Matkailun hypetys...

Taas suolletaan rahaa matkailuun vaikka entisiäkään kohteita ei hoideta ja markkinoida kunnolla.

Mitään järkeä ei sijoittaa rahaa tuottamattomaan kohteeseen kun sen kunnostus maksaa hunajaa. Markkinointiin ei panosteta kuitenkaan ropostakaan..

Sähköyhtiön rahaa on ilmeisesti vielä jäljellä joten antaa palaa vaan, takaisin ei rahoja saa..

Kari Kauppinen

19.8.2025 8:55 | Päivitetty 19.8.2025 9:28

Outokummun kaupunki on kiinnostunut Pitkälahden satama-alueen kehittämisestä ja mahdollisesti alueen ostamisesta. Asia nytkähti kaupunginhallituksessa eteenpäin maanantai-iltana. Hallitus päätti osallistua maaperän tutkimuskustannuksiin enintään 4 750 eurolla.

Tutkimuksissa on tarkoitus selvittää onko alueen maaperässä haitta-ainepitoisuuksia. Kokonaiskustannusten on enimmillään arvioitu olevan 19 000 euroa arvonlisävero sisältäen, johon Ely-keskus on myöntänyt 50 prosentin avustuksen. Kaupungin osuus on siis puolet jäljelle jäävästä summasta.

Maaperätutkimus tehdään Outokumpu Oy:n kaivostoiminnan aiheuttamien mahdollisten maaperään jääneiden haitta-aineiden takia. Outokumpu Oy kuljetti vuosina 1918-1955 malmia Outokummun kaivokseltaan rautatietä pitkin Pitkälahden satamaan, josta malmi purettiin rannassa odottaviin proomuihin. Siitä lasti meni eteenpäin vesitse, ensin Juojärveä pitkin ja edelleen kanavan kautta Suomenlahdelle.

Kaupungin tavoitteena on Pitkälahden osalta kehittää kaupungin elinvoimaa vahvistamalla matkailualan pienyritysten toimintaedellytyksiä ja mahdollistamalla uuden matkailuliiketoiminnan syntymisen Outokumpuun.

Kaupunki käynnisti alueen ostoneuvottelut vuonna 2023.

Kaupunki suunnittelee, että sen omistuksessa satama-aluetta kehitettäisiin hankkeilla ja muilla kehittämistoimilla niin kaupunkilaisten kuin matkailijoiden tarpeita vastaavaksi.

Alueen pinta-ala on 16,385 hehtaaria. Nykyisen omistajan kanssa kaupunki on päässyt yhteisymmärrykseen alueen hinnasta, joka on 350 000 euroa.

Ennen alueen mahdollista kauppaa on maaperässä suoritettava tarpeelliset tutkimukset, jossa selvitetään muun muassa tarve maa-ainesten käsittelyyn ja joiden kustannuksiin kaupunki nyt päätti osallistua. Tutkimusten tulosten jälkeen kauppahinnasta neuvotellaan tarvittaessa uudelleen myyjän kanssa.

Viime valtuusto ja kesäkuun alussa aloittanut valtuusto kävivät tutustumassa Pitkälahden satama-alueeseen toukokuussa. Tämän jälkeen pidettiin valtuuston iltakoulu, jossa hanketta esiteltiin muun muassa rakennuskulttuurin näkökulmasta, merkityksestä kaupunkilaisille ja matkailijoille sekä mahdollisuudesta myydä vapaa-ajan tai vakituisen asumiseen tontteja.

Satama-alueen kehittämisajatuksia on kaupunki käynyt alustavasti esittelemässä Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa ja selvittänyt erilaisia rahoitusvaihtoehtoehtoja alueen infrastruktuurin ja toimintojen kehittämiseksi.
5492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä luulen, että pitkälahden alue jää hyvin paikalliseksi virkistäytymispaikaksi, lähialueiden asukkaat myös huomioiden. Sillä perusteella sitä ei edes tarvitse erityisesti mainostaa, puskaradio hoitelee sen puolen.

Äänestä
  • Siksi siihen ei kannata sijoittaa satoja tuhansia --- kenties miljoonia euroja...

    Äänestä

Suuret ovat suunnitelmat, reisille menee niin kuin edellisetkin projektit ovat menneet.

En ymmärrä Outokummun vimmaa kehittää matkailua. Kaivokseen upotettiin miljoonia olettamuksella 100 000 asiakasta vuodessa, keskimäärin 10 000 vuodessa on käynyt. Markkinointia ei ole eikä siihen satsata, ihmiset eivät tiedä paikkaa, paikkakunnan oma väki ehkä joskus piipahtaa mutta näin ei miljoonia takaisin saa..

Pitkälahti on oman kylän tiedossa, kaukana keskustasta joten pienen piirin toimintaan on melkoinen sijoitus. Poltteleeko energian myynnin rahat niin paljon että epäolennaiseen on varaa sijoittaa ?

Katujen kunnostus, ympäristön siistiminen pusikoista ja romukasoista olisi rahalle parempaa sijoitusta, toisi mielihyvää paikkakuntalaisille ja marginaaliselle määrälle matkailijoita.

Äänestä

Tästäkään ei jostain syystä infota kaupunkilaisia että ostetaan pelkästään osa satamasta…

Äänestä
  • Tiedonmurusia jaellaan hyvin nuugalti meille kaupunkilaisille. Näin on ollut ennen ja näin on nykyäänkin..

    Paikasta saisi hyvän kohteen mikäli sitä kehittäisi, hyviä esimerkkejä löytyy esim. Pyhäselän rannoilta.

    Saariston puoti jossa väkeä paljon kelillä kuin kelillä, syrjäinen kohde joka vetää väkeä maitse ja vesitse.
    https://www.saaristonpuoti.fi/

    Toinen luonnonkaunis turistimagneetti on Paksuniemen satamaravintola..
    https://www.paksuniemi.com/

    Rakennukset pystyyn ja oikea yrittäjä yrittämään, omaleimaista ihmisläheistä toimintaa ja hyvää ruokaa sekä juomaa näillä eväillä paikka markkinoisi itse itseään. Some ja puskaradio auttaa asiassa myös paljon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Taas suolletaan rahaa matkailuun vaikka entisiäkään kohteita ei hoideta ja markkinoida kunnolla.

Mitään järkeä ei sijoittaa rahaa tuottamattomaan kohteeseen kun sen kunnostus maksaa hunajaa. Markkinointiin ei panosteta kuitenkaan ropostakaan..

Sähköyhtiön rahaa on ilmeisesti vielä jäljellä joten antaa palaa vaan, takaisin ei rahoja saa..

Kari Kauppinen

19.8.2025 8:55 | Päivitetty 19.8.2025 9:28

Outokummun kaupunki on kiinnostunut Pitkälahden satama-alueen kehittämisestä ja mahdollisesti alueen ostamisesta. Asia nytkähti kaupunginhallituksessa eteenpäin maanantai-iltana. Hallitus päätti osallistua maaperän tutkimuskustannuksiin enintään 4 750 eurolla.

Tutkimuksissa on tarkoitus selvittää onko alueen maaperässä haitta-ainepitoisuuksia. Kokonaiskustannusten on enimmillään arvioitu olevan 19 000 euroa arvonlisävero sisältäen, johon Ely-keskus on myöntänyt 50 prosentin avustuksen. Kaupungin osuus on siis puolet jäljelle jäävästä summasta.

Maaperätutkimus tehdään Outokumpu Oy:n kaivostoiminnan aiheuttamien mahdollisten maaperään jääneiden haitta-aineiden takia. Outokumpu Oy kuljetti vuosina 1918-1955 malmia Outokummun kaivokseltaan rautatietä pitkin Pitkälahden satamaan, josta malmi purettiin rannassa odottaviin proomuihin. Siitä lasti meni eteenpäin vesitse, ensin Juojärveä pitkin ja edelleen kanavan kautta Suomenlahdelle.

Kaupungin tavoitteena on Pitkälahden osalta kehittää kaupungin elinvoimaa vahvistamalla matkailualan pienyritysten toimintaedellytyksiä ja mahdollistamalla uuden matkailuliiketoiminnan syntymisen Outokumpuun.

Kaupunki käynnisti alueen ostoneuvottelut vuonna 2023.

Kaupunki suunnittelee, että sen omistuksessa satama-aluetta kehitettäisiin hankkeilla ja muilla kehittämistoimilla niin kaupunkilaisten kuin matkailijoiden tarpeita vastaavaksi.

Alueen pinta-ala on 16,385 hehtaaria. Nykyisen omistajan kanssa kaupunki on päässyt yhteisymmärrykseen alueen hinnasta, joka on 350 000 euroa.

Ennen alueen mahdollista kauppaa on maaperässä suoritettava tarpeelliset tutkimukset, jossa selvitetään muun muassa tarve maa-ainesten käsittelyyn ja joiden kustannuksiin kaupunki nyt päätti osallistua. Tutkimusten tulosten jälkeen kauppahinnasta neuvotellaan tarvittaessa uudelleen myyjän kanssa.

Viime valtuusto ja kesäkuun alussa aloittanut valtuusto kävivät tutustumassa Pitkälahden satama-alueeseen toukokuussa. Tämän jälkeen pidettiin valtuuston iltakoulu, jossa hanketta esiteltiin muun muassa rakennuskulttuurin näkökulmasta, merkityksestä kaupunkilaisille ja matkailijoille sekä mahdollisuudesta myydä vapaa-ajan tai vakituisen asumiseen tontteja.

Satama-alueen kehittämisajatuksia on kaupunki käynyt alustavasti esittelemässä Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa ja selvittänyt erilaisia rahoitusvaihtoehtoehtoja alueen infrastruktuurin ja toimintojen kehittämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu