Satoja riskitoimijoita jää pimentoon julkisissa hankinnoissa

Verotarkastuksissa harmaan talouden toimijoiksi todetut yritykset ovat jättäneet vuosittain noin 200 miljoonan euron arvosta alimpia tarjouksia. Riskejä havaitaan erityisesti palveluhankinnoissa, eikä lainsäädäntö mahdollista yritysten vastuuhenkilöiden luotettavuuden selvittämistä.

Kilpailutuksiin osallistui vuosittain satoja sellaisia yrityksiä, joilla itsellään ei ollut velvoitteidenhoidon puutteita, mutta joiden taustahenkilöillä oli esimerkiksi verovelkaa tai ulosottovelkaa.

Tämä näkyy taksialalla kuljetuksien epäluotettavuudessa. Mm. koulu- kela ja vammaispalvelun alaisia kuljetuksia on hoitamassa verovelkaisia yrityksiä ilman vakuutuksia.

Korutonta kertomaa julkisen sektorin ja taksien välitysyhtiöiden vastuuttomasta toiminnasta.
10387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Julkinen sektori on kiinnostunut vain loisimisestaan verovaroilla.

Äänestä

Ja illan satu tunti alkaa.......

Äänestä

Bolt ja Uber ovat sen vuoksi, ettei tarvitse maksaa mitään veroja koskaan.

Äänestä

Tarjouskilpailuilla poljetaan hinnat kannattamattomaksi ajaa. Vaatimuksia kyllä on pilvin pimein. Sitä saa mitä tilaa

Äänestä
  • Näin se on. Ainoa mahdollisuus on tehdä konkurssi vähän väliä. Vanha firma jätetään ja uusi aloittaa ilman velkoja. Ei kuntien ja Kelan maksamilla hinnoilla voi maksaa veroja ja eläkevakuutuksia.

    Eipä se mitään haittaa, jätetään kaikki maksamatta, se on julkisen sektorin tahto.

    Äänestä

  • Välitysyhtiöt ovat tuhonneet hinnoittelun. Taksien välitysyhtiöt eivät ole taksialalla, joten heille se on yhdentekevää saako kuski rahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Välitysyhtiöt ovat tuhonneet hinnoittelun. Taksien välitysyhtiöt eivät ole taksialalla, joten heille se on yhdentekevää saako kuski rahansa.

    Voi mitä höpöpuhetta taas. Ei kai niitä kyytejä kukaan ajaisi jos ne olisivat kannattamattomia. Kaikkein kannattamattominta on istua tuntikausia tolpalla odottamassa sitä "oikeanhintaista" kyytiä. Siinä ei kassa kasva, ja aikaa kerätä kiinteisiin kuluihin tarvittavat eurot on entistä vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kannattaahan ne, kun jättä verot maksamatta. Näin tehdään, se on viranomaisten tahto, jotka hinnat ovat polkeneet alas alihankintaketjujen avulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Voi mitä höpöpuhetta taas. Ei kai niitä kyytejä kukaan ajaisi jos ne olisivat kannattamattomia. Kaikkein kannattamattominta on istua tuntikausia tolpalla odottamassa sitä "oikeanhintaista" kyytiä. Siinä ei kassa kasva, ja aikaa kerätä kiinteisiin kuluihin tarvittavat eurot on entistä vähemmän.

    Kyydeistä tulee kannattavia ainoastaan jättämällä palkan, verot, eläkemaksut ja vakuutukset maksamatta. Se on alan käytäntö.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Verotarkastuksissa harmaan talouden toimijoiksi todetut yritykset ovat jättäneet vuosittain noin 200 miljoonan euron arvosta alimpia tarjouksia. Riskejä havaitaan erityisesti palveluhankinnoissa, eikä lainsäädäntö mahdollista yritysten vastuuhenkilöiden luotettavuuden selvittämistä.

Kilpailutuksiin osallistui vuosittain satoja sellaisia yrityksiä, joilla itsellään ei ollut velvoitteidenhoidon puutteita, mutta joiden taustahenkilöillä oli esimerkiksi verovelkaa tai ulosottovelkaa.

Tämä näkyy taksialalla kuljetuksien epäluotettavuudessa. Mm. koulu- kela ja vammaispalvelun alaisia kuljetuksia on hoitamassa verovelkaisia yrityksiä ilman vakuutuksia.

Korutonta kertomaa julkisen sektorin ja taksien välitysyhtiöiden vastuuttomasta toiminnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu