Suomen Profeetta Henri Puumala kertoi hiljattain,että hän on ryhtynyt kirjoittamaan "sekulaarille" levy yhtiölle pilkkalauluja,joissa käsitellään nimeltä Suomen helluntaiporttokirkko sekä sen tekemät kieroudet.
Pilkkalauluja helluntai porttokirkosta!!!
Anonyymi-ap
49558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Pahimpia se,että haukkuivat Benny Hinnin.
Millaisia lauluja Leo Melleristä?
Olet varmaan jo aiemminkin hoksannut, ettei noilla pilkkalauluilla ole mitään arvoa, eikä niihin kukaan reagoi. Sen vuoksi: anna olla ja tee jotain hyvää pahuuden sijaan.
Ää...älä viitsi leikkiä tekopyhää,kaikki tietävät että hellariporttokirkko on perkeleestä.
Tuhotahan se täytyy.
Daavidkin tekisi sen lauluilla.
Olkoon mistä tahansa, mutta tämä pilkkalauluasia on käyty ennenkin kanssasi läpi, eikä yhtäkään levy-yhtiötä kiinnosta.
Sopimukset on jo tehty,odoittavat studioon menoa.
Kommentoipa sitten, kun ilmestyvät..?
Jään odottamaan ja kommentoin.. Tarpeen mukaan.
Miksi narraat?
Jumalamme taitaa tehdä siitä saagojen saagan.
Ei harrasta Jumala ilkeyttä.
Ei harrasta Jumala ilkeyttä,ei,se pitää paikkansa.
Kuningas Daavidin aikaan Jumala tappoi switsemänkymmentätuhatta ihmistä.
Se johtui Hänen rakkaudestaan.
Olit varmaan paikalla naureskelemassa?
Profeetta ei saisi olla katkera eikä kostaja. Mitä Raamattu sanoo. Siunatkaa ja rukoillaan heidän puolesta. Kerätkää "tulisia hiiliä" heidä päälleen. Kosta paha hyvällä
Profeetta ei saisi olla.....kjcfykvcgmjjhfevgyikbvftkbvghbvczdhkkbgfhkvklitewdcvjkoiygffrjjvcfgjj......jhhfvnkhdddhjkoutrcbnllutedcbykknbvj........kiywwdvkooyrcbkkgcvjjhgg......eikä oikein mitään muutakaan.
Eiköhän Jumala tiedä,mitä tekee.
Jumala tietää.
Kuitenkaan itse itsensä profeetaksi nostanut sen sijaan ei näytä tietävän, mitä tekee.
Sinäpä sem sanoit.
Vaan tarkastellaanpa asiaa,mikä on itse itsensä profeetaksi ylentänyt.
Se on henkilö,joka on nostanut itsensä profeetan yläpuolelle ilman,että Jumala olisi häntä siihen kutsunut.
Ei.
Vaan sinä olet nostanut itse itsesi profeetaksi, joka sinulle tarkoittaa lähes Jumalan kaltaista asemaa. Ihan vain siis kirjoitustesi perusteella. Ja olet täysin harhassa.
Raamattumme kirjoitusten perusteella varsinkin profdetta onkin Jumalan kuva.
"...Te tulette jumaliksi..",
"...kuitenkin teit hänestä lähes jumalolennon".
Mietipä Daavidia,kolmetuhatta vuotta jo ollut yksi maailmanhistorian kuuluisimmista henkilöistä.
Sellainen on profeetta,mutta sinä olet kateellinen Suomen profeetallemme.
"Sinä olet kateellinen". Ei Henri, en ole harhaiselle kateellinen.
Lue aiempi kommenttini, sinä OLET NOSTANUT ITSE ITSESI.
Sinä täällä kirjoittelet jollekin Henrille?!
Itse olet täysin harhainen.
Tiesitkö muuten miten ihmisen järjelle käy,kun hän nostaa itsensä profeetoille tuomariksi ja arvostelijaksi/halveksijaksi ilman Jumalamme lupaa?
Raamattumme Aanoo:
"Sen saat tietää sinä päivänä,kun pakenet huoneesta toiseen".
Ihminen,joka käy Jumalan voideltujen kimppuun,on aina harhainen ja ennenkaikkea,hänellä on aina epärehellinen päämääränsä.
Henri, eli sinä, olet ketjun aloittaja.
Tiesitkö muuten miten ihmisen järjelle käy,kun hän nostaa itsensä profeetoille tuomariksi ja arvostelijaksi/halveksijaksi ilman Jumalamme lupaa?
Sinun kirjoituksistasi huomaan, miten sinulle on käynyt. Eli tuloksena harhaisuus.
Tämän Sanan sain Jumalalta sinulle,profeetan arvostelijalle:
-"Ambulanssi on jo ovesi takana,sinut viedään tahtosi vastaiseen,psyk.hoitoon,Aamen".
Eipä sentään. Tuo on sitä harhaa.
Kuulepa.
Ei tuo mainitsemasi Henri ole harhainen,mutta jokainen perinteisissä hellareissa tietää,että pprttokirkon arkkipiispa Valtteri siellä teidän Saalemissanne on oikeastikin harhainen.
On tainnut Henkka tehdä jo Valtteristannekin pilkkalauluja.
"Kolmannen persoonan henkka":
Luot jatkuvasti pahuutta ja ilkeyttä ympärillesi.
Kuule nyt jo,en ole tuo mainitsemasi Henkka.
Olen Osmo Kovalainen Pohjois Suomesta ja näen sinun hiiltyvän,kun puhutaan Raamatun ylistettävimmästä harrastuksesta,eli musiikista.
Kun ei pärjää musiikkialan hemmoille,niin heikkohermoiset,lapselliset ja harhaiset ihmiset pikkumaisuuksissansa sovittelevat yllensä papinkaapua.
Luovu sellaisesta,tee parannus ja hylkää helluntaiporttokirkko,äläkä enää kapinoi Jumalaasi vastaan.
Mistä sinä tiedät, kuka kommentoi kenellekin?
Onko Osmo Henrin sivupersoona? Joilla sama harha.
Sinä haukut täällä jotakin Henkkaa,kuitenkin teksteistäsi näkee että kuljet paniikkinappulasi pohjassa.
En ole haukkunut.
Mikä mahtaa olla tässä tapauksessa paniikkinappula ja millä tavalla sen teksteistä näkee, että on pohjassa?
Miksi sinä Henri saisit haukkua viattomia ihmisiä (pilkkalaulut), mutta kiellät sen muilta? Eikö se ole kaksinaismoralismia?
Sinuun on tainnut ottaa todella kipeää,kun profeetta Jumalan käskemänä repii,pui ja rouhii jumalattomuuden kukkuloita hellariporttokirkosta lauluntekstien avulla.
Et taaskaan kykene vastaamaan selkeään kysymykseen.
Ja tarkoitatko samaa (oman mielesi tuottamaa) "jumalaa", joka ilmoitti sinulle minun joutuvan psykiatriseen pakkohoitoon? Eipä ole ambulanssia näkynyt oven takana..
Saul,Saul!
Miksi vainoat minua?
Täällä joku hörhö repii ja solvaa profeettaa.
Viekää jo.
Entä se vastaus?
Sitä saa mitä tilaa, kun ensin itse aloittaa rienauksen.
Kuka vie kenet, ja mihin?
Kyllä se näin on.
Joku rienaa täällä profeettaa ja nimittelee kirjoittelijaa Henriksi.
Samalla tivaa vastauksia.
"Tyhmä jää vastauata vaille".
Tuolla kommentilla tarkoitin sinua, aloittajaa. Koitahan vastata tuolla ylempänä esitettyihin kysymyksiin.
Vielä tyhmemmällä ei ole sopivia vastauksia.
Nimittelet mahdollista profeettaa tarkoituksella "vieläkin tyhmemmäksi",sekä "harhaiseksi".
Kuvittelet myöskin saavasi vastauksia.
Milloin itse vastaat kysymykseeni:
Mitä jos joku tekee herjauksestasi esitutkintapyynnön?
Olet sinä melkoinen venkula.
Sinä aloitat ja kun joku muu reagoi, sinusta tulee uhri. Liikuttavaa.
En ole,vaan poliisi.
Monenlaista olet kertonut olevasi, mutta poliisi tai mikään muukaan viranomainen et ole.
Kovinpa olet varma asioistasi,kuvittelet olevasi palstan sheriffi.
Siis Henkka kuvittelee, vai kuinka?
Henkka tuskin kuvittelee olevansa palstan sheriffi,mutta sinä kuvittelet itsestäsi liikoja.