Avajaisiin kunniavieraana osallistuvana pidän itseoikeutetusti juhlapuheen ja leikkaan nauhan. Esitän myös muutaman musiikkikappaleen ja Kaustisen purppuripelimannit on sopiva säestäjä tai Poliisien soittokunta. Ruoka allergioita minulla ei ole ja lahjoitan myös muutaman tekemäni öljyvärityön urheilutalon kahvioon. Terveisin Kokkonevan omapoika.
Urheilutalon "Kivelän kehän" avajaiset
Anonyymi-ap
6535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa loistavalta. Liikuntahalli saa valmistuttuaan riittävän arvokkaat avajaiset.
Saako tähän suureen tapahtumaan enää lippuja,onko jo loppuun myyty?
Ehdotan, että kokkonevalle tehdään iso liikenneympyrä, joka muotoillaan nyrkkeilykehäksi. Molemmin puolin n.kilometri ennen sitä, isot kyltit, jossa kerrotaan Perhon kuuluisimman urheilijan, nyrkkeilyn suomenmestari, asuneen täällä. Tämä liikenneympyrä nimettäköön Kivelän kesäksi.
Ei huono idea tuokaan, mutta kyllä Perhon keskustassa olisi myös syytä olla jotain mikä muistuttaisi Kivelän olevan Perhon lahja maailmalle.
Urheiluhallin avajaisissa eturivin paikat kuuluvat itseoikeutetusti Kivelän vielä hengissä oleville lähisukulaisille.
Jos liikuntahalli nimetään nyrkkeilyn suomenmestaria kunnioittaen, niin perholaiset maksavat iloiten jokainen sen reilut 2000€ jokaiselta perheenjäseneltä, jota nykyinen konkurssihalli tulee maksamaan perholaisille perheille. Varmaan jos nimi tulee kunnioittamaan mestaria, niin kaikilta löytyy vielä tonni lisää. Pieni raha olisi 5-henkiselttä perheeltä 15 000€ kunnian osoituksena Perhon historian merkittävimmän urheilijan kunnialle.
Kivelän kehän avajaisissa kohokohtana voisi olla nimensä hallin käyttöön/ markkinointiin antaneen Perhon ensimmäisen nyrkkeilyn Suomen mestarin Perhon kivinyrkkinä valtakunnallisesti tunnetun R Kivelän lyhyt varjonyrkkeilynäytös.
” Kivinyrkki” voisi ihailijoilleen näyttää yhä edelleen nopeita iskusarjojaan ja tanssimista muistuttavaa jalkatyöskentelyään. Nuorempikin sukupolvi ymmärtäisi paremmin hallin nimen historiaa.