Ovatko naiset parinvallinassaan valikoivempia?

Olen miettinyt, että vaikuttaako seksuaalinen suuntautuminen esimerkiksi siihen kuinka usein tai helposti löytää kumppanin tai seurustelee. Oma aktiivisin kausi oli juuri parinkympin alkupuolella, mutta sen jälkeen en ole löytänyt ketään. Ihmissuhteeni vaikuttivat minuun syvästi. Henkilöt olivat naisia. Minusta ei tunnu, että kiinnostun mitenkään erityisen helposti naisista(kaan), miehet ovat kyllä osoittaneet kiinnostusta, mutta en ole kiinnostunut myöskään heistä. Tuntemani heterot taas aloittavat helpommin uuden suhteen noin muutamassa vuodessa, minulle taas se ei ole aika eikä mikään ja suhteeni ovat edelleen herkkä alue. Onko asia niin, että seksuaalivähemmistöillä kun ei ole paljoa tarjontaa niin ei potentiaaliisia kumppaneitakaan helposti löydy ja henkilöt päätyvät pitkiksi ajoiksi yksin? Tuntuu vaan ihmeelliseltä miten helposti esim. miehistä tykkäävät muodostavat uuden suhteen toiseen mieheen kuin siihen, joka muka hetki sitten oli niin merkityksellinen? En siis tarkoita pahalla. Olen vain tätä ihmetellyt. Kuinka usein tai helposti olette löytäneet kumppaneita ja mistä?
28778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Suhteet (3 kpl) on olleet pitkiä ja ne olen ollut kunkin kumppanin kanssa ns. loppuun asti. En ole tarvinnut toipumisaikaa, kun ollaan yhdessä puhuttu, että nyt tämä on tässä tai muuten on ollut ihan selvää, ettei ole järkeä jatkaa. Olen siis löytänyt uuden kumppanin aina melko nopeasti, muutamassa kuukaudessa netistä miltä alustalta milloinkin. Nykyisen naisystävän kanssa ollaan nyt oltu reilu kaksi vuotta ja nyt on oikein hyvä näin.

Äänestä
  • Niin, varmaan tilanteiden selkeys ja se, että on päässyt seurustelemaan pitkään tuo ikään kuin sellaisen flown ja kumppanin vaihto tai uuden löytäminen on helpompaa?

    T: Ap

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Niin, varmaan tilanteiden selkeys ja se, että on päässyt seurustelemaan pitkään tuo ikään kuin sellaisen flown ja kumppanin vaihto tai uuden löytäminen on helpompaa?

    T: Ap

    En kyllä mitään flowta tunnista. Sen sijaan mä olen oppinut olemaan rehellinen siitä, mitä mä tarvitsen, mitä mä haluan, ja puhumaan myös. Oon täällä palstalla varsinkin huomannut, että naiset saattaa kyttäillä ja arastella vuosikausia, eivätkä puhu tunteistaan. En tajua sellaista. Miten ikinä voi päästä hyvään suhteeseen, jos ei sano kenellekään, että haluan suhteeseen

    Äänestä

Hmm. Voihan sitä tiettyä valikoivuutta ollakin enemmän naisilla, myös ihan naisten kesken. Nyt tulee tosi mututuntumalla, mutta vaikuttaa minun silmään siltä että kun nainen haluaa ryhtyä yhtään mihinkään, siihen ei lähetä ns. kännisjaläpäl, vaan että se omaan elämään tuleva ihminen on 100% semmonen jonka lähelleen haluaa. Ja ihan hyvähän tuo on siltä kantilta että ei tule semmoisia että 'ollaas nyt yhessä että ois vaan joku tossanoi'. Toisaalta... 'poolin' niukahko koko saattaa tuoda joillekin yksinäisempiä oloja. Kun eihän sitä nyt kait voi ihan vaan sen perusteella ruveta ihastumaan että saa kuulla jonkun olevan meidän lajin naisia, vai voiko muka? Ja joillakin on se rajaus että haluavat olla vain homoseksuaalien naisten kanssa (eli bi ei ok (en ota kantaa kun kyse on kuitenkin jokaisen omasta seksuaalielämästä ja itsemääräämisoikeudesta)), mikä supistaa entisestään.
Minun on huono käytännön tasolta kommentoida kumppanien löytämisestä kun en ole ehtinyt käydä näitä digimaailman vaihtoehtoja läpi vielä (enkä ole vielä ollut missään kunnon parisuhteessa naisen kanssa ennestäänkään). Kun baareissa silloin tällöin käy niin silloin tällöin törmää pariin hassuun bi-naiseen (tai mistä minä tiedän vaikka lesboonkin) ja sitten tanssitaan muttei kämpille päädytä. Vähintään vaikuttaa ainakin että naisten kesken yhden yön jutut tai fwb-järjestelyt on harvinaisempia. Sääli, itse en näe niissä mitään vikaa, vaikka eihän se kaikkien juttu olekaan (eikä tartti olla).

Ja siis nyt vastaanväittäjät on erittäin tervetulleita koska minähän en siis tiedä kuin hyvin vähän ja vain omasta näkövinkkelistäni.

Äänestä
  • Mielestäni seksuaalisella suuntautumisella ei ole väliä eikä kannatakaan lyödä omia vaihtoehtojaan lukkoon. Olen myös hyvin ymmärtäväinen siinä, että kaikilla ihmisillä on oma historiansa ja usein takana suhde vastakkaiseen sukupuoleen, koska siihenhän ihminen on lopulta tehty. Henkilöön voi rakastua hänen seurusteluhistoriastaan huolimatta. Mielestäni myös henkilöt, jotka pyrkivät rajaamaan tai hallitsemaan kumppanin seksuaalista suuntautumista ovat itse siltä osin väkivaltaisia. Kyse ei ole sellaisista ihmisistä, jotka pystyvät aidosti välittävään suhteeseen vaan he hallitsevat toista ja pitävät tätä omien tarpeidensa tyydyttäjänä. Toisaalta ymmärrän sen, että samankaltaisuus viehättää. Se luo siteen ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Minäkin viehätyn naisista ehkä juuri siksi, että kokemus naisena olosta on sama ja sitä kaipaan. En tiedä miten heterot tuntevat. toisaalta mutkattomuus on hyvä asia. Tämä lienee sekä yksilöllistä, että kyse on sukupuolesta. Nainen on miehelle riskitön, helppo kohde. Nainen taas valikoi tarkoin ja arpoo tuleeko olemaan turvassa koska tämä ei ole meille itsestään selvyys. Mutta en viehäty helposti kyllä naisistakaan, minulle on olemassa edelleen vain se kehen olen aikanaan rakastunut. Valitettavasti emme voi olla yhdessä ja elämä vei erilleen. Vaikea kuvitella, että vastaavaa tulisi enää kohdalle, koska tunsin hänet niin hyvin.

    T. Ap

    Äänestä

Riippunee koulutustasosta, elämänkokemuksesta, viisaudesta, havaintokyvystä ja iästä. Kypsänä ei ota vastaan enää mitään ihan ok haaleaa kaurapuuroa ja toisaalta ei epävakaatakaan luonnetta, kun osaa lukea merkkejä ja haluaa itselleen hyvää.
Olen siis yksin.

Äänestä

  • En_osaaEn_tunne kirjoitti:

    Tehtyjen havaintojen perusteella sanosin, jotta osalle lesboista kelpaa myös kylmä puuro.
    Totuus löytyy kaurapuurosta"
    https://youtu.be/VdZAaso6Ogw?si=JYUcQJ_wP03_QC0B

    Kaikenlaisia tyytymisratkaisuja varmasti löytyy, eikä katso edes seksuaalista suuntautumista. Itselleni ei sovi ok valinta. Tyyppi johon sitoudutaan kun ei osata olla yksin, ei riittävää kemiaa, kämppisvibat jo alusta alkaen, tietyt "kuumakallet", aseksuaalit, sukupuoliongelmaiset, polyt, pragmaattiset kulujenjakajat tai lähinnä perheellistymään yrittävät.
    Voivat olla keskenään sitten.

    Äänestä

Naiset on biologisesti valikoivampia ja heteronaiset pääsee valitsemaan isosta miesjoukosta. Naisista pitäviä naisia on vähän, joten on sattumaa kipinöikö kenenkään kanssa. Ne jotka ottaa kenet tahansa mukavan naisen, löytävät seuraa helpommin. Ne jotka hakee yhteensopivuutta ovat aikamoisen sattuman varassa. Lisäksi valtaosa naisista on passiivisia ihastujia, ihastuvat vasta kun toinen näyttää ihastumista. Tämäkin on biologiaa ja auttaa heteropareja pariutumaan, koska valtaosa miehistä ihastuu ensi näkemällä ja alkaa yrittää kohdettaan. Naiset keskenään usein jäävät odotustilaan. Sääli mutta eipä biologialle voi mitään. Jos kuulut siihen vähemmistöön naisissa, jotka ihastuvat ja tuntevat seksuaalista himoa nopeasti ulkonäön perusteella, sekä olet aktiivinen yrittämään ihastustasi, niin pariudut luultavasti melko nopeasti.

Äänestä
  • Kunpa oliskin näin!
    Olen ollut miesten piirittämä ja rohkaistunut nyt tekemään kaikkeni naisihastukseni suhteen. Olen alkanut tuntea myötätuntoa miehiä kohtaan. Todellakin on vaikeaa naisten kesken vaikka tunnetta ja kipinää olisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kunpa oliskin näin!

    Miten olet toiminut? Eikö hän vastaa tunteisiisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kunpa oliskin näin!
    Olen ollut miesten piirittämä ja rohkaistunut nyt tekemään kaikkeni naisihastukseni suhteen. Olen alkanut tuntea myötätuntoa miehiä kohtaan. Todellakin on vaikeaa naisten kesken vaikka tunnetta ja kipinää olisi.

    TAI sinun tulisi hyväksyä se, että hän ei tunne sinua kohtaan samoin.... Toisaalta mikset vain anna asialle aikaa? Painostaminen ei ole ok ja silloinhan hän todellakin lähtee toiseen suuntaan. Suurin osa ihmisisä kokee iskemisen epämieluisana ja epäaitona, en voi suositella. Mutta hienoa, että olet rohkaissut tekemään kaikkesi.

    Äänestä

Kavereita ja ystäviäkin löytää kohtalaisen helposti, jos on tavanomaiset sosiaaliset taidot hallussa. Parisuhdetta tai seksiä on vaikea löytää, koska tapailut, deitit yms tyssää yleensä siihen, ettei kumpikaan syty "sillä lailla". Voi olla "paperilla sopiva", mutta mitään ei vain tapahdu. Liian pieni joukko mistä valita. Osa pariutuu "ihan kivan" kanssa ja pitää sitä riittävänä.

Äänestä

Onko aiheesta jotakin oikeaa tutkimusta, tietääkö joku? Tieteellistä tutkimusta.

T. Ap.

Äänestä
  • Siitä ainakin on olemassa tutkimustietoa, että naiset ovat luontaisesti keskimäärin valikoivampia ja hitaammin syttyviä kuin miehet. En jaksa alkaa etsimään linkkejä, mutta löytyy todennäköisesti helposti selaamalla esimerkiksi yliopistojen tietokantoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Siitä ainakin on olemassa tutkimustietoa, että naiset ovat luontaisesti keskimäärin valikoivampia ja hitaammin syttyviä kuin miehet. En jaksa alkaa etsimään linkkejä, mutta löytyy todennäköisesti helposti selaamalla esimerkiksi yliopistojen tietokantoja.

    Ok, yritän löytää.

    Tai sitä mietin, että onko kukaan tutkinut seksuaalisen suuntautumisen vaikutusta seurustelussa tai esimerkiksi sitä, ovatko seksuaalivähemmistöjen liitot vähäisempiä, mutta pitkäikäisiä tai jos kumppanin jostain syystä menettää, niin kuinka nopeasti seksuaalivähemmistön edustaja esimerkiksi löytää tai sitoutuu uuteen ihmiseen?

    Minusta vaan vaikuttaa, että usea seksuaalivähemmistöön kuuluva nainen on juurikin sinkku, kuten me palstalaiset. Tavanomaisesti ei helposti kiinnostu edes toisista naisista ja ymmärrän tämän itsessänikin.

    En tiedä mikä murtaisi vanhat loitsut, enkä näe tulevaisuutta itselleni kumppanuudessa. Minulla ei ole tunnetta tai mielikuvaa siitä, mikä olisi parisuhteen tarkoitus. Mikä olisi se pohja, mikä ajaa yhteen.

    T. Ap

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kyllä molemminpuolinen rakkaus on niin iso voima, että se vetää yhteen. Kerroit että sullakin on ollut aikoinaan rakas. Etkö olisi ottanut hänet, jos olisit saanut? Sama se on kuin heteroillakin, jos on oikeat toisilleen niin äkkiä on sormus nimettömässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kyllä molemminpuolinen rakkaus on niin iso voima, että se vetää yhteen. Kerroit että sullakin on ollut aikoinaan rakas. Etkö olisi ottanut hänet, jos olisit saanut? Sama se on kuin heteroillakin, jos on oikeat toisilleen niin äkkiä on sormus nimettömässä.

    No olisin toki, jos olisin saanut. Mutta tässähän on kyse siitä, että jos kumppanin syystä tai toisesta menettää, tulee ro tai tämä menehtyy tai muuta niin kuinka naiset pariutuvat uudelleen vai pariutuvatko. Koska itselleni on äärimmäisen vieras ajatus se, että ihminen toipuisi erosta niin nopeasti, kuin joidenkin nähnhyt tekevän. Siksi mietin, vaikuttaako seksuaalinen suuntautuminen asiaan. Olemmehan biologisesti erilaisia.

    Mutta ei e se rakkaus aina vaan automaattisesti saa asioita toimimaan, iso voima tai ei.

    Äänestä

Pitäkää kiinni kun löydätte naisen, jonka kanssa on molemminpuolinen vetovoima. Voi olla ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Eli voi olla ainoa kerta elämän aikana.

Äänestä

Useimmat naiset rakastuu muutaman kerran elämässään. Ap:llekin voi hyvin tulla vielä toinen kerta. Itse olen rakastunut kolme kertaa ja jää tähän, koska vakkarisuhde ja yhteiset suunnitelmat sen kehittämiseen ja syventämiseen.

Rakkauskin kuolee aikanaan, jos suhdetta ei synny tai se katkeaa.

Äänestä
  • Totta on. Ja pahinta on jäädä tunnetasolla roikkumaan menneeseen. Se on ansa, jonka voi itselleen rakentaa pitämällä yllä harhakuvaa yhteydestä muistelemalla ja kuvittelemalla. Varsinainen karhunpalvelus omalle tulevaisuudelle.

    Äänestä

  • Tulihan se toinen kertakin, siitäkin tosin yli kymmenen vuotta, kun en voinut olla sen ensiksi tulleen kanssa. Siinäpä ne olikin. Rakkaus ei kuitenkaan kuole, eikä vetovoima hävinnyt mihinkään. Vaihtoehtoja ei ole, kuin siirtyä muualle. Välitän kyllä hänestä aidosti ja toivon että hän on onnellinen.

    AP

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tulihan se toinen kertakin, siitäkin tosin yli kymmenen vuotta, kun en voinut olla sen ensiksi tulleen kanssa. Siinäpä ne olikin. Rakkaus ei kuitenkaan kuole, eikä vetovoima hävinnyt mihinkään. Vaihtoehtoja ei ole, kuin siirtyä muualle. Välitän kyllä hänestä aidosti ja toivon että hän on onnellinen.

    AP

    Ehkä se kolmaskin kerta tulee, mutta eri tavalla kuin edelliset kerrat.. Toivosta ei kannata luopua..

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ehkä se kolmaskin kerta tulee, mutta eri tavalla kuin edelliset kerrat.. Toivosta ei kannata luopua..

    No ei kai, mutta mietin vain kuinka isoa osaa biologia näyttelee tässä. Koska tosiaan vastaavista on heterokaverit ja tutut muodostaneet uuden suhteen minun mittapuulla todella nopeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    No ei kai, mutta mietin vain kuinka isoa osaa biologia näyttelee tässä. Koska tosiaan vastaavista on heterokaverit ja tutut muodostaneet uuden suhteen minun mittapuulla todella nopeasti.

    No onhan se päivänselvää, kun heillä on enemmän valinnanvaraa. Sulla on niukka valinnanvaraa, ellet lähde ulkomailta hakemaan.

    Äänestä

Epätoivo valtaa alaa lesbojen keskuudessa aina jossain vaiheessa elämää...

Äänestä
  • Kellä valtaa, kellä ei. Sama koskee heteroja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen miettinyt, että vaikuttaako seksuaalinen suuntautuminen esimerkiksi siihen kuinka usein tai helposti löytää kumppanin tai seurustelee. Oma aktiivisin kausi oli juuri parinkympin alkupuolella, mutta sen jälkeen en ole löytänyt ketään. Ihmissuhteeni vaikuttivat minuun syvästi. Henkilöt olivat naisia. Minusta ei tunnu, että kiinnostun mitenkään erityisen helposti naisista(kaan), miehet ovat kyllä osoittaneet kiinnostusta, mutta en ole kiinnostunut myöskään heistä. Tuntemani heterot taas aloittavat helpommin uuden suhteen noin muutamassa vuodessa, minulle taas se ei ole aika eikä mikään ja suhteeni ovat edelleen herkkä alue. Onko asia niin, että seksuaalivähemmistöillä kun ei ole paljoa tarjontaa niin ei potentiaaliisia kumppaneitakaan helposti löydy ja henkilöt päätyvät pitkiksi ajoiksi yksin? Tuntuu vaan ihmeelliseltä miten helposti esim. miehistä tykkäävät muodostavat uuden suhteen toiseen mieheen kuin siihen, joka muka hetki sitten oli niin merkityksellinen? En siis tarkoita pahalla. Olen vain tätä ihmetellyt. Kuinka usein tai helposti olette löytäneet kumppaneita ja mistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu