Uuden katalysaattorin elinikä?

Onko kokemusta uuden katalysaattorin kestokyvystä? Omaan autoon piti vaihtaa uusi katalysaattori kun auto rupesi polttamaan moottorinvikavaloa ja antoi koodiksi P0420. Minkäänlaista tehon häviämistä tai muuta vastaava ei ilmennyt, eikä ollut öljy- tai jäähdytinnestevuotoja. Huollotkin on tehty ajallaan. Korjaamolla totesivat katin olevan vaihtokunnossa päästöjen perusteella, jonka sitten vaihtoivat uuteen. Uudella katalysaattorilla ehdin ajaa korjaamolta n. 100km matkan, kun sama tuttu moottorinvikavalo syttyi uudelleen palamaan. Koodinlukijalla antaa saman P0420. Autossa ei tämän matkankaan aikana ollut minkäänlaista muuta käyntihäiriötä. Ainoastaan hiukan ennen vikavalon syttymistä liikennevaloissa tuntui pakokaasun mukana voimakas rikin tuoksu. Korjaamolta ei ole tullut vielä vastausta viikonlopun takia eikä ole varmaa onko työlle edes mitään takuuta. Eikö katalysaattorin pitäisi kuitenkin kestää enemmänkin kuin 100km normaalissa ajossa? Onko jollain käynyt vastaavaa että uusi katti olisi hajonnut jo heti kättelyssä?
35664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Katalysaattorihan kestää ajaa satojatuhansia kilometrejä.sillä.edellutyksellä että polttoaineen ruiskutus moottoriin toimii oikein.
Lambda anturi viimeistelee oikean seoksen.eli se myös pitää olla kunnossa..
Jos katti loppuu ennenaikojaan vika on polttoaine laitteissa tai viallisessa lambda anturissa..muös moottorin liiallinen öljynkulutus pilaaa katalysaattorin.

1Äänestä
  • Eli siis katalysaattorin hajoaminen jo 100 km matkalla on mahdollinen. Auto ei syö öljyä, huollot on tehty muuten ajallaan. Antureista ei ole tietoa toimivatko ne, olettaisin että korjaamolla olisivat senkin asian selvittäneet. Pakokaasupäästöjen perusteella totesivat katalysaattorin olevan lopussa ja vaihdon jälkeen arvot oli ok.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eli siis katalysaattorin hajoaminen jo 100 km matkalla on mahdollinen. Auto ei syö öljyä, huollot on tehty muuten ajallaan. Antureista ei ole tietoa toimivatko ne, olettaisin että korjaamolla olisivat senkin asian selvittäneet. Pakokaasupäästöjen perusteella totesivat katalysaattorin olevan lopussa ja vaihdon jälkeen arvot oli ok.

    Korjaamoja on erilaisia.

    1Äänestä

mahdollisuuksia on paljon tuolle vikakoodille mikä sytyttää sen,,,se ei tarkoita että katti olisi rikki , vaan se on vikavalo joka kertoo ettei katti toimi oikein.?
https://club.autodoc.fi/obd-codes/p0420.. itselläni on corolla 1998 300.000 ajettu ja alkuperäinen katti...huollot ovat tärkeitä ajallaan ja oikeat öljyt..

Äänestä

onkohan lambda anturit ja johdot kunnossa..?

Äänestä

Pärnänen kusettanut tai on täysin osaamaton.
Voihan tämäkin avaus olla huono provo?

Äänestä
  • Ei ole huono provo enkä tiedä mistä Pärnäsestä puhut. Viikolla oli tuo korjaus ja siitä n. 100km eli käytännössä pari ajoa töihin kunnes sama ongelma. On toki mahdollista korjaamo kusettaa ja vaihtoi kalleimman osan minkä pystyi tutkimatta vikaa sen kummemmin. Osaamaton olen koska en omista autokorjaamoa saati että olisi välineitäkään millä tutkia asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole huono provo enkä tiedä mistä Pärnäsestä puhut. Viikolla oli tuo korjaus ja siitä n. 100km eli käytännössä pari ajoa töihin kunnes sama ongelma. On toki mahdollista korjaamo kusettaa ja vaihtoi kalleimman osan minkä pystyi tutkimatta vikaa sen kummemmin. Osaamaton olen koska en omista autokorjaamoa saati että olisi välineitäkään millä tutkia asiaa.

    Pärnänen on yleisnimitys surkeille ja osaamattomille korjaamoille jotka osaavat tehdä vain helppoja ja yksinkertaisia korjauksia.
    Ei kun takaisin pajalle ja siellä arpovat seuraan osan minkä vaihtavat. Tuo on kuitenkin ihan peruskorjauksia ollut jo vuosikymmeniä, mutta pitää olla mieluusti testerit ja ymmärrystä mistä kaikesta tuo yksinkertainen vika voi johtua.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    niimpä...näkyvät yleismittaria käyttävän nuo ammattilaiset..obd lukija ei korjaa mitään ..

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pärnänen on yleisnimitys surkeille ja osaamattomille korjaamoille jotka osaavat tehdä vain helppoja ja yksinkertaisia korjauksia.
    Ei kun takaisin pajalle ja siellä arpovat seuraan osan minkä vaihtavat. Tuo on kuitenkin ihan peruskorjauksia ollut jo vuosikymmeniä, mutta pitää olla mieluusti testerit ja ymmärrystä mistä kaikesta tuo yksinkertainen vika voi johtua.

    Kyseinen korjaamo oli varma että katalysaattori on kulunut loppuun, vaikka esitin työtä tilatessa, että voisiko vika olla antureissa tai muualla. Olivat sitä mieltä ettei päästöarvot osoita vian olevan anturissa vaan kuluneessa katalysaattorissa. Uuden katin vaihdon jälkeen pakokaasuarvot olivat normaalit ja autolla pääsi käymään pari kertaa töissä. Ajattelin vain kysäistä täältä kokemuksia onko jollain sattunut käymään että uusi katalysaattori olisi hajonnut välittömästi, ennen kuin tuota asiaa lähtee viemään eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    ..pärnäset paskakynsineen vain sotkee koko auton, huoltokirjakin oli mustia sormenjälkiä täynnä ja ratti paskanen, no ei tartte siihen korjaamoon enää mennä..

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyseinen korjaamo oli varma että katalysaattori on kulunut loppuun, vaikka esitin työtä tilatessa, että voisiko vika olla antureissa tai muualla. Olivat sitä mieltä ettei päästöarvot osoita vian olevan anturissa vaan kuluneessa katalysaattorissa. Uuden katin vaihdon jälkeen pakokaasuarvot olivat normaalit ja autolla pääsi käymään pari kertaa töissä. Ajattelin vain kysäistä täältä kokemuksia onko jollain sattunut käymään että uusi katalysaattori olisi hajonnut välittömästi, ennen kuin tuota asiaa lähtee viemään eteenpäin.

    Minullekin vaihdettiin taannoin katalysaatori, mutta eihän sillä pitkälle päässyt ennen vikavalon uudelleen syttymistä. Olivat vaihtaneet jälkikatalysaattorin, eikä sitä ensimmäistä, jota lamdat valvovat. Vaihtoivat ilmaiseksi sen, ja samalla siinä touhussa rikkomansa lamdan. Sen jälkeen auto pelasi taas hyvln.

    Äänestä

  • mikä hinku suomalaisilla on ostaa foorti tai vw tai audi..

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    mikä hinku suomalaisilla on ostaa foorti tai vw tai audi..

    Tai tojota...

    Äänestä

no ei tuo ihme vaikka uudesta joutuu tietyt merkit korjaamolle...

Äänestä

Pakoputkessa taitaa olla vain pieni reikä, ennen anturia.

Äänestä

Ei ole varmaan ollut alkuperäisessäkään vikaa.

Vikakoodi ei kerro katalysaattorien kuntoa eikä minkään testerin tekstin perusteella kannata vaihdella osia jos ei todettu ja varmistettu että mikä syy aiheutuu.

Auton käyttäminen huollossa ulkopuolisella tietyn km välein, ei siellä katsota autoa onko joku paikka täysin kunnossa. Se ei pidä autoa kunnossa.

Äänestä
  • Sen tiedän itsekin ettei se koodi kerro yhtään mitään, mutta kuten jo aiemmin sanoin, itse en voi mitään pakokaasumittauksia tehdä, koska en omista korjaamoa eikä ole sellaiseen välineistöä, joten tässä on täysin korjaamojen rehellisyyden ja ammattitaidon varassa. Huollot teen sen minkä itse voin ja loput nekin korjaamon varassa. Sen tiedän ettei auto syö öljyä eikä nesteet ja öljyt mene sekaisin, ilmansuodatin ja sytytystulpat on vaihdettu ajallaan, edellä mainittu viimeksi kuukausi sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sen tiedän itsekin ettei se koodi kerro yhtään mitään, mutta kuten jo aiemmin sanoin, itse en voi mitään pakokaasumittauksia tehdä, koska en omista korjaamoa eikä ole sellaiseen välineistöä, joten tässä on täysin korjaamojen rehellisyyden ja ammattitaidon varassa. Huollot teen sen minkä itse voin ja loput nekin korjaamon varassa. Sen tiedän ettei auto syö öljyä eikä nesteet ja öljyt mene sekaisin, ilmansuodatin ja sytytystulpat on vaihdettu ajallaan, edellä mainittu viimeksi kuukausi sitten.

    ja auton merkki oli.?

    Äänestä

  • koodihan tarkoittaa että katalysaattori ei toimi kunnolla..? siihenvoi olla monta syytä.?
    ensin mitataan lambdan arvot ja niiden johdotukset, ..eräässä autossa piti vaihtaa koko ecu kun lambda ei toiminut ..
    paskoja on uudet autot hiukkasloukkuineen ja katteineen...itse en kyllä yli 150.000 ajettua uskalla edes ostaa kun tietää mikä osien kierrätysrumpa alkaa..

    Äänestä

Katalysaattorin teho tippuu kilometrien myötä. Ja autoissa pitää olla katalysaattorien tehoa vahtiva järjestelmä ja se on autosta kiinni miten pienellä kynnyksellä järjestelmä sytyttää vikavalon.

Itse olen katalysaattorin vaihtamisen sijaan asentanut takimmaiseen lambda-anturiin muutaman euron rajoitinholkin. Se on nopea asentaa ja pitää auton tyytyväisenä vuosikaudet, vaikka katalysaattorin teho edelleen laskee.

Päästöthän ovat edelleen ok.

Äänestä
  • Katalysaattorit näkyvät noin niikuin normaalisti kestävän auton eliniän.

    Mutta katalysaattorin saa kyllä rikki hyvinkin nopeasti, jos sinne syöttää liikaa polttoainetta! Tai oikeastaan mitä tahansa palavaa (...öljyä). Esim. sytystyskatkot (puolavika), liikaa bensaa vuotavat suuttimet, virheelliset lämpötilatiedot (käytetään rikasta seosta, vaikkei olekaan käsillä "kylmäkäynnistys -30 C lämpötilassa) jne. Sulaa katti osittain tai oikein pahassa tapauksessa palaa koko auto (näitäkin sattunut).

    Että ajelkaa vaan huoletta, vaikka vikavalot palaa! Teippiä päälle (siihen vikavaloon) ja kovaa ajoa! Pysyy korjaamot kiinni leivänsyrjässä.

    Äänestä

On korjaamoja joissa vaihdellaan osia tutkimatta mistä syy johtuu ja silloin viat jää korjaamatta. Yksi tällainen sattui kymmenen vuotta sitten Kaarinassa kun käytin autoa korjattavana eräällä korjaamolla kun kierrokset humppasi itsestään tyhjäkäynnistä rajoitinta vasten. Moottori käydä röpötti selkeästi rikkaalla. Korjaamolla vaihtoivat tyhjäkäyntiventtiilin ja kun sitten kävin noutamassa auton kysyin toimistolla jossa asentajat ja yrittäjä olivat kahvitauolla että hävisikö se vika ja tuliko auto kuntoon. Kukaan ei vastannut mitään ja ukot vilkuili toisiaan, lopulta yrittäjä vastasi että joo vaihdettiin uusi tyhjäkäyntiventtiili. Hallista kun ajoin pihalle 50 metrin jälkeen kierrokset heitteli jälleen ylös ja alas. Korjaamo oli sitä mieltä että vaihdetaan sitten seuraava osa ja katsotaan mistä vika löytyy, joten vein auton toiselle korjaamolle. Lopulta monen vaiheen jälkeen selvisi että yhden anturin johto oli mennyt poikki eräästä haaroituskohdasta moottorin takana jolloin ECU sai koko ajan virheellistä tietoa että moottorin lämpötila on pakkasen puolella josta johtui rikas seos. Uusi pätkä johtoa tilalle ja viat hävisi sillä. Kokemus on opettanut ettei pikkupajoille kannata viedä ja kannattaa valita minne vie korjattavaksi jos siihen on mahdollisuus.

Äänestä
  • ihan normi tapaus et johto on jostain poikki tai moottori on karstoittunut... voltteja siihen anturin tai lambdan johtoonkin jne...tulee...mitataan jos kehataan tai osataan..

    Äänestä

Se oli 90-luvun alkupäiviä, kun katalysaattoreille ennustettiin noin 80 000 km ikää, ennusteet eivät toteutuneet, vaan katalysaattorit tyypillisesti kestävät koko auton iän ja kestivät myös niissä 90-luvun alun autoissa.
Anturiviat, vuotavat pakoputket tai termostaattiviat välillä pelottavat kun vika vaikuttaisi olevan katalysaattorissa, vaikka siinä ei ole mitään vikaa.

Äänestä
  • Joo, mutta auto voi silti alkaa herjaamaa katalysaattorin laskeneesta tehosta, vaikka teho on edelleen ihan riittävä. Sitten pitää jotain tehdä, ettei katsastus jää kiinni vikakoodista. Uusi katti tai sitten ruuvataan toiseen lambda-anturiin jo aikaisemmin tässä ketjussa mainittu holkki.

    Onneksi nykyautoissa ei enää ole katalysaattoria eikä edes pakoputkea.

    Äänestä

Vika oli happianturissa, jonka arvot heitteli vasta kunnolla lämmetessään. Tuota ei huomattu viallisen katalysaattorin ja sen auheuttamien päästöarvojen takia. Vikakoodin tuli vasta kun autolla oli ajettu kunnolla pitempi matka. Lämmetessä happianturin arvot menivät raja-arvojen ulkopuolelle.

Äänestä

Katti helisee 3700 km jälkeen, ei mennyt katsastuksesta läpi, koitetaan uudella katilla taas kauanko kestää, muuta vikaq ei ollut

Äänestä

Katalysaattorin toimivuus ja kesto uutena riippuu miten se on tehty uutena.

Kannattaa kysyä osamerkiltä on heidän katalysaattori tehty identtisesti kuin alkuperäinen mikä ollut autossa uudesta.

Äänestä

Ei kannata lähteä heti vaihtamaan katalysaattoria, jos päästöt ovat ok.

Yleensä riittää, että kakkoslambdaan laittaa rajoitinholkin tasaamaan pakokaasun virtausta. Maksaa muutaman euron.

Äänestä

Onneksi on sähkömoottori keksitty.

Äänestä

Jos veit auton merkkiliikkeeseen. He kyllä tutkivan myös sen miksi katti hajosi joten vastaavat kyllä jos vika uusiutuu.

Oma vika jos veit pärnäsen kuitittomalle perävalotakuu puljulle.

Äänestä

Uusia katalysaattoreita on paljon joita ei tehty kunnolla, osamerkin takana oleva yritys joka ostaa tuntemattomalta tai isolta kiinalaiselta yritykseltä. Ei tiedosta ja tiedä, rakenne ja materiaalit poikkeaa täysin siitä minkä automerkin valmistaja on uutena putkeen laittanu joku voi tietää ja jobbaa huonoja osia kauppiaille.

VW bensa-autojen katalysaattorit pysyy kunnossa yli 500 000km matkoja ja 30 vuotta pätkäajoa ja ovat moitteettomia sen jälkeenkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko kokemusta uuden katalysaattorin kestokyvystä? Omaan autoon piti vaihtaa uusi katalysaattori kun auto rupesi polttamaan moottorinvikavaloa ja antoi koodiksi P0420. Minkäänlaista tehon häviämistä tai muuta vastaava ei ilmennyt, eikä ollut öljy- tai jäähdytinnestevuotoja. Huollotkin on tehty ajallaan. Korjaamolla totesivat katin olevan vaihtokunnossa päästöjen perusteella, jonka sitten vaihtoivat uuteen. Uudella katalysaattorilla ehdin ajaa korjaamolta n. 100km matkan, kun sama tuttu moottorinvikavalo syttyi uudelleen palamaan. Koodinlukijalla antaa saman P0420. Autossa ei tämän matkankaan aikana ollut minkäänlaista muuta käyntihäiriötä. Ainoastaan hiukan ennen vikavalon syttymistä liikennevaloissa tuntui pakokaasun mukana voimakas rikin tuoksu. Korjaamolta ei ole tullut vielä vastausta viikonlopun takia eikä ole varmaa onko työlle edes mitään takuuta. Eikö katalysaattorin pitäisi kuitenkin kestää enemmänkin kuin 100km normaalissa ajossa? Onko jollain käynyt vastaavaa että uusi katti olisi hajonnut jo heti kättelyssä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu