Satonen huolestui työllisyyden kehityksestä

Suomen työttömyysaste yli 10 prosenttia.

Vuonna 2022 oli työttömyysaste 6,8 prosenttia.

Ontuva väite että julkinen talous olisi syyllinen talouden heikkoon tilaan.

Marinin hallituksen aloittaessa muistan hyvin kokoomuksen hyökkäyksen hallitusta vastaan ' missä työllisyys toimet, en niihin sen enempää. Satonen pähkäilee miksei verotustoimet pure kotimaiseen kulutukseen. Luottamus hallitukseen heijastuu kotimaiseen kulutukseen, vientikään ei vedä, Satonen ei voi puolustella Venäjän aloittamalla sodalla, Venäjän sota vaikutti enemmän Marinin aikana,
Suomi selvisi pandemiasta ensimmäisten joukossa, siitä hyvästä talous/työllisyys elpyi nopeasti, Marin hallitukseen luotettiin.
Kokoomus hallitus tehdyt toimia joilla olisi luullut olevan vaikutusta, toimet olleet EK hyväksi, rikkaitten kokoomus äänestäjien hyväksi.
45280
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Hallitusta ei t y ö t t ö m y y s näytä huolestuttavan ollenkaan,
nyt kun se ennätyskorkealla.
Marinin hallituksen aikana t y ö l l i y y s oli ennätyskorkealla,
mutta Orpo jaksoi räksyttää kuin pikkusieluinen koulukiusaaja,
mitä tasoa hän henkisesti onkin eikä mikään "talousmies,
jolla on kaavat ja ratkaisut".

Hallituksen tarkoituksella aiheuttamalla suurtyöttömyydellä on tietysti
taka-ajatuksensa ja tarkoituksensa.
Normaali vastuullinen hallitus olisi jo syvästi huolissaan,
mutta Orpon hallitus ei ole. Se ei lotkauta korvaansakaan.

Äänestä

Kokoomuksen toimet ovat vain verukkeita leikkaamisiin, joita leikattuja
rahoja on siirretty porvareille pari miljardia veroaleina ja yksityissektorille
mm. pörriäisille lähes miljardi.

Äänestä
  • höpötystä tänäantätä huomenna tätä toista japäälle pörriäistä mitä sattuu

    Äänestä

aloittajahöpöttäjä aloittaa taas höpötyksensä lehtiotsikoiden pohjalta
passiivihöpötystä ilman että soveltaisivat tietojaan johonkin
pelkkää pskalässyä
tänään tätä huomenna tota

Äänestä

Työllisyys tilanne muka höpötystä, huono työllisyys näkyy taloudessa aika synkkänä.

Äänestä

Voi ei saa kertoa kansalle ikäviä tietoja se harmittaa Orpoa.

Äänestä

Tämän maan Toopet päättäjät tämän maan ovat nyt tuhonneet eikä sen kansa!
Köyhää ja työtöntä kansaa jopa rangaistaan rahallisesti siitä, että töitä ei saa.
Eihän niitä töitä edes ole! On tämä sairas maa!

Äänestä

Ongelma ei ole työhaluissa, vaan työpaikkojen puutteessa.
Kauppatieteiden maisteri ja insinööri on työtön. Hän on hakenut työpaikkoja
yli vuoden tuloksetta. Eikö noilla tutkinnoilla voisi työllistyä ?
Pitääkö olla vielä juristi ja sairaanhoitaja ?

https://yle.fi/a/74-20171975

Äänestä

Hallituksen "työvoimapula" on yksi suurimmista kusetuksista, jolla vaan laitetaan työväenluokka polvilleen työntekijän aseman heikennysten lisäksi.

Nepotismilla nämä hommat hoituu. Sen kautta Oliver Stubbikin sai
harjoittelupaikan kaikista epäpätevimpänä hakijana.

Äänestä
  • Kyllä Suomessa töitä löytyy: Stubb menetelmällä työnhakuun eli suhmuroiden suhteilla ja
    hyvä veli verkoston kautta. Pätevyydellä ei ole mitään väliä. Näin Suomessa saadaan töitä!

    Äänestä

TAITAA OLLA HUOLISSAAN OMASTA TYÖPAIKASTAAN , SEHÄN AMMATTITAIDON PUUTETTA JOS EI TYÖMINISTERI OSAA HOMMATA TYÖTTÖMILLE TÖITÄ

Äänestä
  • Eihän se saanut hommattua itselleenkään työpaikkaa. Hyvävelikerho auttoi.

    Äänestä

Tiedä satosesta.

Aina kuitenkin mennyt demut hallituksessa ja pmpuolueena nousukauden aikana. Niin marinin hallituskin. Ja lama-aika sitten oikeiston ollessa pmpuolue. Noin kävi orpon hallituksellekin.

Korona oli iso hankaluus. Vaikutti etenkin ulkomaan kauppaan. Sisämarkkinat sen sijaan toimivat ok. Yhteiskunta sopeutui hyvin eloon pandemian kanssa. Noh, pandemija meni jo.

Mutta venäjän sota jatkuu edelleen. Alussa puraisi isosti energian hintaan. Se saatu aika hyvin hallintaan. Mutta sota lopetti kaupan venäjän kanssa, suuri isku. Se ei ole muuttunut miksikään. Lisäksi tuli globaali lama, jatkuu edelleen. Sitten kaikenmaailman jenkkien tullit jne. Nykyhallitus ollut aivan kusessa.

Maassa huutava pula palkanmaksajista, se totta. Mutta koska globaali lama, asialle ei paljoa voi. Maa elää viennistä, vientiedellytykset saatava kuntoon. Sitä hallitus pyrkii tekemään.

Sisämarkkinoilla ei kummempaa merkitystä valtion talouteen. Ihmiset syö ja asuu, kuten aina. Ehkä halvemmalla, mutta se ei vaikuta mihinkään. Kun vienti alkaa vetämään, alkaa verotulotkin kasvamaan.

Työttömyys itsessää kelju asia. Mutta ei vaikuta vientiin mitenkään. Toki työttömyydestä aiheutuu kuluja, mutta ei merkittävässä määrin.

Suuri ongelma on sotekulut. Siihen toki kuuluu työttömyyskin. Mutta asia johtuu aivan liian suuresta soteorganisaatiosta. Joka taas johtuu suurista louspummi-ikäluokista. Aikoinaan syntynyt 70 000 kakaraa vuodessa, nyt 40 000. Tämä on yks suuri syy maan taloustilanteeseen. Liikaa elätettä iä liika pienellä öorukalla. Paska huoltosuhde.

Huoltosuhteellle mikään hallitus ei voi mitään. Mutta aika auttaa. Suuret loispummi-ikäluokat kuolevat kiihtyvällä vauhdilla pois rasittamasta yhteiskuntaa. Tämä hiton suuri asia, pieni määrä työttömiä ei isokaan ongelma.

Parempi, että maassa työvoimareserviä, kuin huutava pula työntekijöistä.

Lyhyesti. Lama loppuu aikanaan, siinä tilanteessa hyvä olla iskukykyinen ja talous kunnossa.. Siihen hallitus on pyrkinyt ja pyrkii. Ja työ kyllä jatkuu seuraavienkin hallitusten aikoina. Tässä käy vaan niin kun nousukausi tulee, kunnian siitä ottaa taas demarit itselleen. Kuten aina ennenkin.

Mä en siis morkkaa marinia, en fanita orpoa. Näin asiat mun mielestä vaan yksinkertaisesti ovat.

=DW=

=DW=

Äänestä
  • "Työttömyys itsessää kelju asia. Mutta ei vaikuta vientiin mitenkään."

    Kun ei ole vientiä ei tarvita työntekijöitäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Työttömyys itsessää kelju asia. Mutta ei vaikuta vientiin mitenkään."

    Kun ei ole vientiä ei tarvita työntekijöitäkään.

    Osuit ytimeen.

    =DW=

    Äänestä

Kun talouskasvu hiipuu työttömyys kasvaa. Edellisen hallituksen aikana oli talouskasvua. Nyt se on miikalla, vaikka Orpo mainostaa "orastavaa
talouskasvua". Missä ne "oraat" näkyvät, työttömyys ainakin kasvaa kasvamistaan ?

Äänestä
  • 'Minulla on mandaatti!'
    'Olen yllättynyt!'
    ja kuinkas meni Vietnamin reissu kommunistien kanssa neuvotellessa?

    Äänestä

Ketään ei huolestu työttömästä tai työnhakijasta. Rahantulo pelkästään huolestututtaa kateellisia.

Äänestä
  • Hupenee se raha rikkaaltakin, kun kukaan ei tee sille töitä kohta.

    Äänestä

Kiitos Satonen ja muut ministerit massatyöttömyydestä.

Äänestä

töttömyys on kelju asia mutta kun ei ole mitä viedä ja myydä paitsi sosdemiaa
ei voi mitään

kannattaa palstalla olla huolestunut satosen huolestumisesta vai kannattaako

luuletteko että satonen alkaa valmistaa sosdemiaa ja myydä sitä USAhan
jos trump panee sosdemialle tariffit? Kannattako se sillon?

Äänestä

Se onkin kumma juttu jos tulevat tuloverojen helpotukset eivät laita taloutta lentoon, varsinkin kun pienitulosten helpotukset on jo syöty muiden kustannusten noustessa vielä enemmän ja toisena se rikas porukka jonka ei tarvitse kuluttaa yhtään enempää vaikka niille oikeasti annetaan reilut kaverilahjat.
Satonen oli itse oli työministerinä ja leikkasi vain työntekijöiden turvaa ja paskoja päätöksiä ja nyt vielä ihmettelee? Kyllä on härski vai tyhmä poliitikko.

Äänestä

Muistutan edelleen 3. kerta historiassa kokoomus toistaa samaa ja tämä on Pahinta mitä on tehty yli 33 vuoteen kokoomuksen toimesta. Vähintään 4/5 osa kansasta saa pienempää palkkaa ja on vähemmän töitä kuin jos joku muu kuin kokoomus olisi pääministeri puolue. Ennätys konkursseissa, työttömyydessä ja ennätys ulkomaille menevistä yritystuista on tehty.

Äänestä
  • Eipä ihme, että Kekkonen esti kokoomuksen pääsyn hallitukseen.

    Äänestä

Hallitus ja EK on aiheuttaneet suurtyöttömyyden.

Äänestä

Viennillä pienempi merkitys mitä kotimaisella kulutuksella, kumpaakin tarvitaan.
Luottamus talouteen ei innosta kuluttamaan ja pelko työpaikasta.
Kokoomuksen kannatuksessa ei näy menkööt syteen saveen.

Äänestä
  • Väärin.

    Suomikin elää viennistä. Nimittäin kotimarkkinat ei varsinaisesti tuota yhtään mitään. Hölmöläisten hommaa, otetaan maton päästä lankaa ja neulotaan se toiseen päähän ..

    Suomeen tuodaan paljon kaikenlaista. Hedelmiä, kahvia, autoja, elektroniikkaa,vaikka nitä. Ikinä kuullut kauppataseesta? Suomesta pitää viedä vähintään samasta arvosta tavaraa, silloinollaan nollilla.

    Kotimarkkinat ei nosta kauppataseen plussaa. Ulkomaan vienti kyllä lisää.

    Suomi pieni, vähäväkinen maa. Tänne voi kuitenkin tuoda hyvin rajallisesti yhtään mitään. Mutta suomella globaalit, pallon kokoiset vientimarkkinat. Noh, venäjä ja muutama muu maa tällä hetkellä poislukien. Venäjä ollut suuri vientimaa, se menetys pitää korvata muulla viennillä.

    Jokatapauksessa vienti on se, mikä määrittää miten talous toimii. Nyt vienti pykii, maassa menee heikosti. Kotimarkkinat ei vaikuta asiaan mitenkään. Kun vienti lähtee vetämään, kotimarkkinat toki nekin elpyvät, koska rahaa liikkuu enenpi. Mutta kotimarkkinat ei muutu miksikään ilman vientiä. Kotimarkkinat lähinnä indikaattori, mistä myös huomaa viennin tilan.

    =DW=

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Väärin.

    Suomikin elää viennistä. Nimittäin kotimarkkinat ei varsinaisesti tuota yhtään mitään. Hölmöläisten hommaa, otetaan maton päästä lankaa ja neulotaan se toiseen päähän ..

    Suomeen tuodaan paljon kaikenlaista. Hedelmiä, kahvia, autoja, elektroniikkaa,vaikka nitä. Ikinä kuullut kauppataseesta? Suomesta pitää viedä vähintään samasta arvosta tavaraa, silloinollaan nollilla.

    Kotimarkkinat ei nosta kauppataseen plussaa. Ulkomaan vienti kyllä lisää.

    Suomi pieni, vähäväkinen maa. Tänne voi kuitenkin tuoda hyvin rajallisesti yhtään mitään. Mutta suomella globaalit, pallon kokoiset vientimarkkinat. Noh, venäjä ja muutama muu maa tällä hetkellä poislukien. Venäjä ollut suuri vientimaa, se menetys pitää korvata muulla viennillä.

    Jokatapauksessa vienti on se, mikä määrittää miten talous toimii. Nyt vienti pykii, maassa menee heikosti. Kotimarkkinat ei vaikuta asiaan mitenkään. Kun vienti lähtee vetämään, kotimarkkinat toki nekin elpyvät, koska rahaa liikkuu enenpi. Mutta kotimarkkinat ei muutu miksikään ilman vientiä. Kotimarkkinat lähinnä indikaattori, mistä myös huomaa viennin tilan.

    =DW=

    Tuottaa verotuloja, vienti korjaa kauppa tasetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tuottaa verotuloja, vienti korjaa kauppa tasetta.

    Voi tavaton.

    Paljonko verot lisäävät maan varallisuutta? Verot vain sisäistä rahan kierrätystä. Siis sisämarkkinoista puhuen. Se on sitä hölmöläisten hommaa.

    Vienti lisää aidosti tuloja, myös verotuloja. Maan varallisuus kasvaa viennin kasvaessa. Sisämarkkinoiden kasvaessa raha vain kiertää taskusta toiseen. Paitsi, sisämarkkinat lisäävät tuontia, mikä taas heikentää kauppatasetta.

    Maa kyykkää tai nousee viennillä.

    =DW=

    Äänestä

Pskat se mitään on huolestunut.

Äänestä
  • eiole kaan mutta palstan uusinatsi on lintmaani ja hulestunut satosen huolestumisesta ja sen seurauksista uusinatsialaisuuteen

    Äänestä

Erikoisinta massatyöttömyydessä on hallituksen välinpitämättömyys.
Lisää rangaistuksia vain työttömille, mutta itse työttömyydestä
hallitus ei välitä hitustakaan.
Työttömyys ei auta Suomea nousemaan "vahvaksi".
Se oli hallituksen lupaus, tehdä "Vahva Suomi".

Äänestä

Hallitus on se alisuoriutuja, jolle pitäisi antaa kenkää.

Äänestä
Aloittaja

Viennin osuus Suomen kansantaloudelle on ollut pienempi kuin kotimainen kulutus, vienti tuo nettoa, yritykset vie tuotannostaan ylimääräiset vientiin, hyvä kilpailukyky lisää vientiä. Kotimainen kysyntä tuo turvaa huonoina aikoina, tuo työllisyyttä, huono työntehokkuus vaatii suuremman työllisyysasteen. Nykyisessä taloustilanteessa kun tehokkuus vähän kehno, vaatisi arvaan kaikki Suomen työttömät työllistyisivät olisi Orpolla syy laittaa suu messingille.

Äänestä

Tukien leikkaaminen eli ostovoiman vieminen kokonaan osalta kansaa on kaksipiippuinen juttu.
Heikossa asemassa olevien tuetkin olisivat menneet arkiseen kulutukseen
ja raha olisi kiertänyt alvin muodossa valtion kanssaan, tuottajille ja kaupalle.
Ei pienituloisten ja heikossa asemassa olevien kurittaminen ole plussaa
valtiontaloudelle, kurituksen muista seurauksista puhumattakaan.

Äänestä
  • Hallituksen apukoululaiset eivät osaa niin pitkälle ajatella.

    Äänestä

Jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus työhön ja elinkeinon harjoittamiseen.
Tämä oikeus on kirjattu Suomen perustuslakiin.

Perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Julkisen vallan, eli valtion ja kuntien, on huolehdittava työvoiman suojelusta ja edistettävä työllisyyttä, pyrkien turvaamaan oikeus työhön kaikille.

Nykyinen hallitus on irtisanoutunut perustuslaista.

Äänestä
  • Monessakin asiassa.

    Äänestä

perustuslakia ei tarvitse noudattaa siihen on turha vedota koska putinin kädestä pitämisestä
ei Halonen joudu vankityrmään maanpetoksesta

eli perustuslakia saa rikkoa koska siitä ei ole määrätty rangaistusta

sitten Satonen,
hän on huolestunut koska hänen salkussaan on paljon kiinteistöjä
ja niiden arvot ovat nyt laskeneet, toivottavasti jää vielä rahaa kahviin ja pullaan?

sinänsä kiinteistösijoitus on järkevää koska niissä on kivijalka jos sattuisi tarvitsemaan äkkiä rahaa lainaksi jugend-asunnon ostamiseen tms

Äänestä

Kaikki hallituksen perustelut ontuvat.

Äänestä

Hallituksen tekemät päätökset osoittavat, ettei hallitusta huoleta valtion velkaantuminen, kun valmiiksi varakkaiden verotusta kevennetään samalla kun julkisista palveluista ja pienituloisilta leikataan. Hallituksen politiikassa ei ole kyse valtion velkaantumisen taittamisesta, vaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion murentamisesta

Pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) perustelivat kevennyksiä sillä, että niistä tulee dynaamisia vaikutuksia. Niiden ansiosta kevennykset rahoittavat itsensä.

Perustelu ei kestänyt kriittistä tarkastelua. Taloustieteilijät ovat liki yksimielisiä
siitä, että veronkevennysten kasvuvaikutukset jäävät sen verran pieniksi,
etteivät ne rahoita itseään.

Kaiken lisäksi hallitus on leikannut pienituloisten ostovoimasta ja koulutuksesta, mikä vie sen toiminnalta myös johdonmukaisuuden,

Lähes kaikki näkevät hallituksen valheitten läpi.

Äänestä

Satosen on myhäistä ja tekopyhää puhua mitään.

Äänestä
  • Jätkä ei saanut mitään aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Jätkä ei saanut mitään aikaan.

    Sai se 100000 uutta työtöntä aikaan persuhallituksessa.
    Se on kahdessa vuodessa Suomen ennätys.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pertikki kirjoitti:

Suomen työttömyysaste yli 10 prosenttia.

Vuonna 2022 oli työttömyysaste 6,8 prosenttia.

Ontuva väite että julkinen talous olisi syyllinen talouden heikkoon tilaan.

Marinin hallituksen aloittaessa muistan hyvin kokoomuksen hyökkäyksen hallitusta vastaan ' missä työllisyys toimet, en niihin sen enempää. Satonen pähkäilee miksei verotustoimet pure kotimaiseen kulutukseen. Luottamus hallitukseen heijastuu kotimaiseen kulutukseen, vientikään ei vedä, Satonen ei voi puolustella Venäjän aloittamalla sodalla, Venäjän sota vaikutti enemmän Marinin aikana,
Suomi selvisi pandemiasta ensimmäisten joukossa, siitä hyvästä talous/työllisyys elpyi nopeasti, Marin hallitukseen luotettiin.
Kokoomus hallitus tehdyt toimia joilla olisi luullut olevan vaikutusta, toimet olleet EK hyväksi, rikkaitten kokoomus äänestäjien hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu