehityksen osaajia ja yritysmaailmastakin kykeneviä henkilöitä. Mutta valittiin kepulainen jolla ”työkokemusta” YK:n tehottomasta maailmanhalailutyöstä. Siellä tottunut pyörimään vailla mitään tulosvastuuta.

    3Äänestä

  • Ihmettelen ettei muut puolueet puutu tuohon puoluepolitikointiin.

    4Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Ihmettelen ettei muut puolueet puutu tuohon puoluepolitikointiin.

    Demarit on ihan nönnönnöö porukkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Demarit on ihan nönnönnöö porukkaa

    Niillä on riidat.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Niillä on riidat.

    Mitä riitoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Niillä on riidat.

    Eikös nyt ole seesteistä demareilla kun Satu lähti.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Heini Utunen on ollut kepun kansanedustajaehdokkaana ja kepulaisen kansanedustajan avustajana. Täysi kepupolitrukki valittu maakuntajohtajaksi ohi pätevämpien hakijoiden. Siksi kiertelee päätyönään kaikenmaailman kissanristiäiset ja laiminlyö perustehtävänsä. Tekee itselleen ja kepulle vaalityötä. Pyörii tilaisuuksissa kepulaisten kanssa. Somettaa kepulaisia ja haukkuu muita puolueita tykkäyksillään ja typerillä kommenteillaan.

    Hallituksen budjettiesitys tuli ja tänne ei mitään. Kuinka kauan tuota maakuntajohtajan vetelehtimistä kyläilloissa katsotaan ? Muut Itä-Suomen maakunnat veti hyvin hankkeita ja rahoja.

    6Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Hallituksen budjettiesitys tuli ja tänne ei mitään. Kuinka kauan tuota maakuntajohtajan vetelehtimistä kyläilloissa katsotaan ? Muut Itä-Suomen maakunnat veti hyvin hankkeita ja rahoja.

    Niinpä niin liikennerahat kiertävät täysin Etelä-Savon ympäri, kun katsoo liikenneinvestointilistaa. Oppositiopolitikoivalla maakuntajohtajalla taitaa suhteet olla palaneet.

    4Äänestä

  • Jospa muut eivät ole pyytäneet? Eihän nyt sosialistien kokoukseen käy kuin sosialisti, kaivetaan sitten vaikka menneisyydestä tai ammattiliitoista joku lakkokenraali.

    Äänestä

Pystyykö turhan viran lopettamaan

Äänestä

Lässytti saaneensa tuloksen aikaan. Tiekyltit maakunnan rajoilla vaihdettu uusiin kiiltäviin. 😂😂😂

4Äänestä

Minusta tuo somejulkisuus vain tiettyjen poliitikkojen kanssa ei ole hyvä juttu ollenkaan.

4Äänestä

Lapsellinen somettaja. Somettaa noita höpinöitään.

2Äänestä

Pönäkkä on

2Äänestä

Maakuntajohtaja Utunen miettii nyt eduskuntavaaliehdokkuutta. Ei ollut yllätys.

2Äänestä
  • Tämän kepupelin nyt on nähnyt sokeareettakin. Palkataan kepupoliitikko vailla mitään ansioita pätevämpien ohi kiertekemään kissanristiäisiä ja keputilaisuuksia eduskuntavaaliehdokkuutta varten. Täysi nolla tyyppi, ei mitään tuloksia. Ihme että muut puoiueet hyväksyy tämän tyhjäntoimittajan eikä lähde antamaan potkuja.

    2Äänestä

  • Teki aika pahan virheen. Mennyt uskottavuus. Puoluepolitikoiva virkailija ei pysty enään toimimaan. Ajan kysymys kun saa epäluottamuslauseen.

    1Äänestä

Nyt voi todellakin vastata että Heini Utunen ei ole tehtäviensä tasalla. Tämän poliitikkopyrkyryyden nyt on nähnyt alusta alkaen, kun hän on pyörinyt kaikenmaailman kissanristiäisissä kansanedustajakampanjaansa tehden veronmaksajien piikkiin. Mitään ei ole maakunnan hyväksi saanut aikaan, kun prioriteetit on olleet täysin väärässä. Täytyy vain ihmetellä, että hänen esimiehensä katsovat läpi sormien tuota touhua.

1Äänestä
  • Ja puheet on tyhjiä. En ymmärrä, miten kukaan edes äänestää häntä, kun ei ole mistään mitään mieltä. Yhtään kansanedustajan paikkaa ei ole varaa menettää tällaisille seurustelu-upseereille.

    1Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ja puheet on tyhjiä. En ymmärrä, miten kukaan edes äänestää häntä, kun ei ole mistään mitään mieltä. Yhtään kansanedustajan paikkaa ei ole varaa menettää tällaisille seurustelu-upseereille.

    Näin on. Epäpätevä henkilö tehtäväänsä.

    1Äänestä

  • Joopa joo, käykääpä katsomassa ton akan somesivuja niin näette mihin se käyttää aikansa. Esimerkiksi tällä viikolla muun muassa Hirvensalmen kepun vuosijuhlapuhuja. Itekin olen kepulainen mutta ihmettelen tätä touhua ja miten menee tuollainen ajankäyttö läpi. Eihän tossa ole mitään tolkkua.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Joopa joo, käykääpä katsomassa ton akan somesivuja niin näette mihin se käyttää aikansa. Esimerkiksi tällä viikolla muun muassa Hirvensalmen kepun vuosijuhlapuhuja. Itekin olen kepulainen mutta ihmettelen tätä touhua ja miten menee tuollainen ajankäyttö läpi. Eihän tossa ole mitään tolkkua.

    Uskomatonta näennäistyötä: kalevalaiset naiset muinaispukukierros, pieksämäen vanhusten viikon juhlapuhe, rotaryille puhe, Hirvensalmnen kepujuhlapuhe yms. Sitten tyhjänpäiväiseltä vaikuttavia ulkomaanmatkoja. Miten helvetissä tämän on annettu tehdä tehtävästä päätoimista vaalikampanjaa tekevä virka ? Veronmaksajat maksaa palkan, päivärahat ja matkakulut.

    1Äänestä

  • Savonlinnan ex kaupunginjohtajan pyrähdys politiikassa puhuu puolestaan. Ei vaan istu tänä päivänä virkahenkilön ja politiikon roolit yksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Joopa joo, käykääpä katsomassa ton akan somesivuja niin näette mihin se käyttää aikansa. Esimerkiksi tällä viikolla muun muassa Hirvensalmen kepun vuosijuhlapuhuja. Itekin olen kepulainen mutta ihmettelen tätä touhua ja miten menee tuollainen ajankäyttö läpi. Eihän tossa ole mitään tolkkua.

    Heini sopisi paremmin poliitikoksi kuin virkamieheksi. Ja onhan hän ollut jo aiemminkin kaupunginvaltuutettuna, kansanedustajaehdokkaana ja ministerin erityisavustajana.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Uskomatonta näennäistyötä: kalevalaiset naiset muinaispukukierros, pieksämäen vanhusten viikon juhlapuhe, rotaryille puhe, Hirvensalmnen kepujuhlapuhe yms. Sitten tyhjänpäiväiseltä vaikuttavia ulkomaanmatkoja. Miten helvetissä tämän on annettu tehdä tehtävästä päätoimista vaalikampanjaa tekevä virka ? Veronmaksajat maksaa palkan, päivärahat ja matkakulut.

    Etelä-Savo on kepulaisten hillotolppia täynnä. Heini Utunen on yhteen hillotolppaan valittu. Pätevyys hänellä ei riitä tehtävään.

    1Äänestä

Heini olisi hyvä ehdokas. Toivotaan että lähtee.

Äänestä
  • Joo, on jo pitkä kokemus. Hyvä ehdokas.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Joo, on jo pitkä kokemus. Hyvä ehdokas.

    Heini on hyvä

    Äänestä

Onkohan miten antavainen?

Äänestä

Hän on hyvä veronmaksaja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Etelä-Savoon on valittu isopalkkainen uusi maakuntajohtaja Heini Utunen. Olen nyt seurannut hänen toimintaansa ja alkanut kovin ihmettelemään, onko hän tehtäviensä tasalla ?

Minun eikä keskustelujen perusteella monien muidenkaan mielestä ole. Siitä kertoo esimerkiksi tuo uutinen, miten hän on miettinyt, kun maakunnalta puuttuu oma nimikkoeläin.

Hän ilmeisesti käsittää tehtäväkseen kierrellä ympäriinsä maakuntaa, kuin jokin vanhanajan maaherra, joihin palkkiovirkoihin palkattiin entisiä ministereitä.

Etelä-Savo on aluekehitykseltään Suomen heikoin maakunta. Vanhin ja vähenevin väestö, matkailu- ja palveluala pahassa kriisissä, teollisuudessa lomautuksia ja irtisanomisia päivittäin, maataloudessa joka päivä luopujia, kesätapahtumat puolityhjillään, tiet huonossa kunnossa ja valtion rahoja ei näy, Hyvinvointialue ajaa palveluita alas ja irtisanoo henkilöstöään, jne.

Hänen tehtävänsä olisi ajatella, tehdä esityksiä ja viedä eteenpäin, miten maakunnan kurjistumiskierre saadaan poikki. Siitä hänelle palkka maksetaan eikä erilaisissa kylien kissanristiäisissä pyörimisestä.

Ei meillä ole varaa tällaiseen vanhan ajan maaherran virkaan ja ökylöintiin.

Käyköön hänen esimiehensä hänen kanssaan työhön ohjauskeskustelun tai sitten potkut ja nopeasti.


https://yle.fi/a/74-20166901

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu