Kolmiloukko

Onkohan tuo Kolmiloukko uimareiden käytössä vai onko annettu jollekin yksityisomistukseen? Kylän paras uintipaikka, Siikalammella kaikki ahtautuvat 10 metrin levyiselle alalle.
6721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On ollut aina yksityisomistuksessa

Äänestä
  • No entäs se uintihomma?

    Äänestä

En usko että pääsee uimaan kun ei ole mitään yritystoimintaa. Taitaa olla ihan jonkun kotiranta nykyisin

Äänestä

Tarvitseeko sinulla ahtautua sinne muiden sekaan samalle 10 metrin alueelle? Siikalammen uimarannalla on kuitenkin 30 metriä leveästi hiekkaa jossa oleilla. Tänäänkin oli paljon väkeä mutta rannasta 80% oli käyttämätöntä.

Äänestä

Ainaki pari vuotta sitten sinne pääsi uimaan ja oli kioski auki ja porukkaa muutenki.oli vissiin eri omistaja sitten.
Lohiahi pyyettiin siitä

Äänestä
  • No lohen pyynti taisi olla enemmänkin kuin pari vuotta sitten, Keräsen Eeron aikoihin sinne taidettiin istuttaa muutamia lohia.
    Asiaan. Kolmiloukko lienee vuokramaita ja onko omistaja kunta vai valtio?
    Onko vuokraus yksityiseen käyttöön asianmukaista? Mitenkäs se Tiitola määräsi luovuttaessaan alueen?
    Taannoiset huskypellethän pilasivat melko paljon aluetta ja rantoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onkohan tuo Kolmiloukko uimareiden käytössä vai onko annettu jollekin yksityisomistukseen? Kylän paras uintipaikka, Siikalammella kaikki ahtautuvat 10 metrin levyiselle alalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu